torstai 7. huhtikuuta 2011

Marjatta Kurenniemi: Oli onnen Onnimanni


- Etkö sinä tunne Onnimannia? Kaikkihan hänet tuntevat.
- En minä ainakaan, sanoi Sam. - Mutta me olemme vielä aika nuoria, Sisi ja minä.
- No, se selittää asian, etana virkkoi. - Minä kerron sitten teille. Onnimanni on Metsän Vihreä Mies.
Sisi ja Sam vilkaisivat toisiinsa.
- En tullut siitä yhtään viisaammaksi, Sam virkkoi. - Kuka ja millainen ja missä on sitten Metsän Vihreä Mies ja mitä hän tekee?
- Ettehän te tiedä yhtään mitään, sanoi etana säälivästi. - Sitä on kyllä vähän vaikea selittää. Metsän Vihreä Mies asuu siellä, missä on Metsän Suloisin Paikka, ja hän parantaa ja hoitaa kaikkia pieniä eläimiä
.

Marjatta Kurenniemen lastenromaani Oli ennen Onnimanni (Wsoy 1953) vie lukijansa Metsän Suloisimpaan Paikkaan, jossa metsätähdet, tähdykkeet ja luonnonruusut kasvavat saniaisten suojassa ja jossa on kaikkien eläinten ystävän, eräänlaisen luontaiseläinlääkärin Onnimannin koti. Onnimanni on avarasydäminen mies, joka ratamosta, digitaliksesta ja voikukkamaidosta tekemillään rohdoilla parantaa eläimen kuin eläimen aina muurahaisesta silkkiuikkuun ja mäyrästä kontiaiseen.

Metsän Suloisimpaan paikkaan saapuvat myös häntänsä katkaissut Sisi-sisilisko yhdessä uuden ystävänsä Sam-sammakon kanssa. He, kuten kaikki muutkin eläimet, saavat apua Onnimannilta ja päätyvät tämän asuinkumppaneiksi ja sairaala-apulaisiksi. Työsarkaa, arkea ja myös juhlahetkiä riittää. Kurenniemi kuvaa eläinhahmojaan oivaltavasti onnistuen kertoa niiden biologiasta luontevana osana satua. Niinpä esimerkiksi Sisi-sisiliskon häntä putoaa eläimen säikähtäessä, eläimet vaipuvat talvihorrokseen tai varikset elävät laumoissa. Luonnossa eläminen on selviytymistaistelua, jossa vahvimmat selviävät ja osa menehtyy. Metsän Suloisin Paikka on rauhoitettu alue, jossa muita ei saa syödä. Täten Sam-sammakko ei pyydystä siellä kärpäsiä eikä joudu itsekään syödyksi.

Elämä metsässä, pelloilla tai edes Metsän Suloisimmassa Paikassa ei kuitenkaan ole jännitteetöntä. Eläimet uhittelevat toisiaan ja paha, raukkamainen Rikkosiipi jengeineen tuhoaa Onnimannin kodin. Vaikka Onnimanni on hyvä, on hän hyvin inhimillinen. Viha leimahtaa hänen silmissään ja hänkin hautoo kostoa, mutta omaa myös anteeksiannon taidon. Myöskään onnea ei anneta kaikille eläimille tasapuolisesti. Moni saa rukkaset kosiopuuhissaan ja Etena-Etana-Etanan hitaudelle nauraa itse Onnimannikin.

Juuri silloin kun hämärä laskeutui, hämärä ohuempi lukin seittiä, tuli suolta karkeloiden viisi virvatulta. Kukin niistä tuikkasi omalta suunnaltaan tulen kokkoon ja loimahtaen nousivat liekit yöntotiselle taivaalle. Korkealle lensivät liekkilinnut, ajaen toisiaan takaa ja vaipuen ohueen sineen. Pian oli kokko valkeana tuhkana, mutta suolta karkeloi yhä uusia virvatulia, yhtyen piiriin suitsuavan tuhkakasan ympärille. Ne alkoivat huiman karkelon ja metsän väki katseli sitä, yhtyen siihen kuka halusi.

Onnimanissa on korostetun paljon laveaa luontokuvausta. Talvijättiläinen ajaa ylväänä ruhtinaana jalokivikoristeissa lumiturkissaan, ottaa kuuset vasalleikseen ja pyryttää lumisen vaipan kaiken ylle. Se voi myös pihtailla lumessa antaen vain pakkaskannujensa kilistä. Aurinkolintu lentää matalaa kaartaan ja ilma on lasinhaurasta. Keväällä taas aurinko paistaa kirkkaasti, tuuli henkäilee lauhkeasti ja puut kuuntelevat kaikkea hiirenkorvat höröllään. Kurenniemen kieli on vivahteikasta ja niin maalailevaa, että olin aidosti ihmeissäni siitä, kuinka keskittyneenä, miltei hartaana ja silti kiinnostuneena, viisivuotias tyttäreni jaksoi tarinaa kuunnella. Minä itse olin kirjaa lukiessani paikoin väsyä iltasadun venymiseen, mutta olen tavattoman iloinen siitä, että vauhditonkin lastenkirja voi viehättää leikki-ikäistä. Aina ei tarvita disneymäistä menoa tai Tatun ja Patun (ihanaa!) reippautta, vaan kirjan äärellä voi myös hiljentyä. Maija Karman herttaisia kuviakaan Onnimannissa ei ole kuin siellä täällä.

Oli ennen Onnimanni on lumoava kirja, mutta siinä on paljon sellaista, joka vaivasi omaa aikuisajan lukukokemustani. Onnimanni on ennen kaikkea saturomaani, jonka hahmoja ovat puhuvat eläimet, haltiamainen Onnimanni, Valpuri-Keijukainen, Talvijättiläinen sekä virvatulet. Onnimannissa on kuitenkin päälleliimatun tuntuista kreationismivaikutteista uskonnollisuutta. Jumalan luomistyöstä lajien synnyn kohdalla puhutaan paljon. Olen itse luterilaisen kirkon jäsen, mutta evoluutioteorian vankkumaton kannattaja ja siksi luin näitä pätkiä lapselleni hieman ristiriitaisin miettein.

Myös Onnimannin naiskuva on vanhanaikainen, se henkii 1950-luvun asenteita. Ja miksikäs ei henkisi, koska kirja on kirjoitettu vuonna 1953. Nykykontekstissa luettuna minua vaivasi se, että vaikka kirja on naisen kirjoittama, on sen jokainen keskeinen toimija mies. Onnimanni, Sisi, Sam, Rikkosiipi ja jopa naurettava Etana-Etana-Etana ovat kaikki miehiä. Ainoat suuren roolin saavat naishahmot ovat tyttömäisen koreileva ja siksi turhamaisena kuvattu hiirineito Ruusunnuppu sekä kaunis kevääntuoja Valpuri-keiju, joka sentään taidoillaan pelastaa jopa Onnimannin. Valpuri on kuitenkin vain sivuroolissa. Olen iloinen siitä, että Onneli ja Anneli-kirjoissa sekä nuortenromaanissa Kesälintu Kurenniemen naishahmot ovat vahvempia, jopa kaiken keskiössä.

Kaikesta huolimatta Onnimanni on ihana kirja. Olen iloinen, että sain nyt syyn lukea sen uudelleen ja että sen keskeiset teemat, luonnonrakkaus, hyvyys ja monimuotoisen elämän kunnioittaminen, kantavat yhä samalla tavalla kuin Metsän Suloisimman Paikan taika.

Jenni peräänkuulutti kevätkirjoja jokin aika sitten. En silloin keksinyt kovinkaan monta kevätkirjaa, mutta nyt muistin Oli ennen Onnimannin olevan sellainen. Kirjassa vuodenkierto kulkee kesästä kesään, mutta juuri kevät Valpuri-keijuineen on kaiken muuttava vuodenaika, eräänlainen käännekohta ja uuden elämän alku. Lisäksi omaa näkemystäni Oli ennen Onnimannista värittää se muisto, että kahdeksanvuotiaana lainasin kirjan pääsiäislukemiseksi ja samana vuonna taisin maistella ensimmäistä kertaa Mignonia. Näin ollen Onnimanni herättää minussa aina mielleyhtymän keväästä, pääsiäisestä ja Mignoneista.

Onko Onnimanni tuttu kenellekään muulle? Ja jos teillä on lapsia, luetteko oman lapsuutenne suosikkeja heille? Jos ei ole, niin voisitteko kuvitella lukevanne?

****-

P.S. Blogger on kuulemma monien kohdalla kadottanut kommentteja. Jos tuntuu, että olette kommentoineet jotain blogikirjoistani eikä kommenttejanne käy, nykäistä virtuaalisesta hihastani!

22 kommenttia:

  1. Onnimanni on tuttu ja Mignoneita sain eilen Suomikaupan paketissa.

    VastaaPoista
  2. Oi, ihana ihana Onnimanni! Ehdottomasti yksi lapsuuden suosikeistani! Minulla on kirjasta nostalginen, joskin kärsinyt, vanha painos, jonka olen lapsena löytänyt mummulasta äitini ja hänen siskojensa jäljiltä. Olen kirjaa lukenut myös myöhemmin. :)

    VastaaPoista
  3. Meillä kolme muksua: 11 ja 8 ja 6 vuotiaat lukevat jo kaikki itse iltaisin sängyssä. Joskus yritän ehdottaa jotakin kirjoja, mutta aika vankkumattomasti myös valitsevat kirjansa kirjastosta tai kotoa. Itse 60-/70-luvulla lapsena asuin kirjaston vieressä, ja oi sitä onnea, kipaisu vain tien yli ja sanojen ihmeelliseen maailmana. Nämä vanhat kalssikot ovat ihania, muistan jopa näytelleeni Tirlittania itsekseni ;)

    VastaaPoista
  4. Voi kun pääsisinkin jo tuohon vaiheeseen, että saisin lukea omia suosikkejani lapselle! :) No, kaikki aikanaan, eikä hän ehkä halua kuunnella pelkkiä Lottia koko ajan. :)

    Kurenniemi on minulle vieras! En ole pienenä lukenut, en ainakaan muista, mutta nytpä tiedän aika paljon jo. Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Onnimanni ei ole minulle tuttu, mutta ihastuttavalta kuulostaa. Kuten olen aikaisemminkin juuri täällä sinun blogissasi harmitellut, haikeudella aina luen kuinka moni muistelee omia lapsuuden kokemuksia kuinka joku luki milloin mitäkin kirjaa iltasaduksi, meillä kun sitä perinnettä ei lapsuudenkodissa ollut.

    Onneksi itse löysin kirjojen maailmaan siitä huolimatta jo pienenä ;)

    Ja nyt voin lukea omille lapsilleni vaikka esimerkiksi Myyrä-kirjoja joita itse lapsena selailin jo ennen kuin osasin lukea.

    VastaaPoista
  6. Allu: Tuo Suomikauppa on kyllä hyvä juttu. Mignoneiden maku kuuluu pääsiäiseen, ihana että sait niitä.

    Marjis: Onnimanni on kyllä ihana, vaikka muutama painotus tuntui nyt aikuisena hieman vieraalta. Minulla ei Onnimannia ollut omana, vaan lainasin sen kirjastosta varmaan joka vuosi pääsiäisaikaan ala-asteella. Nyt voisin kyllä ostaakin kotiin, jos onnistun jostain löytämään. :)

    wihtori: Sinun lapsesi ovat siinä iässä, että tietävät hyvin, mitä haluavat lukea. Omani ovat 3- ja 5-vuotiaat ja kyllä hekin saavat osin valita lainakirjojaan itse, mutta ohjaan heidän valintojaan aika tavalla. Minäkin leikin/näyttelin joitakin kirjahahmoja lapsena. Siskoni kanssa leikimme Marikkia ja Liisaa, koska olin niin armoton Marikki-fani. Ja olen vieläkin.

    Ilse: Se vaihe tulee nopeammin kuin arvaatkaan ja kohta maisat vaihtuvat lottiin. ;) Meillä esikoinen alkoi neljän vuoden iässä kuunnella pitkiä satukirjoja, mutta kolmevuotias tykkää lyhyistä teksteistä ja yksityiskohtaisista (auto)kuvista. Lue joskus Kurenniemen satukirja Pilvipaimen. Se on ihana.

    Susa: Onnimanni on ihana. Minulle luettiin lapsena paljon, mutta Onnimanni kuului omiin löytöihini, keksin sen itse Onnelista ja Annelista innostuneena.

    Minä uskon, että Lukijat löytävät tiensä kirjojen maailmaan, vaikka mikä olisi. ♥ Myyrät ovat ihania.

    VastaaPoista
  7. Itse tykkään tuontapaisesti kirjoitetuista, maalailevista ja kuvailevista lastenkirjoista. Vaikka liika on tietysti liikaa. Mukavaa että lapsesi piti hitaampitempoisestakin kirjasta; tuntuu nykylapsien tarvitsevan vain vauhtia ja vaarallisia tilanteita :P
    Jos olisi lapsia,todennäköisesti lukisin kirjaa lapsilleni mielelläni. Lastenkirjoissa en ole koskaan ajatellut uskonnollisia aiheita ja niiden vaikutuksia, ellei nyt ihan lasten Raamattu ole kyseessä.

    Ps. Mukavaa tutustua lastenkirjallisuuteenkin.

    VastaaPoista
  8. Minulla on Onnimanni jäänyt välistä mutta Kurenniemen satukirja Pilvipaimen oli lapsuuteni kestosuosikkeja!

    Aivan varmasti luen myös omilleni Pilvipaimenen satuja kunhan alkavat kelpuuttaa muitakin kuin kuvakirjoja. Jo nyt likat rakastavat oman lapsuuteni suosikkeja Pupu Tupunaa, Richard Scarryn touhukasta maailmaa ja Eric Carlen Pikku Toukka Paksulaista.

    VastaaPoista
  9. Tammi julkaisi Onnimannista 2007 Tam tam -sarjassa pokkariversion, jota on vielä (toistaiseksi) saatavana kirjakaupoista. Mutta toimi nopeasti jos haluat kirjan hyllyysi. Minä löysin kirjan Kirjatorin kahden euron viikoilta.

    VastaaPoista
  10. En ole lukenut Onnimannia, mutta se kuulostaa suloiselta. Joskin samat asiat olisivat varmasti mietityttäneet minuakin (uskonnollisuus ja perinteiset sukupuoliroolit).

    Onneli ja Anneli on ehdottomasti yksi suurimpia lukukokemuksiani lapsena, mutta hassusti Kurenniemen muu tuotanto on minulle pitkälti tuntematonta. Olen kuullut paljon kehuja esim. Kuinka Kum-Maa on kaikkialla -kirjasta, johon ajattelin tutustua.

    Minä (tietenkin!) yritän tutustuttaa lapsia omiin suosikkilastenkirjoihini aina kuin mahdollista, mutta vielä toistaiseksi tässä ei ole päästy kovin pitkälle. :) Stella sentään onneksi pitää jo joistakin Astrid Lindgrenin kuvakirjoista. Meille aina luettiin paljon ja opin itsekin lukemaan 3-vuotiaana, joten lapsuudesta tuttuja kirjoja tällä lukutoukalla todella riittää!

    VastaaPoista
  11. Onnimanni pyrkii parastaikaa ekaluokkaani kirjahyllystä. Kun omat lapset olivat pieniä ja meillä vietettiin sairauksien kevättä (aivokasvain, keuhkokuume ja muut hieman vähäisemmät) lapset leikkivät läpeensä koko kirjan. Pikkueläimet majoittuivat kenkiin ja töppösiin... Leikki taisi pelastaa meidät kaikki pinteestä silloin.
    Mutta mikä auttaisi nyt kun he ovat murrosiässä?

    VastaaPoista
  12. Tämä on yksi omieni suosikeista ääneen luettuna samoin töissä luen tätä joka vuosi ryhmälleni.Tämä on hyvää tekevä kirja lapselle ja aikuiselle .ihan niinkuin Onneli ja Annelikin.Ja kyllä olen lukenut kaikki itselleni rakkaimmat kirja jokaiselle omalleni :D
    ääneen (vieläkin:))

    VastaaPoista
  13. Katja, minä sitten pidän hurjasti siitä, että teet näitä lastenkirjapostauksia! Kiitos niistä! Jälleen aivan ihanan kirjan nostit esiin. Klassikkohan tämä! Minulle Kurenniemen suosikit ovat Onnelit ja Annelit. Kuvittelin aina asuvani yksin nukkekotimaisessa talossa ystäväni kanssa.

    Kurenniemen kirjat toimivat edelleen.

    VastaaPoista
  14. Onnimanni on tuttu, mutta jostakin syystä se ei ole ollut lempikirjojani.

    Meillä 4- ja 2-vuotiaat kuuntelevat jo kivasti kuvakirjoja, isompi pitempiäkin satuja. Hienoja lastenkirjoja on paljon, ja on todella mukavaa, kun voin lukea joitakin suosikkejani omille lapsilleni. Koska lapseni ovat poikia, yritän katsella luettavaksi myös poikakirjoja. Niitä on vähemmän kuin tytöille kirjoitettuja. Onneksi moni kirja sopii kuitenkin sekä pikkuherroille että -neideille, enkä välitäkään tehdä kirjoissa liiemmin suokupuolijakoa. Olen vain kiinnittänyt huomiota siihen, että pojat ihastuvat nimenomaan sellaisiin kirjoihin, joissa on poikien asioita esillä: supersankareita, seikkailuja, koneita, ritareita jne. Esimerkiksi Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä on ollut tällainen ihastusta herättänyt "poikakirja", jossa taas moni tyttöperhe ei ole päässyt alkua pidemmälle.

    VastaaPoista
  15. Meni vähän ohi aiheen, mutta sentään kirjoissa pysyttiin :-)!

    VastaaPoista
  16. Ihan vieras kirja, mutta odotan kyllä innolla, mutta voin kuvitella sen nostalgiapuuskan, jos satut kertomaan jostain itsellekin tutusta lastenkirjasta myöhemmin :).

    VastaaPoista
  17. Meillä on kyllä Onnimanni hyllyssä, mutta jostain syystä jäänyt lukematta. Sen sijaan oma lapsuuden suosikkini Onneli ja Anneli on luettu molempien tyttärieni kanssa. Isompi on lainannut kirjastosta myös äänikirjana. Lapsena muistan leikkineeni Onnelia ja Annelia serkkuni kanssa :)Toinen suosikkini oli Marja-Leena Mikkolan Anni Manninen, joka tuli kuunnelmana radiosta Tytti Paavolaisen lukemana. Siinä oli ihana äänimaailma, muistan vieläkin. Tähän kirjaan ainakaan isompi ei mitenkään kiintynyt. Koulun kirjastosta lainasin Milli-Molli kirjoja. Ne oli silloin aika hauskoja, enää ei ehkä niin. Löysin jossain vaiheessa yhteisniteen kirjoista ja varsinkin isompi tykkäsi, kun oppi lukemaan.

    VastaaPoista
  18. hietzu: Olen samaa mieltä, että monissa lastenkirjoissa on hurjasti vauhtia, onneksi kuitenkin vähemmän kuin televisio-ohjelmissa. Ja suurin osa vauhdikkaistakin lastenkirjoista on viehättäviä ja usein opettavaisia. Onninmanni on kaikista mainitsemistani ristiriitaisuuksista huolimatta hieno kirja. Uskonnollisuuden ja naiskuvan tietty vanhanaikaisuus johtuu varmasti sen kirjoitusajankohdasta.

    Elma Ilona: Kannattaa lukea Onnimannikin! Pilvipaimen on ihana. Ennen kuin saimme lapsia, miehelläni ja minulla oli tapana lukea toisillemme lastenkirjoja ääneen. Ja niiden omien lapsuusajan suosikkien lukeminen on melkein kaikkein ihaninta.

    Anonyymi: Kiitos tiedosta. Täytyy tehdä vaikka retki Kirjatorille.

    Karoliina: Onnimanni on suloinen ja viisas kirja. Tietynlainen kreationistinen näkökulma tai nuo sukupuoliroolit kielinevät omasta ajastaan, esimerkiksi Onnelissa ja Annellissahan painotukset ovat erilaisia. Onnelli ja Anneli on minunkin suuria lapsuuskirjojani. Sitäkin olemme A:lle ääneen lukeneet. Ja Lindgreniä, totta kai! Ihanaa, että Stella tykkää niistä. ♥

    Rva Pioni: Onnimanni on varmasti hyvää luettavaa ekaluokkalaisille. Voi, teillä oli aikoinaan ollut hurjasti sairauksia. :( Onneksi lapset osaavat soveltaa hienosti kaikkea kuulemaansa ja leikkiä tosiaan vaikka eläinsairaalaa kengillä! Murrosikä onkin varmasti ihan toisenlainen juttu. Olen onnellinen, että meillä niihin vuosiin on vielä aikaa.

    Maria: Totta. ♥ Onnimanni tekee hyvää, Onneli ja Anneli vielä enemmän. Minunkin mielestäni on ihanaa, kun saa lukea omia suosikkejaan lapsilleen. Se on parasta arjen rikkautta.

    Valkoinen kirahvi: Meillä meni aiheet hauskasti ristiin tai yhteen tänään! Sinun kirjoituksesi on teksti paikallaan. Hauska kuulla sinun lapsuusajan kuvitelmistani. Itselleni Onnelin ja Annelin Vaaksanheimot sekä Lindgrenin Pekka Peukaloinen vaikuttivat niin, että kuvittelin tai haaveilin, että nukkekotiini muuttaisi peukaloisperhe. Toki tiesin niiden olevan satuja, mutta ei vara venettä kaatanut.

    Paula: Totta, poikakirjoja on selvästi vähemmän. Pikkulasten kirjoissa tilanen on aika tasapuolinen, esimerkiksi Tatut ja Patut, Veerat tai Kunnaksen kirjat sopivat hienosti sekä tytöille että pojille. Sen sijaan nuortenkirjallisuudessa tyttökirjoilla taitaa edelleen olla suuremmat markkinat. Itselläni on 5-vuotias tyttö ja 3-vuotias poika. Poika haluaa lukea kirjoja, joissa autoja ja junia, mutta se voi johtua hänen iästään. Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä ei surukseni ole herättänyt ihastusta lapsissani ainakaan vielä, kuten ei Koirien Kalevalakaan. Toivottavasti aikanaan.

    Eikä mennyt yhtään ohi, lastenkirjoista on aina ihana keskustella. :)


    Tessa: Toivottavasti voin tuoda esille sellaisenkin kirjan!

    Johanna: On aina ihana kuulla lapsuuden kirjaleikkimuistoista. Siitä voisi tehdä melkein oman postauksen. :) Anni Manninen oli ihana, Milli-Mollia en koskaan lukenut, mutta se on alkanut tulla esille siellä sun täällä, pitää ehkä tutustua siihen!

    VastaaPoista
  19. Voi, mä mietin tätä kirjaa pari päivää sitten ja soitin äitille ja kysyin nimen ja googletin tänään ! Yli kymmenen vuotta sitten äiti luki tätä mulle ennen sänkyyn menoa, ja edelleen 18-vuotiaana muistan kirjasta pätkiä!

    Ihanin teos ikinä, ja aijon omillekin lapsille lukea ja heti kun palaan Suomeen niin menen kirjastoon ja lainaan !

    VastaaPoista
  20. Krreeta: Hauska kuulla kirjamuistojasi Onnimannista. Toivon, että oma lapseni saa hieman samanlaisia muistoja Onnimannista. :)

    VastaaPoista
  21. Tammen katalogissa kerrotaan, että Onnimannista tulee syksyllä (?) uusintapainos. :)

    VastaaPoista
  22. Karoliina: Kiitos tiedosta. Osaan hankkia sitten lapsilleni. :)

    VastaaPoista