Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast
Kustantaja: Otava 1998
Alkuteos: Eureka Street 1996
Suomennos: Markku Päkkilä
Kannen kuva: Reiner Harscher
Sivuja: 560
Romaani, Pohjois-Irlanti
Aamu näyttää samanlaiselta kuin kaikissa kaupungeissa kaikkina aamuina. Belfast. Hauras ja herkkä paikka, rykelmä taloja, katuja ja parkkipaikkoja. Entä ihmiset? He ovat heräilemässä tai sitten eivät. Hellyys on vähäpätöinen sana kuvailemaan tunteitani tätä kaupunkia kohtaan. Kaupunki on kuin kokoelma ihmiskehoja. Belfastin täysi selkärankoja, munuaisia, sydämiä, maksoja ja keuhkoja. Toisinaan tämä elinten täyttämä hauras kaupunki saa minut kiehumaan ja kihisemään hellyyttä.
Joskus Jake Jacksonin oman kaupungin ihmiset sädehtivät, suorastaan loistavat. Kaikki kaupungin kadut ovat runoja - muutkin kuin Poetry Street, puiden reunastama Belfastin paremman puolen katu, jolla Jake sattuu asumaan. Jake on kuitenkin huonomaineisen Länsi-Belfastin poikia: altis tappelemaan, tyttöystävästään eronnut, kasvattivanhempiensa Mamien ja Mattin aikuiseksi saattama. Jake on sielultaan runoilija, vaikka hän tekeekin ulosottohommia tinkimättömän ekumeenisella otteella: kahtia jakautuneessa kaupungissa vain ulosottomiehet eivät välitä siitä, onko vastassa protestantti tai katolilainen, eläkeläinen vai lapsiperhe. Eletään terrorismin aikaa, IRA:n asettamat pommit räjähtelevät ja koston kierre vain syvenee. Kaikesta huolimatta Jake ja hänen lurjusmaiset ystävänsä Chuckie Lurgan, Myrkky-Ted, tarjoilija-Mary ja puolue-aktivisti Aiorghe jaksavat katsoa kotikaupunkiaan hellästi.
Kujerruksien ihana Linnea luki Robert McLiam Wilsonin romaanin Eureka Street, Belfastin (1996) tasan vuosi sitten. Olin joskus suositellut kirjaa Linnealle ja Linnean blogikirjoituksen innoittamana tein kirjoitusta kommentoidessani ainoan yhtä kirjaa koskevan uudenvuodenlupaukseni vuodelle 2012. Nyt vuoden viimeisten viikkojen aikaan oli syytä tarttua toimeen ja lukea Eureka Street uudelleen. Edellisen kerran luin kirjan kesällä 2000, jolloin elämän kolhimasta irlantilaisrenttuporukasta kertova kirja teki sopen sydämeeni. Tästä syystä kirjan lukeminen uudelleen pelotti hieman, sillä joskus kirjamuistot on hyvä pitää vain muistoina.
Lavery oli inhottava paikka. Sen täytyi olla koko läntisen Euroopan likaisin, ahtain ja vastenmielisin kapakka. Toisin sanoen se oli hillittömän suosittu. Tyypillistä Belfastia.
Eureka Street, Belfast alkaa sanoin kaikki tarinat ovat rakkaustarinoita. Ja toden totta, ainakin Jaken ja hänen ystäviensä tarina on sellainen. Romanttista rakkautta kirjassa on vain rippeeksi, siitä toki haaveillaan ja jos onni osuu kohdalle, niin ihmisen ikävä toisen luo johtaa rakkauden fyysiseen puoleen. Tärkeimmäksi teemaksi nouseekin rakkaus solidaarisuutena, rakkaus paikkakuntauskollisuutena, rakkaus luottamuksena omiin renttukavereihin, rakkaus lemmikkieläimeen ja rakkaus siihen kaikkeen, mitä on tai mitä edustaa.
Vaikka Wilsonin kirja on rakkaustarina, ei kirja ole tippaakaan imelä. Päinvastoin, Wilson kirjoittaa hyvin. Hän kuljettaa tarinaa koukuttavasti ja saa lukijan kiintymään koko Jaken tuttavapiiriin. Eureka Street, Belfast kertoo vaikeista asioista ja hirveistä ajoista. Se näyttää terrori-iskujen runteleman kaupungin ja osoittaa sen, miten väkivalta turruttaa, muttei lakkaa järkyttämästä. Se katsoo oman elämänsä luusereiden mielemaisemaan, jossa tuoppi olutta parantaa mustelmat; itse asiassa musta silmä näyttää melkein miehekkäältä. Wilson kirjoittaa Jakesta ja tämän ystäväpiiristä lämpimästi, mutta (pohjois)irlantilaisille rentuille sopivasti tarinaa iskien, juttuja kertoen. Pommien, nyrkiniskujen ja satunnaisten rakkauksien lomaan mahtuu sekä huumoria että kaunista kieltä: Chuckien postimyyntikatalogitilaukset saavat suorastaan eeppiset mittasuhteet, jotka naurattavat kaikessa vakavuudessaankin. Eureka Street, Belfast vastaa kaikkiin mielikuviini parin edellisen vuosikymmenen aikaisesta Pohjois-Irlannista ja tekee sen tavalla, joka viihdyttää olematta tyhmä. Kaiken yllä leijuu rappioromanttisuus ja miltei naiivin toiveikkuus.
En keksi ketään aikuista, kenelle en voisi Eureka Streetiä suositella. Rosoisen rumuuden ystävät saavat tuta nyrkistä, haikeaa romantiikkaa hakevat ihastuvat runolliseen Belfast-kuvaukseen, juonivetoisten kertomusten ihailijat pääsevät tarinan imuun ja irlantilaisuudesta, ainakin siitä mielikuvallisesta, kiinnostuneet saavat mannaa sielulleen. Tai no, yön nukuttutani editoin tätä pohdintaani sen verran, että pienoisromaanien ystäville tai pelkkää kauneutta - mitä se sitten onkin - kaipaaville kirja ei ehkä ole. Kannattaa silti kokeilla!
Nyt kaikille on varmasti selvää, että Eureka Street oli toisenkin lukemisen arvoinen. Kirja säväytti ja voisin kuvitella, että palaan Eureka Streetille joskus vielä kolmannenkin kerran. Voi sinua maailma. Kyllä olet kaunis. Niin olet: rosoisena, rajuna ja runollisena!
****½
