Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?
Teos 2019
Vem dödade bambi?
Suomentanut Laura Jänisniemi
Kansi Christina Lax
222 sivua
Kotimainen romaani
Ja yhtäkkiä täällä huvilakaupungissa, Auringonpaisteenkadulla juuri tänä maanantaiaamupäivänä syyskuussa 2016, kahdeksan vuotta kaiken jälkeen: kaikki Gustenin ympärillä, katu, jalkakäytävä, tukalan kuuma päivä (on intiaanikesä, ukkosta ilmassa, ollut jo monta päivää), on ihan samanlaista kuin äsken, vain hetki sitten – ja silti ihan toisenlaista. Uutta.
Kahdeksan vuotta kaiken jälkeen Gustenin kouluaikainen tuttava Cosmo aikoo tehdä elokuvan. Mistä? Tarvitseeko minun sanoa, Grippe? Ei tarvitse. Gustenin vatsaa vääntää ja vatsan sisältö loiskahtaa siistin huvilakaupungin jalkakäytävälle. Kahdeksan vuotta aiemmin Gusten on lukiolainen, kauniin laulajattaren kaunis poika, jonka ystäviin kuuluu muun muassa kaupungin menestyjän poika Nathan. On ihastus Emmy ja tämän ystävä Saga-Lill. On unelmia ja on bileitä. On bileet, joissa tapahtuu joukkoraiskaus, joka jakaa ajan, ystävyyden, perheet, yhteisön. Vai jakaako sittenkään? Ehkä kaikki on ollut olemassa jo aiemmin, pinnan alla. Ja tietenkin on uhri, Sascha, koulukodin kasvatti, itsevarma, oman kylän vieras tyttö.
Monika Fagerholmin Kuka tappoi bambin? on tapahtumia monesta suunnasta tarkasteleva romaani, yhteisökuvaus sekä kertomus nuoruuden lopusta ja aikuisuudessa kannetuista taakoista. Se kuvaa erilaisten ystävyyksien loppua tai vähintäänkin muuttumista. Se on romaani vaikenemisesta ja siitä, miten nuoret tekevät väärin ja aikuiset vieläkin pahemmin. Se kertoo hiljennetyistä ja siitä, miten samaan aikaan voi olla rohkea ja silti pelkuri.
Teos 2019
Vem dödade bambi?
Suomentanut Laura Jänisniemi
Kansi Christina Lax
222 sivua
Kotimainen romaani
Ja yhtäkkiä täällä huvilakaupungissa, Auringonpaisteenkadulla juuri tänä maanantaiaamupäivänä syyskuussa 2016, kahdeksan vuotta kaiken jälkeen: kaikki Gustenin ympärillä, katu, jalkakäytävä, tukalan kuuma päivä (on intiaanikesä, ukkosta ilmassa, ollut jo monta päivää), on ihan samanlaista kuin äsken, vain hetki sitten – ja silti ihan toisenlaista. Uutta.
Kahdeksan vuotta kaiken jälkeen Gustenin kouluaikainen tuttava Cosmo aikoo tehdä elokuvan. Mistä? Tarvitseeko minun sanoa, Grippe? Ei tarvitse. Gustenin vatsaa vääntää ja vatsan sisältö loiskahtaa siistin huvilakaupungin jalkakäytävälle. Kahdeksan vuotta aiemmin Gusten on lukiolainen, kauniin laulajattaren kaunis poika, jonka ystäviin kuuluu muun muassa kaupungin menestyjän poika Nathan. On ihastus Emmy ja tämän ystävä Saga-Lill. On unelmia ja on bileitä. On bileet, joissa tapahtuu joukkoraiskaus, joka jakaa ajan, ystävyyden, perheet, yhteisön. Vai jakaako sittenkään? Ehkä kaikki on ollut olemassa jo aiemmin, pinnan alla. Ja tietenkin on uhri, Sascha, koulukodin kasvatti, itsevarma, oman kylän vieras tyttö.
Monika Fagerholmin Kuka tappoi bambin? on tapahtumia monesta suunnasta tarkasteleva romaani, yhteisökuvaus sekä kertomus nuoruuden lopusta ja aikuisuudessa kannetuista taakoista. Se kuvaa erilaisten ystävyyksien loppua tai vähintäänkin muuttumista. Se on romaani vaikenemisesta ja siitä, miten nuoret tekevät väärin ja aikuiset vieläkin pahemmin. Se kertoo hiljennetyistä ja siitä, miten samaan aikaan voi olla rohkea ja silti pelkuri.
Kun “Bambin”
on kerran lukenut, voisi sen hyvin lukea toisen tai kolmannenkin kerran. Ei
kuitenkaan ihan heti, sillä raskas aihepiiri ja kerronnan tiheys vaativat
lukijalta osansa. Kuka tappoi bambia lukee hitaasti, tarkkaan. Tekstiin voi toki heittäytyä, mutta sitten
heittäytyykin syvälle.
Fagerholmin
teksti poukkoilee samaan tapaan kuin ihmismieli: mennyt ja nykyisyys elävät
rinnakkain, ajatuksista syntyy uusia mietteitä, jotka palaavat alkuperäiseen ja
johtavat johonkin uuteen. Ihminen tarkkailee itseään ja muita, mutta ei aina
uskalla kohdata ketään näistä – ei etenkään itseään. Fagerholmia lukeneet
tunnistavat tämän. Laura Jänisniemen suomennos saavuttaa kaiken erinomaisesti.
Fagerholm kertoo suoraan, vihjailee, sirottelee ajatuskulkuja suoraan kerrontaan ja sulkeiden sisälle, ja kuljettaa silti kokonaisuutta, joka etenee vääjäämättä siihen, mitä nuoren Nathanin kotibileissä tapahtuu ja vielä enemmän siihen, mitä sen jälkeen – mitä tapahtuu, ja mitä ei. Lukiessani aloin pohtia, millainen taito Fagerholmilla on katsoa samalla kertaa ulos ja sisään, tai ulkoa ja sisältä, ja antaa lukijan saavuttaa samankaltainen tunne siitä, että hän on osa kaikkea eikä silti lähelläkään.
On selvää, ettei tällainen tarina ja etenkään tällainen teksti päästä helposti irti. Fagerholm kirjoittaa lukijansa pyörryksiin – rumasti ja kauniisti, julmasti ja hellästikin, ironisesti (hurjaa sanoa, että jopa hauskasti) ja hetkittäin ihanasti (haluaisin kävelylle Huvilakaupunkiin, sen kipeydestä huolimatta, voisin kuunnella Emmyn laulamaa hentoa countrya, katsoa huviloiden pitsisyyttä ja uusia taloja, surra, etenkin surra, ja helpottuneena lähteä pois, sillä minähän vain vierailisin). Miten voikin lukiessaan sääliä, kauhistella, inhota, ja toivoa parasta – jokaiselle, vaikkei kaikkia enää kirjan kansien sulkeuduttua edes ole (kunpa fiktiivistäkin aikaa voisi kääntää, ei romaanin vaan sen henkilöiden kannalta).
Kuka murhasi bambin on yksi niistä romaaneista, joille toivon kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkuutta. Ensi viikolla selviää, miten käy.
--
Muualla:
Helmi ja Tuija.Fagerholm kertoo suoraan, vihjailee, sirottelee ajatuskulkuja suoraan kerrontaan ja sulkeiden sisälle, ja kuljettaa silti kokonaisuutta, joka etenee vääjäämättä siihen, mitä nuoren Nathanin kotibileissä tapahtuu ja vielä enemmän siihen, mitä sen jälkeen – mitä tapahtuu, ja mitä ei. Lukiessani aloin pohtia, millainen taito Fagerholmilla on katsoa samalla kertaa ulos ja sisään, tai ulkoa ja sisältä, ja antaa lukijan saavuttaa samankaltainen tunne siitä, että hän on osa kaikkea eikä silti lähelläkään.
On selvää, ettei tällainen tarina ja etenkään tällainen teksti päästä helposti irti. Fagerholm kirjoittaa lukijansa pyörryksiin – rumasti ja kauniisti, julmasti ja hellästikin, ironisesti (hurjaa sanoa, että jopa hauskasti) ja hetkittäin ihanasti (haluaisin kävelylle Huvilakaupunkiin, sen kipeydestä huolimatta, voisin kuunnella Emmyn laulamaa hentoa countrya, katsoa huviloiden pitsisyyttä ja uusia taloja, surra, etenkin surra, ja helpottuneena lähteä pois, sillä minähän vain vierailisin). Miten voikin lukiessaan sääliä, kauhistella, inhota, ja toivoa parasta – jokaiselle, vaikkei kaikkia enää kirjan kansien sulkeuduttua edes ole (kunpa fiktiivistäkin aikaa voisi kääntää, ei romaanin vaan sen henkilöiden kannalta).
Kuka murhasi bambin on yksi niistä romaaneista, joille toivon kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkuutta. Ensi viikolla selviää, miten käy.
--
