Deborah Levy: Mies joka näki kaiken

 

Deborah Levy: Mies joka näki kaiken
S&S 2024
The Man Who Saw Everything 2015
Suomentanut Sari Karhulahti
Kansi Elina Warsta
262 sivua
Kustantamosta
Brittiläinen romaani

Asia on näin, Saul Adler: tärkein aihe et ole aina sinä.

1988. Nuori historiantutkija Saul Adler tulee auton tönäisemäksi Abbey Roadin suojatiellä. Hän selviää säikähdyllä ja poseeraa pian tyttöyställeen Jennifer Moreaulle, joka on valokuvaaja. Moni asia kuitenkin muuttuu Saulin elämässä. Hän muuttaa DDR:ään, Itä-Berliiniin, ja ottaa mukaansa Jenniferin ottaman kuvan. Myös Berliini on muuttumassa.

2016 Saul tulee auton tönäisemäksi Abbey Roadilla. Aikojen ja paikkojen rajat häilyvät menneessä ja tulevassa, samoin ihmiset. Kuin toinen alku koko kirjalle.

Deborah Levyn romaania Mies joka näki kaiken voisi kuvata adjektiivilla eksyttävä. Ja heti lisätä perään muitakin adjetiiveja: monikerroksinen, rikkonainen, ajatteluttava, tiedostava ja yllättävän sujuvalukuinen.

Yllättävän sujuvalukuisella tarkoitan sitä, että Levyn romaaniin voi oikeasti upota. Se vie mennessään. Toki se hämmentää, ei voi olla varma, mitä Saulille – tai maailmassa – tapahtuu, mutta sellainen ihmismieli usein on. Lukija saa olla monessa tarkkana, myös romaanin rakenteen suhteen. Osa saattaa mennä ohi, mutta aina voi palata taaksepäin. Levyn tekstiin – ja siihen romaanin rakenteeseen – voi koko ajan luottaa, tekstiä haluaa lukea eteenpäin.

Itä-Eurooppa, rautaesirippu, vakoojat, brexit, ruokapankit, ihmissuhteet, rakkaus naiseen ja mieheen, seksuaalisuus, muisti ja muistaminen, valokuvaus, akateemisuus, The Beatles, Abbey Roadille kulkeutuvat kirsikankukat. "Himo, surkeus ja onni". Levy kuvailee vakuuttavasti yhteiskunnan vaikutusta yksilöön ja toisinpäinkin. Hänen tekstissään on terävävyyttä ja kirkkautta, sumeutta ja symboliikkaa. Pohdintaa siitä, miten kaiken voi kestää. Mikä on totta ja kenelle.

Hieno teos.

Olen lukenut Levyltä aiemmin pienoisromaanin Uiden kotiin ja omaelämäkerrallisen trilogian. Kuumaa maitoa on vielä lukematta, mutta toivottavasti ei enää kauaa.

Deborah Levy: Uiden kotiin

Deborah Levy: Uiden kotiin
Fabriikki 2016
Swimming Home 2012
Suomentanut Laura Vesanto
Kansi Outi Vihlman
Kannen kuvat Galina Gallo
144 sivua
Brittiläinen pienoisromaani

Flittarilu katastrofin kanssa oli mahdotonta, mutta se oli jo tapahtunut, se tapahtui parhaillaan. Se oli tapahtunut ja se tapahtui jälleen, mutta hänen täytyi laittaa kampoihin viimeiseen asti. Hän tuijotti mustaa sadetta, jonka Kitty oli tatuoinut hänen käteensä, ja sanoi itselleen, että tekstin tarkoitus oli pehmittää hänen päättäväistä vastarintaansa. Kitty oli älykäs. Kitty tiesi mitä sade tekee.

Alkujaan puolalaisen englantilaisrunoilija Joe Jacobsin perheen loma Etelä-Ranskassa muuttuu kerralla, kun heidän lomahuvilansa uima-altaassa kelluu punahiuksinen tyttö. Joen vaimo Isabelle kutsuu nuoren naisen perheen vieraaksi. Epävakaan oloinen nuori nainen, kasvitieteilijä Kitty Finch houkuttaa, kiehtoo, työntää pois ja sekoittaa monen ihmisen elämänjärjestystä. Jacobsin perheen teini-ikäinen tytär Nina kokee asiat omalla tavallaan. Helteinen Nizzan tietoo väreilee, mutta myrsky ja sade ovat tulossa.

Deborah Levyn Booker-ehdokkaaksi noussut Uiden kotiin on turkulaisen osuuskuntakustantamo Fabriikin ensimmäisiä julkaisuja. Keväällä suomeksi ilmestynyt pienoisromaani on kanneltaan kaunis ja suomennokseltaan laadukas. Muutamat pienet taitolliset heitot osuivat silmiini, mutta kokonaisuudessaan Levyn romaani vakuuttelee minua siitä, että Fabriikki kustannuksen tuotantoa kannattaa seurata.

Uiden kotiin sijoittuu reilun kahdenkymmenen vuoden takaiseen aikaan. Kurt Cobain on tappanut itsensä samana keväänä, edellisen vuosikymmenen menestyselokuvaa E.T. muistellaan. Nizzan seutu on lämmin, muttei pilvetön. Sadetta kuvataan monin sanankääntein, visuaalisestikin, apollinairelaisittain:
S
 A
  T
   A
    A

Viikon ajanjaksolle sijoittuvat tapahtumat etenevät sekä kronologisesti että henkilöiden oman mikromaailman näkökulmasta. Kitty on kaiken keskiössä, mutta samalla ulkopuolinen ja outo. Hänen kauttaan Jacobsin perheenjäsenten ja heidän läheistensä pelot ja toiveet valottuvat. Silti kukaan henkilöhahmoista ei tule erityisen lähelle Ninaa lukuun ottamatta.

Pienoisromaanin kontekstissa Levyn teos on raskaslukuinen. Olen (myös) pienoisromaanien ystävä: Pidän siitä, millaisia merkityksiä esimerkiksi Joel Haahtela, Helmi Kekkonen tai Patrick Modiano tuotantoonsa lataavat ja kuinka usein tunnelmallinen kerronta pitää sisällään paljon enemmän kuin teoksen sivumäärästä voisi päätellä. 

Samoin on Levyn kerronnan laita: Uiden kotiin on tiivis, mutta merkityksiä täynnä. Nyt merkityksiä on kuitenkin niin paljon, että teksti uuvuttaa hetkittäin, samoin henkilöiden lukumäärä. Osa merkityksistä katoaa kaiken alle - tai ehkä tarkoituksella. Vaikkei Uiden kotiin ole varsinaisesti nautittavaa luettavaa siinä mielessä, että kirjan pariin voisi heittäytyä, sanon että hyvä näin. Lukijan ei ehkä olekaan tarkoitus päästä liian helpolla. Tarina on sinänsä hyvä ja yllättävänkin ehjä, mutta se on täynnä aukkoja. Teksti kulkee tunnelma ja sanat edellä, kertomus on niiden palvelija.

Jos Uiden kotiin olisi elokuva, olisi se leikattu henkilöstä toiseen siirtymillä. Useiden, joskaan ei kaikkien, alalukujen päättyessä ja seuraavan alkaessa Levy siirtää näkökulmavuoroa kuin viestikapulaa. Tämä valottaa tapahtumia ja etenkin niiden taustoja sekä suhtautumista Kittyn persoonaan. Kerronta on tyylikästä ja oudosti, raskaasta poljennosta huolimatta, puoleensa vetävää, kuin tahmeaa mutta maukasta hunajaa tai kuin kärpäspaperia, joka heiluu kesätuulessa.

Levyn romaania ei voi ahnehtia, mutta se sopii hyvin luettavaksi yhtenä kesäisenä päivänä: sellaisena päivänä, jolloin ilmassa väreilee orastava helle, mutta aurinkoa ei näy; Päivänä, jolloin väsymys painaa jalkoja, mutta raukea mieli kaipaa jotain älyllistä. 

Tiivistäen: Uiden kotiin on unenomainen ja veitsenterävä.