Yhteisprojektini ihanan Amman lukuhetken Aino-Marian kanssa, Korot kopisten. Käytännön opas kulttuuriviidakkoon on nyt painossa. Kirja ilmestyy ennen pääsiäistä, mutta olemme sen tiimoilta jo Jyväskylän kirjamessuilla lauantaina 12.3. Jos liikutte Keski-Suomessa, tulkaa kuuntelemaan meitä Jyväskylän Paviljonkiin Nisula-lavalle klo 15.30.
Korot kopisten -kirjaa voi pian ostaa hyvistä kirjakaupoista kautta Suomen, ja nyt ennakkoon se näkyy monien nettikirjakauppojen valikoimissa. Akateemistakin kirjaa tulee saamaan, toivottavasti myös pienemmistä kirjakaupoista. Ilokseni huomasin, että monet kirjastot ovat ottaneet teostamme mukavasti valikoimiinsa ja esimerkiksi Helmetissä siitä on jo muutama varaus.
Kirjaa voi ostaa myös meidän tekijöiden kautta hieman edullisempaan hintaan. Jos haluat ostaa kirjaa minun kauttani 25 euron hintaan (sis. postikulut), ota yhteyttä joko sähköpostitse osoitteeseen lumi . omena @ yahoo . com (välilyönnit pois) tai laita yksityisviesti Lumiomenan Facebook-sivun meililaatikkoon.
Mistä kirja kertoo? Baletista, kirjallisuudesta, oopperasta, kuvataiteista. "Kevyestä" musiikista, matkailusta, museoista ja lastenkulttuuristakin. Kaikesta kevyesti ja hieman hurlumhei-asenteella. Ajatuksemme on, että jos korot puristavat, voi aina vaihtaa tennareihin. Jos ei kokeile uutta kulttuurilajia, ei voi tietää pitääkö siitä vaiko ei.
"Koroissa" on sekä asiaa että leikkiä: on ooppera- ja elokuvaesittelyjä, neuvoja lippujen ostamiseen ja vinkkejä ilmaistapahtumiin, mutta myös tyylilyyli-testi, hevonkakkabingo ja jopa värityskuva. Mukana on myös lapsuuden Ystäväni-kirjoja mukailevia osioita, joissa kysymyksiimme vastaa 12 kulttuuriystävää: Atso Almila, Hannu-Pekka Björkman, Marco Hietala, Pekka Hiltunen, Jaakko Hämeen-Anttila, Katja Kettu, Siri Kolu, Markku Pölönen, Miina Savolainen, Paola Suhonen, Minna Tervamäki ja Ville Tietäväinen.
Kirjan ulkoasun - selkeän kannen ja leikkisän taiton - on toteuttanut Avaimen graafinen suunnittelija Tarja Kettunen.
Kiitän kaikkia kirjahankkeeseemme iloisella innolla suhtautuneita.
Viime viikolla jo hieman kopistelimme korkoja Kuopion musiikkikeskuksella. Nyt odotamme valmista kirjaa!