Ilona Pietiläinen: Talven hopeiset hiutaleet

Hyvät joulutontut,

kirjoitan teille näin joulunalusaikaan, koska varsinaisia joululukemisia toivon sitten Joulupukilta eivätkä ne ole joulukirjoja, vaan kunnollisia romaaneja. Nyt marras-joulukuussa te, hyvät tontut, olette liikkeellä, kurkistelette ihmisten jouluvalmisteluja, seuraatte varmaan kaikkea. Täten tiedättekin, että me jouluihmiset emme voi olla selaamatta joulukirjoja, niitä koreakantisia, joissa virittäydytään joulutunnelmaan.

Myönnän, että minulla on hyllyssäni jo useita joulukirjoja ja -lehtiäkin, mutta joka vuosi on hankittava edes yksi uusi. Toivoisin, että saisin täydellisen joulukirjan, mutta sellaisia on vain harvassa. Haluaisin, että joulukirjassani olisi ripaus kuuran raikkautta, hieman lämpöä, jotain punaista, jotain perinteistä, aimo annos graafista linjakkuutta, yhtä paljon hyvää kieltä ja runsaasti tunnelmallisia, mutta tyylikkäitä valokuvia.

Jätän tämän toiveeni teille tänäkin vuonna, sillä luin taas yhden ihan kivan ja kertakaikkisen suloisen joulukirjan, mutta omaan makuuni se ei ollut ihan tarpeeksi linjakas eikä tyylikäs. En tietenkään valita, sillä tämäkin kirja saa paikkansa joulukirjojeni joukosta. Odottelen kuitenkin unelmieni joulukirjaa.
Joulunodotusterveisin

Lumiomenan Katja

--

Ilona Pietiläinen: Talven hopeiset hiutaleet
Docendo 2015
168 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen joulukirja

Joulustelu - se on aivan parasta talven puuhaa!

Ilona Pietiläisen kirjan Talven hopeiset hiutaleet. Koti pukeutuu joulun tunnelmiin esipuheesta löytyvän lauseen kanssa on helppoa olla samaa mieltä. Olen nimittäin joulustellut aika tavalla jo nyt marraskuussa: omenapuussamme on jo joulutalvivalot (ei sanota niitä jouluvaloiksi, etteivät tapakouluttajat hermostu - ja meillä nuo valot ovat ikkunassa iloisesti vielä helmikuussakin), olen lämmittänyt glögiä ja leiponut jo kahdesti piparkakkuja. Rakkaat joulukirjanikin kaivoin esille jokunen aika sitten.

Pietiläisen tuore kirja on hyvä lisä niiden joukkoon, joskin joka vuosi sanon saman: Pietiläisen kirjat ovat makuuni osin turhankin imeliä, mutta silti niissä on jotain houkuttavaa. Ehkä houkutus on kirjojen tuttuudessa, Pietiläinen jatkaa tutulla linjallaan: kirjat ovat kookkaita, niissä on paljon kuvia ja roppakaupalla tunnelmaa. On vinkkejä ja vihjeitä: ruokaohjeita, lahjojen paketointia, kranssin tekemistä, Pietiläisen omia sekä muutaman suositun bloggaajan sisustusratkaisuja, joulukukkia ja paljon, paljon muuta.

Kaikkea on liikaakin, mutta joulu on runsauden aikaa. Talven hopeisia hiutaleita onkin paras lukea pieninä annoksina, vaikkapa glögikupposen seurana, toisen kupposen aikaan suussa alkaa maistua jo liiakin makealle.

Koska joulu on listausten aikaa - usein esimerkiksi lasten kirjeet Joulupukille ovat melkoisia toivelistoja -, laadin Talven hopeisten hiutaleiden plussat ja miinukset. Aloitan miinuksista, koska jätän mieluusti sokerin pohjalle:

- Kansi, jota on vaikea arvostella, koska lapsi on tietenkin suloinen ja ihana. Mutta: valkoisuus vetoaa varmasti moniin, mutta kirjan värikkääseen sisältöön nähden se on valju. Minulle sisustusaiheista eniten kylmiä väreitä aiheuttavat enkelit, joten ei voi mitään, kannen perusteella jättäisin kirjan kauppaan.
- Kaiken liiallisuus: kirja pursuilee liikaa, etenkin taittonsa puolesta. Yhdellä aukeamalla saattaa olla jopa 18 kuvaa (yleensä toki 3-8). Kuvat sinänsä ovat viehättäviä.
+- Maalaisromantiikka ja rustiikki, jota kirja viljelee. Pieninä annoksina jees pliis, isoina ei voi välttää ähkyä, selkeyttä alkaa väkisinkin kaivata. Talven hopeiset hiutaleet taiteilee vähän näillä rajoilla.
+ "Joulustelu", Pietiläisen itsensä käyttämä termi, joka sopii tähän kirjaan. Ja juuri joulustelun vuoksi annan anteeksi taiton runsaudenkin, sillä joulu jos mikä on runsauden aikaa.
+ Ohjeet ja vinkit. Ikkunakoriste marmeladikuulista! Kranssi callunoista! Hauskoja ideoita paketointiin ja kaikkea muuta. Ohjeissa on paljon sellaista, joita suunnittelen toteuttavani. Toteutus jää nähtäväksi.
+ Pietiläisen teksti ja kuvat: tekstistä välittyy aito innostus ja rakkaus joulun aikaa kohtaan. Kuvia on liikaa, mutta yksittäisinä melkein kaikki ovat vuodenaikakirjaan sopivia ja sellaisenaan tunnelmaa täynnä.

Pieninä annoksina Talven hopeiset hiutaleet asettuu jatkumoon muiden Pietiläisen kirjojen kanssa. Kokonaisuudessa on liikaa osasia, mutta Pietiläisen kirjojen selaaminen on minulle jo jonkinlainen joulunalusajan uusperinne: yksi väylä joulustella hieman lisää.

Tänään kotona: 3 x sisustuskirja

Monen erinomaisen kotimaisen romaanin jälkeen poden pientä lukujumia. Kuun alussa lupailin, että nyt marraskuussa kotoilen hieman: luen mielelläni sisustuslehtiä ja -kirjoja, mutta en ole niitä kovinkaan usein blogissani esitellyt. Koska hyllyssä on useampikin, esittelen nyt kolme erilaista sisustuskirjaa ja jatkan kotoilua vielä myöhemminkin yhden joulu- ja yhden kokkauskirjan merkeissä. Kun omassa kodissa tälläkin hetkellä legopalikat valloittavat pinta-alaa, pyykkikasat odottavat kaapittamistaan, viimekeväiset virpomisvitsat ovat edelleen maljakossa keittiön kaapin päällä (no, vajaan puolen vuoden kuluttahan niitä tarvitaan taas!) ja yöpöydän kirjapino on kasvanut 11 kirjan korkuiseksi, on hauskaa sukeltaa siistien ja järjestettyjen kotien maailmaan.

Jonna Kivilahti: 12 x koti
Kuvat: Krista Keltanen
Kustantaja: WSOY 2013
Mistä: Arvostelukappale
Sivuja: 159
Kotimainen sisustuskirja

12x koti. Kaksitoista suomalaista kotia: romanttisia ja moderneja, maalla ja kaupungissa, kerrostalossa ja omakotitalotontilla. Mrs. Jones -blogistaan tuttu sisustustoimittaja Jonna Kivilahti ja mainos-, lifestyle- ja ihmiskuvistaan tunnettu valokuvaaja Krista Keltanen ovat yhdistäneet voimansa ja laatineet sisustuskirjan, joka esittelee erilaisia koteja. Kirja rakentuu siten, että koti esitellään kuvin ja jokaisen kodin asukkaat kertovat itse asuinsijastaan ja lopuksi sisustusalan ammattilaiset, kuten sisustusarkkitehdit tai muotoilijat, kommentoivat koteja.

On aina makuasia, millaisista kodeista ja millaisesta sisustuksesta pitää. Joku rakastuu pelkistettyyn tyyliin, toinen haluaa vaaleaa, joku virkistyy väreistä. Kun toinen haluaa kotiaan somistamaan Madonna-patsaan, luottaa toinen suomalaiseen muotoiluun. Tämä moninaisuus näkyy hienosti kirjan kuvissa: kodit ovat erilaisia, asujiensa näköisiä. Toki kirja eräällä tavalla myy unelmaa, mutta tekee sen makeilematta ja ammattitaidolla. Koska 12 x kodissa kyse on ihmisten omista kodeista, en ota kantaaa siihen, mitä mieltä itse kunkin sisustuksesta olen. Sen sanon, että muutama koti edustaa tyyliä, jota vältän, mutta monessa kodissa "kyläilin" mielelläni. Omiksi suosikeikseni nousivat Krista Keltasen oma koti, vanha ja värikäs puutalo, sekä Mikaelin ja Antin Villa Hattarala ihan vain värikkään hulluttelunsakin vuoksi. Näitä kahta kotia yhdistää puutalomiljöö (jollaisessa en itse asu) ja taiteellisuuden ja mutkattomuuden yhdistelmä - kotoisuus. Myös Rillan 1970-luvun talossa sijaitseva koti Marimekkoineen ilahdutti.

Kokonaisuudessaan kirja 12 x koti on raikas ja ilahduttavan monipuolinen. Sen taitto on selkä, teksti hyvää ja toteutus kauttaaltaan onnistunut.

Ilona Pietiläinen: Hulivilin onnenhetket. Juhlia & sisustusta lapsille
Kuvat: Hanne Manelius
Kustantaja: Docendo
Sivuja: 136
Mistä: Lahja
Kotimainen lastenhuoneisiin keskittyä sisustuskirja

Cowboyt, kummitukset, prinsessat ja ihan tavalliset lapset tai heidän huoneensa ja juhlansa ovat pääosassa useita sisustuskirjoja tehneen ja bloggaajanakin tunnetun Ilona Pietiläisen kirjassa Hulivilin onnenhetket. Hanne Maneliuksen runsaat ja kauniit kuvat ovat keskeisiä lastenkamareihin kurkistavassa teoksessa.

Hulivilin onnenhetket jakautuu kolmeen teemaan: Lastenjuhliin, Lastenhuoneisiin ja Iloisiin ideoihin. Juhlat keskittyvät kesän ja talven juhliin, kuten puutarhakutsuihin, halloweeniin ja jouluun. Vierailtavat lastenhuoneet ovat osin tuttuja lifestyle-bloggaajien kodeista ja loppupuolen askarteluideat ovat houkuttelevia, mutta vaativat kädentaitoa.

Kokonaisuus toimii, mutta lukijalle tulee väistämättä aavistuksen karkkimainen olo. Värit ovat pastellisia, lippunauhat ja viirit heiluvat, kaikki on melko vaaleanpunaista ja vaaleaa turkoosia. Parhaiten kirja uppoaa varmasti romanttisten lastenhuoneiden ystäville. Minäkin haaveilen sellaisista, mutta vaikka kuinka yrittäisin luoda lasteni huoneisiin tyylikästä lastenkamariromantiikkaa, niin muoviroina ja kirjakasat valloittavat lasteni valtakunnat. Onneksi kirjaan mahtuu myös reippautta, pidin tavattomasti huoneesta, jossa seinällä on koulun liikuntatunnilta tutut puolapuut. Sellaiset kuin saisi omaankin kotiin! Hauskimmat ja hurjimmat kuvat kertovat halloween-kekkereistä: aika hieno asu ja rekvisiittaa, eikö vain?

Kaiken kaikkiaan Hulivilin onnenhetket innostaa suunnittelemaan lastenjuhlia ja luo nostalgisen kuvan huolettomasta, onnellisesta ja myös melko hattaraisesta lapsuudesta. 6- ja pian 8-vuotiaat lapset ihastuivat kirjaan ja olemmekin selailleet teosta yhdessä miltei viikottain.

Taina Vuohelainen: Meillä on joulu
Ruokaohjeet: Marja Samuli
Kuvat: Arto Vuohelainen
Kustantaja: Otava 2010
Sivuja: 160
Mistä: Ostos nettiantikvariaatista
Kotimainen joulukirja

Viimeistään marraskuussa alan fiilistellä joulua. Olen ihan auttamaton jouluihminen ja olen jo ehtinyt leipoa vuoden ensimmäiset joulutortut, juoda glögiä ja puolisalaa kuuntelin tällä viikolla jo joululaulujakin. Kotia en ole vielä joulukoristellut, mutta talvi(!!)valoja olemme mieheni kanssa viritelleet sinne tänne - emmekä tunnu olevan ainoita naapustossamme, useillakin pihoilla on pensaissa tai terassinkaiteella pienet valosarjat. Siksi olen kaivanut esille myös joulukirjoja. Hankin yleensä yhden joulukirjan vuodessa. Olen löytänyt ihania ja myös sellaisia, joista olen luopunut heti saatuani jonkinlaisen vastareaktion kirjan tyyliä kohtaan. Tänä vuonna olen ilmeisesti ihan pidättelemätön, koska tekijäkolmikko Taina Vuohelaisen, Marja Samulin ja Arto Vuohelaisen Meillä on joulu on peräti toinen joulukirja, jonka olen hankkinut.

Meillä on joulu nojaa jouluisen sisustus- ja fiilistelykirjallisuuden perinteisiin. Se on luminen, kaunis, tunnelmallinen ja hyvin, hyvin perinteinen. Se johdattaa joulun aikaan aina itsenäisyyspäivästä loppiaiseen saakka. Taina Vuohelainen kirjoittaa varmalla otteella, innostavasti ja lämmöllä. Hänen tekstistään välittyy rakkaus jouluun. Marja Samulinin ruokaohjeissa on uutta ja vanhaa: piparkakkutalo on jouluinen must meilläkin, suklaa-puolukkakakku kuulostaa raikkaalta ja kokeiltavalta, mutta parsakaalilaatikkoa en aio kokata. Arto Vuohelaisen kuvia olen bongannut useista aikakauslehdistä, Meillä on joulussa hänen kuvissaan on juuri se oikea joulukirjan tunnelma: hyasinttien, kuusen ja lumisten päivien tuoksu herää kuvissa ikään kuin eloon ja leijailee lukijan mieleen.

Mitään yllättävää kirja ei tarjoa ja suosittelen sitä vain kaltaisilleni jouluentusiasteille, mutta joulukirjojen tarkoitus on ollakin perinteisiä, nostalgiaa tulvivia. Meillä on joulu on tyylikäs joulukirja, joka saattaa ajan myötä muodostua minulle yhtä rakkaksi kuin jo linkittämäni Outi Loimarannan ja Marjo Koivumäen Oi ihana joulukuu. Marttojen joulukirjaa ei silti voita mikään!

--

Hulivilin onnenhetkistä on kirjoittanut myös Leena. Seuraavassa postauksessani palaan takaisin romaanikirjallisuuden äärelle. Muistakaa myös Lumiomenan viisivuotisarvonta, vielä on reilu viikko aikaa osallistua!

~Ilona Pietiläinen: Elämää valkoisessa puutalossa~

Hämärän alle on hyvä kääriytyä, tehdä koti pesäksi ja odottaa tuota ihanaa valkoista lumiharsoa. Pinoa leveät ikkunalaudat täyteen kynttilöitä, varastoksi pitkää talvea varten. Puukasa rytmittää olohuonettani ja tuoksu täyttää nurkat. Ajatuskin lämmittää jo mieltäni. Paukkupakkasilla tuli ritisee hiljaa ja voisin tuijottaa ikuisesti sen liekkiä.

On kirjoja, joihin tulee tunnelmoinnintarpeessaan palattua uudelleen ja uudelleen. Olen onnekas, koska sain joululahjaksi Ilona Pietiläisen kirjan Elämää valkoisessa puutalossa (2010). Teos on hurmaava sisustuskirja, hieno kahvipöytäkirja, suloinen selauskirja sekä ihan konkreettisia neuvoja sisältävä lifestylejulkaisu.

Kirjassaan Pietiläinen kutsuu lukijansa kotiinsa Äänekoskelle Pukkimäen vanhalle työläisalueelle, jossa syreenien reunustamat hiekkatiet johdattavat vanhoihin puutaloihin. 1920- ja 40-luvuilla tiiviisti rakennetut korttelit tarjoavat asukkailleen yhteisöllisyyttä, Museoviraston tukea ja sääntöjä sekä sellaisen idyllin, josta me 2000-luvulla rakennetuissa taloissa asujat voimme vain haaveilla. Kissapenkkikattojen alla ei voi kuin nukkua suloisesti.

Elämää valkoisessa puutalossa-teoksen vahvinta antia on tunnelmointi. Puutarhan pelargoniat, pihalla kasvavat ratamot, syysillan kynttilät tai aamiaisen Mikki Hiiri-paahtoleivät saavat haaveilemaan vastaavista omassa elämässäkin. Pietiläinen houkuttelee lukijansa nauttimaan jopa siivouspäivästä kaikkine kuuramisineen, kun palkintona on männynraikas koti ja onnellinen perhe. Arkirakkaus onkin termi, jonka Pietiläinen nostaa esiin sellaisena kotielämän tekona, jolla voi ilahduttaa muita pyyteettömästi.

Tunnelmanmaalailun ohella Elämää valkoisessa puutalossa sisältää hyviä ja konkreettisia vinkkejä sisustajille sekä kaikille heille (meille!), jotka haluavat tehdä jotain itse. Otan ilolla vastaan kirjassa olevat kranssintekoneuvot sekä reseptit Mummo Ankan omenapiirakan leipomiseen tai vinkit syksyisen ruokapöydän kattamiseen. Ja tiedän samoin, ettei omien mieltymysten mukaisen kodin tarvitse olla kallis, vaan että esimerkiksi eräästäkin ruotsalaisesta kalustefirmasta voi tehdä hyviä ja kestäviä hankintoja. Uuden ja vanhan liitto on sisustuksessa paras mahdollinen.

Kirjan houkuttelevuutta verrattuna moniin muihin sisustuskirjoihin lisää myös sen elämäntäyteisyys. Kirjassa ei vain kuvata kotia ja kauniita esineitä, vaan Pietiläinen tutustuttaa yleisönsä myös perheeseensä, naapurustoonsa, muutamiin tuttaviinsa sekä sydämiä murskaavaan koiraansa.

Koti on kovin vahva sana. Sinne minne pesän teet, on hyvä kantaa aarteet ja unelmat. Jo kauan sitten olen löytänyt kodin - sitä ei muuta asunto tai talo. Minun kotini on perheeni.

Pietiläinen viljelee kirjassaan kauniita ajatuksia. Hänen kirjoittamansa mietteet ovat runollisia ja lempeitä, niistä hehkuu lämpö. Pietiläisen teksti on kuitenkin hänen kuviaan heikompaa, vaikka sanat ja kuvat toisiaan täydentävätkin. Toisinaan, mutta vain paikoin, teksti olisi kaipanut hieman editoimista. Nyt lauseet ovat paikoin turhankin lyhyitä, pikemminkin ajatelmia kuin ehjiä virkkeitä. Toisaalta tämänkin puutteen voi kääntää eduksi, koska kirjassa Pietiläinen tulee henkilönä esille ja tekstikin noudattaa samaa hyvää kaavaa. Pidän siitä, että kirjan tekijä on esillä korostamatta itseään liikaa. Näin kirjaan tulee aimo annos persoonallisuutta ilman rasittavaa egoismia.

Elämää valkoisessa puutalossa on kirja haaveilijoille, itsetekijöille, löytäjille ja romantikoille. Kenelle Pietiläisen kirja sitten ei sovi? Tietenkään niille, jotka eivät pidä maalaisromanttisesta, aavistuksen rosoisesta ja samaan aikaan leikkisästä tyylistä. Antiikkipuristit, uusimman designin ystävät tai pelkistetystä tyylistä pitävät eivät Elämästä valkoisessa puutalossa juurikaan innostu.

Vaikka kritisoin hieman kirjan kieltä, en voi moittia mitään muuta. Kuvat, värimaailma, ideat ja teoksen teemojen mukaan kulkeva rytmitys sovittuvat hienosti yhteen. Elämää valkoisessa puutalossa on kirja, jota täysiverinen haaveilija voi lukea pitkin vuotta hakien ideoita ja kotiarjen elämyksellisyyttä. Ja mikä parasta: kirjassa ei ole ainuttakaan Madonna-patsasta!

Täsä kirjasta on kauniisti kirjoittanut myös Leena Lumi.