Häränojan kylässä idyllisessä Hämeessä asukkaiden elämä on mallillaan. Pelarkooniat ja verenpisarat kukkivat, järvi antaa vaalealihaista haukea ja puhtaus on hikieenista. Jotkut saattavat ajaa kauppamatkoilleen peräti pirssillä, mutta osuuskaupan leivän - litteiden kuin lahnojen ja raakojenkin vielä - ostamista ei kukaan myönnä. Väki pelkää Jumalaa, mutta uskoo kuitenkin taikoihin, jopa noituuden vaikutuksiin. Jokainen käy kirkossa ja lukee rukouksensa, varmuuden vuoksi kuitenkin leipätaikinaan piirretään risti ja joitakin ihmisiä epäillään edelleen noidiksi. Eräänä loppukesän yönä, kyläkauppiaan ja pyhäkoulun opettajan Raakelin järjestämien juhlien päätteeksi, koko kylä vajoaa yhteiseen uneen. Uni on kissanunta, puolivalvetta, jonka aikana ruusupensaan kukat ottavat kylän naisten hahmoja ja viettelevät miehet mukaansa.
Helvi Hämäläisen postuumisti julkaistu Kylänruusut (Wsoy 1998) on ilkikurinen rakkauskirja, tarkka kyläyhteisökuvaus, kesäisen luonnon ylistys ja usvainen metamorfoositarina. Se on runollinen kertomus suomalaisesta suvesta, fantasiaelementtejä ja tarkkanäköistä ihmiskuvausta sekoittava romaani naisten ja miesten rooleista agraariyhteiskunnassa.
Naisiksi muuttuvat ruusut saavat koko kylän hämmentyksen valtaan. Kylän asukkailla on totutut, tunnetut roolinsa. On kunniallinen Raakel, Posti-Elsa, sisarukset Anni ja Lempi. On Raakelin sulhaseksi katsottu Pentti, joka kakkujakin leipoo. On Mudan Heikki ja ompelijatar Aili. Jokainen tietää paikkansa maailmassa ja jokainen myös tietää, miten kylän hierarkiat, juorut ja yhteisöllinen asenne sosiaalista kanssakäymistä säätelevät. Kaiken keskiössä on Raakel. Mikä on hänen reaktionsa ja roolinsa, kun ruusuperkeleet tulevat? Ja keitä ovat nämä kiusaajat, mikä on niiden syntylumouksen voima ja voivatko ne varastaa kunniallisten naisten hahmot:
Ovatko nämä pirut jotka putosivat ruusupensaista alastomina, ovatko nämä akkoja vai ovatko perkeleet varastaneet ilkeyksissään kylän ämmien hahmon?
Vuonna 1948 ilmestyneen Ketukivi-romaanin sisarteoksena pidetty Kylänruusut ei raasta tai kosketa samalla tavalla kuin esimerkiksi Hämäläisen tunnetuin teos, sivystyneistökuvaus Säädyllinen murhenäytelmä. Kylänruusuissa kaikki on kuin unta ja ehkä sen vuoksi henkilöhahmot jäävät hieman etäisiksi. Etäisyys ei johdu siitä, etteivätkö hahmot olisi vereviä ja rikkaasti kuvailtuja, päinvastoin, Hämäläisen kieli on erittäin värikästä ja tarkkanäköistä: Ihmiset ovat ruskettuneita ja lihaksikaskasvoisia tai harmaakasvoisia ja kettumaisia. Mansikanlehti on kesän kuumuudessa korventunut punaiseksi kuin ahvenen evä; Yötaivaan hohde on kuin kimalaisen kultainen karva.
Hämäläisen kieli on ehkä liiankin rikasta. Kirjan jokaiseen lauseeseen voisi upota. Myös romaanin rakenne on paikoin sekava. Tämä kaikki teki lukemisen melko hitaaksi ja vain parisataasivuinen Kylänruusut otti minulta nyt uudelleenluettunakin pari päivää. Hämäläisen kirjaa ei vain voinut harppoa eteenpäin. Sekavuus ja kuvauksen värikylläisyys eivät kuitenkaan syö Kylänruusujen tenhoa. Ruusunaisten avoin sukupuolisuus tuo sovinnaiset sukupuoli- ja käyttämisnormit hetkellisesti kaikkien tietoon. Kylässä, jonka jokaisen asukkaan liikkeitä arvioidaan ja punnitaan, on miltei välttämätöntä hakea vapautumista unenomaisen välikappaleen keinoin.
Kylänruusut on samaan aikaan ilakoiva, ilkikurinen, paikoin sarkastinenkin kirja. Ennen kaikkea se on kesäkirja, jota en voisi kuvitella lukevani talvi-iltojeni iloksi. Heinäkuun yönä kaikki on mahdollista: Silloin kun pensaat lentävät ja ruusupensaat ovat noituutta täynnä, ovat keijukaiset niin kuin kajo ilmassa.
***½ (Tähtien antaminen Hämäläisen kirjalle on vaikeaa. Teos olisi kaivannut jäsentelyä, mutta toisaalta tällainen kirja sisältää kesäisen yön lumoa juuri tällaisenaan.)
P.S. En löytänyt mistään Kylänruusujen kirjoitusvuotta, mutta uumoilen kirjan sijoittuvan jonnekin 1940-luvun lopulle. Jos jollakin on tietoa asiasta, saa tulla kertomaan. :)
