~Downshifting ja suvi suloinen *~

Vaikka koululaiset jatkavat lukuvuottaan vielä tämän viikon ja tuoreet ylioppilaat painavat valkolakin päähänsä loppuviikolla, edustaa toukokuun viimeinen minulle sitä lapsuuteni ja nuoruuteni päivää, jolloin Suvivirsi kajahtaa ja kesäloma alkaa kera koulutodistuksen, hiertävien juhlakenkien ja jäätelötötterön. Koulumaailma on osaltani jäänyt taakse lukuunottamatta yliopistoa (ja satunnaisia tuntiopetuskeikkoja), jossa valmistelen jatkotutkintoani varmaan hamaan tulevaisuuteen saakka, mutta liikutun aina Suvivirren kuullessani (olen vähän itkupilli).

Viime aikoina on puhuttu paljon - aina Facebookia ja jopa valtionhallintoa myöten - downshiftingistä, elämän leppoistamisesta, hitaammasta elämästä tai kiireettömyyden lisäämisestä. Liekö sitten downshiftaamista vai mitä, mutta olen viime päivät potenut jonkinlaista blogihitautta. Ehdin juuri vastata lastenkirjapäivitykseni kommentteihin ja koetan palata juustokakkuun tänään. Kiitos teille kaikille kommentoiville lukijoille ♥

Tietokoneella istumisen sijaan olen istuttanut perennoja, kävellyt metsässä, poiminut kieloja, lumoutunut uudelleen ja uudelleen Miina Savolaisen Maailman ihanimmasta tytöstä, leikannut kaksivuotiaalle pörrötukkapojalleni otsahiukset, käynyt perheeni ja appivanhempieni kanssa Fiskarissa ja haaveillut kesästä. Nyt nupullaan olevana kesänä minulla onkin lomaa viisi ihanaa viikkoa alkaen heti juhannukselta (jonka aikana on leppoistelun ohella tarkoitus mm. maalata keittiön kaapistot).

Lomaa odotellessani aion jatkaa tätä hyvää hitaampaa elämää ennen kaikkea haaveillen, mutta muistan kyllä päivittää blogianikin. Lähipäivien aikana saan luultavasti Irvingin kirjan loppuun, ja valokuviakin ajattelin tänne taas latailla. Työmatkoillani olen nyt lukenut vähemmän musiikinkuuntelun kustannuksella. Olen ollut jossain määrin lumoutunut Tuure Kilpeläisen kappaleesta Kosketusta vailla vapiseva mies, jonka niinkin erilaiset laulajat kuin Vuokko Hovatta ja Johanna Kurkela esittävät. Kuunnelkaa kappaleen sanoja, aika hienot! (Linkit You Tubeen molempien esityksiin; Sinun ihosi on totinen peitto, jota vasten aika hankautuu, vie sydämeesi kivinen tie, isiesi lailla...)

Miten sinä, blogini lukija, "leppoistat" itseäsi kesän kynnyksellä?

(pahoittelen uudissanahirviöitä - kuva on Amsterdamin Vondelparkista)

~Maailman helpoin juustokakku~

Ok, maailman helpoin juustokakku tulee varmaan leipomosta tai kaupan pakastealtaasta, mutta esittelen nyt erittäin helpon ja samalla maukkaan ohjeen kotileipureille. Tätä kakkua teen usein, jos kiire yllättää. Saimme viikonloppuvieraaksemme rakkaat appivanhempani, mutta en pitkien kokousten täyteisten työpäivien jälkeen (arvatkaa vain, kuinka innolla odotan sitä apurahakautta!) ole ehtinyt leipoa niin usein ja paljon kuin haluaisin.

Helpon juustokakun sain kuitenkin aikaiseksi ja ehdimme nauttia sitä niin pakastevadelmien kuin kotimaisten mansikoidenkin kanssa. Mansikkakaupungin kasvattina minua hieman häiritsi ostaa kasvihuonemansikoita "vieraasta" maakunnasta, mutta mikään ei voita kotimaisten mansikoiden makua!

Palaan parempien kommenttien (niin omaani kuin muidenkin blogeihin) myötä lähipäivinä. Nyt toivotan Hyvää & herkullista viikonloppua Maailman helpoimman juustokakun myötä!

Pohja:
100 g voita
3/4dl sokeria
3 del vehnäjauhoja
1 muna

Täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa (Viola)
75 g sokeria
2 munaa
sitruunan raastettu kuori ja mehu
vaniljasokeria
1/2 dl perunajauhoja

Valmista pohja; Sekoita voi pehmeän voin joukkoon ja lisää kananmuna ja jauhot. Painele pohja voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita täytteen ainekset keskenään, kaada pohjan päälle ja paista 175-200 asteessa noin 40 minuuttia.

~Lasten- ja nuortenkirjasuosikkini *~

Olen parhaillaan lukemassa John Irvingin uusinta romaania Last Night on Twisted River. Kirjasta on juuri ilmestynyt suomennos (ja Irving vierailee parhaillaan Helsingissä enkä pääse töiden vuoksi häntä "tapaamaan", mitä manailen mielessäni), mutta luen teosta englanniksi. Pähkäillessäni seuraavan päivitykseni aihetta (vierailu Rautatiemuseossa, kuvia hollantilaisista lehdistä, puutarhajuttuja, arkea vai ihan vaan yleistä haahuilua ja haaveilua, mikä luonnistuu minulta parhaiten), liikun nyt lastenkirjojen maailmassa. Lainaan Anni m.:n ja Kirjavinkkarien ideaa laatia lista viidestä itselle merkittävimmästä lasten- ja viidestä nuortenkirjasta. Koska lapsuuden ja nuoruuden raja on niin häilyväinen, annan kirjojen tulla satunnaisessa järjestyksessä ja sulassa sovussa.

1. Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu (1956). Suomen kielen riemuvoitto. Leikkisä ja iloinen, surullinen ja haikea. Kukapa ei rakastaisi Jaakko-Vaakkoa, Tiitiäistä tai Herra Pii Poota?

2. Tove Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä? (1960) Koska esittelin Taikatalven suosikkikirjoissani, otan nyt esille Tove Janssonin kuvakirjan. Kuka lohduttaisi Nyytiä on lohdullinen ja kaunis kertomus yksinäisestä ja arasta Nyytistä sekä rakkaudesta. Kuvitus on huikea!

3. Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talo (1966). Kertomus parhaista ystävyksistä, jotka ostavat kahdelle pienelle tytölle rakennetun talon vanhalta rouva Ruusupuulta ja asettuvat sinne asumaan. Suloisia tunnelmia, itsenäistymistä ja hieman rosvojakin. Maija Karman ihana kuvitus. Saan ilokseni lukea tätä juuri nyt omalle nelivuotiaalle tyttärelleni, joka jännityksellä odottaa seuraavaa lukua.

4. Michael Ende: Tarina vaikka loppua (1979/1982). Ikimuistettava saksalainen lasten/nuortenkirja koulukiusatusta Bastianista, joka pakenee koulunsa ullakolle lukemaan kirjaa nimeltä Tarina vailla loppua päätyen Fantaasian maahan. Kirjan alkuajatus, Tee mitä todella tahdot, on hyvä elämänohje. Minulle tämä kirja liittyy vahvasti itsenäisyyspäivään, partiolaisten soihtukulkueeseen sekä joulutorttuihin, mutta se on jo toinen tarina.

5. Debi Gliori: Kulta pieni (1999). Pieni ketunpoika mököttää ja synkistelee niin, että äiti kysyy: Kulta pieni, sanoi suuri, mistä moinen kiukkukuuri. Pakkohan tämä skotlantilainen kuvakirja on nostaa listalle, kun lapset haluavat kuulla runomuotoon kirjoitetetun tarinan kiukuttelevasta ketusta ja äidille nousee kyynel silmään lauseesta aina päästä häntään asti rakastan sua valtavasti.

6. Anni Swan: Iiris-rukka (1916). Kirjalistaus vaatii aina pähkäilyä. Valitsin nyt Anni Swanin ohi muutaman muun kotimaisen tyttökirjan, mutta suunnittelen jo aiheeseen liittyvää laajempaa päivitystä. Maalaistyttönä en voi koskaan mennä Kluuvikadun Fazerille tuntematta itseäni edes aavistuksen verran Metsäpirtin Iirikseksi.

7. Astrid Lindgren: Meidän Marikki (1960 yhteisnide 1983); tai melkein mikä tahansa Lindgrenin kirja inhoamaani Katto-Kassista lukuun ottamatta). Elämää ruotsalaisessa pikkukaupungissa 1900-luvun alussa. Samaan aikaa maalaisromanttisen söpöä ja sosiaalisia ongelmia kaunistelematonta. Lastenkirja, jota rakastan kaikkein eniten (kuten sanoin, tämän listan numerojärjestys on satunnainen).

8. J.R.R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin (1937). Hobitti ennen Tarua, koska se on kirja jostain lapsuuden ja nuoruuden rajamailta. Sympaattinen ja jännittävä tarina mutkatonta hobitinelämää viettävästi Bilbo Reppulista, jonka Gandalf Harmaa ja kääpiöjoukko saa houkuteltua mukaan seikkailuun. Yksinäinen vuori, Suurin Sormus, Klonkku ja pohjustus Taru Sormusten herrasta-trilogialle.

9. Louisa May Alcott: Pikku naisia (1868). Pikku naisia saa nyt edustaa ulkomaisia tyttökirjoja, joista olen aikaisemmin kirjoittanut muutamaan otteeseen (mm. Montgomeryn kirjat, Salainen puutarha). Tarina kertoo Marchin perheen elämästä Massachusetsissa Yhdysvaltain sisällissodan aikaan. Meg, Jo, Beth ja Amy tarjoavat samaistumiskohteen hyvin erilaisille lukijatytöille- ja naisille.

10. Enid Blyton: Seikkailujen linna (1946). Oikeasti olisin halunnut nostaa esiin Viisikot seikkailukirjojen klassikkona, mutta niitä minulla ei valitettavasti ole omassa hyllyssäni. Lapsena rakastin Blytonia, mutta hänen kirjansa ovat aikansa tuotoksia. Nyt aikuisena Seikkailujen linnaa lukiessani kiinnitin huomiota kertomuksen sivuilla piilevään rasismiin, vaikka tarina oli edelleen varsin jännittävä.

+ Bonuksena vielä Orvokki Annalan Mikä, Kuka ja Ken (1977). Se on kuvakirja Maarikka-tytöstä, puolikeijusta, jonka kultaisesta huilusta katoavat sävelet ja niitä etsiäkseen Maarikka lähtee Suureen Synkkään Metsään. Tämä kirja on "bonus" siksi, etten enää muista tarkkaan tarinan kulkua (Mikä, Kuka ja Ken on ainoa listani kirjoista, jota en omista), mutta kirja jätti minuun lapsena niin voimakkaan jäljen, että muistelen kirjan tunnelmaa edelleen ja joku päivä hankin sen jostain antikvariaatista.

PS. En ole erityisemmin fantasiakirjojen ystävä, vaikka niitä listalle sattuikin. Nuo poikkeukset ovat mielestäni sitten sitäkin parempia. Mietin pitkään myös A.A.Milnen Nalle Puhin tai Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee-kirjojen ottamista mukaan, mutta päätin antaa tilaa pikkulasten kuvakirjalle, tuolle Kulta pieni-kirjalle. Näiden listojen laatiminen on tuskallista.

~Amstellerdam~

Amstellerdam = pato Amstel-joella = Amsterdam.

Ihana kaupunki, jonne suuntautuneesta matkasta saan vihdoin kerrottua hieman kuvien kera. Älkää säikähtäkö tämän päivitykseni kuvapaljoutta! Otin Amsterdamissa kaikkiaan lähes kuusisataa kuvaa, joista siirsin kovalevylle yli neljäsataa ja joista valitsin kymmenkunta tänne blogiini (Facebookissa olevat kaverini voivat - jos jaksavat ;) - katsella muutamia lisäkuvia).

Olemme mieheni kanssa tehneet lastemme syntymän jälkeen kolme kahdenkeskistä lomamatkaa: Joulukuussa 2008 kävimme joulutoreilla Wienissä, kesällä 2009 lensimme Lontooseen juhlistamaan kymmenttä hääpäiväämme ja nyt oli aika suunnata tulppaanien, tuulimyllyjen ja Vermeerin maahan.Vietimme Amsterdamissa vain kolme päivää. Se on mielestäni aika, jonka ajaksi pienet lapset (4- ja 2v.) voi jättää isovanhempien turvalliseen huomaan. Kolmantena päivänä alkaa tulla  jo ikävä, ja vaikka krooninen matkakuume vaivaa varmaan iäti, on aina yhtä ihana palata kotiin.

Amsterdam lumosi minut kanavillaan ja välittömällä tunnelmallaan (samaan aikaan niin boheemi ja silti korkeakulttuurinen). Vain kylmä sää sekä sairastamani flunssa veivät  (pienen) osansa loman täydellisyydestä. Kaikissa lomissani parasta on ollut suunnittelematon kävely siellä täällä kaduilla ja puistossa, nyt tietenkin kanavien varsilla! Olisin voinut viettää kaikki päivät vain kävellen, mutta totta kai välillä oli syytä pysähtyä. Esimerkiksi Bloemenmarkt, kukkamarkkinat, veti puoleensa useamman kerran. Sieltä ostimme kotiinkin daalian mukuloita, mutta jäin myös ihastelemaan leikkokukkia, kuten valkoisia pioneja ja hehkuvia auringonkukkia:

Amsterdam on tietenkin kahviloiden kaupunki - enkä puhu nyt niistä sauhuttelupaikoista, jollaiset kiersimme kaukaa ;) Tunnelmallisia levähdyspaikkoja kanavanvarsikortteleissa oli vaikka kuinka. Yksi hollantilaisille tyypillinen herkku ovat erilaiset letut tai pannukakut. The Pancake Bakery lupasi sekä mainoksensa että opaskirjan mukaan tarjota kaupungin parhaat pannukakut ja aivan ihania lettuja sieltä saikin. Myös paikan sistustus oli ihana. Nostan siitä pieneksi esimerkiksi tuon Love, Faith & Hope-kuvakolmikon, joka näkyy yllä olevassa kollaasissa. Vaalean kuvan otin La Place-nimisessä kahvilassa ja itse (poikkeuksellisesti tässä blogissani!) näyttäydyn hotellin aamupalalla, joka oli aivan ihana:
 

Mitä muuhun ruokaan tulee, niin totta kai vierailimme myös indonesialaisessa ravintolassa (nimeltään Bojo). Indonesia on entinen Hollannin siirtomaa, ja sen vuoksi indonesialaiset ruokapaikat ovat Amsterdamissa hyvin edustettuina. Koska olin aika nuhainen, en maistanut mitään juuri Bojossa. Mieheni mukaan ruoka oli hyvää eikä niin tulista kuin mitä hän oli odottanut (mieheni rakastaa todella tulista ruokaa!).

En ole tainnut tehdä yhtään ulkomaanmatkaa, edes rantalomaa, käymättä museoissa. Amsterdam on kaikkien muiden suurten eurooppalaisten kaupunkien tavoin oikea aarreaitta museovierailijen suhteen. Aivan ensimmäiseksi halusin Rijksmuseumiin, jossa on esillä hollantilaisten mestareiden töitä. Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru sekä Susan Vermeerin Sininen neito saivat minut aikoinaan innostumaan Vermeeristä. Tyttö ja helmikorvakoru on nähtävillä Haagissa ja Sininen neito on fiktiivinen maalaus, mutta esimerkiksi Maitotytön ja Rakkauskirjeen näkeminen oli sykähdyttävää. Van Gogh-museo oli niin ikään hieno, mutta aivan liian ruuhkainen, jotta mestarin töitä olisi voinut nähdä. Kaikkein eniten pidin Rembrantdin talosta (kuva alla), joka on viehättävä kotimuseo narisevine portaineen ja taiteilijan keräämine näkinkenkineen ja luunkappaleineen. Anne Frankin taloon emme valittavasti tällä kertaa päässeet, en jaksanut kuumeisena jonottaa sinne, kun olin jonottanut jo tunnin päästäkseni Van Goghin maalauksia katsomaan.

Mitä Ruth Coleen tulee (viittauksena John Irvigiin!), niin hänenkin maisemissaan liikuimme - osin vahingossa. Tällaisena syntyjään pikkukaupungin tyttönä ja saman miehen kanssa jo hyvin nuoresta saakka olleena oli hieman hätkähdyttävää sattua heti ensimmäiseksi Punaisten lyhtyjen alueelle! Sinne päädyimme, kun lähdimme kävelemään päärautatieasemalta kohti hotelliamme. Päivällä alueella oli hyvin rauhallista, mutta kauppojen ikkunat olivat - hmm - hieman erilaisia kuin muualla kaupungissa. Ja niitä toisenlaisia kahviloitakin oli pilvin pimein. Alue tuntui olevan myös turistien suosiossa, salamavalot vaan vilkkuivat, kun siistit keski-ikäiset pariskunnat ja japanilaiset turistiryhmät kiersivät alueella. Naureskelimmekin mieheni kanssa, että jopas satuimme heti ensin sille alueelle, jonne emme olleet suunnitelleet mennä! Hotelliinkin pääsimme ja voin suositella Radisson Bluta kaikille hyvätasoisista hotelleista pitäville.

 

Vaikka olin matkalla kuumeisena, nousi Amsterdam yhdeksi suosikkikaupungikseni heti Lontoon ja Bolognan jälkeen; Kun kaupunki omaa niin hurmaavaa henkeä kuin Dam, ei voi kuin huokaista kanavatalojen äärellä. Jokainen päätykin on erilainen ja yksilöllinen!

PS. Kuten linkitin tuonne sivupalkkiin, niin muistakaa Leena Lumen arvonta. Ja vierailkaa hänen blogissaan!

PS. 2: Onko muilla ollut vaikeuksia Bloggerin "uuden" editorin kanssa? Minulla oli palaa hermot tätä päivitystä tehdessäni ja nytkin fontti jäi ihmeen pieneksi, vaikka ihan normaalikokoiseksi sen valitsin. Samoin kuvien välille tuli tahattoman paljon väliä, mutta otan sen myönteisenä ajatellen "ilmavuuden" olevan hyvästä ;)

~Kiitos Rilkestä, Leena Lumi *~

En päässyt vieläkään Amsterdamiin, koska nyt haluan kiittää hienoa kirjallista blogia pitävää Leena Lumia kauniista paketista, jonka posti toi perjantaina. Paketti sisälsi Eve Kuisminin (Rehnin) suomentaman Rainer Maria Rilken Tahto Tahtojen-runokirjan sekä (jotenkin ihan minun näköiseni) kortin. Kiitos, Leena ♥

Olen usein kuullut Rilkestä, mutta lukenut hänen runojaan lähinnä Leenan blogin sekä usein mainitsemani kirjasuosikkini Aikamatkustajan vaimon välityksellä. Leenan sanojen mukaan Rilken runojen maailma aukeaa hitaasti, mutta niissä on sielun lentoa. Vietin tänään aamupäivällä muutaman tunnin aurinkoisella patiolla tuoksutellen tuomen ja omenapuun kukkia (jotka vihdoin haistan kiitos elämäni ensimmäisten allergialääkkeiden), kuunnellen leikkivien lasteni ääniä ja syventyen Rilkeen. On totta, että hänen runojensa maailma avautuu hitaasti, mutta joko ensilukemalta pystyin aistimaan niiden kauneuden, koskettavuuden ja puhuttelevuuden. Tässä pieni maistiainen kirjasta:

Ruusun sisin

Missä on ulkopuoli tähän sisimpään?
Kipu millainen
moiseen palttinaan peitetään?
Mitkä taivaat väikkyvätkään
näiden avointen
ruusujen lähteessä?
Ne niin huolettomina
suovat terälehtien levätä
- lomittain, irtonaisina
kuin ei vapiseva käsi niitä koskaan voisi varistaa.
Nehän tuskin omin avuin
koossa pysyvät,
monet täyttyivät jo ja tulvivat
valoon päivien,
jotka täytenä
- täydempänä mailleen laskeutuvat,
kunnes uneksi muuttuu koko kesä,
synnyinsijaksi unelmien.

~Volver~

Vieläkin ennen Amsterdamin kuvia (ikuisuusprojekti!); Kaikkia hyvien, omaperäisten ja koskettavien elokuvien ystäviä haluan muistuttaa tänään illalla klo 21 TV1:seltä tulevasta Pedro Almodovarin elokuvasta Volver. Se on yksi suosikkielokuvistani. Pääosissa mm. Penélope Cruz, Carmen Maura ja Lola Dueñas.

♥
Kuva Googlen kuvahaku

~Anne Tyler: pako~

Anne Tylerin uran varhainen teos Pako (1977) kertoo pankkiryöstäjän ja panttivangin matkasta osavaltioiden halki. Charlotte Emory on avioliittoonsa kyllästynyt Saul-nimisen saarnaajan vaimo, joka ei usko miehensä kirkon oppeihin eikä halua jatkaa jämähtäneessä liitossaan. Hän on useaan otteeseen päättänyt jättää miehensä, mutta on aina syystä tai toisesta jäänyt puolisonsa rinnalle. Sattuma puuttuu peliin, kun nuori mies nimeltä Jake Simms ryöstää pankin ja ottaa Charlotten pankkivangikseen.

Jaken ja Charlotten pakomatka on pitkä aina Marylandista kohti Floridaa. Se on ulkoisesti vain kaappaajan ja panttivangin matka, mutta sisäisesti pakomatka herättää paljon kysymyksiä sitoutumisesta ja lojaalisuudesta, omasta menneisyydestä ja oikeuksista omiin ratkaisuihin. Romaanissa liikutaan kahdessa aikatasossa, Charlotten menneisyydessä aina lapsuudesta alkaen sekä Jaken ja Charlotten nykyisyydessä, pakomatkassa. Molemmissa keskiössä ovat nimenomaan Charlotten ajatukset.

Anne Tyler on loistava kertoja ja arjen kuvaaja. Paossa on nähtävillä monet niistä elementeistä, jotka tekevät Tylerista todenmukaisten henkilöhahmojen taitavan luojan; Ulkoinen ja sisäinen kauneus sekä rumuus vuorottelevat samassa henkilössä; Hiukset roikkuvat rasvaisina ja olemus on hontelo, mutta samaan aikaan henkilö on kauniskatseinen. Samoin hänen ajatuksensa harhailevat, mutta silti ihmisessä voi olla tiettyä määrätietoisuutta. Nämä arkiset asiat vain vahvistavat henkilön, Charlotten tai Jaken, todentuntuisuutta. Toisin kuin Turnerin myöhemmissä kirjoissa, on Paon muutama sivuhenkilö hivenen kliseinen: Jaken raskaana oleva tyttöystävä on tyypillinen pikkupimu (nykykielellä pissis) ja Charlotten lihava äiti tuo mieleeni hieman hoikemman version Lasse Hallströmin loistavan elokuvan Gilbert Grapen äidistä.

Olen lukenut lukuisia Anne Tylerin kirjoista, joista suosikkejani ovat Aikaa sitten aikuisina sekä Yksinäinen matkailija. Oli hauska huomata, että myös Tylerin varhaimmissa teoksissa on paljon ammettavaa ja pidettävää.

Kiitos tästä kirjasta kuullu anni.m:lle Oota, mä luen tän eka loppuun-blogista. Sain kirjan sekä ihanat suklaat Annin arvonnan kautta. Lämpimät kiitokset sekä kirjasta että suklaa-addiktin vatsaa aina niin täyttävistä suklaista!

***

PS. Niitä Amsterdam-kuvia tulee vihdoin ja viimein seuraavassa postauksessani.

~Tulppaaniyllätys ja arvontavoitto *~

Tämä on pikainen päivitys kertoakseni, että olen palannut Amsterdamista ja niin matkakuvia, muutama kirja-arvio kuin pieniä sisustuslehtikuulumisiakin on luvassa. Kesäinen sää täällä kotimaassa yllätti myönteisesti; Amsterdamissa oli todella kylmää ja olin matkan aikana kuumeessa. Muuten reissu sujui hyvin ja ibuprofeiinin voimin jaksoin kierrellä kanavien kaupungissa. Mielelläni lähtisin Amsterdamiin uudestaankin. Otin reissun aikana yli kuusisataa kuvaa, joista eilen siirsin tietokoneen kovalevylle noin neljäsataa. Kuvien valitseminen tänne blogiin on oma urakkansa ja juuri siitä syystä matkaraportti tulee hieman myöhässä ;)

Lämmin sää oli saanut aikaan tulppaaniyllätyksen kotipihallamme. Koska tulppaaniaika oli Hollannissa menossa jo ohi, oli aika metkaa päästä nauttimaan kukkasista omalla pihalla. Myös särkynytsydän on alkanut kukkia, samoin taimimyymälästä ostamani runkoruusu avaa nuppujaan. Flunssa on kaiketi edennyt poskionteloihin, mutta siitä huolimatta nautin niin tästä kesäolosta!

PS. Nyt pihalle on tulossa toivottavasti lisää kukkia; Minulla oli onni voittaa Sarin puutarhat-blogin arvonnassa ja näin ihanan paketin sain eilen postin mukana. Kiitos, Sari! Pioniunikon ja silkkikukan kylvin jo eilen, muut odottavat vielä vuoroaan.

~Kevätkesää karkuun? *~

 Nyt tuli pieni déjà vu! Aivan kuin olisin ladannut blogiini samankaltaisen kuvan aikaisemminkin. Ja niinpä taisin ennen pääsiäistä tehdä. Olen hieman kranssihullu (hulluutta se on sekin) ja haluan ulko-oveeni niin erilaisen kranssin jokaiselle vuodenajalle. Lisäksi minulla on kranssi muun muassa liesikuvun päällä (talossamme on sellainen "maalaishenkinen" iso liesikupu / kulmaliesi), kodinhoitohuoneen ovessa sekä keittiön ikkunalla. Teimme äitienpäivän iltana pienen retken Koiramäen Pajutallille, josta en koskaan osaa poistua tyhjin käsin. Tällä kertaa hankin kranssin ohella pari piensisustustuotetta, jotka esittelen myöhemmin. UIko-oven kranssi saa olla paitsi vastaanottamassa vieraita, myös alkavaa kesää.

Tänään, jolloin olen kotona flunssan kourissa haistamatta tai maistamatta mitään, on ainakin täällä eteläisessä Suomessa hurmaava kesää ennakoiva päivä. Pihallamme alkaa kasvaa kaikenlaista itse istuttamistamme pioneista ja tulppaaneista "rikkaruohoksi" luokiteltavaan pelto-orvokkiin. Minua tuo orvokkikin jaksaa ilahduttaa. Lasten kanssa ulkoillessamme bongasimme sitruunaperhosenkin.

Kesä on siis ihan ovella, mitä tietoa sääennusteetkin vahvistavat. Mieheni ja minä taidamme olla kaikkea muuta kuin ajoituksen mestareita, koska aiomme huomenna pienelle minilomalle Amsterdamiin kolmeksi päiväksi; Kauhea flunssa päällä, Amsterdamissa kuulemma sataa ja lämmintä on vain kuutisen astetta ja tuhkapilvikin saattaa loppuviikolla uhata läntistä Keski-Eurooppaa. Matkakuumeeni on silti kroonista laatua ja maisemanvaihdos virkistää aina, tekee toivottavasti hyvää parisuhteellekin. Museohulluina (hmm, toinen hulluuden laji, hullua touhua tänään, mutta mitä muuta voi odottaa, kun pää on täynnä räkää) aiomme  kierrellä mitä erilaisimmissa museoissa, luuhata kirjakaupoissa ja kahviloissa, kierrellä kanavienvarsia sekä tavata yhden Bolognan aikaisen hollantilaisen ystävämme. Vermeerin teosten näkemistä taidan odottaa melkeinpä eniten.

Palaan blogimaailmaan taas sunnuntaina. Ihanaa kesäistä loppuviikkoa kaikille blogini lukijoille ♥

~Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina (+ kirjablogeista)~

Amerikkalaisen Audrey Niffeneggerin toinen romaani Hänen varjonsa tarina kertoo kiehtovan ja yliluonnollisen tarinan kaksosuudesta, pakko-oireista, amerikkalaisuudesta ja englantilaisuudesta, kummituksista, Lontoosta sekä Highgaten hautausmaan ympäristöstä.

Kirjan alkuasetelmassa kaksikymppiset kaksoset Julia ja Valentina asuvat Illinoisissa vanhempiensa Edien ja Jackin kanssa. He ovat hätkähdyttävällä tavalla toistensa peilikuvat; Kaksosista terveydeltään heikomman Valentinan keho on kuin heijastuma Juliasta, yhtä lailla sisäelimet, hymykuopat kuin luometkin ovat väärällä puolella kehoa. Kun Julia on oikeakätinen, kirjoittaa Valentina vasemmalla. Kaksoset elävät hyvin tiiviisti yhdessä, nukkuvatkin samassa sängyssä.

Yllättäen kaksoset saavat Lontoosta tiedon äitinsä Edien kaksossiskon Elspethin kuolemasta. Tieto tädistä tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, koska Edie on salannut sisarensa olemassaolon katkaistuaan välit tämän kanssa 1980-luvulla. Julia ja Valentina saavat perinnöksi tätinsä asunnon Lontoosta, mutta ehtona on, että nuorten naisten on asuttava asunnossa vähintään vuosi ja etteivät Edie ja Jack saa astua jalallakaan asuntoon.

Täytettyään kaksikymmentäyksi vuotta (täysi-ikäisyyden raja Illinoisissa) Julia ja Valentina muuttavat Englantiin. He ottavat kaupunkia haltuunsa turistimaisin ottein opaskirjoja lukien ja tutustuvat pikkuhiljaa myös naapureihinsa. Naapureista Robert on väitöskirjaa tekevä Elspeth-tädin entinen rakastettu ja Highgaten hautausmaan vapaaehtoinen opas. Martin taas on vaimonsa Marijken Hollantiin menettänyt pakko-oireista kärsivä älykkö, joka ei ole vuosiin poistunut asunnostaan. Kaikkein dramaattisin "naapuri" tai kanssa-asuja on kuitenkin asuntonsa seinien vangiksi jäänyt Elspeth-täti, joka kummituksena kommunikoi niin kaksosten kuin Robertinkin kanssa.

Niffenegger rakentelee romaaninsa jännitteitä melko kauan, mikä miellyttää minua. Kaikki tapahtuu vähitellen, muttei missään vaiheessa tylsästi. Mennyt vaikuttaa nykyisyyteen ja kaksosten väliset yhtäläisyydet ja erot korostuvat entisestään. Vaikka teoksen yliluonnollinen sävy on tiedossa alusta saakka, ei kuolleiden kanssa seurustelu tunnu luonnottomalta eikä edes pelottavalta, vaan se on erottamaton osa tarinaa. Suosikkikaupunkini Lontoo saa suuren roolin kirjassa museoineen, metroasemineen ja kauppoineen, mikä on omiaan lisäämään kaipuutani Englantiin.

Siinä missä Niffeneggerin edellinen romaani Aikamatkustajan vaimo oli hienosti rakennettu Rainer Maria Rilke-viitteitä vilisevä epätavallinen ja sydämeenkäypä rakkaustarina, on Hänen varjonsa tarina kerronnaltaan aavistuksen tavanomaisempi. Se on silti kiehtovasti kerrottu tarina menneisyyden painolastista sekä niistä hetkistä, joiden jälkeen kaikki on ulkoisesti kuten ennenkin, mutta sisäisesti kaikki on muuttunut. Hänen varjonsa tarina on romaani, joka viehättää ja jonka maailmassa viipyy mielellään.

P.S. Pienenä jälkikirjoituksena ja kannanoton tapaisena:Kuinka moni teistä huomasi viime viikon tiistain (vai oliko se keskiviikon?) Helsingin Sanomissa olleen artikkelin kirjablogeista? En tiedä teistä muista, mutta itse ainakin pidän siitä, että blogit - sisälsivät ne sitten kirjoja, lastenkasvatusta, puutarha-asioita tai muotia - ovat nimenomaan blogeja, nettipäiväkirjoja. Ne saavat mielestäni olla henkilökohtaisia, vaikkakin sitten jutustelua. Henkilökohtaisuus antaa myös mahdollisuuden jatkokeskusteluun. Helsingin Sanomien artikkelissa toimittaja toivoi kriittisen silmän kohdistuvan kirjallisuusblogeihin. Kritiikki on aina hyvästä. Silti ainakin minulle jäi tekstistä sellainen mielikuva, että toimittajan mukaan kirjallisuusblogit yrittävät sisältää ammattimaisia arvioita, jopa kilpailevia tekstejä, toimitettujen lehtien kirjallisuuskritiikeille. Uskoisin, että blogien lukijat kyllä tietävät, etteivät harrastajat tai intohimoiset lukijat kirjoita aina ammattimaisen analyyttisesti. Se lie tarkoituskaan. Blogimaailmassa vaihtelevatasoisuus ja henkilökohtaisuus
ovat pikemminkin hyve.

Kävin vajaat kaksi viikkoa sitten Akateemisessa kirjakaupassa kuuntelemassa Audrey Niffeneggeriä, joka kertoi romaanistaan. Kirjan syntyhistoriasta oli kiinnostava kuulla ja kirjailija antoi itsestään hyvin sympaattisen kuvan. Niffenegger on paitsi kirjailija, myös kuvataiteilija. Hänen kotisivunsa löytyvät täältä.

~Äitienpäivän aattona~

Äitienpäivä on minulle - kuten varmasti kaikille muillekin äideille - hyvin merkityksellinen päivä. Kaksi lastani ovat minulle kaikki kaikessa;  En tullut äidiksi helpoimmalla mahdollisella tavalla, joten haluan varjella lapsiani niin paljon kuin ikinä voin. Olen myös läheinen äitini ja anoppini kanssa, ja eläessään isoäitini olivat minulle niin ikään rakkaita. Tätä blogani aloittaessa päätin, etten lataa tänne lasteni kasvokuvia. Nyt teen poikkeuksen - ainakin melkein. Kuvani on tyttäreni näkemys siitä, kuinka pikkuveli "härkkii hernekeittokattilaa". Lasten ajatuksenjuoksu on metkaa!

Pitemmittä puheitta:

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille - nauttikaa ja muistakaa omia äitejänne ja isoäitejänne ♥

PS. Seuraava päivitykseni on vihdoin taas kirja-aiheinen. Se on jo valmiina, mutta ajankohtaisemmat aiheet ensin ;)

~Kevätkurkottelua~

Tänään illalla olin tyttäreni päiväkotiryhmän järjestämässä äitienpäiväjuhlassa. Tunnelma oli tietenkin ihana, ja kun lapset lauloivat äideilleen Sinusta minä tykkään, näkyi itse kunkin silmäkulmassa kyynel jos toinenkin. Koska mieheni on työmatkalla Englannissa, ei hän harmiksemme päässyt mukaan keväiseen juhlaan. Ajatuksenani oli tänään illalla kirjoittaa oma arvioni Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarinasta, mutta tuo oiva romaani saa odottaa vuoroaan huomiseen tai ylihuomiseen. Tänään väsymys vie voiton kirja-arviosta ja ennen kuin menen sohvannurkkaan ikisuosikkiani Gilmoren tyttöjä katsomaan, laitan iloksenne (?) muutaman pikaisesti räpsäistyn kuvan tältä illalta. Otin kuvat omasta pihasta heti päiväkotijuhlan jälkeen. Kuvissa kevättä kohti kurkottelevat omenapuu, krookukset sekä särkynytsydän.

Kauniita unia!

~Kaakaomaa (matkakuumetta)~

Pieni muokkaus alkuun: Leena Lumi, toukokuisen päivän sankaritar, paljon onnea Sinulle! Lisäsin onnittelut sekä linkin blogiisi tähän postaukseeni, koska Ruth Colen Amsterdamista tuli käsite sinun myötäsi!

Pienenä välipäivityksenä haluan esitellä teille suloisen kaakaopurkin, joka on tullut nyt kauppoihin. Olen muistaakseni joskus aikaisemmin kertonut rakastavani kaakaota, mutta nimenomaan vanhanaikaista tummaa kaakaota, joka tehdään keitettyyn (kiehutettuun!) maitoon. Vaikka kaakaossa tai suklaassa on paljon kolonialismin kaikuja, kuten monissa muissakin nautintoaineissa, on sen historia mielenkiintoinen.

Helsingin kaupunginkirjaston sivut tarjoavat hyvän tietopaketin suklaan kulttuurihistoriasta sekä suklaata käsittelevistä kirjoista. Suklaaseen jossain määrin addiktoituneena minun on helppoa nauttia tästä nautintoaineesta kertovista kirjoista. Suklaan historiaa olen joskus selannut ja Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti on viihdekirjojen kärkikastia.

Kuuluisinta suklaata taitaa tulla Belgiasta. Maailman kuuluisin kaakao Van Houten on kotoisin pohjoisesta naapurista Hollannista, jonne suuntaan mieheni kanssa ensi viikolla. Ehkä muistatte matkakuumepohdintani maaliskuulta? Jokunen aika sitten varasimme kolmen päivän miniloman Amsterdamiin. Jos uusi tuhkapilvi ei uhkaa, niin suuntaamme tuonne kanavien kaupunkiin helatorstaina. Amsterdamin kävijöiltä otan mieluusti vastaan matkavinkkejä, samoin kaupunkiin liittyvää kaunokirjallisuutta olisi ilo lukea. Ruth Colen Amsterdam on jo tuttu kiitos John Irvingin ja kaupunkia sivutaan myös Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarinassa, josta kirjoitan oman arvioni lähipäivien aikaan.

PS. Amsterdamiin liittyen sain eilen pienen paketin rakkalta ystävältäni. Paketissa oli lehtiartikkeli hieman erilaisesta Amsterdamista sekä "Kalebassi-käärmeiden" siemeniä. Kiitos ♥ Mieheni suunnatessa työmatkalle Englantiin, taidamme lasten kanssa laittaa käärmeet itämään. Saa nähdä, millaisia kiemurtelijoita pihallamme kasvaa loppukesästä. Mieheni työmatkaan liittyen vielä pieni huolenaihe tuhkapilvestä; Juuri nyt on Irlannin ja Skotlannin kenttiä suljettu tuhkapilven vuoksi. Pitäkää peukkuja, ettei se yllä Lontoon tienoille! Hieman pelottaa, että jääkö hän nyt tällä kertaa jumiin Britteihin ja juuri äitienpäivän alla. Minulla joskus tapana maalata piruja seinille.

~Sata omaa~

Parhaillaan olen matkalla Itä-Suomessa, joten tämä on ajastettu päivitys. Jatkan vielä hetkisen lista-teemalla. Ainakin Elämänpyörässä sekä Miss B-blogeissa on listattu "sata asiaa omasta" elämästä. Tehkää muutkin vastaava lista, jos jaksatte :)

1 Olen haaveilija
2 Suosikkijuhlani on joulu
3 Ennen lasteni syntymää harrastin kestävyysjuoksua
4 Palan herkästi auringossa
5 Ulkomaisista paikoista tutuin minulle on Italian Bologna
6 Luen paljon
7 Asun valkotiilisessä omakotitalossa
8 Mutta haaveilen puuhuvilasta
9 Juon liikaa Pepsi Maxia
10 Olen nähnyt Amelie-elokuvan toistakymmentä kertaa
11 Tyttäreni on syntynyt jouluyönä
12 Koetan vielä joskus aloittaa juoksuharrastuksen uudelleen
13 En voi sietää tonnikalapizzaa
14 Haaveilen matkasta Englannin maaseudulle
15 Suosikkikaupunkini on Lontoo
16 Leivon joka perjantai
17 Olen pohjalaisittain ja karjalaisittain maustettu savolainen
18 Voisin viihtyä hyvin kotiäitinä
19 Poikani myötä olen oppinut tunnistamaan erilaisia työajoneuvoja
20 Poikani on kaksivuotias :)
21Suosikkikirjailijani on John Irving
22 Olen perso suklaalle
23 En välitä muista makeisista
24 Miehelläni ja minulla on vain kymmenen päivän ikäero
25 Saan kylmiä väreitä, jos minun pitää viilata kynsiäni hiekkapaperisella kynsiviilalla
26 En ole koskaan pelannut Playstationilla
27 Paketoin aina joululahjat itse
28 Juon kahvia vain aamuisin
29 Olen joutunut hengityskoneeseen
30 Olen ollut mieheni kanssa lukioikäisestä saakka
31 Kuplamuovin poksauttelu on mielestäni rentouttavaa
32 Haluaisin kevätpihalleni "scillamaton"
33 Rakastan savukalaa
34 Olen äkkipikainen tai kauniimmin ilmaistuna temperamenttinen
35 Olen enemmän järvi- kuin meri-ihminen
36 Inhoan autolla ajamista
37 En ole pitkävihainen
38 Olen valmistunut humanistisesta tiedekunnasta
39 Olen koukussa Facebookiin
40 Lähden kahden viikon kuluttua lomalle Amsterdamiin mieheni kanssa
41 Haluaisin vaihtaa/maalata antiikinvihreät keittiönkaapistomme vaaleiksi
42 Pidän Pablo Nerudan runoista
43 Eksoottisin paikka, jossa olen luonnonolojen vuoksi sattunut viettämään yön, on Mineralnye Vody Mustanmeren ja Kaspianmeren puolivälissä
44 Tontillamme kasvaa metsämansikoita
45 Rakastan Disney-klassikoita
46 Lakkaan kesäisin varpaankynteni
47 Pidän punaviinistä
48 Kerään keijukaisaiheisia kirjoja
49 Jäin ala-asteella vain kerran jälki-istuntoon, koska katsoin välitunnilla Sarajevon olympialaisia televisiosta (olisi pitänyt olla ulkona)
50 Hankin itselleni juuri iPhonen
51Jostain käsittämättömästä syystä pidän tavattomasti Dallas-sarjasta
52 Jokaisella ulkomaanmatkallani haluan lorvia taidemuseoissa
53 Suosikkitaiteilijoitani ovat Gustav Klimt, Georgia O'Keeffe, John William Waterhouse sekä Elin Danielson-Gambogi
54 Olen iloinen, että imetys onnistui molempien lasteni kohdalla
55 Pidän riistaruoista
56 Lasagne on oma "takuuruokani", joka onnistuu aina
57 Rakastan kynttilöitä
58 Suosikkilaujani on Tori Amos
59 Pidän myös Leonard Cohenista ja Stingistä
60 Kuuntelen joskus countrya, körttivirsiä ja oopperaa
61 Olen enemmän koira- kuin kissaihminen
62 Minulla ei ole rytmitajua
63 En osaa neuloa, en edes luoda silmukoita
64 Lapsuuteni haaveammatit olivat opettaja ja kirjailija
65 En ole kumpaakaan, mutta olen työkseni opettanut ja kirjoittanut julkaistuja tekstejä
66 Matkustin ensimmäisen kerran raitiovaunulla vasta 2000-luvulla
67 Katson "Rakkautta vain"-leffan joka vuosi joulun alla
68 Pärjään huonosti huonekasvien kanssa
69 Minulla on taittovirhe
70 Olen horoskoopiltani kalat
71 Mielestäni kesällä kuuluu katsoa klassikkoelokuvia, kuten Marilyn Monroen ja Audrey Hepburnin tähdittämiä filmejä
72 Olen enemmän suihku- kuin kylpyammetyyppiä
73 Olen onnekas, koska en saa paukamia hyttysenpuremista
74 Näen usein unta kirjastoista
75 Jostain syystä olen unissani käynyt myös Kizin saarella
76 Aurajuusto ja päärynä muodostavat mielestäni miltei taivaallisen yhdistelmän
77 Olen joskus kielipoliisi, vaikka teen itsekin kielioppivirheitä
78 Saan vielä joskus väitöskirjani valmiiksi (eikö niin?!)
79 Mieltäni vaivaa Apu-lehdessä 1980-luvulla ollut sarjakuva, josta en muista mitään muuta kuin tytön nimeltä Karen (ja kaksoisolennon Nerak)
80 Muistan katsoneeni televisiosta Moskovan Olympialaisia
81 Olen onnistunut saada tyttäreni rakastamaan Marikki-kirjoja
82 Kun olin pieni, lapsuudenystäväni koti paloi, mutta onneksi tuo perhe pelastui
83 Em. syystä pelkään hieman tulen sytyttämistä
84 En lue juurikaan dekkareita
85 Sen sijaan myönnän pitäväni chick lit-kirjallisuudesta
86 Olin lapsena Dingo-fani
87 Toivon joskus pääseväni Prinssi Edwardin saarelle Kanadaan
88 En osaa päättää, pitäisinkö enemmän villasukista vai vaaleanpunaisista Reinoista jalkojenlämmittäjänä
89 Nautin joutilaisuudesta
90 En hyväksy minkäänlaista syrjintää
91 Olen laulanut karaokea vain kerran elämässäni
92 Itken amerikkalaisia tosi-tv-ohjelmia katsoessani (minkä vuoksi en niitä katsokaan)
93 Olen läheinen äitini kanssa
94 Sateinen metsä on eräs suosikkituoksuistani
95 Olen puhelias, oikea itäsuomalainen lärppä
96 Mutta silti kirjoitan mieluummin sähköpostia kuin puhun puhelimessa
97 Kävin ala-astetta koulussa, jossa oli ulkohuusit ja puulämmitys
98 Innostun helposti
99 Perhe on minulle tärkein asia koko maailmassa
100 Haastan lukijani tekemään oman satasensa - tai viisikymppinenkin riittää :)