Anu Kaaja: Rusetti

 

Anu Kaaja: Rusetti
S&S 2023
Ulkoasu Jenni Saari
254 sivua
Kotimainen romaani

Mutta leikkokukilta ei kukaan kysy mitään.

Ja sitten kuvassa on leikkokukkia. Ehkä niiden monipuolisuus kuvastaa kirjaa, jonka hiljattain luin ja josta voisin sanoa lyhyesti: No nyt!

Mutta sanon tietenkin enemmän. Anu Kaajan Rusetti kuuluu niihin kirjoihin, joiden lukemista rakastin alusta loppuun. Kaaja kirjoittaa kuin vaivattomasti, kevyesti (oikeasti en voi tietää, onko kirjoittaminen ollut sellaista vai päinvastaista vai jotain siltä väliltä), ja kuitenkin hän vyöryttää lukijan eteen valtavasti asioita.

bow row rococo

Rusetti on estetiikan ylistystä, kauneuden hakemista ja kokemista. Se on rokokoota ja Marie Antoinettea (ja vähän Sophia Coppolan elokuvan Kirsten Dunstia), se on lävistyksiä, klassista taidetta (ah!) ja maitokahvitaidetta. Siinä on G. W. Sebaldia, Twin Peaksin Audreyta tanssimassa, Dolly Partonin Jolenea, kannanottoja, seksuaalisuutta, ystävyyttä, rohkeuden hakemista, erinäisiä alaviitteitä ja paljon, paljon kaikkea muutakin ihmeellisenä ja alati kiehtovana kudelmana.

Romaanissa liikuntaan Suomessa ja muualla Euroopassa taiteen, taidehistorian, seksuaalisuuden ja esineiden perässä. Kyse on, ainakin osin, ruseteista, joita voi tiukemmin tai väljemmin tulkiten huomata mm. lävistyksissä ja We Can Do It! -kuvassa. Kyseessä on pinnalta kepeä ja sisällöltään moneen syväänkin suuntaan kurottava runsaudensarvi – tai ehkä monikerroksinen leivos, muhkea röyhelöhelma, asenteikas ja syyllistävä leikkokukka (alun sitaatista!).

Rusetti virkisti minua lukijana, taiteenystävänä, monelle asialle uteliaana. Suorastaan haltioiduin tästä viehkosta sukelluksesta kahviloiden, museoiden ja klubien maailmaan. Sukelluksesta, jonka aikana kohtasin Sokerin hengettären ja coolit tytöt, pyövelin ja taideteokset, joiden vuoksi matkustaa pitempääkin junareittiä.

P.S. Rusetista on julkaistu myös värillinen erikoispainos. Se on harmikseni loppuunmyyty. Olisipa ihanaa omistaa tämä kirja väreissä.

Anu Kaaja: Katie-Kate

Anu Kaaja: Katie-Kate
Teos 2020
Ulkoasu Jenni Saari
262 sivua
Kustantamosta
Kotimainen, Isoon-Britanniaan sijoittuva romaani

Mitä pidit Katie-Kate? Kysyvät Helen ja Roger Katie-Katelta. Ja Katie-Kate sanoo: Diana näytti ihastuttavalta, mutta ei sano: hän on lahjaksi paketoitu, lahjapuotien lahja ja astiapyyhkeiden kasvo, memorabilian ikoni, joka täyttää hänen huoneensa, Helenin Diana-huoneen, jossa Katie-Kate vetää ylleen pussilakaan painetut kasvot. Memorabilia ja lasi maitoa. Hyvää yötä, Katie-Kate, sanoo Helen. Hyvää yötä, vastaa Katie-Kate. Matkalaukku on vielä purkamatta. Tästä alkaa hänen uusi elämänsä.

Lontoolaisessa rivitalossa on omat huoneensa tärkeimmille brittikuninkaallisille, huonoin Camillalle. Asunnossa asuu ikääntyvä pariskunta Helen ja Roger, jotka ovat olleet rojalisteja jo vuosikymmenten ajan. Kun Kate Middleton synnyttää, asettautuvat Helen ja Roger sairaalaan Lido-siiven tuntumaan. Kolmekymppinen skandinaavinainen muistuttaa… Aivan, hiusten värjäyksen jälkeen nuori nainen on kuin Kate Middleton: Katie-Kate. Ja sitten on glamourmalli Katie Price, jonka hintalappu on Kate Middletonia suurempi. Tuhkimo lauloi: A Dream is a wish your Heart makes. [Raameissa] ...ja mietipä missä Tuhkimo on nyt. Missä Katie-Kate on nyt? Helenin ja Rogerin Diana-huoneessapa hyvinkin.

Anu Kaajan Katie-Kate on huikea romaani. Mitäpä sitä kirjabloggaajan mielipidettä postauksen viimeiseen kappaleeseen säästelemään.

Kaajan romaani on merkityksiä täynnä – niin paljon, että tätä bloggausta kirjoittaessani olen varmasti unohtanut valtavasti sellaista, mitä lukiessani ajattelin. Ja ajattelin kyllä vaikka mitä, suuntaan jos toiseenkin. Jos kuvittelet prinsessan tai glamourmallin tai ihan tavallisen nuoren naisen paikan maailmassa ja mediassa, olet luultavasti osin oikeassa, mutta takuulla olet myös väärässä. Hänen on oltava ihastuttava ja ihastunut kaikkeen mitä näkee. Äiti, vaimo ja prinsessa. Kate Middleton täyttää kaikki naisen roolit. Katie-Kate tarkastelee valtasuhteita, halua, ulkonäköä ja käsityksiä ulkonäöstä, rahaa. Keskiössä ovat muuttumisleikki ja fetissit, ahdistus ja pelastus, ja prinsessat: oikeat, Disneyn ja pornoteollisuuden. On feminismiä, sukupuolikäsityksiä, ulkopuolisuutta, piilotettua ja avoimuutta. On kaunista ja rumaa, eritteitä ja etäännyttämistä.

Katie-Kate on terävä romaani. Kaaja piirtää kuvaa tästä ajasta, mutta myös laajemmasta perspektiivistä. Romaani on myös tarkoituksellisen liiallinen – niin pitääkin! Kaaja vyöryttää lukijan verkkokalvoille sanallistettua valtavirtapornoa siinä määrin, että jossain välissä turruttaa, mikä on varmasti tarkoituskin. Näinhän verkon syövereissäkin on: yksi hakusana johtaa toiseen, yksi teema toiseen, syvemmälle, katsoja koukuttuu, mielikuvat vahvistuvat. Lukujen nimet esittelevät pornon kuvastoa, minkä vuoksi olin iloinen että luin kirjaa kotona enkä esimerkiksi ruuhkabussissa. Silti Katie-Kate ei ole inhottavaa luettavaa, päinvastoin. Kaajan feministinen ja analyyttinen ote pilkkoo kuvaston, yksityiskohtien – eritteiden, reikien, kehon – runsaus etäännyttää. Kaiken vastapainona on terävää analyysia.

Kaaja kirjoittaa hauskasti, vaikka hetkittäin kylmääkin. Helen ja Roger ovat hirvittäviä mutta heitä ei voi silti inhota ainakaan koko aikaa. Katie-Kate-hahmon toiminta ihmetyttää: miksi nuori skandinainen asettautuu rooliinsa? Hieno romaani kyllä selittää tätä. Kaajan satiiri on tyylitajuista, hilpeys ja traagisuus sekoittuvat, katse käy kohti tulevaa. Kate Middletonia ei voi enää koskaan katsoa samoin kuin ennen. 

Kaunokirjallisuutena Katie-Kate voidaan lukea kokeilevaksi. Se ulottuu moneen suuntaan, sisältää graafisia ratkaisuja ja listoja, haastatteluja ja suoraa kerrontaa. Ja kuitenkin se on ehjä, koukuttavakin romaani – niin koukuttava, että luin sen yhden vuorokauden sisällä. Sillä on alku ja loppu, sen henkilöillä – yhtä lailla fiktiivisillä kuin oikeilla, kaukaa katsottavilla julkisuudenhenkilöillä – on omat tarinalliset kaarensa. Kaajan romaani on hyvällä suomen kielellä kirjoitettu ja oudosti ihana (!). Katie-Kate kietoutuu lukijaansa eikä päästä irti ennen kuin kirjan viimeinenkin sivu on kääntynyt.

Katie-Kate ei ole jokaisen makuun. En osaa sanoa, suosittelisinko sitä jokaiselle blogini lukijalle. Ehkä en. Mutta suosittelen (ilman konditionaalia) sitä kaikille, joita kiinnostavat valta-asetelmat, mielihalut, kuninkaalliset ja ihmisen muokkaus, omistaminen ja kulttuuritalous ja queerfeminismi. Ja ennen kaikkea suosittelen Kaajan romaania kaikille, jotka haluavat lukea hyvää kirjallisuutta. Mikä kirja!

♥ 

Katie-Katen upea ulkoasu on Jenni Saaren käsialaa, kuten Kaajan edellinen romaani Ledakin.

Anu Kaaja: Leda

Anu Kaaja: Leda
Teos 2017
Kansi Jenni Saari
162 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani

En kiellä, etteikö odotus olisi itsellenikin piinaavaa. Oi, kuinka haluaisin jo todistaa Adèlen neitouden viennin ja sitämyöten Teidätkin jälleennähdä! Vaan kuten maalauksissa ja muissa taiteissa, me haluamme kuvata kaunista, emme pelkästään sievää tai keskinkertaista. Yksi häpäisy ei muuta arkea juhlaksi hienostuneessakaan ympäristössä. Sillä vaikka itse tapahtuma olisi kaunis, niin näissä olosuhteissa esiintyisi se kuin kehyksetön taulu: koppurainen pellavakangas, kuin palvelustytön liasta jäykkä esiliina.

Anu Kaajan romaanissa Leda minäkertoja haluaa kullata kuvaelmansa kehykset, sillä kuka valitsisi ja puuteroisi peruukkinsa samalla tavoin, kuka asettelisi kauneuspilkkunsa samalla tarkkuudella, jos kyse olisi pelkästä arkipäivästä? Minäkertoja punoo uusiksi antiikin tarinaa kuningatar Ledasta, jonka ylijumala Jupiter aikoo seksuaalisesti ottaa joutsenen hahmossa. Kertoja, joka on ilmeisesti asemansa ainakin osin menettänyt ylevä kurtisaani, tuo tarinan omaan nykyhetkeensä, rokokoon sävyttämälle 1700-luvulle.

Kurtisaanin kehittelemässä kertomuksessa joutsenen raiskaamaksi on joutumassa luostarissa kasvanut Adèle, jonka markiisitar ottaa näennäisesti suojatikseen tarkoituksenaan tuottaa iloa Monsier de Signelle, Jupiter-hahmolle. Tätä tarinan toisintoaan minäkertoja hahmottelee kirjeissään tavalla, josta syntyy Kaajan romaanin lukijalle herkullinen ja monikerroksinen kuvaelma, tarinoita tarinassa. Monikerroksisuus ei tietenkään jää vain romaanin tapahtuma-aikaan, vaan antiikin aikainen tarina Ledasta ja joutsenesta saanee omat tulkintansa myös nykykontekstissa, mistä Omppu herkullisesti kirjoittaa.

Leda on kiinnostavasti simppeli ja moninainen. Se on osin kärjistetty ja toisaalta juonekas. Se voisi toimia mainiosti operettina, jos ei ihan oopperana. Sen kepeys peittää alleen vakavuutta, sen puuteriset peruukit saavat rinnalleen paitsi jo mainitun viettelysuunnitelman, myös alhaiseksi nähtyjä asioita, kuten eritteiden kuvausta ja kuolemaakin.

Yhtä lailla moninaista on Kaajan kieli. Päälle päin se on ihastuttavaa ja rokokoomaisen koristeellista. Kauniin kuoren ja tarkoituksellisen korean kielen alla sykkii rivo sydän: niin tietyt sadistisvaikutteiset pyrkimykset kuin tuon tuosta toistuva ennakointi tarjoavat lukijalle mahdollisuuden tietää mihin ollaan menossa. Kaikesta kaikesta kiihdyttelystä, jarruttelusta ja ilkamoinnista huolimatta Leda pysyttelee melko odotuksenmukaisena. Jotain rikkovaa alkaa kaivata ja odottaa. No, lopussa lukijalle koittaakin sitten melkoinen yllätys. Brava!

Loppuun mainittakoon vielä, että Ledan kansi on mitä onnistunein. Jenni Saaren suunnittelema kansi on monikerroksisesti aivan Kaajan romaanin myötäinen: koristeellinen ja vihjaileva, myyttejä kantava ja ilakoiva, klassinen ja silti tuore.