Brittiläisissä kartanoissa -teemaviikko
K.M. Peyton: Christina kartanon varjoissa
Kustantaja: WSOY 1982
Alkuteos: Flambards 1967
Suomentanut Sirkka Salonen
Kansi: Matti Kota
Sivuja: 224
Christina avasi silmänsä ja näki, että kiesit olivat kääntymässä vasemmalle, sisään portista. Edessä oli pitkä ajotie, jonka oikeaa laitaa reunusti metsä, ja toisella puolella oli piikkilanka-aidalla rajattu laidunmaa. Ajotien päässä oli talo, mutta se oli niin muratin peitossa, ettei Christina pystynyt tällaisen matkan päästä edes arvailemaan, sen rakennustyyliä. Sora rahisi hevosen kavioiden alla. Kun Christina näki merkkejä sivistyneestä maailmasta, hän tuli samalla kertaa sekä toiveikkaaksi että hermostuneeksi, mutta enää häntä ei itkettänyt.
Toinen brittiläinen kartano, jonne teidät teemaviikollani vien, on hieman ränsistynyt, mutta mahtava Flambards, josta tulee orvoksi jääneen perijättären Christina Parsonsin koti. Flambardsissa Christinan ottaa huomaansa eno Russel, pelottava ja julma mies. Russelin kaksi poikaa, Mark ja William sekä tallirenkinä työskentelevä Dick sekoittavat kaikki kasvavan Christinan tunteita.
Hevoskirjoistaan tunnetun K. M. Peytonin Christina-sarja on oman lapsuuteni lämpimiä lukumuistoja. Sarjan ensimmäinen kirja, Christina kartanon varjoissa, on jäänyt mieleeni parhaiten, kanttaan ja ketunmetsästyskuvauksiaan myöten. Kun nyt luin kirjan uudelleen, mietin että on ehkä kiittäminen Christina-kirjoja siitä, että koen englantilaisen kartanomiljöön niin kiehtovaksi.
Peytonin kuvailema Flambards on suuri, muratin peittämä talo ja siellä asuu kahden -- tai peräti kolmen -- kerroksen väkeä. Kartanoelämä ei kuitenkaan tarkoita ylellisyyttä ja mukavuuksia, vaan mahtitalo on usein yhtä kolea kuin ympäristönsä: kylmä talo, aamulla pitkä ruohikko olisi kuin koruompelin kirjottu hopeinen seitti, ja kylmä usva vyöryisi yli vainioiden. Vaikka tuuli helisyttää ikkunaruutuja, ei Christinaa pelota, sillä kartanon varjojen lisäksi elämä on suunnannut pilviä hänen ylleen.
Romaanissa ratsastetaan paljon. En muistanut sitä, että Christina-kirjat ovat myös hevoskirjoja, joita toki lapsena luin, mutta joista ei koskaan tullut suursuosikkejani. Onneksi Christinassa onkin hevostarinan ohella kyse kasvutarinasta -- kunnon tyttökirjojen tapaan. Kartanossa Christina näkee ja kokee monenlaista. Russel-eno juo liikaa ja palvelijoiden asema tuntuu orjuudelta, johon liittyy toki huolenpitoakin. Köyhille pitäisi viedä vasikanhyytelöä ja raamatullisia kuvia, mutta todellisen köyhyyden näkeminen kauhistuttaa: maalaiskylien majat voivat olla viehättäviä hevoskärryistä katsottuna, mutta homeiset ja kostevat seinät sekä majojen asukkaiden häpeä kielivät jotain muuta. Naisen asemaakin mietitään ja kaltaistani aikuislukijaa ajatus korsettiluisesta ratsastuspuvusta kavahduttaa. Enolla on omia suunnitelmiaan tulevaisuuden varalle. Peyton kuvaa tätä kaikkea tunteella ja varsin vauhdikkaasti, sillä sarjan ensimmäisen kirjan aikana Christina kasvaa nopeasti. Peytonin tekstiä on mukana lukea ja se tempaa kyllä mukaansa.
Christina kartanon varjoissa on muutamaa julmaa kohtaustaan lukuun ottamatta kestänyt aikaa hyvin ja on sellainen historiallinen fiksu viihderomaani, joka sopii mielestäni hienosti luettavaksi nykyisillekin varhaisteineille. Samaa lumoa kuin klassisimmissa tyttökirjoissa siinä ei kuitenkaan ole. Lopuksi vielä huomio kansista: katselin Flambards-sarjan ulkomaisia kansia netistä ja huomasin, että kirjasarjan suomalainen ulkoasu voittaa ne mennen tullen. Matti Kota on tehnyt komeaa työtä Christina-sarjan kansien parissa, esimerkiksi juuri Christina kartanon varjoissa -romaanin kansi vie lukijan juuri sinne, minne pitääkin: perienglantilaiseen kartanomaailmaan, metsästyksen, koirien, ratsastamisen ja romanttisten salaisuuksien maailmaan.
--
Onko Christina-sarja tuttu teille muille? Myös Sara ja Annami ovat lukeneet Christinan kartanon varjoissa.
