Brit Bennett: Mikä meidät erottaa

 

Brit Bennett: Mikä meidät erottaa
Tammi 2021, Keltainen kirjasto (pokkari 2022)
The Vanishing Half 2020
Suomentanut Maria Lyytinen
Kansi Lauren Peters-Collaer
403 sivua
Yhdysvaltalainen romaani

New Orleansissa Stella jakautui kahtia.

Aluksi hän ei sitä edes huomannut, koska oli koko ikänsä elänyt kahden ihmisen elämää: omansa ja Desireen. Kaksosia, kauniita harvinaisuuksia, ei koskaan puhuteltu tytöiksi, vain kaksosiksi, kuin se olisi ollut heidän virallinen arvonimensä.

Mitä lukemisen iloa! Aivan kuin olisi palannut lukemisessa ahmimisikään! Luin Brit Bennettin 400-sivuisen romaanin “Mikä meidät erottaa” päivässä. Toki minulla oli sinä päivänä runsaasti lukuaikaa, sillä olin matkalla: ensin istuin muutaman tunnin lentokoneessa, sen jälkeen matkustin tunteja kolmella eri junalla ja välissä oli odottelua asemallakin. Kirjan lukeminen päivässä oli siis mahdollista matkustamisen vuoksi (muutenkin luen usein keskittyneimmin julkisissa liikennevälineissä).

Bennettin romaani on kiinnostava heti alkuasetelmastaan lähtien. Identtiset kaksoset Stella ja Desiree ovat afroamerikkalaisia mutta iholtaan vaaleita. Heidän kotikaupungissaan Mallardissa mustaihoisista parhaimmiksi katsotaan vaaleat ihmiset. Teini-ikäisinä tytöt karkaavat yhdessä, mutta heidän tiensä erkanevat. Stella salaa etnisen taustansa ja alkaa elää valkoihoisen ihmisen elämää, Desiree puolestaan elää afroamerikkalaisen naisen arkea ja palaa Mallardiin. Heidän valintantojensa kautta Bennett tarkastelee identiteettiä, rotuja, luokkaa ja perhesiteitä. Romaanista sukeutuu myös kahden sukupolven kertomus, sillä keskeisiä hahmoja ovat myös kaksosten tyttäret Jude ja Kennedy.

Bennett kirjoittaa tavalla, joka saa samastumaan romaanin henkilöhahmoihin: heidän kanssaan kulkee, heidän puolestaan kokee hämmennystä, häpeää, vierautta ja arkeakin. Stellan valinta elää valkoisena ja salata taustansa tuntuu pöyristyttävältä, mutta silti myös Stellaa voi ymmärtää. Nuoremman sukupolven lähipiirin myötä romaanissa on myös transsukupuolisuutta käsittelevää tematiikkaa.  

Romaani on myös jännittävä. Tietenkään kyse ei ole jännityskirjallisuudesta vaan siitä, miten Stellan, Desireen ja heidän lastensa kohtalot kietoutuvat uudelleen yhteen. 

Kaiken muun hyvän lisäksi romaani on kiehtova ja tärkeä aikamatka lähimenneisyyteen 1930-luvulta 1980-luvulle saakka. Identiteettipohdinnoissaan se kattaa monia yhteiskunnallisia, populaarikulttuurisia, yksilöllisiä – ja asenteellisia – muutoksia. 

Mikä meidät erottaa on nopeasti etenevä, tarinallinen, normien määräytymistä pohtiva – ja alusta loppuun saakka nautittavaa luettavaa. Tuli varmasti jo selväksi, mutta huudahdan silti: Rakastin lukea tätä!

Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen

 

Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen
WSOY 2022
Girl, Woman, Other 2019
Suomentanut Kaijamari Sivill
Kansi Karan Singh
528 sivua
Brittiläinen romaani

Toukokuussa kirjaystävät pääsivät nauttimaan Helsinki Litistä: keskusteluista, tunnelmasta, kirjoista. Yksi viikonlopun tähdistä (kyllä, niin voi sanoa) oli brittiläinen Bernardine Evaristo, jonka keskustelua Koko Hubaran kanssa olisin voinut kuunnella vaikka kuinka pitkään.

Evariston romaani Tyttö, nainen, toinen oli lukulistallani jo ennen Helsinki Litiä, mutta vasta tapahtuman jälkeen aloin lukea kirjaa. Tyttö, nainen toinen antaa äänen ihmisille, jotka kyllä ehkä huomataan mutta jotka usein sivuutetaan, ohitetaan, väistetään (mutta on romaanissa myös hyvinkin näkyviä ja menestyneitä henkilöitä): mustille naisille, lesboille, ei-binäärisille, äideille ja tyttärille, eri ikäisille, korkeakoulutetuille ja kouluttamattomille, juuriaan etsiville ja ne osin tunteville.

Evariston teoksessa ei ole pisteitä eikä isoja alkukirjaimia, mutta teksti on niin sujuvaa etten aluksi edes pannut merkille tätä tyylikeinoa. Rakenteeltaan kyse on moniäänisestä mosaiikkiromaanista: aluksi kuvittelinkin lukevani kertomuskokoelmaa, mutta rakenne avautui kyllä pian.

Teosta voi pitää aikalaisromaanina niin rakenteensa, kielensä kuin tematiikkansa vuoksi ja toivon, että siitä tulee myös tulevaisuuden klassikko samaan tapaan kuin vaikkapa Margaret Atwoodin tai Toni Morrisonin monista teoksista. No, eipä sen suhteen tarvinne olla edes kummoinen ennustaja, niin hieno Evariston runsaudensarvi on.

Se on tiedostavaa ja fiksusti viihdyttävää, herättelevää ja tunteisiin juuri sopivalla tavalla menevää luettavaa, jonka jokaisen henkilöhahmon (Amma, Yazz, Dominique, Carole, Bummi, LaTisha, Shirley, Winsome, Penelope, Megan/Morgan, Hattie ja Grace) rinnalla elää juuri sillä tavalla kuin upeaa romaania lukiessa vain voi tehdä.

Paluuharjoituksia

 

Miten nopeasti aika kulkeekaan: aamut, illat, päivät, kuukaudet, vuodenajat... Lumiomena-blogin suhteen ei vielä sentään kokonainen vuosi. Syystä tai toisesta bloggausintoni hiipui viime vuonna, keskitin lukupäiväkirjani Instagramiin (tervetuloa seuraamaan Lumiomena-tiliä, joka edelleen päivittynee blogia nopeammin). Nyt harjoittelen paluuta myös blogin äärelle.

Harjoittelen enkä osaa sanoa, milloin bloggaaminen muuttuu jälleen rutiiniksi tai käytännöksi – tai muuttuuko koskaan. Jottei bloggaaminen vuonna 2022 jää osaltani ainutkertaiseksi, kopioin muutamia Instaan postaamiani kuvia ja tekstejä tänne blogin puolelle. Ehkä syvennän joitakin tekstejä, ehkä annan niiden olla sellaisenaan: runsassanainenhan olen ollut kirjagramissakin. Tuoreet lukukokemukseni yritän (!) tästä alkaen postata molempiin kanaviin.

Joten opettelen paluuta: lukuvinkkejä ja haaveilua. Ja tiedän, miten olen tätä kaikkea kaivannut.

P.S. Paluuharjoittelussa kuvia Italian-matkaltani heinäkuun alusta: kirjakauppoja Bolognassa ja Riva del Gardassa, holvikaarikäytäviä, auringon hehkua seinissä ja heleyttä järven sinessä.