Pirjo Suvilehto ja Karoliina Pertamo: Anni ja ihana pentu

Pirjo Suvilehto ja Karoliina Pertamo: Anni ja ihana pentu
Kustantaja: WSOY 2014
Arvostelukappale
Kotimainen lastenkirja

Niin pieniä ja suloisia olentoja en ole aiemmin nähnyt. Pennut kirmaavat huoneesta toiseen kuin hattarapallot, sikin sokin siellä täällä.

Voi parempaa päivää ollakaan kuin se, jolloin saa oman koiran. Koirasta haaveillut Anni saa koiran, pörröturkkisen mittelspitzin pennun. Hattara-nimisen pennun kanssa Anni kokee uusia asioita joka päivä: pentu on opettava sisäsiistiksi, sille on annettava oikeanlaista ruokaa ja eläinlääkärikin tulee tutuksi. Huuliharppu saa sen laulamaan ja joskus Hattara säntäilee sinne tänne kuin hassu hamsteri. Voiko parempaa ollakaan?

Pirjo Suvilehdon kirjoittama ja Karoliina Pertamon kuvittama Anni ja loistokoirat on saanut jatkoa, kirjassa Anni ja ihana pentu eletään arkea pienen pennun kanssa.

Nyt voin sanoa lukeneeni täsmäkirjan koirakuumeisille lapsiperheille! Suvilehto rakentaa Hattaran ja Annin elämästä aukeaman kokoisia arjen kaaria: sitä mukaa, kun Hattara kasvaa, oppi Annikin kaikenlaista uutta. Suvilehto tuntee selvästi koirien elämää ja hän kuvailee Hattaraa hauskasti: pentu esimerkiksi vispaa tassuillaan tai yrittää rapsuttaa pois pantaa, tuota mokomaa harmistuksen aihetta. Tilannetajuista pissahuumoriakin on mukana. Voisi melkein sanoa, että kyseessä on kehityskertomus - nimittäin koiranpennun kasvutarina.

Karoliina Pertamon helposti tunnistettava kuvitusjälki on tälläkin kertaa iloista, värikylläistä ja muodoiltaan selkeää. Anni ja ihana pentu toimiikin loistavasti nimenomaan kuvakirjana: vaikka Suvilehto tarinoi hauskasti Annin ja Hattaran arjesta, tarvitaan mukaan kuvia ja nimenomaan Pertamon kuvia. Ne tuovat hyvää tuulta ja eläväisyyttä.

Lastenkirjana Anni ja ihana pentu asettuu vähintäänkin laadukkaaseen kotimaiseen keskikastiin. Kyllä Suomessa tehdään hyviä lastenkirjoja. Anni ja ihana pentu on niin tekstiltään kuin kuvitukseltaankin toimiva kirja, joka viehättää nimenomaan koirien ystäviä. Omassa perheessäni kuvakirjoja on luettu viime aikoina vähemmän ja vähemmän, sillä kuopuskin on aloittanut koulun. Laadukkaat kuvakirjat kuitenkin kelpaavat vielä onneksi molemmille lapsilleni ja  perheen kolmasluokkalainenkin upposi Annin ja Hattaran maailmaan vielä varsin mukavasti. Tosin meillä saattaa yksi erityinen syykin innostua mittelspitzin pennusta kertovasta kirjasta...

Ja ei, ikävä kyllä meillä ei ole omaa koiraa, mutta mummolassa, omassa lapsuudenkodissani, asuu nyt kahdeksan viikon ikäinen mittelityttö. Minulla on ilo ja kunnia olla koiran osaomistaja, joten vaikkei meillä olekaan koiraa tässä talossa, on täällä aina Sissin kakkoskoti.

Runoja: Maaria Päivinen, Katriina Ranne, Pirjo Suvilehto

Maaria Päivinen: Sinun osasi eivät liiku
Kustantaja: Ntamo 2014
Kansi: Teemu Ikonen

Katriina Ranne: Ohikulkijan tuoksu
Kustantaja: Gummerus 2014
Kansi: Eevaliina Rusanen, kuva: Karin Lips/Trevilion Images

Pirjo Suvilehto: Morfeuksen koirat
Kustantaja: Ntamo 2013
Kuvitus: Reijo Kärkkäinen


Runot, nuo kiehtovat, ihanat ja joskus hankalat! Luen mielelläni runoja, mutta tuon niitä harvoin blogiini. Nyt esittelen teille lyhyesti kolme kotimaista runokokoelmaa. On ehkä väärin verrata kolmea niinkin erilaista runokirjaa enkä suoranaista vertailua teekään, vaikka tiedän jo oman suosikkini. Blogiani seuraavat tuntevat taipumukseni pitkään sanailuun sen sijaan, että avaisin lukemaani lyhyesti ja ytimekkäästi. Nyt pyrin napakkuuteen, kerron lopussa miksi.


[--] oi, kuinka äänelläni tyynnyttäisin Shelleyn lintukynän kirjoittamat sanat ambientin avantgardistisen
astraalisävelten avaruudessa
masennusta lamaavat melodian pätkät
Morfeuksen koirien haukahdukset
tauot 
( )
[--]

Pirjo Suvilehdon Morfeuksen koirat vie nimensä mukaisesti unenomaiseen maailmaan. Maailma ei ole utuisen haaveellinen, vaan mielen soppeja tarkasteleva, monikerroksinen, vaikeakin. Kolmesta nyt esittelemästäni kirjasta Suvilehdon teos on haastavin. Suvilehto sekoittaa myyttejä, psykologiaa, seeffereitä ja sielunkokemuksia. Lopputulos on kiinnostava, joskin hieman sekava koiranpentuineen ja abstrakteine energioineen. Suvilehto rikkoo kielen rakenteita, muttei varsinaisesti uudista niitä. Jotkut kielikuvat ovat hienoja, toiset tuttuja arkielämästä, kuten harmaiden päivien jännite, toisinaan ollaan opintosuoritteen äärellä, sitten englanniksi kohdataan Bob Dylan. Suvilehto saa aikaan yhtenäisen runokokoelman, joka on eräänlainen matka tai trippi. Olen lukukokemuksen jälkeen hieman hämmentynyt, mutta ehkäpä tosiaan tämän nähtyääni tiedän. Reijo Kärkkäisen rujo kuvitus sovittuu onnistuneesti yhteen Suvilehdon tarinallisen runokokoelman kanssa.

--

Meidät ripotelty ympäriinsä, mutta sinut
vangitsen tähän
hetkeen joka on pysähtynyt kuvastimessa 
kuva
[--]

Sinun osasi eivät liiku on pysättävä nimi runokokoelmalle. Maaria Päivisen teos vie rakkauteen, herkkään, hellään ja väkivaltaiseen, se kaipaa ja menettää ja haluaa takaisin. Se kuljettaa niin vuoristoveden pinnalle kuin Mellunmäkeen. Päivisen väkeveä tapa käyttää kieltä on huikeaa. En koskaan ihastunut Päivisen romaaniin Pintanaarmuja sen rajuuden vuoksi, mutta huomioin kyllä hänen omaperäisen tapansa kirjoittaa. Runoissa se pääsee täysin oikeuksiinsa: runokieli ja -kerronta ovat vimmaista, raakaakin - ja sitten äkkiä herkkää. Paikoin vastaan tulee rauhallisia suvantoja, joissa lukija voi hengähtää hetken.  Kielen rytmi nuljahtelee runojen tunnelmiin sopivaksi.  En usko, että tulen kovinkaan usein palaamaan Päivisen ilmaisuvoimaisten runojen tunnelmiin, mutta olen varsin vaikuttunut siitä, miten komeasti Päivinen tuo haastavat teemansa yhteen. Runojen kieli ja mieli jäävät myös lukijan sisälle. Vahva esikoisrunokirja.

Sinun osasi eivät liiku on luettu myös blogeissa Leena Lumi ja Villasukka kirjahyllyssä.

[--]
Rakastan sinua niin kuin rakastan hangen ääntä askeleen alla,
niin kuin rakastan lumen alle jääneitä sienipaikkoja
joista en kerro kenellekään.

Se ei blogini lukijoille lie yllätys, että Katriina Ranteen kuulaat rakkausteemaiset runot vetosivat minuun eniten: kaikki hänen runojensa tuokiot, rakkaudet, kaipuu, arki ja käpertyminen tunteisiin. Näistä kolmesta runokirjasta Ranteen Ohikulkijan tuoksu on toki helpoin ja konventionaalisin, mutta minulle se on myös ihanin (!) ja ainoa, jonka voisin ottaa vaikkapa yöpöytäkirjakseni. Vain paikoin pitempien runojen kohdalla tuntuu, että ilmaisu voisi olla tiiviimpääkin, mutta en voi mitään sille, että menetän osan sydämestäni sille, miten sataa suuria hiutaleita ja joulu putoaa, kuinka puhuteltava sinä on kauneinta mitä ajatus voi lähestyä, tai kuinka reisi reittä vasten voi herätä pimeys, jota ei tunne. Ohikulkijan tuoksu on runokirja romantikoille, mutta vailla imelyyttä. Se on ilmaa ja merta ja maata, vettä ja teetä ja totuuksia maapallolla elämämisestä. Ranteen runoissa maailma sikistyy - ja samoin kaltaiseni lukijakin.

Ohikulkijan tuoksu on kirja, johon tulen palaamaan monta kertaa.

Ranteen kirjaa on luettu blogeissa melko paljon, linkitän nyt Saran ja Karoliinan arviot.
--

Olen runojen lukijana fiilistelijä, vaikka töiden vuoksi tunnen jonkin verran runouden kenttää ja tiedän, miten suuria eroja esimerkiksi aseemisella runolla, proosarunolla ja Spoken wordilla voi olla. Romaaneja ja tietokirjallisuutta voin analysoida tarkkaankin, mutta runot haluan pitää itselläni - haluan lukea niitä yksin ja hiljaisuudessa. Tästä syystä en avannut nyt esittelemäni runokirjojakaan sen pitempään. Sanon vain, että olen lukenut niistä jokaista jo muutaman kuukauden ajan, ihastunut, ihmetellyt, hylännyt ne ja sitten kuitenkin palannut niiden ääreen. Pidän usein enemmän yksittäisistä runoista kuin kokonaisista kokoelmista, sillä en halua ahnehtia runoja, vaan pysytellä pienissä tunnelmissa. Luulen, että haen runoilta kuulasta pakahtumisen tunnetta. Jos sen saan, olen onnellinen.

Millainen runojen lukija sinä olet? Tai käytkö runoustapahtumissa, seuraatko runouden kenttää?