Edward St Aubyn: Loistava menneisyys. Patrick Melrosen tarina I–III
Otava 2018, Otavan kirjasto
Never Mind 1992, Bad News 1992, Some Hope 1994
Suomentanut Markku Päkkilä
456 sivua
Brittiläinen romaanisarja
Hän näki saksanpaimenkoiran, takaa-ajajansa rantametsikössä, ja tunsi juoksevansa taas kahisevien keltaisen lehtien yli yhä pitemmin askelin. Kun koira lähestyi ja oli saamaisillaan hänet kiinni, hän alkoi tehdä yhteenlaskutoimituksia ääneen ja ponkaisi viime hetkellä ilmaan ja katseli pian maailmaa puiden latvojen tasalta kuin merilevää veneen partaan ylitse. Hän tiesi, ettei saisi nukahtaa ikinä. Alapuolella saksanpaimenkoira pysähtyi äkisti, niin että kuivat lehdet lentelivät, ja nappasi hampaisiinsa kuivuneen oksan.
Joidenkin kirjojen saaminen suomeksi ottaa aikansa. Edward St Aubynin omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä (tai kirjailijan omasta elämänkokemuksesta ammentava) Patrick Melrose -sarja on sellainen. Sarjan ensimmäinen kirja ilmestyi Isossa-Britanniassa jo vuonna 1992. Nyt viisiosaisen romaanisarjan kolme ensimmäistä osaa on julkaistu yhteisniteenä nimellä Loistava menneisyys. Sarjan kaksi jälkimmäistä osaa näyttävät googlettelun perusteella ilmestyvän suomeksi myöhemmin tänä vuonna nimellä Toivoa sopii. Isossa-Britanniassa kirjat on julkaisu paitsi erillisinä romaaneina, myös yhteisniteenä The Patrick Melrose novels.
Nyt ilmestyneen kolmen
ensimmäisen Patrick Melrose -kirjan suomalainen yhteisnide on erinomaisesti
nimetty. Mikä loistava menneisyys Patrickilla, mutta myös hänen vanhemmillaan
on. Miten kaikki olisi voinut kääntyä toiseen suuntaan, hienosta (!)
menneisyydestä kurottuvaksi upeaksi, dickensläisen loistavaksi tulevaisuudeksi.
Olisi, jos. Jos Patrickin vanhemmat eivät olisi sellaisia kuin ovat: lastaan
karaiseva, vihaava, raiskaava isä, ja lääkkeistä unohduksensa hakeva äiti.
Kumpikin yläluokkaisia, hienoja juhlia järjestäviä ihmispoloja, joista etenkään
isää kohtaan ei voi tuntea muuta kuin vihaa. Ei ihme, että Patrick ajautuu
huumeiden maailmaan, mutta unohdusta hän ei niistäkään saa.
Loistava menneisyys katsoo
paitsi perhettä ja sen ainoaa poikaa, myös kokonaisen yhteiskuntaluokan elämää:
elostelijoita, silmänsä sulkevaa väkeä, noita prameutta ja näyttämistä
vieroksuvia mutta silti kaikista muista erottuvia ihmisiä. Kaikkia heitä, joille
maailma antaa mahdollisuudet ja ottaa ne samalla (osin) pois. St Aubynin
käsittelee kaikkea samalla kertaa raadollisesti ja oudolla rakkaudella. Ja
miten hän kirjoittaakaan! Viiltävästi, ironisesti, pohjamudissa ryömien,
lennokkaasti, kipeästi, kauniisti. Kun Patrick näkee kuolleen isänsä
ruumishuoneella, näyttää isä siltä kuin
olisi pitänyt kuolemaa muotivillityksenä – aina muiden yläpuolella. Kun Patrick öisen riivauksen jälkeen koettaa heräillä, tuntee hän miten aurinko paistaa saman vanhan yllä, koska vaihtoehtojakaan ei ole.
Ensimmäisen, Mitäs pienistä -osuuden (tai toki oikeammin: kirjan), pieni Patrick. Voi häntä, helvetti hänen vanhempiaan! St Aubyn kirjoittaa lapsesta, jota toisaalta kukaan ei huomaa ja jonka toisaalta joku, oma isä, huomaa liikaa: julmasti, sairaasti, pahaa tehden. Ei tarvitse ihmetellä, miksi toinen kirja Ikävä juttu, keskittyy niin paljon huumeiden määräämään maailmaan. Huumeet, tai niiden tarjoama yritys unohtaa, vievät miestä, mutta narkkarikuvauksessakin Patrick, tai Aubyn, huomaa olennaiset erot, luokkasidonnaiset: kadunmies ja Patrick ovat kumpikin huumeiden ja oman vihansa orjia, mutta vain jälkimmäinen voi jakaa seteleitä hotellin ovimiehelle. Kolmannessa, jonkunlaista armoa tai sovitusta hakevassa Toivon mukaan -kirjassa pohditaan jo sitä ohimenevää harhaa, että maailma on oikeasti olemassa.
Kaikki kolme kirjaa ovat hallittuja ja samalla lukijaa ravistelevia. Teksti on tyylipuhdasta, juuri sellaista kuin yläluokkaan kuuluvan britin voisi kuvitella kirjoittavan. Ilmaisut ovat hiottuja, mutta vaikka snobismi on tietoista, ei sitä näytetä, se tiedostetaan. Kauneus, pahan runollisuus, asettuu ihmiseen. Tematiikassa on oikeastaan osin (tietenkin vain osin, sillä Jude kasvaa orpokodissa, Patrick ulkoisesti hienoissa puitteissa, ja Juden tarina on kokonaan fiktiota, Patrick-fiktiossa on osa totuutta) samaa kuin vuosi sitten lukemassani Hanya Yanagiharan Pienessä elämässä. Molemmat teokset ovat koskettavia, rajuja ja syviin vesiin sukeltavia, kummastakin pidin paljon, molemmat asettuivat jonnekin ihon alle. Mutta siinä missä Yanagiharan teos on vetävämpi, lukuromaanimaisempi, kirjoittaa St Aubyn tyylitajuisemmin, kulttuurin eri kerrostumat enemmän huomioiden, ja – noh – brittiläisesti. Silloin kun erilaisia piikkejä on tarpeeksi, antaa St Aubyn tilaa tyylitajuiselle ironialle (edit. suoranaiselle hauskuudellekin):
”Olen pahoillani, että hän eli.”
”Mais sans lui… ilman häntä sinua ei olisi olemassa.”
”Tällaisissa asioissa ei pidä olla egoisti”, Patrick sanoi hymyillen.
Kaikki on monikerroksista, sillä yksinkertaistamisessa oli vaaransa ja se vaatisi veronsa aikanaan. Onko Loistava menneisyys selviytymistarinan alku? Luulen niin, ainakin Edward St Aubynin omaa elämäntarinaa ajatellen. Samalla uumoilen, ettei tarina ole miltään osin tavanomainen, vaan että se jatkuu yhtä edelleen kipeänä, syystäkin suoranaisen vihan käsittelynä. Jään odottamaan kirjasarjan kahden viimeisen osan suomennosta mielenkiinnolla ja innolla.
Loistava menneisyys on
teos(kokonaisuuden osa) monikerroksisesta kaltoinkohtelusta, ylimielisyydestä
kumpuavasta yläluokan ja tarkemmin ihmisyyden rappiosta, halveksunnasta,
sukupolvelta toiselle siirtyvästä kusipäisyydestä. Mutta se kertoo myös
ikuisesta kaipuusta saada olla arvostettu ja rakastettu, yrityksestä unohtaa ja
kohota takaisin elämään. Koko ajan se on – nimeään mukaillen – loistavaa
kirjallisuutta.
