John Williams: Butcher's Crossing

John Williams: Butcher's Crossing
Bazar 2016
Butcher's Crossing 1960
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Kansikuva Getty Images
334 sivua
Arvostelukappale
Yhdysvaltalainen lännenromaani

Mutta Andrews tiesi, että sanoisi hän mitä tahansa, se olisi pelkkä toinen nimi hänen etsimälleen villille luonnolle. Hän etsi vapautta ja hyvyyttä, toivoa ja alkuvoimaa, joiden aavisti vaikuttavan elämänsä kaikkien tuttujen asioiden alla, asioiden jotka eivät olleet vapaita eivätkä hyviä eivätkä toiveikkaita eivätkä alkuvoimaisia.

Nuori Will Andrews jättää taakseen itärannikon tasaisen kaupunkilaiselämän, yliopisto-opinnot ja häneen kohdistuvat odotukset. Ralph Waldo Emersonin ideat alkuperäisestä luontosuhteesta ovat muodissa 1870-luvulla, ja villi luonto, säikeiset juurensa maahan ulottava preeriaruoho ja rajattomilta tuntuvat mahdollisuudet houkuttavat nuorukaista. Pieni kansaslainen Butcher's Crossingin kylä on kuitenkin kovien miesten, onnenonkijoiden ja huorien asuinpaikka. Andrews ei näytä mahdollista ikäväänsä, vaan lähtee neljän miehen porukalla kohti Coloradon vuoristoa etsimään valtavaa biisonilaumaa, josta liikkuu vain tarinoita.

Stonerillaan monet lukijat ja kriitikot lumonnut John Williams liikkuu nyt kaukana hiljaisen yliopistomiehen maailmasta. Siinä missä Stoner kulkee läpi miltei kokonaisen elämäntarinan, on Butcher's Crossingin ajallinen kaari melko lyhyt. Ja kun Stonerin maailma tuoksuu kirjoilta, paperilta, luentosaleilta ja keskiluokkaisilta kodeilta, haisevat Bucther's Crossingissa hiki, pöly, lika ja biisoneiden veri. Aikakaudetkin ovat erilaiset. Uutta Stoneria odottavat lukijat saattavat yllättyä, mutta tuttuakin on.

Tuttua ovat muun muassa vähäeläinen ja tarkkanäköinen kerronta, tietty pysähtyneisyyden tuntu, yhden miehen tuntojen läpikäyminen, maailman paino surumielisyyden valottamana ja lopulta, kuitenkin, lukijaan asettuva levollisuus.

Vaikka Butcher's Crossingissa on kauneuttakin, on se hyvin miehinen, raakakin kirja. Se on tyylipuhdas lännenromaani mitä ihmisten ja luonnonolojen karuuteen tulee, mutta omana aikanaan, 1960-luvulla, akateemisen miehen kirjoittama. Niinpä Andrews on idealisti, joka etsii itseään. Butcher's Crossingiin saapuminen ja armottomiakin mittasuhteita saava metsästysretki vuorille ovat hänen oman minuutensa etsimistä.  Henkilöhahmot Andrewsia lukuun ottamatta ovat selkeitä western-pastisseja: on rahaa havittelevia tyyppejä, Raamattua siteeraava tuomitsija, hyvä prostituoitu - ja tietenkin monia muita. Mielenkiintoinen pieni huomio on se, että huorana työskentelevä Francine esiintyy koko ajan etunimellään, kun taas miehiä kutsutaan sukunimellä, myös päähenkilöä. Tämä voi olla osin miehisen maailman korostamista, mutta varmasti vahva tyylikeino: vaikka Andrewsin kanssa kärsitään vilua ja nälkääkin, pysyy hän vähintään kädenmitan päässä lukijasta. Lukija tarkkailee, lukija on (tietenkin) täysin eri kokemusmaailman edustaja.

Butcher's Crossing on hetkittäin pitkästyttävä, kuvaukset biisoninmetsästyksestä ovat syystäkin raskasta, rujoa luettavaa. Kieleltään ja käännökseltään romaani on kuitenkin niin hieno, että tekstiä lukee mielellään - on myös todettava, että pitkällä vaelluksella ei iloja ja vaihteluja voikaan kertyä paljoa, ja tämänkin Williams tavoittaa onnistuneesti: Tasanko huojuu ratsastajien alla, maiseman väri vaihtelee harmaasta kirkkaanvihreään ja sinertävästä keltaiseen vivahdukseen. Maisema muuttuu kumpuilevaksi, tiedostaminen kaikkoaa. Tasaisuus muuttuu taisteluksi oman olemassaolon puolesta ja viha nousee kurkkuun, uupumus painaa. Biisonien kohtalo on tietenkin julma ja eritteinen: on paksua limaista suolta, biisonin sisällä ollutta puoliksi sulanutta mädäntynyttä ravintoa. Mutta koska tämä etsikkotarina on moderni romaani, tulee Andrews pohtineeksi biisonin minuutta. Sitä, miten eläin on ensin ylpeä, jalo ja täynnä elämän arvokkuutta, sitten alaston, avuton, untelo riippuva ruho - kuin häväistys, tietoisuus siitä mitä on tehnyt.

Kun luonto ja ihminen ovat vastakkain ihmisestä johtuvista syistä, on lopputulos melankolinen muttei toivoton. Yhdellä sanalla: vangitseva.

--

Myös Krista ja Ulla ovat lukeneet kirjan.

John Williams: Stoner

John Williams: Stoner
Kustantaja: Bazar 2015
Alkuteos: Stoner 1965
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Sivuja: 306 (sis. John McGahernin kirjoittaman johdannon; ennakkokappale)
Yhdysvaltalainen romaani

Kun hän hioi vanhoja lautoja kirjahyllyä varten ja näki pinnan karheuden katoavan, harmaan roson hilseilevän pois ja paljaan puun ja lopulta syiden tulevan näkyviin, kun hän korjasi huonekalujaan ja järjesteli niitä huoneessa, hän hahmotteli hiljakseen itseään, laittoi itseään jonkinlaiseen järjestykseen, teki itseään mahdolliseksi.

William Stoner aloittaa opinnot Missourin yliopistossa vuonna 1910. Vanhempiensa sallimuksen ja toiveiden mukaisesti hän opiskelee ensin maatalousalaa, mutta löytää akateemisen kotinsa kirjallisuudesta. Yliopistosta tulee hänen paikkansa, vaikkei hän koskaan yllä apulaisprofessuuria korkeampaan virkaan. Stonerin elämä on hiljaista ja yksinäistäkin, vaikkei hän elä yksin. Vuodet vierivät, ihmiset tulevat, menevät ja pysyvät -- elämä koostuu tuokioista ja kaikesta siitä, mistä voi piitata tai olla piittaamatta.

Fiktiivinen elämäkerta. Se tulee ensimmäiseksi mieleeni John Williamsin romaanista Stoner, jonka ensijulkaisusta on tänä vuonna kulunut 50 vuotta. Laajempaa huomiota romaani sai vasta viime vuosikymmenellä. Romaanin ennakkokappaleen kansissa siteerataan muun muassa Ian McEwania, Julian Barnesia ja New York Timesia: "se on täydellinen romaani".  Ja sellaistahan lukija alkaa väistämättäkin odottaa.

Sellaisen hän myös kuta kuinkin saa, ainakin minä sain. On mielenkiintoista, miten näin lakonisesti ja vähäeleisesti kerrottu romaani voi näin säväyttää ja tehdä sopen sydämeen. Williams ei nimittäin heittäydy tunteikkaaksi ja kuvailevaksi, vaan kertoo asiat sellaisina kuin ne tässä fiktiossa ovat. Pidän siitä. Pidän myös siitä, ettei Stonerissa ole vauhtia, se on hidastempoinen kertomus miehestä, joka elää tavallista akateemista elämää, ei tee mitään suorastaan villiä, mutta osaa silti yllättää (itsensäkin). Stonerissa dramatiikka syntyy mikrotasolla, siitä mitä joku sanoo tai jättää sanomatta. 

Williams rakentaa Stonerin taidolla, hän luo elämän yhdelle romaanihenkilölle ja samalla koukuttaa lukijan kiinni tarinaan. Miten paljon voikaan kertoa niin vähäeleisesti! Miten pienestä ihmisen onni voikaan olla kiinni, miten vähästä voi syntyä se melankolia, jossa elää. Onni on ohikiitävää, se syntyy tuokioista. Joskus on hetkiä, jotka riittävät eikä tarvita mitään enempää. Sitten maailma hiipii kohti ja elämässä tuntuu surua, josta ei voi puhua. Stoner ei kuitenkaan ole pessimisti, jos ei optimistikaan: hän ottaa vastaan sen, minkä elämä antaa tai vie pois. Silti Stoner ei ole vailla haluja, vihaa, rakkautta tai omaa tahtoa, vaan ne -- sekä yliopistolaisuus -- kumpikin määrittävät hänen(kin) tapaansa olla.

Olen vaikuttunut, suorastaan lumoutunut. Periaatteessa Stoner on lähestulkoon raporttimainen romaani erään miehen elämästä. Ja se on kuitenkin kaikkea muuta. Se on melankolinen, muttei onneton. Se on hyvin akateeminen ja suorastaan ihmeellisen koukuttava. Se on komea romaani, joka on suomennoksensa ansainnut. Romaanin loppu pakahduttaa -- stonermaisella, vähäeleisellä ja kuitenkin niin kirkkaalla tavalla.

--
Lukekaa myös Maijan, Leenan, Lauran ja Ullan mietteet.