Keittiössämme vihertää omenapuunoksa kukkamaljakossa. Se tuo iloa ja samalla syyllisyyttä. Kävin nimittäin viime viikolla varkaissa, mutta varkauteni ei toivoakseni ollut kovin paha. Asuinalueemme koostuu upouusista kivitaloista, suloisista puutaloista, 1970- ja 80-luvun tiilitaloista sekä pienistä tönöistä, jopa kesämökeistä, joista osa on autioitunut jo aikaa sitten. Erään autiotalon tontti on ryteikköä ja tuon tontin reunalla, aivan pyörätien varrella kasvaa omenapuu keskellä pajukkoa. Koska oman pihamme omenapuut ovat pienenpieniä rääpäleitä, en voinut välttää kiusausta katkaista kaksi oksaa puupolosta. Kukaan ei ole asunut talossa vuosiin eikä kukaan hoida talon pihaa, silti koen olleeni varkaissa.
Omenapuunoksavarkaus oli elämäni toinen varkaus. Edellinen tapahtui kolmisenkymmentä vuotta sitten, jolloin pikkutyttönä pihistin sinitarraa naapuristamme. Halusin niin kovasti sinitarraa voidakseni kiinnittää ihania julisteita seinälle. En enää muista, mitä julisteissa oli, mutta 1980-luvun alulle tyypillisesti ehkä hevos- tai smurffikuvia. Meillä kotona oli vain teippiä ja sinitarra naapurissa alkoi houkuttaa, kun olin siellä leikkimässä. Taitoin itselleni palan sinitarralevystä ja piilotin palan nilkkasukkaani! Tarra poltteli sukassani ja jo heti matkalla kotiin piilotin sinitarran kiven alle, en sittenkään voinut käyttää sitä. Minua hävetti. Enkä edelleenkään voi käyttää sinitarraa ajattelematta historiaani pihistäjänä. Omatunnon kolkutus on ihmeellisen kova!
Tämän kerroin jokunen aika sitten ystävilleni toisaalla ja halusin näin kiirastorstaina kertoa myös teille blogiystävilleni. Sinitarran ja omenapuunoksan välillä en ole tietoisesti varastanut mitään, taidan olla aika tunnollinen tapaus. Kuvissa oleva talo ei ole se omenapuuautiotalo, vaan lähistöllämme sijaitseva pitkään hylättynä ollut talo, joka on nyt saneerauksen kohteena. Vaikuttaa siltä, että talo saa uuden elämän vanhaa kunnioittaen. Siitä tulee aikanaan ihana, eikö vain?!
Minä varastin ekaluokkalaisena luokkatovereiden kanssa nauriita ja huono omatunto on kolkuttanut kovasti. Etelä-Tirolissa ollaan joskus otettu omena puusta, mutta ei se kai niin paha teko ole, sillä joskus omenanviljelijät ovat kehoittaneetkin ottamaan omenan evääksi. Ihana tuo kuvan talo, pidän niistä ikkunoista, toivottavasti säilyttävät ainakin samannäköisenä. Kiva pääsiäistä sinulle ja perheellesi.
VastaaPoistaVoi että näen sieluni silmin tuon ränsistyneen talon silloin aikanaan, kun se on ollut ns. loistossaan! Upean näköinen vielä ränsistyneenäkin, vaikka jotenkin tulee surku kun katsoo rikkonaisia ikkunoita jne.
VastaaPoistaJa edelleenkin pakko sanoa, että minusta on ihana ajatus, että hyljätyn talon hyljätyn omenapuun oksa sai vielä kotonanne elämää ympärilleen ♥
Ihanaa, että joku on lähtenyt pelastamaan vanhaa taloa! Niin mieltä lämmittävää. Niin mäkin ehkä tekisin, jos mies olisi suosiollisempi :)
VastaaPoistaAloin miettiä omia varkauksiani, ja poskia alkoi kuumottaa, kun muistin erään ystäväni ihanan barbinvaatteeen.. tosin ystävä oli ensin pihistänyt mun barbini balettitossut :D Huh!
Pääsiäisiloa sinne päin!
Minä olin lapsena omppuvarkaissa,kavereiden kanssa.Varastimme niitä Munkkiniemen kartanon mailta(se joka nyt kuuluu KONE Oy:lle) ja vartija juoksi meidän perässä Munkkivuoreen saakka,ja taisivat omputkin matkalla pudota;D Sainpa siitä hyvän opetuksen;D
VastaaPoistaIhana tuo talo,ja onneksi se saneerataan sillä olisi sääli,jos tuollainen kaunotar jäisi autiotaloksi.Koska kukaan ei ole hyljätyn talon omenapuita hoitanut,on melkein oikein,että otit sieltä oksia ja annat niille omenapuille uuden elämän:)
Pääsiäisterveiset!
Aivan ihana talovanhus! Meillä on sisällä pihlajanoksia, joissa alkaa olla jo aika mukavat hiirenkorvat.
VastaaPoistaEi tuo sinun rikoshistoriasi kovin pahalta kuulosta! Oikein mukavaa pääsiäisaikaa!
Hei kaikki! Mukvaa, kun muistelette omaa "varkaushistoriaanne". :) Olen tänään kännykkänettiyhteyden varassa, mutta palaan paremmin kommentein lähipäivien aikana.
VastaaPoistaUskon, että säilyttävät ikkunat alkuperäisen näköisinä saneerauksessa.
Mä olen ollut ihan paatunut varas. Tai näpistelijä oikeastaan. Yläasteella yhden vuoden aikana näpiskelin kyniä, kumeja, karkkia... Sellaista pientä.
VastaaPoistaEn jäänyt koskaan kiinni, mutta juuri omantunnon vuoksi oli sitten pakko lopettaa.
Näin myöhemmin on joskus ollut puhetta, että "on kauheeta kun teinit varastelee, eikö niitä ole kasvatettu?? kyllä nykyajan vanhemmat käläkäläkälä...."
Pah! Kyllä minäkin tosiaan varastelin, vaikka taatusti oli kyllä opetettu kuinka väärin se on. Kyllä olisi kotona soppa syntynyt, jos oisin kiinni jäänyt. En ole varma, olenko tunnustanut asiaa äidilleni vieläkään!
Olipas terapeuttista! :D
Voi miten hienoa että talo pleastetaan! Kyllä minäkin noin upean talon haluaisin pelastaa ja jopa asua siinä.
VastaaPoistaHeh :D Vai noin pitkälle menneisyyteen omatunto jaksaa kolkutella. Ole itsekin tainnut olla melko puhdas pulmunen,en muista äkkiseltään olenko mitään varastanut.
Talosta tulee varmasti upea, vaikka töitä on paljon. Vanhat talot ovat niin ihanan persoonallisia ja arvokkaita.
VastaaPoistaItse olen ollut omppuvarkaissa.
Hieman jännitti ja kadutti, mutta porukka vie mukaansa. Nuoruus ja hulluus kulkevat käsikädessä.
Ihanaa pääsiäistä Sinulle!
-Hanne-
Varkaustunnustus täältäkin... Minulle nousi mieleen se kerta ala-asteikäisenä, jolloin luokkatoveri houkutteli muutaman muun mukaansa hakemaan omenoita yhden talon pihasta. Muistelisin, että hän väitti, että oli saanut luvan hakea omenoita sieltä. Mukaan menin, vaikka en tainnut häntä uskoa, enkä sitten niitä mukaan ottamiani omenoita ikinä syönyt, kun jäi niin huono omatunto...
VastaaPoistaKaunis tuo nyt kunnostettava talo, ja ihanaa, että se laitetaan kuntoon!
Aivan ihana vanha talo <3
VastaaPoistaTaas tällainen välihuikkaus kännykällä. Mukavaa, että voi toimia blogimaailman terapeuttina. ;)
VastaaPoistaJa talo on tosiaan ihana.
Tämähän toimii varsinaisena synninpäästöripittäytymisfoorumina ;) hyvä niin. Itsekin kansakouluikäisenä muistan ottaneeni jonkun siskon ystävän korvakorut taskuuni heillä käydessämme, huh, sitten muka "löysin" ne tieltä. Vanhemmat ihmetteli, että mitens nyt molemmat korvikset lojui tiellä.
VastaaPoistaToinenkin tunnustus, kesäleirillä oleessani nappasin jonkun kaverin rantapallosta tulpan, kun juuri sellaista itse tarvitsin puhallettavaan krokotiiliini, joka kotona odotti lytyssä. Tulppaa ja syyllistä etsittiin olan takaa, mutta olin piilottanut sen omaan shampoopullooni...ei löytynyt, mutta tulisilla hiilillä olin koko leirin ajan, ei kiva.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKaunis talo, tunnelmaa. Mikä lienee sen tarina....
VastaaPoistaVoi Katja, ymmärrän hyvin syyllisyyden, vaikkei siihen olekaan syytä. Mietin just, että mulla ei oikeastaan ole varkaushistoriaa, niin vahvasti meitä varastamasta kiellettiin lapsuudessa. Lunttaamishistoriaa on sen verran, että kerran opiskeluaikaan kyllä sain vähä tenttiin apuja vieruskaverilta. Ja muistan, että syyllisyys oli kova.
VastaaPoistaOnpa lumoava talo! Mukavaa että se saa uuden elämän, eikä rapistu enää unohdettuna.
VastaaPoistaNämä lapsuuden "rikokset" ovat varmaan parhaita kasvatuksellisia asioita, jotka opettavat oikeasti, kokemuksellisesti, miltä tuntuu kun tekee jotain väärin. Joskus omatunto vaan on vähän liiankin ankara, ja jotain pikku juttua kantaa raskaana taakkana läpi elämänsä.
Katja, lapsilla on semmoinen kausi, jolloin 'varastavat'. Se ei niin vakavaa.
VastaaPoistaMinä laitoin ennen samovaariin omenapuun oksia ja ne kukkivat sitten pääsiäisenä. Ripustin oksille myös Beatrix Potterin Petteri Kaniini -hahmoja ja kauniita pikkumunia. Tein ennen pääsiäistä isosti, mutta hauskasti.
Siis tuo talo on huikea: Verandasta näkee talon sielun!
Rauhallista pääsiäistä, Katja!
♥
Ai tämmöisiä tunnustuksia täällä. Aika viattomia ovat varkaudet olleet.
VastaaPoistaTulee tuosta talosta upea sitten joskus kunhan kaikki paikat on korjattu. Vaan kyllä vaatii paljon aikaa ja rahaakin. Mukavia päiviä ja näkemisiin pian.
Talosta tulee aivan hurmaava ! Olen todella iloinen, että se laitetaan arvoiseensa kuntoon.
VastaaPoistaVoi sinitarravarkautta ! :-D
Et ole todellakaan kovin paatunut rikollinen :) Minä jo lukiessani pelästyin, että apua onko tuo talo hylätty ja autio, että siitä saisi niin ihanan. Onneksi se on siis saanut rakastavat omistajat. Ihanaa pääsiäistä sinne!
VastaaPoistaEntäpä jos asian näkisi niin että sinä näit oksan kauneuden ja otit sen hellään huomaasi;-)? Se oksahan voi olla siellä juuri sitä varten, sinun päivääsi ilahduttamassa.
VastaaPoistaHyvää ja rauhallista pääsiäistä teidän perheelle, nauttikaa auringosta ja hienosta kevätsäästä mitä meille on luvattu;-).
ps. autiotalo-kuvat ovat upeita..melkein säälittää taloraukka kun se on jäänyt hoidotta noin kauan joten olipa kiva kuulla että se pääsee vielä hellään omistajan huomaankin;-)
Eikös näin pääsiäisenä saa kaiken anteeksi? Itselläni on mystinen taipumus saada uusia kyniä, niitä vain ilmestyy. Tänäänkin löysin itseltäni saksalaisen yliopiston ja keskisuomalaisen autokatsastusliikkeen kynän, enkä takuulla ole vieraillut kummassakaan paikassa. Käsittämätöntä!
VastaaPoistaTuo sinitarrajuttu on kyllä liikuttava. Teki mieli heti laittaa sinulle paketti sinitarraa tulemaan...
Iloa ja makoisaa oloa pääsiäiseesi!
Lankalauantainen tervehdys teille kaikille ihanille kommentoijille ♥ Olen perheeni kanssa pääsiäisreissussa ja siksi kommentoin itse huonommin kuin tapanani on. On ollut hauskaa, liikuttavaa ja vapauttavaakin lukea itse kunkin "varkaus"muistoja. Joana etenkin: Kun nyt itse ajattelen, niin minullekin on tainnut tarttua (mainos)kyniä milloin mistäkin.
VastaaPoistaIloa jokaisen pääsiäiseen!
Aivan upea talo! Ja maailman liikuttavin sinitarratarina. (((Katja)))
VastaaPoistaOlen silti yllättynyt, että täällä on näinkin paljon yhtä nörttejä tapauksia kuin minä. :) Yleensä, kun kerron, etten ole ikinä varastanut mitään kaupasta, saan epäuskoista naureskelua osakseni. Olen käynyt kyllä 12-vuotiaana rebelkaudellani omppuvarkaissa, mutta muuten ainoa varkauteni on kaunis kangastilkku, jonka otin alle kouluikäisenä ystävältäni, sillä se oli niin ihana. Tapaus on jäänyt vahvasti mieleeni, koska tiesin tekeväni niin väärin. Muistan tietenkin vieläkin tarkkaan, millainen tuo tilkku oli.
Serkkuni kertoi lapsena tai nuorena varastaneensa kavereilta joskus kostona heidän tyhmyydestään. Siis jos joku sanoi tai teki jotakin erityisen älytöntä, serkku varasti siitä hyvästä jotakin pientä heiltä. Mielestäni ihan lyömätön tarina. :D
Karoliina: Tuo talo on ihana. Ja sinitarra saa minussa aina aikaan syyllisyyden tunteita. ;) Minulla ei pahaa kapinalliskautta ollutkaan muuten kuin ajatuksissani. Mutta toki tein asioita, joita ei olisi saanut tehdä. Varastaminen kuitenkin jäi sinitarraan ja nyt omenapuun oksaan.
VastaaPoista