Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret
järkkyisivät
Otava 2016
Kansi Timo Numminen
288 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani
Totta oli se, mikä sanoilla todeksi sanottiin, sanoista asiat alkoivat olla ja lakkasivat olemasta. Jumalan valtakuntakin rakentui sanoille, Herran sanoille, Hengen sanoille, heidänkin sanoillensa. Ja vaikka kielillä rukoileminen, se mikä oli kauneinta mitä oli, tuntui joskus enteilevän vaaraa niin vain kaikkein kaunein voi, ei hän ikinä päästäisi siitä irti.
Mihin uskoa, ja ennen kaikkea: miksi uskoa? Terhi Törmälehdon kauniskantinen esikoisromaani Vaikka vuoret järkkyisivät kertoo Elsasta, joka elää Kainuussa lukiolaisen elämää ja myöhemmin Kolumbiassa nuorena aikuisena opiskelee ja toimii seurakunta-aktiivina. Elsan hengellinen koti on helluntaiseurakunnassa, jonka hän lukiolaisena vanhempiensa vastustuksesta huolimatta löytää. Uskossaan varma Elsa joutuu kuitenkin Bogotassa koetelluksi, kun viidakossa sissien vankina ollut Manuel käy monella tapaa tutuksi. Tulee aika, jolloin Elsa ei enää tiedä, kenen tai minkä sanoista ammentaa.
Törmälehdon romaani on monella tapaa tyypillinen esikoisteos. Se on nuoren päähenkilön kehityskertomus, jossa teini-iän ja nuoren aikuisuuden kokemukset kasvattavat ihmistä. Mukana on kapinaa – erityisen hauskaa on se, että helluntaikirkkoon liittyminen voi olla salattavampaa kuin Alkossa asioiminen, mutta ei ihme, sillä äidin mielestä helluntailaiset ovat Kainuun pahimmat sekopäät –, ja kapinan rinnalla kaihoa: kaukokaipuuta, elämyshalua ja toisaalta tarvetta olla rakastettu.
Temaattisesti Raamatusta nimensä lainaava Vaikka vuoret järkkyisivät tuo uuden äänen kotimaisen kaunokirjallisuuden valtavirtaan. Oikaiskaa minua, jos tarpeen, en näet muista muita helluntailaisuuden keskiöön nostavia suomalaisia romaaneja (vinkatkaa ihmeessä, jos löytyy), en ainakaan suuren kustantamon julkaisuohjelmasta. Törmälehto kuvailee uskonnollista liikettä aistivoimaisesti, osin lempeän ironiankin kautta (sulkeissa nostan esille erityisesti ajatuksen Ultra Bran jäsenten käännyttämisestä, joka saa suoranaisia humoristia kaikuja Elsan ja tämän ystävienkin kesken). Gaglaeela, vutsele, lehana: Kielillä puhuminen, jota tunnutaan pidettävän todellisen uskovaisuuden osoituksena ja ainakin lahjana, on uutta ja ihmeellistä ja siksi niin houkuttelevaa. Vielä enemmän Elsaa houkuttelee yhteisöllisyys ja myös kotoa tulevien mallien rikkominen.
Kansi Timo Numminen
288 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani
Totta oli se, mikä sanoilla todeksi sanottiin, sanoista asiat alkoivat olla ja lakkasivat olemasta. Jumalan valtakuntakin rakentui sanoille, Herran sanoille, Hengen sanoille, heidänkin sanoillensa. Ja vaikka kielillä rukoileminen, se mikä oli kauneinta mitä oli, tuntui joskus enteilevän vaaraa niin vain kaikkein kaunein voi, ei hän ikinä päästäisi siitä irti.
Mihin uskoa, ja ennen kaikkea: miksi uskoa? Terhi Törmälehdon kauniskantinen esikoisromaani Vaikka vuoret järkkyisivät kertoo Elsasta, joka elää Kainuussa lukiolaisen elämää ja myöhemmin Kolumbiassa nuorena aikuisena opiskelee ja toimii seurakunta-aktiivina. Elsan hengellinen koti on helluntaiseurakunnassa, jonka hän lukiolaisena vanhempiensa vastustuksesta huolimatta löytää. Uskossaan varma Elsa joutuu kuitenkin Bogotassa koetelluksi, kun viidakossa sissien vankina ollut Manuel käy monella tapaa tutuksi. Tulee aika, jolloin Elsa ei enää tiedä, kenen tai minkä sanoista ammentaa.
Törmälehdon romaani on monella tapaa tyypillinen esikoisteos. Se on nuoren päähenkilön kehityskertomus, jossa teini-iän ja nuoren aikuisuuden kokemukset kasvattavat ihmistä. Mukana on kapinaa – erityisen hauskaa on se, että helluntaikirkkoon liittyminen voi olla salattavampaa kuin Alkossa asioiminen, mutta ei ihme, sillä äidin mielestä helluntailaiset ovat Kainuun pahimmat sekopäät –, ja kapinan rinnalla kaihoa: kaukokaipuuta, elämyshalua ja toisaalta tarvetta olla rakastettu.
Temaattisesti Raamatusta nimensä lainaava Vaikka vuoret järkkyisivät tuo uuden äänen kotimaisen kaunokirjallisuuden valtavirtaan. Oikaiskaa minua, jos tarpeen, en näet muista muita helluntailaisuuden keskiöön nostavia suomalaisia romaaneja (vinkatkaa ihmeessä, jos löytyy), en ainakaan suuren kustantamon julkaisuohjelmasta. Törmälehto kuvailee uskonnollista liikettä aistivoimaisesti, osin lempeän ironiankin kautta (sulkeissa nostan esille erityisesti ajatuksen Ultra Bran jäsenten käännyttämisestä, joka saa suoranaisia humoristia kaikuja Elsan ja tämän ystävienkin kesken). Gaglaeela, vutsele, lehana: Kielillä puhuminen, jota tunnutaan pidettävän todellisen uskovaisuuden osoituksena ja ainakin lahjana, on uutta ja ihmeellistä ja siksi niin houkuttelevaa. Vielä enemmän Elsaa houkuttelee yhteisöllisyys ja myös kotoa tulevien mallien rikkominen.
Itselleni vieraan helluntailaisuuden ja hieman tutumman körttiläisen kulttuuriperinnön yhteentörmäyksiä Törmälehto kuvaa niin ikään herkullisesti. Elsan ukki voi
kyllä veisata, muttei myöntää ääneen uskovansa johonkin; helluntailaisille taas
uskon näkyväksi tekeminen on yksi perusta, kilvoittelu siitä kuka on paras
uskovainen armolahjoineen.
Kainuu ja Bogota ovat monin tavoin kaukana toisistaan. Etäisyyttä ei tee vain sijainti toisella pallonpuolisikolla, vaan myös moraalisäännöt ja koko henkinen ilmapiiri. Siinä missä kainuulainen helluntailaisuus sekoittuu körttiläiseen vaikenemiseen, on kolumbialaisten uskonnollisuus katolisuuden täydentämää. Ihmeet ja neitsyt Marian korostaminen ovat enemmän kuin elävää perinnettä.
Romaanin rakenne toimii: Nuoruus ja nuori aikuisuus ovat vain muutaman vuoden päässä toisistaan, mutta niiden väliin mahtuu muuttoja ja muutoksia, siirtymää, aukkoja, sanoja. Uskonnon lisäksi keskiöön nousevat kysymykset ystävyydestä, perheen sisäisistä toiveista ja odotuksista ja ennen kaikkea oman tiensä löytämisestä.
Kainuu ja Bogota ovat monin tavoin kaukana toisistaan. Etäisyyttä ei tee vain sijainti toisella pallonpuolisikolla, vaan myös moraalisäännöt ja koko henkinen ilmapiiri. Siinä missä kainuulainen helluntailaisuus sekoittuu körttiläiseen vaikenemiseen, on kolumbialaisten uskonnollisuus katolisuuden täydentämää. Ihmeet ja neitsyt Marian korostaminen ovat enemmän kuin elävää perinnettä.
Romaanin rakenne toimii: Nuoruus ja nuori aikuisuus ovat vain muutaman vuoden päässä toisistaan, mutta niiden väliin mahtuu muuttoja ja muutoksia, siirtymää, aukkoja, sanoja. Uskonnon lisäksi keskiöön nousevat kysymykset ystävyydestä, perheen sisäisistä toiveista ja odotuksista ja ennen kaikkea oman tiensä löytämisestä.
Eikä minun rauhanliittoni horju. Vaikka vuoret järkkyisivät on
kaipuussaan kaihoisa ja aistillisuudessaan voimakas romaani. Törmälehdon sanat
kuiskivat,helisevät ja pauhaavat aivan Elsan tahtiin.
