Elena Favilli ja Francesca
Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille
S&S 2017
Good Night Stories for Rebel Girls:100 Tales of Extraordinary Women 2016
Suomentanut Maija Kauhanen
200 sivua
Italialais-amerikkalainen lasten tietokirja
Italialais-amerikkalainen lasten tietokirja
Kaikille kapinallisille
tytöille:
Unelmoi
rohkeammin
Kurota
korkeammalle
Taistele kiihkeämmin
Ja
epäilyn hetkellä muista:
sinä
olet oikeassa.
Nämä alkusanat johdattavat
saduiksi kutsuttujen tarinoiden äärelle. Satujen päähenkilöinä ovat muun muassa
Ada Lovelace, Anna Politkovskaja, Elisabeth I, Frida Kahlo, Kleopatra, Malala
Yousafzai, Michelle Obama, Rosa Parks, Sonita Alizadeh, Virginia Woolf ja
Yoko Ono. Eri aikoina eläneet (tai edelleen elävät) naiset saavat tarinansa
kerrotuksi sadunomaisesti, olipa kerran -tyylillä, mutta vahvasti tosiasioihin
pohjautuvana.
Joukkorahoituksen
mahdollistama Elena Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille
tytöille. 100 tarinaa ihmeellisistä naisista on kirja, josta oli helppo innostua ennakkoon. Eräänlainen naisten maailmanhistoria
kuvitettuna ja lapsille sopivana. "Voimaannuttavaa, ihanaa", ajattelin.
Heti ulkoasu ihastuttaa:
kannen leikkisä fontti ja värimaailma, tekstien ja kuvituksen rytmitys, etenkin
kuvat. Iltasatujen (puhun kirjasta nyt tällä nimellä) kuvituksen on laatinut 60
naistaiteilijaa eri puolilta maailmaa, mukana myös suomalainen Riikka Sormunen.
Kuvat ovat upeita, erilaisia, värikkäitä, kuvattaviensa näköisiä,
hauskalla tavalla kunnioittavia. Lopuksi kirjan omistajaa kehotetaan vielä
piirtämään oma muotokuvansa. Mainiota.
Emme voi antaa lastemme
kasvaa tässä korruptoituneessa hirmuhallinnossa.
-Patria Mirabal
-Patria Mirabal
Kirjan tekstit ovat
napakoita. Ne noudattelevat keskenään aika lailla samaa, ikiaikaisten satujen rakenteesta tuttuja
kaavaa: olipa kerran -tyylisyys johdattelee sankarittaren lapsuuteen, mukana on
usein vastoinkäymisiä, muttei toki aina, ja lopussa on nosto, jonka tarkoitus
lie suunnata (tyttö)lukijoiden ajatukset siihen, että kaikki on mahdollista.
Kuvasivulla on sitaatti, jossa tarinan päähenkilö kertoo jotain tärkeää omin
sanoin. Lyhyet tarinat toimivat hyvin ja ovat mitaltaan sopivia iltasaduiksi.
Vaikka kirja on nimensä
mukaisesti iltasatukirja ja vaikka sitä voi lukea varmasti jo eskari-ikäisille
ja pikkukoululaisillekin, uskoisin kirjan antavan eniten isommille alakoululaisille
ja miksei meille aikuisillekin. Itse luin kirjaa kuudesluokkalaiseni kanssa.
Hän lumoutui kirjasta niin, että halusi lukea satuja minulle ääneen ja innostui
myös hakemaan lisätietoa useista kirjan naisista. Olen tästä iloinen monestakin
syystä: mikä voisi olla parempaa kuin yhteinen lukuhetki oman lapsen kanssa. On
melkoista hemmottelua olla se, jolle luetaan. Toiseksi kirja ehkä tärkein
tehtävä, saada naisten historiaa tunnetummaksi, täyttyi: tarve ahmia
lisätietoa kertoo jo omaa voimauttavaa tarinaansa.
Lisätietoa tulikin. Iltasatuja
on näet varsin lempeä kirja, kuten kuta kuinkin kaikenikäisille sopivan teoksen
kuuluu ollakin, ja lempeydessään siinä on siloittelua. Esimerkiksi Mirabalin
siskoksista ei kerrota, että neljästä naisesta kolme joutui Trujillon hirmuhallinnon
salamurhaamiksi - ehkei lastenkirjassa tarvitsekaan (ei ainakaan, jos kirjaa luetaan eskarilaisille), mutta nokkela
alakoululainen ainakin meillä kiinnitti huomioita siihen, että siskoksista
kolme kuoli samana päivänä vuonna 1960 ja etsiytyi heti Googleen. Samoin
Virginia Woolfin avio-onnea korostettiin, vaikka masennus mainittiinkin (ei kuitenkaan itsemurhaa). Woolfin elämäntarinaa en sen
kummemmin avannut lapselleni, olen vain iloinen että Woolf tulee hänelle nimenä
tutuksi. Ehkä hän aikuisena innostuu lukemaan Oman huoneen tai Mrs. Dallowayn.
Joissakin tarinoissa
naisten elämää katsotaan miesten kautta: koska hän oli tyttö, ei häneltä
odotettu sitä tai tätä. Laura kirjoittaa aiheesta oivallisesti. Osin olen Lauran kanssa samaa mieltä: moni kirjan nainen (mutteivat kaikki) todellakin on
olemassa suhteessa miehiin. Mutta mietin myös sitä, että italialainen
yhteiskunta - Iltasatujahan on amerikkalaistuneiden italialaisten kirjoittama -
on edelleen vielä paljon suomalaista yhteiskuntaa patriarkaalisempi. Lasikatto
siellä on naisille kauempana kuin meillä. Keskustelin aiheesta tyttäreni kanssa. Hän ei ollut kiinnittänyt asiaan kirjan
sisällössä mitään huomiota, joten tästäkin saimme hyvän keskustelun aikaiseksi.
Aika mainio onkin
tällainen teos, joka toisaalta ihastuttaa, toisaalta hieman provosoi ja koko
ajan herättää halun tietää lisää. En myöskään keksi toista vastaavaa teosta,
joten ihan yleissivistävänä kirjana sen soisi päätyvän monen luettavaksi.
Kaiken lisäksi satujen kohteeksi valikoitujen naisten tarinat ovat ilahduttavan
monipuolisia. Iltasatuja-kirja katsoo historiasta nykyisyyteen ja moni tarina antaa
toivoa: niin kirjan nuorin tyttö, translapsi Coy Mathis kuin afganistanilainen
räppäri Sonita Alizadeh tai meksikolainen aktivisti Eufrosina Cruz.
Kirjan sanoma voisi
tiivistettynä näkyä vaikkapa Charlotte Brontën sanoissa: En ole enkeli, enkä
aiokaan olla niin kauan kuin elän: Aion olla oma itseni. Siinäpä tavoitetta
kaikille. Vaikka Iltasaduissa kapinallisille tytöille on muutamat muttansa,
suosittelen teosta lämpimästi ihan kaikille. Favillin ja Cavallon kirja kietoo
tarinoihinsa, opettaa historiaa, katsoo tulevaan. Sen ydinsanoma tuntuu
sanovan: sinä osaat mitä vain.