Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita. Ritari

Iiro Küttner: Puiden tarinoita. Ritari
Kuvitus: Ville Tietäväinen
Books North 2014
Sivuja: 31
Kotimainen satukirja

Usean päivän ajan Ritari ratsasti valtakuntaa hallitsevien suurten metsien halki. Hiljalleen maasto alkoi kohota, ja maisema kävi karummaksi. Silloin puut loppuivat kokonaan, ja edessä kohosivat pelkät Lohikäärmeen asuttamat kiviset vuoret. Ritarin ja Lohikäärmeen välissä ei ollut enää mitään.

Puut antavat aiheen kokonaiselle kirjasarjalle: Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen komealle Puiden tarinoille. Kun noin vuosi sitten kirjoitin sarjan ensimmäisestä osasta Puusepästä, pohdin sitä, miten rakastan puita: niin metsää, puusta tehtyjä esineitä, yksittäisiä puita ja puita tai puuta esittäviä kuvituksia. Puuseppä viehätti minua sujuvalla tarinallaan, kuvituksellaan, komealla toteutuksellaan ja jonkinlaisella ikiaikaisuudellaan.

Kaksikon tuoreimmasta teoksesta, viime syksynä ilmestyneestä Ritarista voisin sanoa samat sanat. Se on esineenäkin kaunis, lukunauhaa ja tietenkin Ville Tietäväisen komeaa kuvitusta myöten. Iiro Küttnerin kirjoittama tarina imaisee heti mukaansa.

Ritari on nimensä mukaisesti kertomus nuoresta ritarista, joka kasvaa aikuiseksi valmistautuen taisteluun Lohikäärmettä vastaan. Matka Lohikäärmeen tykö tuo luonnollisestikin mukanaan yllätyksiä ja rakkautta, ja uusia vastoinkäymisiäkin on ilmassa.

Küttnerin teksti on uusi ja sujuvasti kirjoitettu, mutta se kantaa niin tarinassaan kuin kielikuvissaan klassisten satujen ikiaikaisuutta: taivaankaarikin on tähdetön; on pohjoisen valtakunta, jossa ei ole ollut kuningasta liki sataan vuoteen. Tunnetilat ja sää vertautuvat toisiinsa, itkun aikana sataakin kaatamalla. Entä sitten Ville Tietäväisen kuvat? Miten pelottavia ne ovat, kuinka kauniita ja kuinka herkkiä! 

Puusepässä ja Ritarissa puulla on tärkeä roolinsa, mutta hyvin erilainen ja kuitenkin toisaalta surua, toisaalta jatkumoa kantava. Pohjimmiltaan satu on romanttinen ja samalla melko synkkä. Tarina on kerrottu niin hyvin, että lapseni kuuntelivat sitä keskittyneesti, mutta heille satu näyttäytyi vielä surullisempa kuin aikuislukijalle. He eivät löytäneet samaa toivoa kuin minä. Siksi en ole ihan varma, minkä ikäisille suosittelisin kirjaa. Kaikille satuihin ja kauniisiin teoksiin mieltyneille aikuisille, ehdottomasti. Lapsille? Kyllä, mutta herkkyysvaroituksella ja ajalla keskustella lukukokemuksen jälkeen.

Ritari on mitä kaunein kirja. Omassa hyllyssäni tämäkin kirja tuleekin olemaan oikea aarre. Küttnerin ja Tietäväisen teos jää mieleen haikeana ja surullisena, muttei onnettomana. Se saa pohtimaan, mihin kaikkeen rakkaus pystyy.
--

Kirjaa on esitelty blogeissa aika paljon, lukekaa esimerkiksi näiden bloggaajien mietteet: Yöpöydän kirjat, Luettua elämää, P.S. Rakastan kirjoja, Luettua ja Värikäs päivä.

Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita. Puuseppä.

Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita. Puuseppä
Kustantaja: Books North 2014
Sivuja: 30
Arvostelukappale
Kotimainen satukirja

Puiden hitaassa maailmassa ihmisen elämä on vain tuokion mitta. Vain jokunen ohihaviseva satokausi. Samasta syystä puiden tarinat, useimmat niistä, ovat meille liian pitkiä, liian hitaita, liian tapahtumaköyhiä kokonaan ymmärrettäviksi. Me emme ehdi kuulla niitä loppuun asti.

Puilla on myös lyhyempiäkin tarinoita, sellaisia jotka kertovat meistä ihmisistä, sinusta ja minusta. Tässä tarinassa on puuseppä, keisarin suosikki ja ystävä, joka elää perheensä kanssa ja luo puusta niin ihmeellisiä esineitä, että materiaali tuntuu muuttuvan kullaksi hänen käsissään. Arkisen tapahtuman seurauksena ilo kuitenkin katsoaa ja valo häviää puusepän silmistä. Keisari on ystävästään huolissaan ja kokee, että koko valtakunta on jotain velkaa puusepälle. Puusepppä saakin luoda puusta mitä vain ja hänelle annetaan rajattomasti aikaa. Puuseppä tietää heti, mitä haluaa saada valmiiksi.

Anni Kytömäen Kultarinnan jälkeen sopii esitellä Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen tuoreen Puiden tarinoita -sarjan ensimmäinen kirja, Puuseppä. Kirjat ovat keskenään erilaisia, mutta molemmista välittyy rakkaus puuhun: toisessa metsäluontoon, toisessa rakkaus käsillä tekemiseen. Kumpikin teos pitää sisällään tarinan, joka ottaa sijansa lukijan mielen sopukoista. Kerron vielä, että puut ovat aina kiehtoneet minua: joku ihminen on meri-ihminen, toinen tuntee olonsa kotoisaksi metsässä, joku kaipaa vuorille. Kuten monet muut, minäkin viehätyn erilaisista maisemista, mutta puuton maisema ahdistaa, tuntuu oudolta (silti matkustaisin mielelläni Islantiin). Eivätkä puut jää vain metsään, vaan ihastun helposti puita esittäviin valokuviin ja yksi rakkaimmista kaulakoruistani on medaljonki, jossa on puun kuva. Kun piirrän, piirrän usein puita. Puu on materiaalinakin ihana, lämmönlähteenä tärkeä. Oli sanomattakin selvää, että kun Puiden tarinoita -sarjasta alkoi tulla blogi- ja lehtijuttuja, pyysin saada kirjan luettavaksi.

Puuseppä on lupaava aloitus kirjasarjalle. Aalto-yliopiston käsikirjoittamisen professori Iiro Küttner tietää, miten luodaan tarina, joka pitää otteessaan ja puhuttelee lukijaansa. Puusepän tarina kunnioittaa klassisimpia satuja, mutta sadun ihmeet elävät puun syissä ja siirtyvät lukijaan itseensä. Ihailemani, Näkymättömistä käsistä ja Vain pahasta unesta, tuttu Ville Tietäväinen on luonut komeat kuvat, jotka eivät vain tue tarinaa, vaan ovat osa sitä.

Puuseppä kantaa mukanaan niin vahvaa surua, että luettuani kirjan kahdeksanvuotiaalleni aloimme keskustella kirjan teemoista. Kirjabloggaajana joutuu olemaan aina hieman kieli keskellä suuta, mutta kerron sen, että teema liittyy kirjan alkupuolella esitettyyn viisaaseen ajatukseen: Ei saa rikkoa sellaista, mitä ei osaa itse rakentaa.

Helsingin Sanomien haastattelussa Iiro Küttner sanoo, ettei usko kohderyhmäajatteluun, vaan parasta elokuvaakin voivat katsoa niin isoäiti kuin lapsenlapsi. Puuseppä ei olekaan vain lastenkirja, vaan se on kirja kaikille: kaikille, jotka uskovat tarinoiden voimaan; niille, jotka nauttivat kuvista, joissa puu herää eloon; ja ennen kaikkea niille, joiden mielestä arkisestakin voi versoa jotain uutta. Uskon, että aikuiset saavat Küttnerin ja Tietäväisen kirjasta irti lapsiakin enemmän, sillä tarina on paitsi hyvällä, mukaansa tempaisevalla tavalla helppolukuinen ja ikiaikainen, myös yhtä monikerroksinen kuin kauan kasvanut puu.

Puuseppä on paitsi tarinansa ja kuviensa osalta kaunis, myös esineenä kertakaikkisen upea. Se on painettu hyvälle paperille, siinä on mukana lehdenvihreä lukunauha ja katsokaa sen sisäkansia!

-
Puusepän ovat lukeneet myös Sara ja Mari A.