Richard Dubelman: Holly Hobbie kadonnutta etsimässä
Kustantaja: Wsoy 1980
Alkuteos: The Adventures of Holly Hobbie 1980
Suomennos: Anja-Liisa Vartiainen
Kuvitus: Kathy Lawrence (Dubelmanin luonnosten pohjalta)
Yhdysvaltalainen nuortenkirja, kulttuuriantropologinen seikkailuromaani
Sivuja: 259
Pienenä alkuhuomautuksena totean, että vaikka pyrin kuukauden tyttökirjoissani lukemaan leimallisesti tyttökirjoiksi määriteltyjä klassikkoja ja hieman uudempiakin teoksia, en voi olla sijoittamatta amerikkalaisen elokuvatuottaja Richard Dubelmanin fiksua seikkailuromaania Holly Hobbie kadonnutta etsimässä (1980) eräänlaiseksi osaksi tyttökirjaperinteen jatkumoa. Voi olla, että hieman venytän genrerajoja, mutta palaan tähän ajatukseeni myöhemmin tässä tekstissäni.
- Ei voi olla totta, Liz ajatteli hajamielisesti. Isot kehykset olivat paikoillaan... muotokuva oli poissa.
Liz sulki tiukasti silmänsä, kyyneleet kimmelsivät tulenloimussa. Hän avasi jälleen silmänsä ja nousi kyynärpäävartensa varaan valmiina pakenemaan huoneesta suinpäin. Mutta joku oli istahtanut vuoteen jalkopäähän: suunnilleen Lizin ikäinen tyttö, joka oli pukeutunut samanlaiseen asuun kuin Holly-täti muotokuvassa! Tytöllä oli kaunis norsunluunvärinen iho, posket hehkuivat punaisina kuin omena ja hiukset olivat kuparinhohtoiset. Silmät olivat syvät ja kirkkaat ja leuka pieni mutta päättäväinen.
- Älä mene.
- Mitä nyt? Kuka sinä olet?
- Holly Hobbie.
Moni 1980-luvun alussa lapsuuttaan muistanut ehkä muistaa Dubelmanin kirjan, niin ainakin toivon. Koska romaani ei ole kaikille tuttu, kerron sen kehyksestä muutamin sanoin. Muinaista mayakaupunkia etsivä arkeologi Melville Dutton on eksynyt Guatemalan viidakoihin eikä häneen ole saatu yhteyttä. Duttonin 13-vuotias tytär Liz ei suostu uskomaan, että hänen isänsä olisi kuollut, vaan hän lukee isänsä kirjeitä suurina aarteinaan ja valmistautuu kiitospäivän viettoon isovanhempiensa suuressa talossa Yhdysvaltain Uudessa Englannissa. Lizin äiti on newyorkilainen kirjakustantaja, joka joutuu työnsä vuoksi matkustamaan paljon, joten isovanhempien lisäksi Lizillä on vanhassa talossa seuranaan vain pikkuveljensä Danny. Isää kaivatessaan Liz yöpyy isänsä lapsuusaikaisessa huoneessa, jonka seinällä on maalaus 1800-luvun preeriasuisesta tytöstä, Holly Hobbiesta. Eräänä yönä Holly astuu ulos taulusta, sillä hänen tehtävänään on auttaa Liziä tämän isän löytämisessä.
Vaikka Holly Hobbie kadonnutta etsimässä näyttäisi heti alussa mahtuvan kevyen fantasian genreen, ei kirja kuitenkaan ole fantasia- tai edes saturomaani. Se on pikemminkin seikkailullinen kuvaus kulttuuriperheen tytöstä, jonka elämää varjostaa huoli isän tuntemattomasta kohtalosta. Seikkailua Liz saakin osakseen, sillä yhdessä Hollyn kanssa hän käy läpi niin New Yorkin museoita kuin lopulta matkustaa tämän kanssa Väli-Amerikkaan saakka. Kaikesta muodostuu tyttökirjamainen, tieteellinen sekä jännittävä seikkailu, joka on suloinen, muttei missään vaiheessa imelä.
Muistan, miten löysin kirjan kirjastosta ollessani ehkä kymmenvuotias. Kiinnitin heti huomioni kirjan kanteen ja päätin pitää kirjasta ennen kuin olin edes avannut sitä. Kirjan kuvitus saattaa olla yksi syy, miksi niin ihastuin Holly Hobbien hahmoon. Itse hahmohan on tuttu 1980-luvulla suosituista postikorteista, joissa Holly alunperin esiintyi. Lisäksi Sarah Kayn kuvittamissa postikorteissa, tarroissa sekä omassa lapsuudessani kovin halutuissa magneettipenaaleissa on (ainakin esikuvana) selvästi Holly Hobbie-hahmo. Nykyinen Holly Hobbie on hyvin kaukana uudisraivaajahenkisestä tyttökirjamaisesta tytöstä - tai kenties hahmo on vain modernisoitunut nykyaikaiseksi toiminnalliseksi hahmoksi markkinavoimien paineessa. Dubelmanin kirjassa kuvitus on onneksi lämminhenkistä ja viehättävää. Siinä on käsityöläisyyden jälki ja tietyllä tavalla elävä tunnelma. Itse asiassa Dubelmanin Holly Hobbie on muutenkin hyvin epäkaupallinen henkilöhahmo, joka on täysiverinen fiksun lastenkirjan toimija, eräänlainen yksinäisen Liz-tytön mielikuvitusystävä tai voimahahmo, joka auttaa isän ikävään sekä selvittää kulttuurisia salaisuuksia.
Holly Hobbie kadonnutta etsimässä on ennen kaikkea hieno seikkailukirja lapsille, etenkin tytöille. Se on harvinaisen fiksu teos, sillä se opettaa tarinansa sisällä paljon niin länsimaisesta kulttuurihistoriasta kuin latinalaisen Amerikan uskomuksistakin. Kirjansa perusteella Dubelman selvästi uskoo tieteeseen, niin humanistisiin kuin luonnontieteisiinkin. Kuinka moni lastenkirja alkaa Albert Einsteinin tai päättyy Thomas Carlylen ajatukseen? Omasta mielestäni kirjan viehättävintä antia ovat kirjan alkupuolen nopea kuvaus Hollyn perheen elämästä 1800-luvun Yhdysvalloissa sekä Lizin ja Hollyn käynti New Yorkin luonnonhistoriallisessa museossa. Kuvaukset Guatemalasta ovat tarkkoja. Ne ovat myös kulttuurisesti yllättävän korrekteja ottaen huomioon kirjan kirjoitushetken yli 30 vuotta sitten: kaiken tietävää sankariantropologia ei ehkä ole olemassa, mutta humaaniudella pääsee pitkälle. Olen blogissani aiemminkin maininnut opiskelleeni kulttuurintutkimusta. Kun nyt luin Holly Hobbien uudelleen, en voi olla miettimättä, että antoiko tämä kirja jonkinlaisen alitajuisen kipinän epävarman toimeentulon tarjoavalle uralleni? Heti perään minun on mainittava, että kovin kaukaisia kulttuureja en ole kuitenkaan päässyt tutkimaan muuten kuin tenttikirjoissa. Holly Hobbie sai minut muutenkin vellomaan lapsuusmuistoissani. Muistelen, että minulla oli aikoinaan jopa kirjeenvaihtokaveri Guatelamasta.
Onko kirjassa sitten mitään huonoa? Sen tarina on hyvä. Sen henkilöhahmot ovat Lizin kulttuurisuvun kontekstissa realistisia; Hollykin, vaikka astuukin ulos taulusta ottaakseen osaa Lizin elämään. Kirjan kuvitus on vanhanaikaisella tavalla ihastuttavaa. Se ei ole imelää, ei makeile, vaan on erottamaton osa tarinaa sekä omaa mielikuvaani uudisraivaajatytöstä. Kirjan heikoin lenkki on Dubelmanin tapa kirjoittaa. Hän kirjoittaa hyvin, ainakin tarpeeksi hyvin noin kymmenvuotiaan lukutoukan mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Vaikka kerronta on sujuvaa, on se kirjan loppupuolella hivenen liian toimintapainotteista minun makuuni. On kuin alun lumoava tunnelma katoaisi ja Hollyn viehätys muuttuisi tavalliseksi tyttöydeksi ja viidakossa säntäilyksi. Viihdyin huomattavasti paremmin Yhdysvaltain itärannikon lumisissa maisemissa sekä museoissa kuin Guatemalan mutaisissa viidakoissa. Tämä korreloi täysin omaa kirjamakuani nytkin, minun mielestäni hitaus voittaa toiminnan eikä se tietenkään ole Dubelmanin vika.
Kokonaisuudessaan Holly Hobbie kadonnutta etsimässä on minulle täydellinen nostalgiakirja, joka tarjosi matkan omaan lapsuuteeni 1980-luvun alkupuoliskolle. Olen tavattoman iloinen siitä, että löysin kirjan uudelleen ja sain sen viimein omaan hyllyyni. Se on mielestäni enemmän lasten- kuin nuortenkirja, mutta Hollyn ja Lizin molempien hahmoissa on paljon tyttökirjojen sankarittarilta lainattua: on yksinäisyyttä, kaukana olevan vanhemman kaipuuta, uskoa ihmisyyteen sekä oikealla tavalla kirjallinen ilmapiiri. On vielä ihana vanha talokin, jossa kaikki saa alkunsa. Siksi Holly Hobbie sopii hyvin kahdeksankymmentälukulaiseksi tyttökirjaksi.
**** (ihan ilman magneettipenaalikertoimiakin mitä mainioin kirja vielä 30 vuoden jälkeen, toivottavasti tästä otetaan joskus uusi painos)
Holly Hobbiesta ei ole juurikaan blogeissa kirjoitettu. Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkanen Alas taikavirtaa-blogista sekä Aikakone-lehden edesmennyt toimittaja Leena Peltonen ovat kuitenkin olleet varsin lumoutuneita Dubelmanin kirjasta. Olisikin mukava tietää, onko meitä muitakin?
