Paula Hawkins: Nainen junassa
Otava 2015
The Girl on the Train 2015
Suomentanut Oona Timonen
381 sivua
Ennakkokappale
Brittiläinen jännitysromaani
En pysty enää katsomaan uutisia, joten palaan huoneeseeni ja ryömin peiton alle. Tyhjennän käsilaukkuni, käyn läpi kaikki paperilappusille raapustamani muistiinpanot, kaikki kokoamani tiedon muruset, varjon lailla häilyvät muistikuvat, minkä ihmeen takia minä oikein teen tätä. Mikä on minun taka-ajatukseni?
Juna kulkee Lontoon esikaupunkialueella niin säännöllisesti kuin englantilaisen paikallisjunan kuuluukin. Rachel matkustaa junalla säännöllisesti. Hän alkaa seurata yhdessä radanvarren kauniissa talossa asuvan pariskunnan elämää ja kuvittelee "Jasonille" ja "Jesille" onnellisen elämän. Toisin käy: pariskunnan nainen katoaa. Rachel haluaa auttaa ja huomaa olevansa osa parisuhdeverkostoa, johon kuuluvat myös hänen entinen miehensä Tom ja tämän uusi vaimo Anna.
Vuoden hittikirja tai "the" dekkari? Kirja, josta puhutaan, jota on odotettu suomeksi ja joka on erinomaisen hyvin markkinoitu. Kaikkea tuota, varmasti: Hawkinsin tänä vuonna julkaistu esikoisromaani Nainen junassa on käsittääkseni melkoinen maailmanmenestys. Se onkin jännityskirjaksi kiinnostava, sillä se ei ahdista tai mässäile kauheilla rikoksilla, mutta se koukuttaa ja antaa lukijansa aivoille kevyttä askaretta.
Ikävä kyllä askare jää hyvinkin kevyeksi, sillä loppuratkaisu on ensiksikin melko ennalta-arvattava ja toiseksi se on luokkaa "höh, mitä sitten, tässäkö kaikki olikin". Mutta se lopusta, en tietenkään paljasta mitään.
Vaikka romaani on melko (muttei kuitenkaan täysin) yllätyksetön, on se silti on lukemisen arvoinen kirja. Miksi? Sen tähden, että alkoholiongelmasta kärsivä, muistikatkosten, ryyppyputkien ja ylipainon aallokossa elävä Rachel on harvinaisen piristävä dekkarikirjan sankaritar. Hän on hahmo, josta ei voi pitää, mutta joka ansaitsee lukijan kaiken empatian. Hän on myös hyvä esimerkki epäluotettavasta kertojasta - sellaisesta, joka ei oikeasti muista, vaan koettaa paikata muistinsa aukkoja. Juuri Rachel tekee Naisesta junassa omanlaisensa - ja itse asiassa sellaisen, ettei kirjaa ehkä kannatakaan alkaa lukea trillerinä, vaan alkoholistinaisen kehityskertomuksena.
Dekkarina Nainen junassa toimii vain sen verran, että se on leppoisaa luettavaa. Suuri jännitystwisti kirjasta puuttuu, vaikka Rachelin katoaminen luokin puitteet mysteerille. Sen sijaan brittilähiöiden luokka- ja asennetietoinen tunnelma ja parisuhteeseen liittyvät vaikeudet ovat vahvasti kuvattuja ja Hawkins hallitsee hyvin kolmen kertojansa, Rachelin, Meganin ja Annan, mielenliikkeiden kuvauksen, olkoonkin että Anna on varsin yksioikoinen romaanihenkilö. Mitään pelottavaa tai suuremmin ahdistavaakaan romaanissa ei ole, joten se sopii mainiosti luettavaksi vaikkapa loppukesän tunnelmissa tai pienellä lomamatkalla (tai paikallisjunassa, ken sellaisella työmatkansa kulkee!).
Joten: Nainen junassa ei ole mielestäni maineensa veroinen. Se on toki tiheätunnelmainen eikä sitä, kannessa siteerattua Tess Gerritseniä lainatakseni, pysty laskemaan käsistään (tai pystyy kyllä, mutta kirjaan haluaa palata pian). Hawkinsin esikoinen on kelpo lukuromaani (sic) ja vetävänä viihdykkeenä se täyttää tehtävänsä. Mutta mitä kirjallisuuteen tulee, on se minulle ennemminkin paljon hypetetty ja hyvin markkinoitu kuin hyvä.
