David Safier: Huono karma
Kustantaja: Bazar 2011
Alkuteos: Mieses karma 2007
Suomentanut: Tiina Hakala
Ulkomainen romaani, Saksa
Sivuja: 280
"Tämä ei ole painajaista."
"Onko tämä hallusinaatiota?"
"Ei hallusinaatiotakaan."
"Mitä tämä sitten on?" minä kysyin ja arvasin jo, etten pitäisi vastauksesta.
"Tämä on sinun uusi elämäsi."
Silloin hennot koipeni alkoivat tutista, ja tuntosarveni heilahtelivat järkytyksestä.
Kim Lange, eräs Saksan merkittävimmistä ja kuuluisimmista televisiotoimittajista on oikea uratykki. Hienoissa muotiluomuksissaan hän on tottunut alansa arvostetuimpien palkintojen tulvaan, hänellä on runsaasti alaisia joille kiukutella sekä taidokas rakastajakin. Vain kotiarki ei aivan suju Kimin avioliiton rakoillessa: Kimin mies Alex on pariskunnan viisivuotiaalle tyttärelle Lillylle rakastava ja läheinen vanhempi, mitä Kim ei ole koskaan osannut olla. Kimin nousujohteinen ura ja koko elämä katkeaa, kun hän jää venäläisestä avaruusaluksesta pudonneen lavuaarin alle ja kuolee. Tästä alkaa Kimin uusi elämä, ja toinen, kolmas, neljäs ja niin edelleen.
David Safierin romaanin Huonon karman (2007/2011) keskeisidea pyörii sielunvaelluksen humoristisessa kuvailussa. Kuoleman jälkeen Kimille ilmestyvä buddhalainen muurahainen osoittaa, ettei Kim ole elänyt kovin hyvää elämää. Täten hänen on määrä elää työläismuurahaisen kehossa ja pyrkiä hyvyydellä saavuttamaan eräänlaisen inkarnaatio-opin seuraava ja sitä seuraava pykälä hyvää karmaa hankkimalla. Kim alkaa kaivata paitsi ihmiskehoaan, myös perhettään ja päättää aloittaa määrätietoisen hyvän kilvoittelun. Sielunvaellusseurakseen Kim saa kuuluisan Casanovan, joka tavoilleen uskollisena on elänyt muurahaisena jo satojen elämien ajan. Kuinka Kim onnistuu hyvän karman keräämisessä? Onko hänen enää koskaan mahdollista tehdä sovinto perheensä kanssa?
Huonon karman idea on erinomainen: kuolemansa jälkeen hyvää karmaa keräävän entisen uratykin sekä muurahaisenakin hieman elostelevan Casanovan yhteinen sielunvaellus lupaa hervottoman hauskaa seikkailua, joten odotin lukevani mainion välipalakirjan, joka ilahduttaa hieman absurdilla aihepiirillään.
Minä näin valon.
Se muuttui yhä kirkkaammaksi.
Se oli ihmeen kaunis.
Se ympäröi minut.
Arvasin kuitenkin, että valo jättäisi minut jälleen. Ponnistin kaikki voimani, etten olisi antautunut syleilemään sitä. Sulauduin siihen. En halunnut kokea enää uudelleen samanlaista pettymystä.
Lunastiko Huono karma sitten lupauksensa? Minun kohdallani niin ei valitettavasti käynyt. Kirjan kaksi suurinta ongelmaa ovat vitsin venyminen sekä stereotyyppisyys. Ok, aina uudelleen ja uudelleen kuollessaan Kim näkee valon muuttuu muurahaiseksi, sitten hamsteriksi (vai marsuko se oli?), välillä kastemadoksi, sitten lehmäksi, koiraksi ja niin edelleen. Hyvän tai huonon karman aikaansaamat lukuisat uudelleensyntymät eivät tuo mitään uutta tarinaan, jossa monessa kehossa vain käväistään. Olisin ihan mielelläni voinut lukea hieman enemmän vaikkapa Kimin elämästä kastematona, sillä kaksineuvoisuus olisi voinut tuoda omaa, hieman rohkeampaa huumoria nyt hyvin konventionaaliseen romaaniin. Stereotyyppinen Huono karma on melkein kaikessa: uranainen Kim on kylmä nainen, joka ei osaa olla perheensä kanssa. Kun hän kuolee, täytyy hänen hankkia hyvää karmaa ja pyrkiä hyväksi, äidilliseksi naiseksi. Safierin naiskuva ärsytti minua ehkä kaikkein eniten. Menestyvät ihmiset ovat pinnallisia, ulkonäkökeskeisiä laatuviinien juojia. Työttömät ja duunarit sen sijaan elävät tietenkin ikävässä läävässä betonilähiössä ja voivat lihavana ruhona syödä havaijipitsaa vaaleanpunaisissa alushousuissaan. Minun on pakko sanoa, että kirjan hauskaksi naamioitu asenteellisuus - suuntaan tai toiseen - sai minut kiehumaan. Ihmiset eivät ole noin yksioikoisia, eivät toivottavasti edes humoristisiksi tarkoitetuissa romaaneissa. Romaanin parasta antia onkin tavoilleen uskollinen Casanova, joka on muurahaisen kehossa säälittävä ja kuitenkin ihailtavan itsevarma.
Onko Huonossa karmassa sitten mitään hyvää? Mitään sellaista, joka miellyttäisi minua? Erinomaisen ideansa lisäksi kirja on ärsyttävistä piirteistään huolimatta paikoin aidosti hauska. Se tuo hymyn huulille ja kirjaa bussissa lukiessani taisin nauraa ääneen. Safierin kerronta rullaa mainiosti, se ei pysähdy, ei kikkaile, vaan kertoo yhden naisen sekä kuuluisan Casanovan sielunvaelluksesta siihen malliin, että kyseessä on selvä page turner. Ja vaikka Kim on kaikkea muuta kuin miellyttävä nainen, tulee hänen pyrkimyksiään kohti parempaa karmaa seurattua lämmöllä. Hyvänen aika sentään, minähän ihan kiinnyin Kimiin. Jokainen ansaitsee oikeaa rakkautta ja huolenpitoa, elipä sitten ihmisenä tai eläimenä, eikö vaan?
Suosittelen Huonoa karmaa kaikille niille, jotka kaipaavat kevyttä lukemista, mutta haluavat karttaa kaikken tavanomaisimpia chicklit- tai huumoriteoksia. Vaikken itse kirjalle lämmennyt, tuo Safierin mainio tarina energiaa ja lämpöä vaikkapa sydäntalven päiviin. Niin - ja kirjan kansi on tietenkin kerrassaan riemastuttava.
**½ (tämä tällaisena itseni kanssa käymieni neuvottelujen jälkeisenä tasapainottavana arvosanana, pidin kirjasta kahden tähden verran, mutta omaperäisyydestään ja paikoin aidosta hauskuudestaan kirja ansaitsisi kolmekin tähteä. Tämä osuu juuri siihen puoliväliin.)
Monet ovat pitäneet Huonosta karmasta minua enemmän. Kirjan lukeneet myös Mari A., Susa, anni. M., Maija, Kata sekä Norkku.
Kirjalla nappaan myös pisteen Ikkunat auki Eurooppaan-haasteessa.
