Auringonkukkia ja BookBeat-kokemuksia

Auringonkukkaista viikonloppua! Tämä syyskesä jaksaa vuodesta toiseen ihastuttaa. Viime sunnuntaina Pokemonit johdattivat minut auringonkukkapellolle Tikkurilaan. Tai eivät oikeastaan suoraan johdattaneet, mutta lapseni ovat enemmän kuin innostuneita Pokemon Go:sta, joten teimme retken Tikkurilaan, jossa käymme verrattain harvoin. Lapset löysivät Pokemoneja, minä pääsin kuvaamaan auringonkukkia Heurekan lähellä olevalle maisemapellolle.

Se kuvaselitykseksi ja nyt asiaan. Joitakin vuosia sitten tein äänikirjakävelyjä, sittemmin kävely vaihtui hölkkään ja äänikirjat musiikkiin. Huomasin kaipaavani äänikirjoja, tällä kertaa juoksua siivittämään. Halusin kuunnella sopivan kepeää kerrontaa, sellaista joka ei saisi ajatuksiani harhailemaan. Olen näet huomannut, että itselleni sopivat parhaiten melko viihdyttävät äänikirjat, kun taas tekstiä lukiessani kaipaan usein jotain enemmän.

BookBeat, Bonnierin hiljattain lanseeraama uusi e- ja äänikirjapalvelu*, aloitti nyt kesällä. BookBeat tarjoaa kahden viikon ilmaisen tutustumisjakson, jonka jälkeen tilausta voi jatkaa kuukausimaksulla. Tilauksen voi irtisanoa milloin vain. 

Koska olin kaivannut äänikirjojen pariin, päätin kokeilla ilmaisjaksoa ja huomasinkin jatkavani jo maksavana asiakkaana. Tänä aikana olen aloitellut paria e-kirjaa, jotka ovat jääneet kesken joko liiallisen kepeytensä tai puhelimen ruudulta lukemisen ärsyttävyyden vuoksi (minulla olisi käytössä myös iPad, lukulaitetta ei ole enkä ole sellaista hankkimassa; puhelin kulkee mukana melkein aina). Samoin pari aloittamaani äänikirjaa jäi kesken joko liian höpön juonen tai tietynlaisen vaativuuden vuoksi - tietynlaisella vaativuudella tarkoitan sellaisia hyviä romaaneja, jotka ansaitsevat parempaa keskittymistä ja joita luen mieluiten tekstinä omaa tahtiani.

Nyt elokuun aikana olen ehtinyt kuunnella kaksi äänikirjaa ja lukea yhden e-kirjan.

Ensimmäiseksi kuuntelin Kaisa Haatasen hauskan Meikkipussin pohjalta. Kirjasta voitte lukea tarkemmin vaikkapa Susan bloggauksesta. Äänikirjana (BTJ Finland**/ Johnny Kniga) teos toimi mainiosti ja sopi hyvin lenkkiseuraksi. Reippaasti keski-ikäisen Tytti Karakorven elämää ja listauksia oli ilo kuunnella: Minunkin mielestäni Suomi voisi joissakin asioissa olla enemmän kuin Englanti; Kustannustoimittajana tyrskähtelin aika tavalla kustannusmaailman kuvaukselle; Kuvaus pilatestunnista sai miltei pissaamaan pöksyihin. Hiisiläinen, hetkittäin minun teki myös mieli väittää Karakorpea vastaan! Olenkin iloinen, että Haatasen tuore Ylipainolisämaksu löytyy jo äänikirjana.

Toiseksi lenkkiäänikirjakseni valikoitui ruotsalaisen menestysdekkaristin Camilla Läckbergin yli 14 tuntia pitkä Enkelintekijä (Gummerus). Leena Lumi on kirjoittanut romaanista blogiinsa, joten jos haluatte enemmän tietoa, kurkatkaa sinne. Olipa ristiriitainen lenkki"luku"kokemus! Dekkarina erinomaisen koukuttava, mutta laajuudeltaan aivan liian pitkä etenkin äänikirjaksi. Lenkkeilyn lisäksi olen BookBeatin myötä kuunnellut äänikirjoja myös aamuisin töihin kävellessäni: työmatkani pituus on 30 km, joista kävelen noin kolme. Kaikesta tästä liikkumisesta huolimatta Enkelintekijän kuunteleminen otti yli kaksi viikkoa. Jos olisin lukenut kirjan tekstinä, olisi aikaa mennyt huomattavasti vähemmän. Olisinkin mieluusti siirtynyt jo uuden kuunneltavan pariin etenkin kun Läckbergillä on muutenkin tapana tuoda teoksiinsa runsaasti teemoja - nytkin mukana oli lapsensurmia, natseja ja nykyrasismia, juutalaisuutta, perhe-elämää ja sukupolvesta toiseen jatkuvaa epäonnea. Sen verran Enkelintekijä kiinnosti, ettei kirjan kuuntelua voinut jättää kesken, mutta seuraava äänikirja saa olla lyhyempi.

Ainoa kokonaan lukemani e-kirja oli Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi (S&S) joka on omakohtainen kuvaus masennuksesta. Teos oli ensimmäinen lukemani Vanhatalon kirja ja niin hyvä, että aloittelin BookBeatin kautta jo kirjailijan viimeisintä romaania Pitkä valotusaika. Luulen kuitenkin, että tulen nautiskelemaan Pitkän valotusajan lukemisesta painettuna kirjana. Keskivaikea vuosi sen sijaan sopi hyvin puhelimeltakin luettavaksi. Se on sujuvasti ja avoimesti, paljaastikin, kirjoitettu elämäkerrallinen tietokirja, joka päästää liki ja saa varmasti jokaisen lukijansa peilaamaan omia mietteitään Vanhatalon kokemuksia vasten. Sen perusteella arvelen, että löydän itselleni parhaiten e-luettavaa juuri kertovan tietokirjallisuuden parista. Keskivaikeasta vuodesta on kirjoittanut bloggaajista esimerkiksi Bleue.


Entä jatko? Olen vähän kahden vaiheilla, mutta niin kauan kuin kaipaan äänikirjoja lenkkikirittäjäkseni, aion jatkaa BoobBeatin tilaajana. Toivoisin tietenkin laajempaa äänikirjavalikoimaa, mutta ymmärrän äänikirjojen tekemisen kalleuden. E-kirjojen lukemisesta en nauti niin suuresti, että yksistään niiden vuoksi olisin valmis maksamaan palvelusta, mutta tämä mielipiteeni saattaa muuttua. Toisaalta juuri e-kirjojen ystäville BookBeatin uutuusvalikoima on erinomaisen hyvä. Itsekin tiedän, mitä aion puhelimeeni seuraavaksi ladata niin ääni- kuin e-kirjana.


Summaten:

+ helppokäyttöinen
+ tarjontaa sekä e- että äänikirjojen ystäville
+ paljon uutuuksia
+ Spotify-tyylisyys

- äänikirjavalikoima suppea 

Mitä mieltä te olette tällaisesta kirja"spotifysta"? Tai onko teillä kokemusta muista vastaavista palveluista? Etenkin äänikirjapalveluita saa suositella.

* Tätä postausta ei ole tehty yhteistyössä minkään tahon kanssa. ;) Itse siis kiinnostuin BookBeatista ja latasin sen ja nyt maksan palvelusta.
** BTJ Finland, työnantajani muuten, tekee äänikirjoja kirjastoille. Jos äänikirjojen kuunteleminen cd:ltä miellyttää, niin kirjastoissa on hyvät valikoimat.

Camilla Läckberg: Majakanvartija

Camilla Läckberg: Majakanvartija
Kustantaja: Gummerus 2012
Alkuteos: Fyrfaktaren 2009
Suomentanut: Outi Menna
Ulkomainen jännitysromaani, Ruotsi
Sivuja: 501

Heillä oli pitkä automatka edessään. Hän vilkaisi takapenkille. Sam nukkui peittoon käärittynä. Pojan olisi pitänyt olla turvavöissä, mutta hän ei ollut raaskinut herättää tätä. Hän ajaisi niin varovasti kuin suinkin osaisi. Jalka hellitti vaistomaisesti hiukan kaasupolkimella.
Kesäyö oli alkanut jo vaalentua. Pimeys oli ohi melkein ennen kuin se oli ehtinyt edes alkaa. Silti tämä yö tuntui loputtomalta. Kaikki oli muuttunut. --

Kaunis Annie ajaa yöaikaan autolla päämääränään oma turvasatamansa, Gräskärin majakkasaari idyllisen Fjällbackan kylän edustalla. Annien veriset kädet puristavat auton rattia ja hänen mielessään on vain yksi ajatus: pitää päästä pois, pois väkivaltaisesta kodista kohti uutta arkea pienen Sam-pojan kanssa. Annie asettuu saarelleen, jossa kohtaa menneisyyden ääniä vuosisatojenkin takaa. Fjällbackassa viimeistellään hienoa kuntokeskusta, ja kirjailija-poliisipariskunta Erica ja Patrik opettelee arkea kolmelapsisena perheenä. Idylly kuitenkin särkyy pian, kun kaupungin talousasioista vastannut Mats Sverin löydetään murhattuna kodistaan.

Camilla Läckbergin Majakanvartija (2009) saa aloittaa heinäkuisen dekkarikokeiluni purkamisen. Blogiani seuranneet tietävät, että luen melko vähän jännityskirjallisuutta, mutta haluaisin löytää oman tieni (takaisin) dekkarien maailmaan. Olen nyt heinäkuun muutaman viimeisen viikon aikana lukenut vain dekkareita, jännityskirjoja ja mysteerejä. Voin sanoa, että tällainen teemalukeminen on ollut sekä mielenkiintoista, hivenen puuduttavaa että innostavaakin. Ennen kaikkea olen oppinut, että dekkarien kirjo on valtava. Majakanvartija saa aloittaa sen vuoksi, että se edustaa ruotsalaisia dekkareita melko tyypillisimmillään: kirjassa on totta kai murhia, poliisin perhe-elämän kuvausta, psykologista jännitystä sekä kaunista rannikkomaiseman kuvausta.

Jostain kuului lapsen naurua. Poika leikki lattialla äitinsä jalkojen juuressa ja kuunteli laulua kuten Anniekin. Hän toivoi, että olisi voinut pysyä heidän luonaan ikuisesti. Täällä he olivat turvassa, Sam ja hän.

Majakanvartijassa on myös äidinrakkauden kuvausta. Itse asiassa se on toinen teoksen kantavista teemoista. Murhatuksi joutuvan Matten äiti on aina aavistanut, että joutuu luopumaan (kirjan tapahtumahetkellä jo keski-ikäisestä) pojastaan. Perheväkivaltaa majakkasaarelleen pakeneva Annie suojelee kaikin keinoin viisivuotiasta Sam-poikaansa. 1800-luvulle sijoittuvassa tarinassa kovia kokeva Emelie rakastaa lastaan yli kaiken kaiken. Romaanisarjan keskeishenkilö, kirjailija Erika Falck pohtii omaa äidinrakkauttaan niin pieniä lapsiaan kohtaan kuin suhteessa siskoonsa, joka on menettänyt oman vauvansa tapaturmaisen onnettomuuden seurauksena. Äidinrakkauden vastapuolena on perheväkivalta, jonka ympärille Majakanvartijan ihmisten elämä väistämättä kiertyy yhtä lailla poliisin tai turvakotien työssä kuin monien henkilöiden (kauniiden) kodin seinien sisällä.

Hyvää hampurilaismenetelmää - kehuja ja haukkuja - noudatten totean seuraavaa: Fjällbackan kylä on yhtä ihana kuin aina ennenkin. Sen sievien talojen sisäpuolella sattuu kaikenlaista ikävää ja järkyttävääkin. Erikan ja Patrikin perhe-elämän kuvaus on raikasta ja rehellistä - ja hyvää vastapainoa kirjan muille tapahtumille. Gråskärin majakkasaari on kiehtova, pelottavakin paikka. 1800-luvulla eläneen Emelien tarina koskettaa ja kietoutuu hyvin yhteen Annien elämän kanssa. Mutta Emelien tarinan yhteensovittaminen nykyajan kanssa on myös ongelmallista. Se tuo romaaniin ripauksen yliluonnollisuutta, mitä minun on vaikea sovittaa yhteen kirjan muuten niin realistisen maailman kanssa. Toisaalta jokainen lukija voi itse päätellä, onko tuo yliluonnollisuus todellista vai onko kyse ihmismielen koukeroista. Emelien tarina jäntevöittää kirjaa, joka on muuten kovin runsas. Harmillisesti romaanissa on paljon suorastaan turhaa: on tarinapolkuja, jotka eivät tässä romaanissa johda minnekään ja on sellainen kirjo henkilöitä, että Madeleinet ja Viviannet tahtovat mennä sekaisin. Kaikkien (!) poliisienkin kotielämää ruoditaan runsaasti. Rönsyjä on jopa turhauttavuuteen saakka, dekkarin lähtökohdat tahtovat paikoin unohtua. Mutta silti kirjassa on omaa taikaansa; vaikka Majakanvartija on periaatteessa aika keskinkertaisesti kirjoitettu ja luultavasti myös helposti unohtuva kirja, on sillä sellaisia ansioita, että taidan jo hieman odottaa seuraavaa Läckberg-suomennosta.

Majankanvartija on nimittäin mainiota - ja synkeää - viihdettä jännityskirjanälkään. Se pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Se koskettaa, paikoin pöyristyttää ja ennen kaikkea koukuttaa kaikessa rönsyilyssäänkin. Psykologisen jännityksen ystäville kirja lie oikea makupala, vaikkei vannoutuneiden Läckberg-fanien ykkössuosikiksi (ehkä) ylläkään.

***

Majakanvartijan maisemissa ovat olleet myös Leena Lumi, Rachelle ja Norkku.

Camilla Läckberg: Merenneito

Camilla Läckberg: Merenneito
Kustantaja: Gummerus 2011
Alkuteos: Sjöjungfrun 2008
Suomennos: Outi Menna
Ulkoasu: Sanna-Reetta Meilahti
Jännityskirja
Sivuja: 489

Hän ymmärsi, että hänen elämänsä oli ohi. Se päättyisi nyt, täällä, vaikka hänellä olisi ollut vielä niin paljon tehtävää, nähtävää, koettavaa. Toisaalta tämä oli juuri se tapa, jolla oikeanmukaisuus toteutui parhaiten. Hän ei ollut ansainnut hyvää elämäänsä, kaikkea saamaansa rakkautta. Ei sen jälkeen, mitä oli tehnyt.

Hiljattain olen useissa blogeissa törmännyt termiin mukavuusalue. On keskusteltu omasta kirjallisesta mukavuusalueesta sekä suositeltu kirjojen lukemista sen ulkopuolelta. Olen omasta mielestäni laajan repertuaarin omaava lukija, mutta (puhdasta, mitä se sitten onkin) fantasiaa, tosielämän lapsikohtaloihin pohjautuvaa fiktiota ja dekkareita luen aniharvoin. Camilla Läckbergin Merenneito (Gummerus 2011) laajensi nyt minun mukavuusaluettani, sillä voin heti alkuun paljastaa pitäneeni kirjasta, johon tartuin aavistuksen epäilevänä. Arvelin nimittäin ahdistuvani kirjasta, pitäväni sitä raakana ja kylmänä sekä kaipaavani televisiosarja Midsomerin murhia.

Pienessä Fjällbackan kylässä kolme kuukautta aiemmin kadonnut Magnus Kjellner löydetään viilleltynä jään alta. Jo huomattavasti aikaisemmin hänen tuttavansa, Merenneito-romaaninsa ansiosta kuuluisuuden kynnyksellä seisova esikoiskirjailija Christian Thydell on alkanut saada nimettömiä uhkauskirjeitä, jotka ovat vesittää kaikki hänet julkiset esiintymisensä. Hänen ystävänsä Kenneth Bengtson ja Erik Lind ovat samanlaisten kirjeiden uhreja. Alkaa näyttää siltä, että kirjeiden lähettäjä aikoo toteuttaa uhkauksensa ja että uhkaukset liittyvät poliisi Patrik Hedströmin tutkimaan murhaan. Patrikin vaimo, kaksosia odottava kirjailija Erica Falk tuntee Christianin ja alkaa tehdä omaa varjotutkimustaan saadakseen selville, mistä kaikessa on kyse. Kuka tai ketkä ovat kaiken takana? Kenen kursivoituja lapsuusmuistoja Läckberg sirottelee romaaniinsa? Ja miksi Christian vaikenee menneisyydestään niin, ettei hänen Sanna-vaimonsakaan tiedä puolisonsa entisestä elämästä yhtään mitään?

Merenneito etenee kerrontavetoisesti Fjällbackanin eri asukkaiden näkökulmia seuraten. Se vie lukijansa hyytäviin talvitunnelmiin ja ihmismielen synkimpiin tuntoihin, lapsuuden traumoihin sekä kaikkialle leviävään pelkoon. Se näyttää myös sen surun, joka omaisia kuoleman kynnyksellä kohtaa: kaikki ne rakkaalle kuuluneet sukat, solmiot ja nenäliinat, vain puolittain pedatun sängyn. Fjällbackan kylä on ruotsalainen idylli, jossa ihmiset tuntevat toisensa ja tietävät paikkansa yhteiskunnassa, mutta se on samalla monen tragedian näyttämö. Veriteot eivät ole ainoa järkytys tai menetys, vaan on pettämistä, sairautta, vanhemmuuden pelkoa, rakkautta ja hieman poliisipäällikön väärin teippaamia vaippojakin:

Mellberg otti Leon syliinsä, kantoi tämän keittiöön ja alkoi kaivella alinta keittiönlaatikkoa tasapainoillen vauvaa olkapäällään. Laatikosta hän löysi etsimänsä: teippirullan. Hän meni olohuoneeseen, laski Leon sohvalle, kietoi pari kierrosta teippiä vaipan ympärille ja tarkasteli lopputulosta tyytyväisenä.
"No niin. Ja työt pelkäsivät, etten osaisi hoitaa sinua. Mitä sanot, emmekö olekin nyt ansainneet pienen lepohetken sohvannurkassa?"

Merenneito on ennen kaikkea psykologinen jännityskirja. Se on toki perinteinen dekkari siinä mielessä, että tapahtumien käynnistäjänä toimii murhatun miehen ruumiin löytyminen sekä ystäväjoukon saamat uhkauskirjeet. Murhaa tutkivat poliisit sekä maallikkona poliisin vaimo, Erica. Merenneidossa tarinaan liittyy kuitenkin, kuten tyylipuhtaaseen nykyjännäriin kuuluu, ihmismielen sopukoissa lymyilevä puoli, pimeä puoli. Pimeys on paitsi murhaajassa, myös kaikissa meissä. Kuka pettää, kuka juo, kuka salaa menneisyyttään, kuka ei vain jaksa arkea, kuka on pahuuteen kasvanut. Fjällbackan idyllin takana onkin murheellisten laulujen maa. Pelkkää synkistelyä kirja ei onneksi ole, vaan Läckbergin ihmiset ovat aitoja ja Merenneito tarjoaa väliin lämpimiä ja suorastaan hauskojakin hetkiä. Kaiken Läckberg sovittaa saumattomasti yhteen; Kansiliepeessä luvattu agathachristemäisyys, kunnollisten motiivien kietominen yhteisökuvaukseen, yhdistyy hyvin pohjoismaiseen, raakaankin trilleriin.

Missä Läckberg ei onnistu niin hyvin on hänen kerrontansa. Läckberg kirjoittaa kyllä sujuvasti ja kutoo pelon verkkojaan, eikä hänen kielessäänkään ole mitään varsinaista vikaa, mutta kovin tavanomaista se on. Luulen, että jos hän kirjoittaisi romaanin ruotsalaisen kotiäidin arjesta tai Götaborgin suuralueen alueen siirtolaisista, olisi kieli aivan samanlaista. Se on hieman hajutonta ja mautonta, mahdollisimman monia miellyttävää. Kerronnantavassa on jotain liiankin tuttua. Minun lukukokemustani se ei kuitenkaan häirinnyt kuin hieman, sillä piinaavan tunnelman, lapsiperheen arjen ja uskottavien henkilökuvien luomisen Läckberg selvästi hallitsee vähintään yhtä hyvin kuin Leena Lehtolainen.

Jos Läckbergin kieli on hieman särmätöntä, niin Merenneidon tarina ei sitä ole. Se imaisee mukaansa, kylmää selkäpiitä jännityksellään ja ihastuttaa juonenkäänteillään. Siitä, ihastuttiko kirja minua siksi, että olen viime lukenut vain vähän dekkareita vai siksi, että se on niin vetävä, en osaa sanoa. Sen tiedän, että en olisi malttanut mennä iltaisin nukkumaan tätä pienen tiiliskiven kokoista kirjaa lukiessani, vaan valvoin Merenneidon parissa yli puolen yön.

En voi myöskään sanoa, että Camilla Läckberg tuo raikkaan tuulahduksen pohjoismaiseen rikoskirjallisuuteen, koska en ole vuosiin lukenut juurikaan jännityskirjallisuutta. Minulle Merenneito on raikkaan tuulahduksen kirja: hyytävä ja ahdistava kurkistus ihmismieleen, mutta samalla kuitenkin humaani ja lämmin. Tämänkaltaisia dekkareita voisin muutaman kappaleen vuosiannostuksella lukea jatkossakin.

***½

Merenneidosta on kirjoittanut myös Leena Lumi.