Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa
Siltala 2018
210 sivua
Kansi Jussi Karjalainen
Arvostelukappale
Kotimaista lyhytproosaa

Ajan on oltava tietyllä tapaa kypsä, koska tulen ajatelleeksi: Sisäistä puhetta voi todella muuttaa. Olen hirveä. Olen purukalustoltani eriskummallinen, epäsuudeltava. Ei. Olen rujo viehättävä ja omaleimaisen näköinen, maanantaikappale en mikään tusinatuote.

Kirjabloggaaja K muistelee juuri lukemaansa: Eeva Turusen lyhytproosakirjaa Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa.

Kirjabloggaja K lukee paljon. Hän lukee: nojatuolissa, sohvalla, sängyssä, bussissa, puuroa keittäessä. Hän ei lue: saunassa, suihkussa, kaupassa. Onko olemassa muita paikkoja, joissa hän ei lue? Tietenkin on.

K lukee mieluiten:

kirjoja

kirjoja, jotka sisältävät tarinan

jotka eivät sisällä tarinaa,

mutta joiden kieli on erityisen kiehtovaa

kirjoja

jotka puhuttelevat

ovat ihania (tai kamalia, sopivasti kamalia, kamalan hyviä)

tuovat jotain uutta

haastavat (hyvällä tavalla)

antavat jotain tarttumapintaa

mm. edellä mainittuja bloggaja K lukee.

Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa ei ole tarinavetoinen kirja. Ei tietenkään, koska sen sanotaan sisältävän "outouksia kaihtamatonta kerrontaa". Hyvä! Se on rakenteeltaan ja kieleltään kikkaileva ja taidokas. Haastavakin se on. Antaako se tarttumapintaa? Ei (ensin), joo (sittenkin), ehkä (eniten). Tuoko se jotain uutta? Kosolti. Onko se ihana? Pitääkö sen olla?

Bloggaaja K muistelee lukemaansa ja laatii passistin. Tai ei: hän yrittää laatia pastissin. Hän ei halua kirjoittaa korneja lauseita, mutta ne ovat usein helppoja.

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta.

Olipa ihanaa luettavaa.

Oliko? Ei. Oli. Ei, ei ihanaa. En tiedä. Sanoja ei tahdo löytyä, koska Eeva Turusen kirja on erikoista luettavaa Neiti U muistelee ihmissuhdehistoriaansa -kirjalle ei löydy heti vertailukohtaa ja K on niitä ihmisiä, jotka haluavat sijoittaa lukemansa jonnekin mielensä kirjakartalle. Kirjabloggaaja K muistelee lukeneensa kissan anaalirauhasista, oikeassa olevista kukista, telttailusta, entisistä ja nykyisistä seurustelukumppaneista, pojasta joka tarkkaili sepelkyyhkyä tai lumikkoa, kiireettömistä lunneista, neitiherrasta, kirjeestä isännöitsijälle. K muistelee myös lukeneensa suoraa kerrontaa, listoja, tajunnanvirtaa. Hän muistaa kummastelleensa, nauraneensakin (hyvällä tavalla. Sulkeet). Hän muistaa valokuvanneensa muutaman sivun.

Kirjasta bloggaja K lukee, että: ”vanha äidinkielenopettajani tapasi sanoa asiat, jotka kirjoitatte sulkeisiin, voitte yhtä hyvin jättää pois”

Bloggaaja muistaa kuulleensa saman

Mutta yhtä hän miettii: onko sillä niin väliä? (Koska joskus sulkeissa voi kertoa sellaista, mitä ei muuten halua. Miten turhaa, muuten, tässähän se teksti on oli sulkeita tai ei.)

Kirjabloggaja K ei siis tiedä, pitikö hän lukemastaan. Sen sijaan K saattaa hyvinkin pitää siitä, ettei tiedä mitä mieltä Turusen kirjasta on

koska on aina ilo tulla kirjan yllättämäksi.

K hymyilee

hyvälle hämmennykselle. Kuinka ärsyttävää –

ja virkistävää

.