Kustantaja: Tammi 2010
Kotimainen romaani
Sivuja: 192
Suojasää, suojakeli, suojaenkeli. Tämä ei ole enkelikirja vaan ilokirja, sukukirja ja jäähyväisten kirja. Tämä on kirja rakkauksista, jotka toteutuivat, Ainosta, Tuomaksesta ja siitä naisesta, jolla on musta koira, tämä on elävien kirja.
Tuomas on korkeasti koulutettu työtön, pienen Ainon yksinhuoltajaisä, jolta ei kysytä missä Ainon äiti on. Arki soljuu välillä hyvin iltapaloineen, Bratz-leikkeineen sekä Tallinnan matkoineen. Aino on omatoiminen ja iloinen tyttö, Tuomas haaveiluun taipuvainen ja omaan ajatustenvirtaansa vajoava isä, joka kuitenkin huolehtii hyvin seitsenvuotiaastaan, ainoastaan. Sitten lastenhuoneen verhot syttyvät tuleen ja aiemmin niin tasainen elämä muuttuu. Tuomas ajelehtii, kuljeksii, juo olutta, ei saa mistään otetta. Kohtalo tai sattuma tuo hänen elämäänsä ihmisiä - Okon ja Eevan - jotka eri tavoin muuttavat Tuomaksen elämää.
Markku Pääskysen romaani Enkelten kirja (2010) vie mukanaan heti alusta saakka. Isän ja tyttären tarinaan keskittyvä kirja vie suruun ja iloon, arkeen ja matkoihin, epätoivoon ja ajelehtimiseen sekä kohtamaan niitä ihmisiä, jotka kuin ihmeen kaupalla osuvat kohdalle juuri oikeaan aikaan. Enkelten kirja on Tuomaksen ja Ainon kirja, joka kysyy, että mistä kaikesta me rakennumme ja mikä tekee elämästämme mielekästä.
Asia on niin, että Tuomas kantaa sydämessään kuin täydessä arkussa, joka ei mene kiinni kaikkia paikkoja joissa on ollut, kaikkia satamia joihin saapui, kaikkia maisemia jotka uneksien näki hytinikkunoista, laivankansilta, matkoilta, kuvitelluilta matkoilta, ja kaikki paljous on niin vähän siihen nähden mitä hän haluaa.
Tuomas pysyy vaiti.
Ja kovin lähellä on aika jolloin Aino kulki vielä vaappuen suppoja takapuolessaan ja työnteli herneitä nenäänsä. Kun tähän olentoon kiinnyt ja rakastut korviasi myöten seitsemässäkin vuodessa, ei sen kaltaista tunnetta ole eikä tule.
- Tuomas, sä olet helvetin hyvä ihminen. Sä olet, usko pois. Äläkä sano mitään, älä yhtään mitään.
Enkelten kirja ei ole helppo kirja. Sen aihepiiri on koskettava ja Tuomaksen elämä tulee kovin liki. Helppoa ei - onneksi! - ole Pääskysen tekstikään. Paikoin Pääskynen kirjoittaa runollisesti kuin Joel Haahtela, paikoin viiltävän terävästi, arkirealistisesti kaakaoineen ja mukulakivihyppelyineen sekä unenomaisesti ympäröivää maisemaa tarkastellen. Pääskynen kirjoittaa koko ajan erittäin älykkäästi. Enkelten kirja on täynnä viittauksia kirjallisuuteen, kielitieteeseen ja historian tapahtumiin. Sen Oscar Wildesta Mihail Bahtiniin ja edelleen Viron itsenäistymiseen tai italialaiseen mammanpoikakulttuuriin yltävä sivistävä vaikutus avautuu parhaiten niille lukijoille, jotka nämä viittaukset jo entuudestaan tunnistavat. Pääskynen ei nimittäin opeta tai saarnaa, vaikka kaikki esiintyy joko Tuomaksen tai kaikkitietävän kertojan tajunnanvirrassa. Ja sitä teksti ennen kaikkea on: tajunnanvirtaa, mutta Pääskynen kirjoittaa niin ihanasti (!), että lukeminen etenee kuin itsestään. Itsestäni tuntuu, että voisin säilöä miltei jokaisen lauseen tai tunnelman jonnekin, pitää ne itselläni kuvitteellisessa ihmeellisten lauseiden arkussani. Vain paikoin tuli sellainen olo, että mukana on ripaus itsetarkoituksellista kielellä kikkailua, muttei häiritsevässä määrin. Sillä niin vain on tällaiset kirjat vetoavat minuun ihan väistämättä; Enkelten kirjassa kaiken paljous on niin vähän siihen nähden, mitä ihminen haluaa. Myös kuvaukset Helsingistä ja Tallinnasta toimivat.
Pääskysen kirjassa älykkyys ei olekaan vain sarja viittauksia jonnekin kulttuurin ytimeen, vaan koko hänen tapansa kirjoittaa on viisasta. Hän antaa sopivasti hengähdystaukoja, vie eteenpäin, ottaa takapakkia ja sitoo tajunnanvirrastaan ehjän tarinan. Fokalisaation vaihdokset ovat suorastaan herkullisia: toisinaan kertoja tuntuu olevan Tuomas itse tai ainakin pääsevän Tuomaksen pään sisälle. Välillä kertoja taas on kaikkitietävä, miltei jumalallinen olento, joka katsoo tapahtumia lintuperspektiivistä. Kertoja myös puhuttelee, on neuvoton ja välillä kertoo kaikesta ensimmäisessä persoonassa. Silti katse on koko ajan Tuomaksen mietteissä.
Kokonaisuudessaan Enkelten kirja on erittäin luettava, intensiivinen, surullinen, kaunis ja toiveikas. Lukija ei välttämättä hyväksy kaikkea, mitä Tuomas tekee, mutta ymmärtää kaiken. Isän ja lapsen suhteen kuvailuna romaani on uskottava ja ennen kaikkea väkevä. Kirjan avoin loppu jättää paljon lukijan tulkittavaksi, mistä pidän melkein kirjan kuin kirjan kohdalla. Tuomakselle ja Ainolle toivoo pelkää hyvää. Oikeaa tai väärää ratkaisua ei olekaan. Enkelten kirja vaikuttaa ja vakuuttaa kaikin tavoin.
Olen (melkein) sanaton kaiken äärellä. Että tällaisia kirjoja voikin olla olemassa! Niille, jotka eivät vielä vakuuttuneet voin kertoa, että jo pelkkä alkulause vie mukanaan: Voit olla ihminen vaikket näkisi, voisit sokeanakin olla ihminen. Mutta jos kukaan ei näe sinua, et ole mitään.
****+
Enkelten kirjan ovat lukeneet myös Minna/Ilse (jonka kanssa näköjään lainasin osin samaa pätkää, terveisiä vaan!) sekä Sanna.
P.S. Olen lukenut nyt niin tasaisen hyviä kirjoja, että koetan etsimällä etsiä tähän väliin jonkun keskinkertaisen. En halua turtua hienoihin kirjoihin. Suositelkaa siis keskinkertaisia - sellaisia kolmen tähden - kirjoja!
