Voimani riittivät vain näihin autoajeluihin tämän maiseman halki, Nittedaliin, Nannestadiin, Eidsvolliin. Se liittyi jotenkin talven tuloa enteileviin väreihin tai oikeastaan värien puuttumiseen, metsänreunan viivoihin ja tien mutkiin, ajattelin että muistaisin ehkä kaiken tämän myöhemmin, sitten kun asiat olisivat toisin.
Vuonna 1989 kaikki on toisin. Kommunismiin uskoneen 37-vuotiaan norjalaisen Arvidin Euroopassa muurit murtuvat, Neuvosliitto natisee liitoksissaan, oma avioliitto hajoaa ja äiti, jonka kanssa välit ovat vuosien saatossa muuttuneet etäisiksi, sairastuu syöpään ja pakenee sairauttaan synnyinmaahansa Tanskaan. Per Pettersonin romaanissa Kirottu ajan katoava virta (Otava 2011; Jeg forbanner tidens elv 2008) Arvid astuu Holger Danske-laivaan ja matkustaa Oslosta Tanskan maaseudun rannikolle tarkoituksenaan korjata välit äitinsä kanssa, mikäli menneisyyden korjaaminen ylipäätään on mahdollista.
Arvidin ja äidin aikaisemmin läheiset välit ovat menneet poikki Arvidin ollessa nuori. Nuoruudessaan Arvid kohtaa äitinsä heidän suosikkikahvilassaan, ilmoittaa jättävänsä koulunsa kesken, liittyvänsä kommunistiseen puolueeseen ja menevänsä töihin paperitehtaaseen. Freian suklaatehtaassa työskentelevä äiti ei hyväksy tätä, koska haluaa pojalleen paremman tulevaisuuden. Äiti on älykkö, joka lukee Günther Grassia, mutta ansaitsee leipänsä liukuhihnatyössä. Tämän kohtaamisen jälkeen Arvid ja äiti tapaavat vain pakon sanelemina sukujuhlissa sekä Arvidin veljen kuolinvuoteella sairaalassa. Vaikka Ardivin elämää määräävät oma avioero sekä autoajelut ja vohvelihetket omien tytärten kanssa, on huoli omasta äidistä päällimmäisenä mielessä. Tanskalaisella mökillä tapahtuva yritys korjata välit sairaan äidin kanssa nostaa pintaan kaiken sen arkisen, hyvän ja dramaattisen, mitä menneisyydessä tapahtunut.
Pettersonin romaanin nimi on säe Mao Zedongin runosta. Nuorena Arvid pitää Maon kuvaa asuntonsa seinällä, lukee sen alla kommunistista manifestia, kuuntelee Joni Mitchelliä, tupakoi ja nukkuu yhdessä puolueeseen liittyneen tyttöystävänsä, myöhemmin tulevan ex-vaimonsa, kanssa. Mennyttä ei voi eikä pidäkään saada takaisin, mutta nykyhetkikin on vaikea ja tulevaisuus tuntematon; Arvidille runo kertoo inhimillisestä Maosta, joka tunsi ne ihon alla kulkevat henkiset sähköiskut, joiden jälkeen ihminen on toinen kuin mitä oli aikaisemmin ollut:
Häipyvä uni, silti läheinen vielä -
kirottu ajan katoava virta!
Kotiseutuni kolmenkymmenenkahden vuoden takaa!
Kirottu ajan katoava virta rakentuu kuin muistojen pyörre ihmismielessä. Mennyt ja nykyisyys lomittuvat Arvidin minä-kerronnassa. Elämän suuret linjat, lapsuus, avioituminen, vanhemmuus, aikuisen oma lapsenrooli suhteessa vanhempiinsa ovat kaikki lineaarisia, mutta muistojen ja kuvitelmien hypähteleväisyyttä ei voi estää. Taistolaisuus, syöpä, avioero, Freian suklaatehdas, bussilinjonen värit, raitiovaunut, elokuvat, muistot, syyllisyys ja männyn kaataminen nykyhetkessä risteilevät mielessä. Pettersonin kertojanlahjat pitävät huolen siitä, ettei mikään tunnu sekavalta, vaan pikemminkin juuri vilun, huimaamisen, lämmön ja menneisyyden voimakkaan läsnäolon vuorovaikutukselta. Arvidin muistot ovat samalla hänen nykyhetkensä. Calvados-ryyppy tuulisella rannalla Tanskassa vie oslolaiseen kulmakonditoriaan syömään napoleonleivoksia ja kiistelemään äidin kanssa koulun lopettamisesta ja proletariaattiin liittymisestä.
Nykyisyyden ja menneisyyden läpileikkaajana on Arvid itse miehenä, isänä ja ennen kaikkea äitinsä poikana; Ainoana toivottuna poikana neljästä, ainoana isänsä näköisenä tummatukkana ja silti niin kaukaisena kaikista muista. Petterson kuvaa Arvidin ajatuksia, ohikiitäviä ja hieman hiekkaan valuvia päiviä väkevästi ja elävästi. Arvid - kuten koko kirja - on hyvin pohjoismainen, norjalainen, kaupunkilaisenakin meren harmauden värittämä metsäläinen. Arvidia on helppo ymmärtää, hänen maailmaansa pääsee naislukijakin sisälle.
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittanut Kirottu ajan katoava virta on ehdottomasti koko kirjakevääni parhaita romaaneja. Se on vähäeleinen, muttei niukka; Koskettava, muttei pakahduttava. Vaikka kirjaa leimaa surumielisyys, on se silti niin ihana ja lohdullinen, että voisin asettaa sen tyynyni alle nukkumaan mennessäni ja velloa kirjan tunnelmissa monta yötä ja päivää. Kirottu ajan katoava virta ei ole elämää suurempi teos. Eikä sen tarvitse sellainen ollakaan, koska Arvidin intensiiviseen ajan katoavaan virtaan mahtuu kokonaisen perheen elämäntarina.
*****-
Tempauduin väkisin jo vähän mukaan selvästi hyvän kirjan tunnelmaan ja maailmaan tämän arvostelusi myötä, kiitos!
VastaaPoistaJoskus se yhdenkin perheen tarina on jo tavallaan sillä hetkellä se elämää suurempi kertomus ♥
Susa: Kiva, jos tempauduit. Tämä on lukemisen arvoinen kirja. Itse koetan pian lukea Pettersonin edellisen, Hevosvarkaat, joka on lumonnut muutaman ystäväni ihan täysin.
VastaaPoistaTiedätkö, usein ne yhden ihmisen tai yhden perheen tarinat ovat mielestäni suurempia ja merkityksellisempiä kuin isot linjat. <3
Oho, kuulostaapa epänorjalaiselta, hyvässä mielessä.
VastaaPoistaJa teidän edellisiin kommentteihin: Onhan se totta, että yhden ihmisen kautta kertomuksesta tulee ymmärrettävä. Muuten mittasuhteet ja merkitykset katoavat.
Kirjailijan nimi tuntui tutulta ja minähän olenkin lukenut Hevosvarkaat ja pidinkin, mutta tämä kirja on kyllä mennyt jotenkin ohitse, täytyypä pistää korvan taakse.
VastaaPoistaAi että. Oi että!! <3!
VastaaPoistaVoi kun saisin tämän pian! Kirjoitit lumoavasti ja luin vaikken aikonut. Ja Hevosvarkaiden jälkeen olen vain odottanut ja odottanut tätä. Ihanaa!
Pettersson oli muuten joskus syyspuolella FST:n kirjallisuusohjelmassa esittelemässä kotikaupunkiaan. Miellyttävä herra.
Tessa: Epänorjalaiselta? :) Minä en ole juurikaan lukenut norjalaista kaunokirjallisuutta Erlend Loea lukuunottamatta ja jotenkin tämä on mielestäni aika norjalainen, jotenkin selvästi pohjoisen ihmisten kirja. Ja totta, yhden ihmisen näkökulma avaa enemmän eikä hajota kertomusta.
VastaaPoistaAllu: Minulla on vielä Hevosvarkaat lukematta, mutta tämän perusteella ei kauan. Olen varma, että se on tavattoman hyvä.
Ilse: <3 Juuri niin! Minusta tuntuu, etten pitkään aikaan ole lukenut mitään tällaista. Vaikka Pettersonin, Haahtelan ja Makinen kirjat ovat erilaisia, herättävät ne minussa samanlaisen tunteen. Voisin vaikka itkeä tirauttaa ihan vain sen vuoksi, että tällaisia kirjoja kirjoitetaan. Ja Hevosvarkaat on kuulemma vielä parempi. Lainasinkin sen jo kirjastosta.
On helppo uskoa Pettersonin olevan miellyttävä. Luin, että hänellä on ollut paljon surua elämässään.
Katja, tämä on takuulla lukemisen arvoinen kirja. Hyvin kiinnostavat aiheet ja vähän tututkin, sillä elin villit hippivuoteni kuunnellen Kristiina Halkolaa & kumppaneita, seinälläni oli jättimäinen juliste Chestä, teinilitto oli 'puolueeni' ja se oli silloin hyvin vasemmalla, Vietnamin sotaa vastustettiin yhdessä Jane Fondan kanssa ja sen kunniaksi taidettiin polttaa rintaliivitkin...Vanhemmat eivät tykänneet, äiti suorastaan repesi.
VastaaPoistaTämä olisi takuulla minulle 'kuumaa kamaa'. Toisaalta kirjoitit niin tyhjentävästi, että mitä minä siihen enää sanoisin...En tiedä, luenko enää muita kirjoja kuin blogiin tehtäviä. Jos tunnet jollain heikolla hetkellä, että kirjavaakamme on kallellaan minun hyväkseni, tiedät osoitteeni;-)
Oi, minä niin tykkäsin lopusta, miten kuin nopealla kavennuksella kuroit teeman suppuun ilman, että yksikään silmukka karkasi.
♥
Aiaiai. Tämä oli minulla jossain vaiheessa tilauksessa, mutta sitten kai peruin sen. Ei ole ainakaan näkynyt. :) Nyt vähän tuntuu siltä, että harmi. Voi ei. Vanha ongelma: liikaa mielenkiintoisia kirjoja. :/ Täytyy jättää hautumaan.
VastaaPoistaTekee mieli lukea tämän jälkeen! Kuulostaa omaan makuun sopivalta. Tattista vain :)
VastaaPoistaTämä kirja pitääkin heti lainata tai varata kirjastosta. Pidin paljon Hevosvarkaista ja tämäkin vaikuttaa vähintään yhtä hyvältä.
VastaaPoistaKirjoitit kirjasta kauniisti ja ihanasti! Ja kirjan nimi - ah ja voih!
Ihana lämmin teksti, ihana merenlailla lempeästi vellovan kirjan oloinen. Tämä pujahtaa taas sinne sittenjoskus-listalle.. No, ainakin minulla on nyt Hylky odottamassa <3
VastaaPoistaKiitos tästä kauniista hetkestä. Mieleen jäi tekstistäsi mökkitunnelma, vohvelit ja lämminhenkisyys.
Oi, tämä kuulostaa kirjalta juuri minulle! Norja on minulle maana rakas ja tuttu, ja luen mielelläni norjalaisten kirjoittamia kirjoja. Tarina kuulostaa kiinnostavalta ja nimi on hieno. Eli varaukseen menee saman tien!
VastaaPoistaTämäpä kolahti. Houkuttelevan tuntuinen teos, päätyi lukulistalle samantien.
VastaaPoistaLeena: Tämä kirja vei minulta jalat alta. Usein tällaisen pienet, mutta väkevät kertomuset tekevät sen minulle. En ole suurten linjojen ihminen, mutta olen sisäisen maailman suurten myllerrysten väkeä. :) Nuorempana itse ihailin 60-70-lukujen nuoria ja vallankumouksen aikaa, onhan siinä jotain äärettömän runollista!
VastaaPoistaKirjavaaka on ehdottomasti kallellaan sinne suuntaan, mutta tämä taitaa jäädä rakastetuksi kirjaksi omaan hyllyyni. Mutta minä muistan sinua, ihan takuulla sopivan hetken koittaessa <3
Oletko muuten lukenut Pettersonin Hevosvarkaat? Minä en vielä, mutta odotan aika suuria.
Karoliina: Varmasti kaikille käy niin, että liian moni ihana kirja jää lukematta, kun hienoja romaaneja on onneksi paljon. Jos tämä alkaa esimerkiksi vuoden kuluttua kutkuttaa, niin kyllä sinä tämän käsiisi saat. Suosittelen kyllä!
Helmi-Maaria Pisara: Mukava kuulla. Minulle tämä kirja toi jotain, mitä olin kirjallisuudessa parin viime kuukauden ajan etsinyt.
Anna Elina: Pidät tästä takuulla, tunnen sinua sen verran. <3 Ja mulla on Hevosvarkaat lukematta, onneksi lainasin sen jo kirjastosta. Kiitos kirjoituskommenteista. Ja kirjan nimi on omasta mielestänikin yksi hienoimpia koskaan.
Linnea: Tämä on mielenkiintoinen kirja. Se velloo harmaassa marraskuussa, krapulassa, ei-helpossa menneisyydessä ja silti sen onnistuu välittää lämpöä. Moisessa yhtälössä onnistuu vain hyvä kirjailija, jollainen Petterson selvästi on.
Elma Ilona: Tämä on varmasti sinun kirjasi. Olen itse lukenut vain vähän norjalaisia kirjoja (lähinnä Erlend Loea ja Henri Ibseniä) ja silti jotenkin aistin jonkinlaisen norjalaisuuden tässä. Aika paljon Petterson pohtii Arvidin kautta norjalaisten ja tanskalaisten eroja, Arvidin äitihän on alkujaan tanskalainen.
Aura: On aina ihana kuulla, että onnistuu houkuttelemaan jonkun kirjan suhteen. Ja tämä on oikeasti hyvä kirja. En yleensä kirjoita näin innostuksella, mutta nyt oli pakko. :)
Katja, en ole lukenut Hevosvarkaita, enkä lupaa edes ehtiä. Minä haluan lukea juuri tämän kirjan.
VastaaPoistaMinäkin pidän suurista myllerryksistä pienellä näyttämöllä. Vertaan tällaista kirjaa helposti elokuvaan Viettelysten vaunu, joka on yksi suosikkejani.
En uskaltanut vielä lukea arviotasi kirjasta, sillä odotan, että saan pikapuoliin kirjan käsiini. Palaan sitten lukemaan tämän kiinnostavan postauksen! Pidin valtavasti Hevosvarkaista ja taisinpa postatakin kirjasta syksykirjojen sarjassa.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi: Mukava kuulla, että aiot lukea tämän. Toivottavasti palaat pian! Minä en ole vielä Hevosvarkaita lukenut, mutta Kirottu ajan katoava kirja on niin upea romaani, että ehdottomasti aion lukea Pettersonin edellisetkin kirjat.
VastaaPoistaKiitos että muistutit tästä kirjoitukjsestasi! Kun itsellä on jokin hyväksi tiedetty kirja pinossa vuoroaan odottamassa, yrittää välttää liikaa lukemasta siitä kirjoitettuja arvioita. Hesarinkin kirjoituksen leikkasin talteen lukematta! Kirjoitit hienosti kirjan tunnelmista. Hevosvarkaat on loistava romaani, mutta mielestäni aika erilainen kuin tämä, hyvässä mielessä. Petterson on niin taitava, että hän osaa kirjoittaa monenalaisia loistavia kirjoja. Hienoa, että hänen tuotantoaan suomennetaan. Jään odottelemaan arviotasi Hevosvarkaista!
VastaaPoista