 |
| Kirjakin kävi Keravalla |
Mikko Rimminen: Nenäpäivä
Kustantaja: Teos 2010
Ulkoasu: Johannes Nieminen
Sivuja: 339
Mistä: Ystävältä
Kotimainen romaani
- Irma täällä vain! mölähdin ja katsoin sitten naista vähän säikkyen, kun ymmärsin huutaneenu. - Taloustutkimuksesta. Keskuksesta. Anteeksi.
Selitin asiani lyhyesti. Asiakaskyselyä. Kulutustottumuksia. Monivalintakysymyksiä, asiakasomistajuutta, lähialueita. Tuli hiki, mutta yllättävän hyvin se meni. Edempänä asunnossa räiskähti jotain pannulle.
Peikonlehdestä se alkaa, Irman soluttautuminen tavallisen keravalaisen kerrostalon asukkaiden elämään. Irma on keski-iän paremmalla puolella oleva nainen, joka asuu Hakaniemessä ja koettaa täyttää elämänsä tyhjiä hetkiä kaikenlaisella pikkupuuhastelulla. Eräänä päivänä hän lukee lehdestä, että Keravalta voisi haikea peikonlehden. Irma päätyy Keravalle ja astuu vahingossa itselleen tuntemattomien ihmisten elämään. "Irjan" keittiössä pahkakellokokoelma käy ja Irma kohtaa jotain, mitä syvästi kaipaa: ystävyyttä. Ystävyyttä janoten Irma tekeytyy Taloustutkimuksen kyselijäksi ja on ennen pitkää tuttu vieras Jokipaltoiden, Jalkasten, Hätilän ja monen muun keittiössä.
Mikko Rimmisen Nenäpäivä, vuoden 2010 Finlandia-voittaja, on tajunnanvirtainen kuvaus Irma-nimisen naisen odysseiasta etsiä ystävää, parantaa maailmaa ja istua bussissa Hakaniemestä Keravalle. Kävin viime keväällä Kansallisteatterissa katsomassa Nenäpäivän näytelmänä ja viihdyin mainiosti, mutta ymmärsin, ettei näytelmä täysin tavoittanut Rimmisen kirjaa.
Pari viikkoa ehti kulua ennen kuin asiat rupesivat muuttumaan oikeasti vakaviksi. Oli monenmoista säätä, aurinkoa, tuulta, vesisadetta, räntää ja sumua joka ahtautui pihaan niin että asuntokin alkoi tuntua jotenkin täyteentupatulta. Oli kotona istumista, kaupassa ja torilla käymistä, nenäkipua, kiusaa itsepintaisen paisuneesta ja yhä synkemmän väriseksi muuttuvasta nenästä. Oli nenäpäivää jota ennakoitiin kaupoissa ja kioskeissa ja radiossa ja telkkarissa ja josta en yhäkään meinannut saada mitään tolkkua.
Rimmisen kirjassa on paljon sellaista, joka huvittaa ja surettaa. Nenäpäivä onkin oikea tragikomedia, jossa kaikki alkaa Irmasta ja kiertyy häneen. Kuinka säälittävä Irma onkaan yksinäisyydessään taloustutkimuksineen! Kuinka ärsyttävä hän on tunkeutuessaan ihmisten yksityiskoteihin, millainen tirkistelijä! Ja edelleen, kuinka Irma saa nauramaan, kuinka hänen puolestaan myötäelää ja kuinka häneen kaikesta huolimatta kiintyykin. Irma-parka, kuinka hänelle oikein käy?
Jos Irma hieman surettaakin, ei Rimmisen kieli sen sijaan sureta lainkaan, vaan se on suomen kieltä onnistuneesti käyttävää - jepahduksineen ja jäpisyttämiseen - mainiosti vääntävää. Tajunnanvirtaisessa kerronnassa on varmasti pitkälti myös kielen ansiota, että Irman maailma kasvaa kiinni lukijaan. Toki Rimminen paikoin jaarittelee, pysähtyy pieniin yksityiskohtiin ja jumittuu Irman pään sisälle, mutta juuri sen ansiosta Irma on Irma, melkeinpä ainutlaatuinen päähenkilö: ressukka ja toiminnan nainen samalla kertaa. Kielen ja Irman henkilökuvan lisäksi on kehuttava Nenäpäivää tarinana, kertomus vie ja lukija pidättelee paikoin henkeään.
Ennen kuin lopetan oman jaaritteluni, on minun nostettava esille yksityiskohta, johon itsekin Kervalla vieraillessani kiinnittän huomiota: Nenäpäivässä todetaan, kuinka makaaberia on, että Keravan hautausmaa ja Tuusulan lihasavustamo sijaitsevat miltei vierekkäin. Ainakin niihin pääsee samasta risteyksestä. Sama on ihmetyttänyt ja hirtehisesti huvittanut minuakin. Pääosin Nenäpäivä ei kuitenkaan ole hirtehinen, vaan se tarjoaa tunnetiloja jostain kylmän ja sydämellisen naurun väliltä - ja tunteellinen Nenäpäivä ehdottomasti on alusta loppuun saakka.
Irman maailma on absurdi ja epätoivoinen, mutta kuitenkin lämmin. Rimmisen kerrontaa leimaa inhimillisyys:
nenäkään ei ole aina ihan kohdillaan, mutta kyllä se päässä pysyy.
