perjantai 15. huhtikuuta 2011

Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla

Hän piteli kissaa sylissään. - Olentoparka, hän sanoi raaputtaen sen päätä, - olentoparka, jolla ei ole nimeä. Minulla ei ole oikeutta antaa sille nimeä; sen täytyy odottaa, kunnes se kuuluu jollekulle. Me vain törmäsimme toisiimme eräänä päivänä joella, emme kuulu toisillemme: se on riippumaton ja niin olen minäkin. En halua omistaa mitään ennen kuin tiedän löytäneeni paikan, jossa minä ja esineet kuulumme yhteen. En ole vielä ihan varma, missä sellainen paikka on. Mutta tiedän, millainen se on.

Luen suosikkikirjojani uudelleen aina silloin tällöin, mutta melko harvoin kirjoitan niistä blogiini. Haluan pitää kirjat itselläni, vaalia niitä melkein mustasukkaisesti (no, en aina!) ja kellua niiden tunnelmassa. Joskus rakkaan vanhan kirjan lukeminen tuo lohtua, joskus sen funktio on olla välipalakirja ennen seuraavaa uutta lukukokemusta, toisinaan vanha tuttu on osa vuodenkiertoa ja joskus joku ulkopuolinen asia antaa sysäyksen lukea kirja uudelleen. Viimeksi mainittu toteutui kohdallani nyt, kun kirjahyllyssäni odottaa Sam Wassonin Auringonnousu Manhattanilla.

Truman Capoten Aamiainen Tiffanylla (Tammi 1967; Breakfast at Tiffany's. A Short Novel and Three Stories 1958) pitää sisällään nimekkeensä mukaisen pienoisromaanin sekä kolme novellia, Kukkien talon, Timanttikitaran sekä Joulumuiston. Tällä kertaa luin uudelleen vain Aamiainen Tiffanylla-pienoisromaanin, jonka olin edellisen kerran lukenut vuonna 1993 tai 1994. Koska Blake Edwardsin ohjaama elokuva (1961) on suursuosikkejani, oli se kirjaa lukiessani mielessäni varsin kirkkaana enkä voi tässä blogiarviossanikaan olla vertaamatta kirjaa ja elokuvaa toisiinsa. Ehkä pitäisi, sen verran erilaisia oman lajityyppinsä klassikkoja ne ovat.

Molempien kehystarinassa nuori kirjailijanalku muuttaa manhattanilaiseen kerrostaloon, jossa asuu varsin omalaatuista väkeä, kuten japanilaisjuurinen valokuvaaja herra Yunioshi tai aina nalkuttava ja kaikkia muita valvova Madame Spanella sekä korkeintaan yhdeksäntoistavuotias tyylitaituri Holly Golightly, joka allekirjoittaa käyntikorttinsa sanalla matkoilla. Holly ja minä-kertoja (jonka nimi on elokuvassa Paul Varjak, mutta romaanissa hänellä ei ole muuta nimeä kuin Hollyn veljeään muisteleva Fred) ystävystyvät omalaatuisella tavalla ja pikkuhiljaa nuoresta kirjailijanalusta tulee Hollyn uskottu. Holly tuntuu viettävän ihmeellisen värikästä elämää. Hän vierailee (maksusta) vankilassa Sally Tomato-nimisen mafioson luona ja kuljettaa säätiedotuksia vankilan ja ulkomaailman välillä, seurustelee brasialaisen pikkugansterin ja muutaman muunkin miehen kanssa sekä etsii huonetoverikseen jotain lesbolaista, koska uskoo tämän hallitsevan kotiaskareet. Minä-kertoja ajautuu mukaan hurjaan peliin, Hollyn elämän ylä- ja alamäkiin, joista hauskimpiin kuuluu näpistys Woolworthilta ja kauneimpiin Hollyn mäntymetsän tuoksuinen kitarointi kotitalon paloportailla.

Truman Capoten kirjoittama dialogi, Holly Golightlyn ja minä-kertojan väliset keskustelut, ovat miltei hillitöntä verbaalista ilotulitusta. Holly, mutta toki muutkin, hallitsee tarinankerronnan niin, että mikä tahansa palturi muuttuu uskottavaksi. Kirjan henkilöt myös osaavat nimitellä toisiaan vauvaksi, kultaseksi ja pahimmillaan jopa koiranoksennukseksi. Kaiken hauskuuden takana Capoten henkilöt ovat onnettomia. He peittävät yksinäisyytensä, rikkonaisuutensa ja huijariluonteensa prameisiin juhliin, vaihtuviin seurustelukumppaneihin ja epäsäännölliseen päivärytmiin, mitä kaikkea minä-kertoja tarkkailee ja kuvailee meille lukijoille. Hollylla on oma turvapaikkansa raadollisessa maailmassa:

- No, ryyppy auttaa.
- Olen yrittänyt sitä. Olen yrittänyt myös aspiriinia. Rusty on sitä mieltä, että minun pitäisi polttaa marijuanaa ja yritinkin sitä vähän aikaa, mutta se saa minut vain hihittämään. Olen huomannut, että parhaiten auttaa jos ottaa taksin ja ajaa Tiffanylle. Se saa minut heti rauhoittumaan, paikan hiljaisuus ja sen hieno leima; siellä ei kenellekään voi tapahtua mitään pahaa, kun siellä ovat nuo ystävälliset miehet hyvännäköisissä puvuissaan ja tuntuu ihana hopean ja krokotiilinnahkaisten lompakoiden haju. Jos voisin löytää asumispaikan, joka saisi minut tuntemaan oloni samanlaiseksi kuin Tiffanylla, silloin ostaisin vähän huonekaluja ja antaisin kissalle nimen.


Aamiainen Tiffanylla ei ole yhtä suloinen kuin pienoisromaaniin pohjautuva Audrey Hepburnin tähdittämä elokuva. Capoten luoma miljöö, manhattanilainen maisema, on melko samanlainen kuin elokuvassa, mutta kirjan henkilöt ovat huomattavasti traagisempia; Minä-kertojaa lukuunottamatta he ovat yhteiskunnan (luksus)laitapuolen väkeä, rikollisia ja pettureita, ehkä ulospäin hyväsydämisiä, mutta aina valmiita hyötymään toisten kiltteydestä. Sellainen on Hollykin, epäluotettava ja silti elegantti helmikorvakoruineen, aurinkolaseineen ja savukkeineen. Hänen menneisyytensä paljastuu kirjassa suorastaan järkyttäväksi. Silti nimenomaan elokuvassa joku, varmastikin Audrey Hepburnin olemus, saa aikaan suurempia mielenliikutuksia kuin kirjan Holly-raasu.

Aamiainen Tiffanylla on hyvin romanttinen kirja, mutta täysin eri lailla kuin elokuva. Kirjan romanttisuus on pelkkää mielikuvitusta, uskomattomia sattumia ja sitä, kuinka mahdoton pysyykin kaukaisena unelmana. Capote teksti pomppii ja tunnelmoi vuorovedoin. Sitä lukee mielellään, mutta silti Aamiainen Tiffanylla ei ole helppo kirja. Se on yhtä levoton kuin Hollyn sielu tai tämän ihmeellinen, kirjava tukka.

Olen iloinen siitä, että viidentoista vuoden takainen mielikuva Aamiaisesta Tiffanylla ihanana, mutta samalla melko surullisena kirjana piti edelleen paikkansa. Capoten pienoisromaani saa jatkossakin kuulua kirjahyllyni helmiin. Moni asia voi kadota mielestä eikä kukaan ehkä kuulu kenellekään, mutta mielikuvituksen tuoma toivo siitä, että jossain on mahdollista olla kuin kotonaan, ei häviä milloinkaan.

****

23 kommenttia:

  1. Tämän haluan vielä joskus lukea, ehdottomasti.

    VastaaPoista
  2. Susa: tämä on ihana kirja, aika kaukana elokuvasta, mutta sama tunnelma. :)

    VastaaPoista
  3. Minunkin tekisi mieleni lukea Aamiainen Tiffanylla. Kiitos Katja kun esittelit tämän.

    VastaaPoista
  4. Tämä on siis se minun lukematon Helmeni, luulen!

    On muuten aina aika uhkarohkeaa lukea uudelleen vanha suosikki, tai minusta ainakin. Entä jos siitä ei enää pidä? Jos se tuntuu ihan tyhmältä? Tunteeko silloin itsensäkin ihan hölmöksi? Täytyi olla rohkea ja yrittää.

    VastaaPoista
  5. Ihanan elokuvan olen nähnyt monta kertaa,mutta nyt tekee mieli lukea myös kirja!

    VastaaPoista
  6. Susa P: Kiva, jos kirja kiinnostaa. Tämä on sellainen pienoisromaani, joka varmasti pysyy klassikkona.

    Ilse: Joskus kannattaa ottaa pieni riski. :) Tämä oli ihana ja pieni helmi, muttei sellainen ison L:n lukukokemus kuitenkaan. Suosittelen silti!

    VastaaPoista
  7. Yaelian: Elokuva ja kirja ovat kuin saman puun juuret ja latva, erilaiset, mutta molemmat kovasti mieleeni. :)

    VastaaPoista
  8. Aloin kerran kauan sitten lukea tätä, mutta tuolloin se tyrehtyi jo alkupuolelle, ehkä juuri mainitsemasi levottomuuden tähden. Se on kuitenkin jäänyt kummitukseksi mieleen, ja nyt tuntuu että alan olla valmis revanssiin.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Katja, hyvästä tekstistä, ja kirjavinkistä. Taas yksi lukematon kirja.... Elokuvasta pidän tosi paljon. Kirja pitää ehdottomasti lukea.

    VastaaPoista
  10. Oho. Noloa myöntää, mutta minä en edes tiennyt, että Aamiainen Tiffanylla on olemassa kirjoitetussakin muodossa. Wau!

    VastaaPoista
  11. Elokuvan olen nähnyt, mutta kirjaa en ole tainnut lukea, pitäisi varmaan. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Aamiainen Tiffanylla on elokuvana varsin hyvä, vaikka suurin osa elokuvan viehätyksestä tuleekin Audrey Hepburnin olemuksesta. Kirjaa en ole lukenut, mutta ehkäpä pitäisi ?

    Mukavaa viikonloppua sinne !

    VastaaPoista
  13. Kiitos loistavasta vinkistä! Leffa on yksi suosikeistani mutta eipäs ole tullut edes mieleen että kirjakin on olemassa, pistin sen heti tilaukseen kirjastosta.

    VastaaPoista
  14. Kiitos kommenteistanne! Palaan niihin paremmin iltapäivällä. :)

    VastaaPoista
  15. Minäkin pidän kovin leffasta. Tämän perusteella kiinnostaakin lukea myös kirja! Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  16. Hieno kirjoitus hienosta kirjasta! Minäkin pidän sekä elokuvasta (ah, Audrey Hepburn!) että kirjasta - erilaisia, mutta molemmat hyviä.

    VastaaPoista
  17. Elma Ilona: Aamiainen Tiffanylla on tosiaan hivenen levoton, mutta kuitenkin niin hyvä. Kannattaa yrittää uudestaan. :)

    Anna ELina: Tämä lukee nopeasti ja kirjan tunnelma jää mieleen. Pienoisromaani on hyvin erilainen kuin elokuva, joka on ihana mutta tähän verrattuna aika siloiteltu.

    Tessa: Hih, sellaista sattuu! Capote kirjoitti pienoisromaaninsa muutamaa vuotta ennen kuin siihen löyhästi perustuva elokuva filmattiin.

    Allu: Suosittelen. Sinne ihanaa kevät(KESÄÄ)!

    Petriina: Audrey Heprburn on elokuvan sielu. Ehkä hänen vuokseen elokuvasta on tullut klassikko? Kirjan Holly on aika paljon audreymainen, mutta huomattavasti villimpi, sellainen paha hyvä tyttö.

    Maarit: Hauska kuulla. Toivottavasti pidät kirjasta. Kävin kurkkaamassa blogiisi ja tulen uudestaankin, se on ihana.

    Helmi-Maaria Pisara: Minä luin kirjan ensin, katsoin leffan vuosia myöhemmin. Rakastan elokuvaa enemmän, mutta kirjakin kannattaa lukea.

    Luru: Samat samat! Itselleni elokuva on kuitenkin enemmän mieleen (rakastan sitä), mutta kirjakin on oikea helmi.

    VastaaPoista
  18. Elokuva on kepeä, mutta syvällinenkin. Kirjaa en ole lukenut, mutta voisi olla mielenkiintoista vertaillakin elokuvaa ja kirjaa keskenään.

    VastaaPoista
  19. Sooloilija: Luonnehdit elokuvaa hyvin! Kirja on samaa eri tavalla. Elokuva on hyvin erilainen kuin kirja, vain tunnelma ja muutama kohtaus on samaa. Kannattaa lukea! Ja silti rakastaa enemmän elokuvaa. :)

    VastaaPoista
  20. Tämä(kin) on ollut pitkään luettavien listalla.. Audrey on minulle rakkaimpia tähtösiä ja kirjakin on osittain siksi, osittain muuten vain kiinnostanut.

    Hurmaavan arvion olet kirjoittanut. Taidan säästää tämän kesäksi. Kiitos Katja!

    VastaaPoista
  21. Linnea: Kiitos. Minäkin pidän Audreysta, ehkä eniten kaikista elokuvatähdistä koskaan. Olen hankkinut hänen elokuviaan omaksi, koska ne ovat niin - no - ihania. Kirja on erilainen, mutta suosittelen sitä lämpimästi. :)

    VastaaPoista
  22. Kyllä minäkin tämän mielelläni lukisin. Joka tapauksessa haluaisin lukea jonkun Capoten - miksei siis tätä. Kuten tiedät, elokuva on minulla vielä kesken, mutta alku oli todella lupaava. Minut on kyllä luvattoman helppo hurmata cinemaattisesti, jos tapahtumapaikka on New York...

    Olen nähnyt Audreylta kokonaan ehkä vain Sabrinan, mutta se on kyllä ihana!

    VastaaPoista
  23. Karoliina: Minä en ole lukenut muuta Capotea kuin tämän (+ novellit samassa kirjassa) ja pidän kovasti. Tämä on siis varmasti hyvä kirja aloittaa Capoteen tutustuminen. Minun itseni pitäisi lukea niitä muita.

    Sabrina on ihana, samoin Loma Roomassa! Ja tämä Aamiainen Tiffanylla.

    VastaaPoista