Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

Otava 2017
In a Dark, Dark Wood 2015
Suomentanut Oona Nyström
364 sivua
Kustantamosta
Brittiläinen jännitysromaani

Minä makasin valveilla ja yritin saada unta, mutta mietin sen sijaan illan tapahtumia ja sitä, miksi Clare oli kerännyt ympärilleen täksi viikonlopuksi juuri nämä ihmiset. Halusin pois niin kovasti, että se teki kipeää – ollapa kotona, omassa sängyssä, omien tavaroitten keskellä, jumalaisessa rauhassa ja hiljaisuudessa.

Nora on nuori lontoolaiskirjailija, joka elää sinkkuelämää. Ei mitään levotonta tai irrottelevaa sinkkuelämää, vaan varsin säntillistä. Hänellä on oma pieni asuntonsa ja päiväjärjestyksensä, kirjoittamisensa ja aamukahvinsa. Noran rauha rikkoutuu, kun saa kutsun entisen koulukaverinsa Claren polttareihin. Hän empii lähtemistä, mutta päätyy kuitenkin polttariporukkaan kauas maaseudulle marraskuisen metsän keskelle. Jokin menee vikaan ja Nora herää sairaalassa muistinsa menettäneenä.

Englantilaisen Ruth Waren esikoisjännäri Synkän metsän siimeksessä alkaa kummitusjuttumaisella lastenlorulla: Synkän metsän siimeksessä oli synkkääkin synkempi talo. / Ja siinä synkkääkin synkemmässä talossa oli synkkääkin synkempi huone. [--] Alusta saakka lukijalle tehdään siis selväksi, että Noran ja tämän tuttavien mökkiviikonlopun aikana tapahtuu jotain lopullista.

Mutta mitä ja kenelle? Romaanissa Nora, tai Lee, Leonora, on klassinen epäluotettava kertoja, mutta ei luonteensa, vaan päävammansa vuoksi. Nora ei muista, mitä polttari- ja mökkiviikonlopun aikana tapahtui. Murhattiinko joku? Ja jos murhattiin, niin kuka on syyllinen. Voiko se olla Nora itse? Epäluotettava kertoja jännityskirjoissa alkaa olla jokakesäinen tuttavuus, esimerkiksi toissa kesänä lukemassani Nainen junassa -jännärissä päähenkilön ajatukset olivat solmussa juoppouden vuoksi. Muutamassa jännärissä tällainen unohduksen kautta syntyvä epäluotettavuus toimii, kuten Warenkin kohdalla, mutta en voi olla pohtimatta, että kuinka kauan.

No, Nora on ihan hyvä päähenkilö. Hän on erilainen kuin ystävänsä, kirjailijana enemmänkin tarkkailija kuin kaiken keskipiste. Jonkinlaista oman tiensä kulkijan asemaa kuvaa myös se, että Nora juoksee yksin – mökkiviikonloppunakin. Hän on nuori, 26-vuotias, mutta tarpeeksi vanha omatakseen etäisyyttä kouluvuosiin, jolloin oli ikään kuin määrättä Claren parhaan ystävän asemaan. Ware keskittyy kokonaan Noran näkökulmaan, mikä toimii koko jännitysromaanin tukirankana. Muu henkilökuvaus jää ohueksi, mutta ystävyyden ja tuttavuuden ristiriitaisuudet sekä erilaiset ihmistyypit tulevat kyllä kuvatuksi.

Jännitys rakentuu verkkaisesti. Aluksi, runoa ja prologia lukuun ottamatta, tunnelma on miltei chicklitmäinen. Pian lukija kuitenkin tempaistaan marraskuiseen koleuteen, menneisyyden kipukohtiin ja jopa jonkinlaisen spiritismin äärelle. Kyse on arvoitusdekkarista: mitä tapahtui, kuka sen teki, mitä Nora muistaa. Kovin yllättävä Synkän metsän siimeksessä ei ole muutamasta onnistuneesta käänteestä huolimatta, mutta otteessaan pitävä ja tunnelmaltaan nimensä mukainen: metsäinen ja kohtalaisen tiheä, osin surullinen ja kauniskin.

Kokonaisuus on niin tarinaltaan kuin Waren kirjoitustyylin puolesta keskinkertaisen viihdyttävä. Nopealukuisen jännärin lukee helposti päivässä tai parissa, minkä vuoksi se on kelpo valinta vaikkapa kesäiselle viikonloppumatkalle. Vaikka kirjassa synkän metsän siimekseen sukelletaan alkutalvisissa tunnelmissa, niin kyllä se kesäksikin sopii. Kuvitelkaa vaikka: kymmenen astetta lämmintä (toivon tietenkin lämmintä, mutta ei tämäkään kovin epärealistista ole), mökin takassa tuli, kuusikossa humisee ja joku oksa hakkaa tuulessa ikkunaan... Kädessä romaani Synkän metsän siimeksessä – voi sitä viikonloppua hullumminkin viettää.