Kustantaja: Gummerus 2011
Alkuteos: Flickan som blev fel
Suomennos: Riie Heikkilä yhteistyössä Karin Ehrnroothin kanssa
Kannen kuva: Karin Ehrnrooth
Kotimainen tietokirja: kaunokirjallinen omaelämäkerta
Sivuja: 305
Tyttö ajattelee siirtomaatavarakauppaa, jossa hän käy usein Mehiläiskuningattaren kanssa. Mehiläiskuningatar ostaa karamelleja itselleen. Lapsi katsoo ja hengittää sisään hedelmien, juuri jauhetun kahvin ja karamellien tuoksua. Lapsi ei saa karamelleja.
Muurahaisetkin pitävät karamellien tuoksusta. Jos pastillirasiaa nostaa, muurahaiset kipittävät kuudella nopealla jalallaan pakoon sanomalehtien suojaan.
Aurinko paistaa, viinimarjat kypsyvät puutarhassa ja ruoho kasvaa. Linnut laulavat koivuissa. Uuttukyyhkyillä on pesä terassin viereisissä tuuheissa kuusissa, ja ne syöttävät antaumuksellisesti poikasiaan. Aurinko porottaa korkealla taivaalla. Tämä se vasta on elämää. Mehiläiskuningatar makaa suuressa mahonkisängyssään. Kellon viisarit liikkuvat - hänen maailmassaan ne liikkuvat hitaammin.
Mehiläiskuningatar on kreivitär Karin-Birgitte Ehrnrooth, jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin tanskalaissyntyinen vaimo. Lapsi on pariskunnan esikoistytär Karin, joka on kirjoittanut kipeän kasvutarinansa kirjaksi. Karin Ehrnroothin kaunokirjallinen omaelämäkerta tai omaelämäkerrallinen romaani Vinoon varttunut tyttö (2011) on kuvaus erään suomen kuuluisimman yläluokkaisen perheen arjesta. Ehrnroothin omaan lapsuuteen ja nuoruuteen keskittyvä teos kertoo niistä tunnoista, joita ilman äidin huomiota jäänyt tyttö kokee kehittyessään kohtaamaan oman aikuisuutensa.
Äiti toki rakastaa lapsiaan omalla tavallaan, mutta ei osaa olla näille läsnä. Siksi isosiskoista, pääosin saksankielisistä maista saapuvista alati vaihtuvista au paireista, tulee Ehrnroothien perheessä kullanarvoisia juuri lasten näkökulmasta. Äiti, kreivitär on kuin aikuinen lapsi, joka vaatii palvelua ja hemmottelua ilman vastavuoroisuuden ajatusta. Hyvät tavat ovat kunniassa ja Tanskasta peräisin oleva hovietiketti hallussa. Novellimaisista tuokiokuvista koostuvaan teokseen mahtuu myös kuvauksia suloisella tavalla joutilaista kesäpäivistä, ihanista mäyräkoirista, ratsastusleireistä, koulukiusaamisesta ja ikuisesta ulkopuolisuuden tunteesta, pakonomaisesta näpistelystä ja onnellisista hiihtoretkistä, ranskanleivättömyydestä sekä syömishäiriöistä.
Ennen kaikkea Ehrnroothin kirja kertoo siitä, miltä suru näyttää ja miltä tuntuu asua talossa, jossa lohdutus on kaivattu vieras. Teos onkin eräänlainen selviytymistarina.
Sitä ennen minä kuitenkin jatkoin unien näkemistä. Näin joka yö villejä, synkkiä unia. Näin unia metsistä ja poluista, meristä ja kaloista. Näin enemmän unia kuin koskaan aikaisemmin. Päässäni oleva sekasotku muuttui ajan myötä tarinoiksi, kuviksi ja kuva-arvoituksiksi, mysteereiksi jotka minun täytyi yrittää selvittää ajan kanssa.
Vinoon varttunut tyttö antaa hyvin henkilökohtaisen näkökulman erään suomen arvostetuimman miehen perhe-elämään tyttären näkökulmasta. Teos ei ehkä kuvaa kotimaisen yläluokan arkea yleistettävällä tasolla, mutta se kertoo yhden perheen arjesta satuttavasti ja rehellisesti. Ehrnrooth kirjoittaa pääosin sujuvasti, samaan aikaan lennokkaasti ja kauniisti. Hän ei viipyile liikaa, vaan tunnelmakuvien ja hyvän arjenkuvauksen keinoin kuljettaa omaa elämäntarinaansa eteenpäin. Hänen kerrontansa on kaikilta osiltaan uskottavaa sekä kaunokirjallisella tavalla voimallista. Ajankuvaus on huolellista ja paikoin hauskaa: ajatus nylonsukkahousujen korjauttamisesta turkulaisessa liikkeessä on nykyisin vieras, mutta vain muutama vuosikymmen sitten se oli varsin arkinen asia; suomenruotsalaisen ylhäisöperheenkin tytär voi laulaa Irwin Goodmania peltotiellä tai itse kreivitär osaa olla auttamassa mäyräkoiran pentuja maailmaan. Paikoin teksti taas on käsinkosketeltavan ahdistavaa, olen esimerkiksi harvoin lukenut niin hurjaa syömishäiriökuvausta. Hurjaksi kuvauksen tekee ehkä se, ettei kirja ole anoreksia- ja bulimiakuvausta kuin pieniltä osin. Siksi Ehrnroothin kokemukset tulevatkin vastaan niin voimakkaina.
Vaikka Ehrnroothin tekstin lukeminen on nautittavaa, olisi kirja kaivannut mielestäni vielä pientä lisäeditointia tai hiomista. Nyt esimerkiksi Karinin lapsuus- ja nuoruusiässä harrastamasta näpistelystä kerrotaan sen verran usein, että varastelusta lukeminen alkaa tuntua toistolta sekä eräänlaiselta terapialta kirjoittajalleen. Toisto voi toki olla tietoinen tyylikeinokin, sillä nuorelle Karinille näpistely on yksi keino olla olemassa, yksi keino saavuttaa jotain sellaista, minkä äiti lapseltaan kieltään; saavuttaa kaikki ihanat, ihmeelliset herkut sekä kokea olevansa osa edes jotain sosiaalista kokonaisuutta. Kirjassa on jonkin verran nuoren Karinin runoja, ajatuksia tai päiväkirjamerkintöjä. Ne tuovatkin teokseen autenttisuuden tuntua ja ennen kaikkea ne ovat koskettavia, miltei satuttavia. Silti ne olisi voitu jättää pois, sillä ne tulevat vastaan siellä täällä ikään kuin ripotellen jääden leijumaan jonnekin teoksen varsinaisen tekstin väliin. Ymmärrän kuitenkin, että ne ovat kirjoittajalle rakkaita ja auttavat lukijaakin pääsemään vielä lähemmäs Karinin ajatusmaailmaa.
Edellä mainitsemistani kauneusvirheistä huolimatta pidin kirjasta niin, että voin sanoa Ehrnroothin kaunokirjallinen elämäkerran tarjonneen minulle erään kirjavuoteni suurimmista yllätyksistä. Kun aloin lukea kirjaa, odotin toki mielenkiintoista elämäkertaa, mutta sainkin jotain paljon enemmän. Sain hienovireisen ja kuitenkin väkevän, kauniin ja surullisen, mutta toiveikkaan kuvauksen perheestä, jonka esikoinen varttui ehkä vinoon, mutta kasvoi vahvaksi.
Suru näkyy kirjassa selkeänä ja sillä on Karin Ehrnroothin kasvot, mutta hänen surussaan versoo valo ja sen vuoksi kirjasta jää jopa lämmin tunne. Vinoon varttunut tyttö on niitä kirjoja, joka luultavasti tulee jättämään muistijäljen lukijansa mieleen. Se on jollakin vaikeasti määriteltävällä tavalla suuri kirja, jonka lukemisen jälkeen tuntuu vaikealta aloittaa seuraavaa kirjaa.
****+
Vinoon varttuneen tytön on lukenut myös Maria.
