Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thoreau Henry David. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thoreau Henry David. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Henry David Thoreau: Kävelemisen taito


Henry David Thoreau: Kävelemisen taito
Basam Books 2013
Walking 1862
Suomentanut Markku Envall
77 sivua
Amerikkalainen essee


Miksi joskus on niin vaikea päättää, minne kävellä? Uskon että Luonnossa piilee salaista magnetismia, antaessamme sille tiedostamattomasti myöten se ohjaa meitä oikeaan. Ei ole yhdentekevää, mitä tietä kävelemme. On olemassa oikea tie, mutta huolettomuudesta tai typeryydestä olemme sangen alttiita valitsemaan väärän.

Atlantic Monthlyn kesäkuun 1862 numerossa julkaistiin pitkä essee, joka korosti villiyden ylemmyyttä sivistykseksi katsotun yli ja korosti kuljeskelun tärkeyttä. Esseestä muodostui aikaa kestävä klassikko, Kävelemisen taito. Henry David Thoreaun kirjoituksessa vastakkain ovat luonto ja yhteiskunta, jonne suurin osa ihmisistä Thoreaun mukaan tuntee vetoa, vaikka lyhyesti sanoen kaikki hyvät asiat ovat villejä ja vapaita.

Tiivis, vain 77-sivuinen Kävelemisen taito on täysiverinen ylistys luonnolle. Se on myös monella tapaa mielenkiintoista luettavaa. Luonnonfilosofi Thoreau kävelee ja kävellessään pohtii paitsi edessään avautuvaa maisemaa, myös kirjallisuutta, ihmisyyttä, mytologiaa ja luonnonsuojelua. Täysin vieraalta Thoreaun ajatukset eivät tunnu: Kävelemisen taitoa lukiessani ajattelin esimerkiksi J. R. R. Tolkienia ja Pentti Linkolaa. Eikö heillä kummallakin ole ollut ajatuksia materialismia ja teollistumista vastaan, luonnonsuojelun puolesta? Eri tavoin ja eri syistä, varmasti, enkä voi tietää onko Thoreau vaikuttanut suoraan esimerkiksi Tolkieniin, mutta jotain kaikuja tai mielleyhtymiä sain mitä esimerkiksi yksinkertaisen elämäntavan puolustamiseen tulee.

Osin Thoreaun ajatukset ovat tietenkin ristiriitaisia. Koulutettu ja etuoikeutettu mies ja puhe ”villeistä” hätkähdyttää. Thoreau tuntuu näkevän monet aikalaisensa barbariasta kärsivinä ja pyytää naapureikseen ”villi-ihmisiä”. Nykylukijan kannalta tämä tuntuu vanhanaikaiselta, hyvistä tarkoitusperistään huolimatta etnosentriseltä – 1860-luvulla kirjoitettuna se voisi tuskin muuta ollakaan. Lukiessa on syytä muistaa Thoreaun rooli ihmisoikeuksien puolustajana ja yhteiskuntakriitikkona, unohtaa jonkinlainen valkoisen miehen ylenkatse. Maailma todellakin on muuttunut ja Kävelemisen taito nyt olisi varmasti erilainen kuin omana aikanaan. 

Entä käveleminen, koko esseen perusta? Se rauhoittaa ja lisää tietoisuutta olla läsnä tässä ja nyt: lähteä kävelylle kuin ristiretkelle ja huomata, miten ennen kaikkea meillä ei ole varaa olla elämättä nykyhetkessä. Thoreaun essee onkin tavattoman viehättävää, suorastaan ihastuttavaa luettavaa. Markku Envallin suomennos toimii hyvin ja itse asiassa koko esseen julkaiseminen kauniskantisena kirjana on ollut kulttuuriteko.

Teoksen ydin puhuttelee nyt ja toivottavasti aina. Nykylukijalle Kävelemisen taito tarjoaa ennen kaikkea hetken aikaa rauhoittua – ja valtavan haluan lähteä liikkeelle, kulkea polkuja, mennä metsään, hengittää, olla: lähteä oikealle tielle, luonnon magnetismin johdattamana.