Kaisa Laaksonen: Suuri lukuseikkailu ja 5 muuta lukusuositusta

Kaisa Laaksonen: Suuri lukuseikkailu

Avain 2017
Ulkoasu Emmi Kyytsönen
191 sivua
Kotimainen koko perheelle sopiva tietokirja

Hyvää isänpäivää! Meillä isänpäivä alkoi perinteisesti croissant- ja mokkapala-aamiaisella, oma isäni on yli 300 kilometrin päässä, joten olemme viettäneet päivää oman perheen kesken pääosin laiskotellen. Aamupalaa siivitti tietenkin myös Helsingin Sanomat, jossa minua erityisesti ilahdutti Taika Dahlbomin juttu Suuri lukuseikkailu -kirjasta ja kirjan kirjoittaneesta Kaisa Laaksosesta.

Suuri lukuseikkailu on yksi työkirjoistani. Kuten olen kertonut, en tuo työkirjoja blogiini kuin poikkeustapauksissa, sillä vaikka elämäni tuntuukin olevan toisinaan yhtä kirjaseikkailua, niin työ on työtä ja harrastukset vapaa-aikaa. Toki ne usein lomittuvat, mistä Suuri lukuseikkailu toimikoot hyvänä esimerkkinä.

Nimittäin meillä, kuten varmasti monessa muussakin perheessä, on usein haastavaa saada lapset lukemaan kirjoja. Muutama vuosi sitten tätä ongelmaa ei ollut, mutta lasten kasvaessa monenlaiset virikkeet kilpailevat lukuajasta. Usein joudun siis pohtimaan, että miten saada lapset lukemaan ja mistä löytää heille sopivaa, mieluisaa lukemista. Kun tämän vuoden keväällä sain käsiini Suuren lukuseikkailun käsikirjoituksen, olin enemmän kuin innoissani. Ja kun kirjan kuvitus ja taitto – molemmat Emmi Kyytsösen käsialaa, osa kuvituksesta on luotu tätä kirjaa varten, osa on Lukukeskuksen Suuri lukuseikkailu -projektista – alkoivat kesällä valmistua, tiesin että nyt viimeistelimme työkirjaa, jonka toisin kotiin. Ja niin tein.

Suuri lukuseikkailu valmistui hieman ennen Turun kirjamessuja, joten valmis kirja on ollut käytössäni noin puolitoista kuukautta. Olen lykännyt kirjaa lasteni käsiin, kehottanut heitä tekemään esimerkiksi kirjassa olevia testejä ja tehtäviä, kuten millainen lukija olet tai – mikä ehkä tärkein – miksi lukisin kirjan. Olemme myös tutkineet kirjojen ruokalistoja, kummastelleet erilaisia sisaruspareja pohtineet, missä kirjassa on kiinnostavimmat harrastukset.

Koska Suuri lukuseikkailu on työkirjojani, voitte vapaasti päättää, onko seuraava tiivistys innokkaan lukuharrastajan ja perheenäidin pohdintaa vai ihan suoraa markkinointia – ehkä molempia! Laaksosen kirja sopii hyvin niin kaikille vanhemmille, opettajille kuin lapsillekin. Lukeminen on aina seikkailu, mutta aina ei ole helppoa löytää tietä juuri itselleen sopivalle seikkailulle. Kaisa Laaksosen Suuri lukuseikkailu opastaa monenlaisten kirjamaailmojen äärelle: kun lukuseikkailuun astuu, ei sieltä välttämättä halua edes pois!

--

Mitä meillä on sitten viime aikoina luettu? Lapsistani esikoiseni tulee minuun siinä, että hänellä on kesken useampikin kirja, joista hän lukee jotain tiettyä intensiivisemmin. Kuopukseni lukee (hieman patisteltuna) jotain itse, mutta eniten hän tuntuu nauttivan kirjoista ääneen luettuna.Jokainen esittelemäni lastenkirja ansaitsisi oman kirjabloggauksensa, mutta nyt päädyin tällaiseen koosteeseen. Toivon, että lasteni lukukokemukset innostavat muita vanhempia ja vinkkaavat loistokirjoja vaikkapa joululahjaksi (sen Suuren lukuseikkailun ohella).

Viisi lukuvinkkiä Lumiomppulasta ♥

Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja väärä Vincent

Tammi 2017

Kuvitus Christel Rönns
120 sivua

Kotimainen lastenromaani

Voisiko juuri mikään kotimainen lastenromaani olla varmempi vinkki noin kymmenvuotiaalle kuin uusin Risto Räppääjä? Ehkä, mutta minä en juuri nyt keksi toista yhtä tunnettua ja alati yhtä hauskaa ja mukaansa tempaisevaa kirja(sarja)a. Eikä ihmekään, sillä RR kavereineen on viihdyttänyt lapsia ja aikuisia jo 20 vuoden ajan.

Risto Räppääjä ja väärä Vincent on siis kirja, jonka lukija osaa jo odottaa hauskoja sanaleikkejä, vauhdikkaita ja kummallisia juonenkäänteitä, huumoria, ystävyyttä, stereotyyppisiä hahmoja ja monenmoisia mutkia ennen kaiken selviämistä. Tällä kertaa Rauha kuulee selvännäkijältä, että hänen lähipiirissään on jälleensyntynyt nero. Sehän ei voi olla kuin Risto, joka punatukkaisena näyttääkin taiteilija Vincent van Goghilta. Mutta miksi taideasiantuntijakin on niin innoissaan Riston työstä?

Uusin Risto Räppääjä on suorastaan dekkarimaisen vetävä. Arvoitus kutkuttaa mieltä ja kirja pitää otteessaan. Lukiessaan saa nauraa ääneen monta kertaa. Kymmenvuotias kiteyttää: ”James Bond -jutut, ei kun Lindberg, Lennart Linberg -jutut, olivat parhaita. Niin ja vaahtokarkit! Ne [Nelli, Risto ja Lennart] oli tosi ovelia siinä.”

♥

Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen
Kuvitus Laura Haapamäki
Tammi 2016
236 sivua
Kotimainen lastenromaani

Tämän kirjan kohdalla annan ensin puheenvuoron pian 12-vuotiaalleni:

”Mielestäni Taivazalan joutsen sopii 10-14-vuotiaille. Kyseisessä kirjassa Opri on tullut Taivazalasta Kieliseen etsimään kadonnutta poikaansa, Kuismaa. Miranda, Veera ja Olavi auttavat Opria etsimään Kuismaa. Mutta yhtäkkiä Veera sairastuu. Miranda, Olavi ja Opri koittavat selvittää miten Veera sairastui ja kuka Veeran sairastutti. Miranda tietää missä Kuisma on, mutta heidän pitää ensin päästä Kuisman olinpaikkaan. Saatte tietää miten joutsenet liittyy kirjaan…Kunhan luette sen ensin J”

Peltoniemen kirja innosti esikoiseni lukemaan iltamyöhään ja teos onkin kuulemma paras kirja, jonka hän on tänä vuonna lukenut. Avaimenkantaja-sarjan aloitusosan Taivazalan joutsenen jatko-osan Allmaan vaskitsan lainasimme jo kirjastosta ja kolmas osa ilmestyy ensi keväänä. Reaalimaailman ja fantasian yhteensovittaminen näyttää toimivan erinomaisesti.

 ♥

Meri Savonen: Tonttulapset ja salaisuuksien huvila
Robustos 2017
Kuvitus Kati Immonen
127 sivua
Kotimainen lastenromaani

Meri Savosen aiemmat Tonttulapset-kirjat, Tonttulapset ja seikkailujen joulu sekä Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat, upposivat perheessämme hyvin. Edellisten suhteen lapsia ei juurikaan tarvinnut houkutella lukemaan tai kuuntelemaan, olivathan lapseni nuorempia ja kirjatkin kanneltaan värikkäitä. Tällä kertaa aikaa oli kulunut, lukijat kasvaneet, eikä pehmeäkantinen kirjakaan innostanut ihan heti. Meillä kuitenkin luetaan ääneen vielä varhaisteinillekin ja näin Tonttulapset-sarjan uusin osa, Hankoon sijoittuva Tonttulapset ja salaisuuksien huvila sai lopulta varsin innostuneen vastaanoton.

Ja hyvää niin, sillä soisin Tonttulasten ja salaisuuksien huvilan löytävän tiensä moneen kotiin. Savosen aiemmista kirjoista tutut Tiitu ja Timi lentävät nyt poroillaan iki-ihanaan Hankoon, jossa he asetuvat Villa Sukka -nimiseen huvilaan. Seikkailu kutsuu sisaruksia tälläkin kertaa, kun huvilassa asuva kirjailija on kadonnut. Seuraa seikkailua muun muassa salakäytävissä.

Savosen kerronta on viehättävää nostalgisella tavalla. Hän malttaa pohjustaa tunnelmaa ja tarinaa, muttei pysähdy kuvailemaan liikaa, vaan rytmittää tarinan sopivan mittaisiksi luvuiksi, joiden lopussa on usein mieltä askarrutava cliffhanger. Näin seuraavaan lukuun siirtyy kuin huomaamattaan. Tarina jännittää sopivasti, joten se sopii luettavaksi varmasti alle kouluikäisillekin, jos nämä vain jaksavat kuunnella.

Hankolainen merituuli puhaltaa ja puutalojen tunnelma on juuri oikeanlainen. Tonttulapset ja salaisuuksien huvila on oivaa luettavaa milloin vain, mutta erityisesti se olisi sellaista ennen tai jälkeen Hangon-matkan.

♥

Elina Lappalainen: Nyt pelittää
Kuvitus Jussi Kaakinen
Tammi 2017
48 sivua
Arvostelukappale
Lasten tietokirja

Nyt pelittää on tietokirja, jonka aiheen luulisi niin sanotusti kolahtavan monelle: mainiosti nimetyn kirjan aiheena on näet mobiilipelit ja etenkin se, miten niitä tehdään. Sofia ja Oliver pääsevät työharjoitteluun Sofian äidin työpaikalle. Viikon aikana lapset tutustuvat niin pelien ideoimiseen kuin koodaamiseen, yhtä lailla pelien visuaalisen ilmeen valmistumiseen kuin toki pelin testaamiseen ja pelaamiseenkin.

Lappalainen kirjoittaa mainiosti. Teksti on sopivan mittaista alakoululaisillekin ja Sofia ja Oliver ovat samastuttavia hahmoja. Kaakinen on monipuolinen kuvittaja, joka tuntuu sisäistävän kirjan kuin kirjan aihepiirin. Niinpä tällä kertaa kuvitus on tismalleen pelikirjaan sopivaa: vähän pelien näköistä, mutta ehdottomasti kirjan tarjoavaa tietoa ja tarinaa kannattelevaa.

Ajan hermolla oleva tietokirja houkuttanee pariinsa myös ne lapset, joiden on hankala tarttua kirjaan, sillä ketäpä kuta kuinkin kymmenvuotiasta pelaaminen ei kiinnostaisi. Nyt pelittää herättänee myös keskustelua koko perheen kesken. Hyvä niin.

♥

Suvi Vehmanen: Suon aarteita

Valosat 2016
96 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen koko perheen tietokirja

Suvi Vehmasen Suon aarteita on koko perheelle sopiva kirja, jonka luin pääosin yksin. Suoluontoa laajasti esittelevä teos on sadun muotoon kirjoitettu tarina- ja tietokirja.

Aarresuoksi nimetyllä suolla asuu monenlaisia hahmoja: on Suo-Ukko, keijut Karpalo ja Suokukka sekä riekko nimeltään Mehtikana. Rauhallinen elämä suolla järkkyy kiitos peikkojen suunnitelmien, mutta asukkaat eivät jää neuvottomaksi. Suon väen seikkailujen lomassa on paljon tietoa suon kasveista, eläimistä ja suolla liikkumisestakin. Vehmasen kuvitus on värikylläistä, herkkyys ja eloisuus vuorottelevat oivallisesti.

Vehmasen kirjassa on paljon tekstiä. Siksi sitä kannattaakin lukea hiljakseltaan, vaikkapa muutama tarina illassa. Itse nautin eniten tieto-osuuksista. Vehmasen kirja tuo paljon uutta tietoa, mutta palauttaa mieleen myös jo unohtunutta. Erilaiset sammaleet ja sienet, suolinnut ja vaikkapa suosta kertova folklore ovat taas paremmin mielessäni. Plussaa lopun pienelle sanastolle ja hakemistolle.

Tyttö, äiti ja 2 x Nopolat (Risto Räppääjä ja Eila ja Rampe)

Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja kaksoisolento
Kustantaja: Tammi 2013
Kuvitus: Christel Rönns
Sivuja: 116
Mistä: Kirjastosta
Kotimainen lastenromaani

Sinikka Nopola: Likka, äite ja rouva Obama
Kustantaja: WSOY 2013
Kansi: Markus Majaluoma
Sivuja: 198
Mistä: Arvostelukappale
Kotimainen episodiromaani


Nelli, Lennart ja Rauha-täti ovat ihan kummallisia, Risto ajatteli. Miksi ne haukkuvat minua? Ne väittävät, että minä valehtelen. Mitä varten minä valehtelisin? Minusta olisi ollut kiva mennä ongelle alakerran Lennartin kanssa ja kirjastoon Nellin kanssa.
Risto näpytteli Nellin numeron. Minä haluan tietää, mistä on kysymys, hän ajatteli. Miksei Nelli vastaa? Eikö hän halua olla enää tekemisissä kanssani? Eikö kukaan enää pidä minusta? Mitä minä olen tehnyt?

--

- Meille ihmisille ei todellakaan kuulu hyvää! Meidän tragedia on se, että me ollaan älyllisesti liian monimutkainen eläinlaji. Meillä on liian kehittynyt kyky surra. Ihmisen äly ja tunne ovat tappavia elementtejä! Meidän rikas tunne-elämä ja älylliset kyvyt lopulta murtaa meidät kaikki.
- Tulisikko sää syömään karjalanpaistia, mää pistän sen just uuniin.
- Voin mää tulla.

Tyttö ja äiti lukevat Nopoloita.

Osa 1, tyttö (jouluna 8v.). Äiti haastattelee.

Mitä kirjassa tapahtuu?
ristolle tulee kaksois olento

Olet lukenut nyt kaikki Risto Räppääjät. Mikä niistä on paras?
en oo lukenut kaikkia höppänä
uuesta tykkään enemmän

Mikä kirjassa oli hauskaa?
kaksois olento oli kiltti

Montako tähteä annat kirjalle?

90000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000
 0000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000

[Aika monta tähteä, tuumaa äiti]

Osa kaksi, äiti (kolmen vuoden kuluttua tilastollisessa keski-iässä). Tyttö haastattelee.

mikä oli kirjassa kivaa
Koko kirja oli kiva: Eila (äitee), Rampe (isä) ja Likka ovat kaikki hauskoja hahmoja, joiden kautta maailmanmenoa voi peilata monin tavoin. Kaikki pienet ja isot arjen sattumukset on kuvattu hellän huumorin valaisemana.

miks o likka ja äite
Tässä kyse on murteesta, mutta myös tietenkin siitä, että likka ja äite, tyttö ja äiti, ovat kirjan keskeishenkilöitä. Kirja perustuu pitkälti heidän tapaansa nähdä maailma.

kuinka monta tähtee annat
Jaa-a, en ole enää antanut tähtiä. Annan kolme ja puoli. Viihdyin hyvin kirjan parissa enkä kaipaa siihen mitään muutoksia, mutta omat suursuosikkini löytyvät toisenlaisesta kirjallisuudesta. Suosittelen Likkaa, äiteä ja rouva Obamaa mukavaksi välipalaksi kenelle tahansa.

--

Luimme tyttäreni kanssa Nopoloita. Risto Räppääjä -fani ihastui sarjan uusimpaan kirjaan niin, että luki koko kirjan kolmesti peräkkäisinä päivinä. Uusin Risto Räppääjä piti myös minut jännityksen vallassa. Kirja pohjautuu toki koko sarjasta tutulle kaavalle: on kommelluksia, lasten ja aikuisten nokkeluutta ja tyhmyyttäkin sekä ennen kaikkea sovituksensa saava loppu. Mutta konsepti toimii ja on sujuvasti kirjoitettu, Risto Räppääjissä huumori naurattaa oikeasti.

Niin se naurattaa myös Likassa, äitessä ja rouva Obamassakin. Eila- ja Rampe-sarjan tuoreimmassa kirjassa Likasta tulee äiti. Romaani koostuu lyhyistä episodimaisista luvuista, joissa aika suorastaan laukkaa. Kyllä filkandi on sitten erilainen kuin vanhempansa! En ole suuri aikuisille suunnattujen huumorikirjojen ystävä, mutta Sinikka Nopolan kirjassa kyse on paljon enemmästä: nopeasti lukaistu teos naurattaa, mutta osuu myös moniin perheen ja yhteiskunnankin kipupisteisiin. Sudeettisavolaisena nautin myös hämäläismurteesta, lukiessa tuli samalla kertaa eksoottinen ja silti kotoisa fiilis. Vähän kuin olisi mennyt kylään toisten ihmisten elämään!

Minä olen lasteni myötä löytänyt Risto Räppääjät. Ehkä joskus tulevaisuudessa tyttäreni löytää joskus myös Likan, äiten ja rouva Obaman. Tosin lukijoina myö ollaan tyttö ja äeti.

Sinikka Nopola & Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli

Sinikka Nopola & Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli
Kustantaja: Tammi 2012
Kansi ja kuvitus: Christel Rönns
Sivuja: 116
Kotimainen lastenromaani

Risto teki itselleen juustovoileivän ja kaatoi lasiin maitoa.
- Kaalikeitto on terveellistä, Rauha kehui.
- Nelli sanoi, että Perhoset ovat syöneet sitä koko viikon, kertoi Risto.
- Sepä erikoista, Rauha ihmetteli. - Yleensö tv-kokit ovat vaihtelunhaluisia, ja Nellin vanhemmathan ovat tämän maann johtavia herkuttelijoita, ainakin televisiossa.
- Nelli sanoi myös, ettei hän saa syödä edes jäätelöä, koska heillä säästetään.

Riston uutinen Nellin perheen säästökuurista saa Rauhan kurtistelemaan kulmiaan. Miten niin menestyvät Perhoset ovat nyt huonolla ruoalla, Nelli kulkee risaisessa mekossa ja perhe luopuu autostaankin - jopa Alpo-kissa joutuu uuteen kotiin. Kaiken selvittämiseen tarvitaan ainakin Zeppelin-postimerkkiä, valeasuja ja kirjeenvaihtoa. Myös Elvi-täti astuu mukaan kuvioihin ja vilahtaapa jossain Tigerkin.  Mistä kaikessa on kyse ja kuinka Risto, Rauha ja herra Lindberg voivat auttaa Nellin perhettä?

Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli (2012) jatkaa Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan suosittua kirjasarjaa tuttuun tapaan hauskasti ja vauhdikkaasti. Uutta jo 12. Risto Räppääjässä on kuvitus. Aiemmin Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kuvittama Risto ystävineen näyttää nyt hieman erilaiselta, sillä kuvittajana toimii muun muassa Kirsi Kunnaksen ja Elina Karjalaisen kirjoja kuvittanut Christel Rönns.

On tietenkin sekä makuasia että tottumuskysymys, pitääkö enemmän Havukaisen ja Toivosen vai Rönnsin kuvituksesta. Molemmissa on paljon samaa: hauskuutta, leikkisyyttä, sanaleikkejä sekä sellaista jippoja, jotka avautuvat parhaiten (populaari)kulttuuritietoisille aikuisille. En paljasta jippoja tässä, sillä niiden bongaaminen on yksi Risto Räppääjä -kirjojen lumoa ainakin aikuisnäkökulmasta. Kuvitus toimii kaikin puolin hienosti: Rönns on tehnyt hahmoista samalla tavalla tunnistettavia ja hieman karikatyyrimaisia kuin Havukainen ja Toivonenkin. Herra Lindberg näyttää aivan "omalta itseltään" ja Elvin tomeruus on niin ikään oikeanlaista. Rönns tuntuukin kunnioittavan edeltäjiensä työtä, mikä lastenromaanin kohdalla lie viisas ratkaisu - liian erilainen saattaisi saada usein varsin konservatiivisen lapsiyleisön varpailleen ainakin hetkeksi. Koska omassa mielessäni Havukainen ja Toivonen ovat niin vahvasti Tatun ja Patun sekä Veeran luojia, tuntuu Rönnsin kuvitus raikkaalta ja lämpimältä aiempiin Risto Räppääjiin verrattuna. Oman lapsiraatini ekaluokkalainen kertoi pitävänsä uudesta kuvituksesta aiempaa enemmän.

Itse tarina on taattua Risto Räppääjää. Nopolan kirjailijasisaruksilla on oma, hyväksi havaittu kaavansa suositun kirjasarjan suhteen eikä ole mitään syytä muuttaa sitä: on ongelma, kasa oikeita ja virheellisiä tulkintoja, joukko suoranaisia väärinkäsityksiä, säntäilyä sinne tänne, vitsailua ja jännitystäkin. Aikuisten ja lasten roolit ovat aluksi selkeät, mutta usein lapset ajattelevat lopulta fiksummin kuin touhottava Rauha, hieman haaveellinen, mutta viisas herra Lindberg tai tomera pakastaja-Elvi, joka on aina oma riemastuttava lukunsa (ja mielestäni Ulla Tapanisen hahmoinen, kiitos RR-elokuvien). Kaikki toimii - tälläkin kertaa, juuri muuta en taida nyt kirjasta kertoa.

Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli vie mukanaan niin, että koko kirja on luettava muutaman iltasatukerran aikana. Ja mikä parasta, kirja viehättää varmasti melkein kaikkia 6-10 ikävuoden haarukkaan mahtuvia lapsilukijoita.

Onko teillä blogini lukijoilla mielipiteitä tai kokemuksia Risto Räppääjistä?

****
Lapsen kommentit: [näyttää sormillaan numeroita ainakin neljäänkymmeneen] Mä annan ainaski näin monta tähteä! Se oli tosi hyvä. Elvi on vähän ilkeä, mut ei se oikeesti ookaan ilkee. Viileä Venla ei oo ollut kirjoissa.

Kolme (vihreää) koirakuvakirjaa

"Äiti, minusta meidän pitäisi hankkia koira", sanoo Vesta-Linnea päivällispöydässä.

- Koiranpentu! Siiri hihkuu. - Onko se minulle? Se on ihana!

"Mutta Salla, osaatko sinä hoitaa koiraa?" Lasse kysyy.
Salla sanoo: "Osaan! Minä tiedän koirista ihan kaiken."

Kun perheessä poetaan jonkinasteista koirakuumetta ilman vakavaa aikomusta hankkia koira, on selvää, että siellä luetaan paljon koira-aiheisia lastenkirjoja. Esittelen niistä nyt kolme, jotka kaikki ovat graafisen sattuman oikusta metkasti vihreäkantisia.

Jokainen kirja on niin mainio, että ansaitsisi oman blogikirjoituksensa. Koska ne kaikki kuitenkin eri painotuksin kiertyvät saman teeman ympärille, päätin niputtaa ne saman otsikon alle. Kirjat ovat Tove Appelgrenin ja Salla Savolaisen Vesta-Linnea ja samettikuono (Tammi 2005; Vesta-Linnéa och gosnosen), Tiina Nopolan ja Mervi Lindmanin Siiri ja hurja Hunskeli (Tammi 2008) sekä Lauren Childin Samu ja Salla: Me ihan totta osataan hoitaa koiraa (Wsoy 2010; Charlie and Lola: We Honestly Can Look After Your Dog 2005).

2000-luvun puolivälin jälkeen ilmestyneistä kirjoista kaksi on siis kotimaista ja yksi brittiläistä tuotantoa. Vihreän värin ja koira-aiheen ohella niille on yhteistä realistinen kuvitus. Kodit eivät ole kauniita eivätkä järjestuksessä, vaan ne ovat suuri sellaisia kuin itse kullakin: enemmän tai vähemmän sekaisin, täynnä pieniä yksityiskohtia, lähellä länsimaisille lapsille tuttua arkea. Kaikki kirjat ovat reippaita, niissä ratkotaan arjen pieniä ongelmia eikä missään kirjassa mielesteäni aliarvioita lapsilukijoita. Luin kirjat yhdessä lasteni, viisi- ja puolivuotiaan tytön sekä kaksi vuotta nuoremman pojan, kanssa. Näistä vain Siiri-kirja oli tarpeeksi hassu kolmevuotiaan makuun, minkä vuoksi siirryn nyt esittelemään jokaisen kirjan erikseen yhdessä lastenkirjakriitikon tehtävänsä vakavasti ottaneen joulutytön kanssa.

Ikäjärjestyksissä vanhin kirja on Appelgrenin kirjoittama ja Savolaisen kuvittama Vesta-Linnea ja samettikuono. Vesta-Linnea haluaa koiran, mikä on isoveli Paul-Axelin mielestä siskon paras idea ikinä. Nelilapsinen perhe harjoittelee ensin hoitokoira Bellalla ja päätyy sitten ottamaan oman, dalmatiankoiraa muistuttavan Nuuskun. Nuusku-koira tuo perheen elämään valtavasti vauhtia ja iloa, mutta omalla tavallaan surunkin opettelemista ja vaikean asian kohtaamista. En paljasta juonesta sen enempää, mutta kirjan voi huoletta lukea herkillekin lapsille. Kaikkeen löytyy aina joku ratkaisu.

Vesta-Linnea-kirjoissa erilaista - edelleenkin! - moneen muuhun lastenkirjaan verrattuna on se, että Vesta-Linnean perhe on uusperhe. Äidin uusi mies Viktor on mukava risuparta, mutta uusperheen jännitteet näkyvät selkeästi kirjassa. Esimerkiksi se, että Vesta-Linnea halaa Viktoriakin, mainitaan erikseen. Vesta-Linneat ovat mielestäni myös parhaasta päästä sellaisia lastenkirjoja, joissa käsitellään tunteita ilosta suruun, luopumisesta riehakkuuteen ja epävarmuudesta kaikkivoipaisuuteen.

Salla Savolaisen kuvitus on kekseliäisyydessään ihan omaa luokkaansa. Esimerkiksi ihmisten tunteita hän kuvittaa eläimen kasvoin. Yhdessä kuvassa Vesta-Linnean äiti muuttuu lempeäkasvoiseksi koiraksi. Koti on lapsiperheille tyypillisesti sotkuinen, sukka voi ihan hyvin roikkua kukassa, tuttipullo olla takintaskusa tai tomaatteja keittiön pöydän alla.

Tyttäreni kommentoi kirjaa näin: "Tämä oli tosi tosi TOSI hyvä kirja. Se oli aika surullinen ja aika hassu. Surullista oli, kun [en kerro juonta]. Mutta ei se sitten ollutkaan niin surullista, ei mua itkettäny. Ja parasta oli se koira. Ne kaikki koirat. Mutta miksi niillä oli seinällä kaikkien muiden paitsi Vesta-Linnean kuva?". Ostin Vesta-Linnean kaksi viikkoa sitten. Sen jälkeen olemme lukeneet kirjaa 3-4 iltana viikossa.

Tiina Nopolan kirjottama ja Mervi Lindmanin kuvittama Siiri ja hurja Hunskeli on nyt jo kahdeksanteen osaansa ehtineen Siiri-sarjan kuudes kirja. Siiri viettää syntymäpäiviään eikä ensiksi saa aamulla kuin kakkua. Hän pohtii, missä lahja on, eivätkö äiti ja isä anna edes yhtä pientä vesivärinappia? Pian Siiri näkee rotan kokoisen oloinen, joka on kummallisen näköinen tylppäkuono. Koira nuolaisee Siiriä nenänpäästä ja ihastus on molemminpuolista. Kun haltiakummeiksi saadaan vielä kolme Ottoa, pikku-Otto, keski-Otto ja iso-Otto, pitäisi koiraperheen elämän olla mallillaan. Hunskeliksi nimetty koira on kuitenkin pieni riiviö. Tästä ei tule mitään!, kirkuu äitikin. Ei auta kuin ilmoittaa Hunskeli koirien päiväkotiin, joka sijaitsee oivallisesti osoitteessa Murinakatu 2.

Muuttuuko Hunskeli koirien päiväkodissa vai kuinka kaikki sujuukaan? Tiina Nopolan tarina Hunskelista on lämmin ja hillitön samaan aikaan. Se kysyy sitä, että täytyykö kaikkien sopeutua ja olla samanlaisia? Mervi Lindmanin kuvitus on Salla Savolaisen tapaan arkista, riehakasta ja kotoisaa. Se on eri tavalla oivaltavaa ja esimerkiksi Siirin perheen kirjojen kansissa riittää hauskaa bongattavaa aikuisillekin lukijoille.

Olemme lukeneet Siiriä ja hurjaa Hunskelia monta kertaa viime syksystä alkaen ja joka kerta Hunskelin reippaat edesottamukset naurattavat lapsiani suunnattomasti. Esikoiseni on kuitenkin kasvamassa isoksi tytöksi, koska osasi analysoida Hunskelin villiä käytöstä tuumien hellästi, että "Hunskeli on vielä niin pieni. Siksi se ei osaa".

Tyttären kommentit: "Höh. Minä en tykännyt, kun Ottojen nimet oli vaan ottoja. Otto ja Otto ja Otto. Niiden olis pitänyt olla Roope, Robert ja Otto." Vaikka tytär ei juuri tällä luentakerralla innostunut Siiristä ja hurjasta Hunskelista, on kirja hänen mielestään niin hyvä, että hän on ottanut juuri sen mukaansa päiväkodin Oman kirjan viikkoonkin.

"Vihreistä" koirakirjoista tuorein on viime vuonna suomennettu Lauren Childin Samu ja Salla-kirja Me ihan totta osataan hoitaa koiraa. Myös siinä kaiken ytimessä on koira, ei kuitenkaan oma, vaan Samun parhaan kaverin Lassen makkaramainen mäyräkoira Lysti. Salla on varma, että osaa kaverinsa Lotan kanssa hoitaa koiraa sen ajan kuin pojat potkivat palloa. Lysti kun on niin mainio koira, että osaa mitä tahansa taulujen maalaamisesta kahdella jalalla kävelemiseen. Ei ole vaikea arvata, että Lystin hoitaminen ei ole ihan niin helppoa kuin tytöt arvelevat ja pian jalkapallokentän laidalla ja puistoissa kuuluu huuto Lysti missä sinä olet?

Samu ja Salla-kirjat on kirjoitettu puhekielellä. En erityisemmin pidä puhekielisistä kirjoista, mutta Samussa ja Sallassa ratkaisu toimii. Lauren Child osaa mielestäni kuvata hyvin pikkulasten maailmaa, johon kuuluu niin isomman sisaruksen ihailu, mustasukkaisuus, pienemmän taitojen vähättely, nirsoilu, elämänilo ja aina jonkinlainen, opettavaisen ja anarkistisen välimaastossa lymyilevä, loppuratkaisu. Lauren Childin kuvitus on hurmaavaa.

Tyttären kommentit: "Oli tää aika hyvä. Mutta siks kun tää on Pikku kakkosessakin. Ja muutenkin. Äiti, luetaan taas se Vesta-Linnea ja samettikuono".


Tähdet:
Vesta-Linnea ja samettikuono
***** (tytär)
****+ (äiti)

Siiri ja hurja Hunskeli
*** (tytär, olisi kuulemma antanut enemmän, jos Otoilla olisi paremmat nimet)
***½ (äiti)

Samu ja Salla: Me ihan totta osataan hoitaa koiraa
**** (tytär)
***+ (äiti, joka pitää kyllä Samuista ja Salloista, mutta on vähän väsynyt niihin)

Kirjavan kammarin Karoliina on käsitellyt muita Vesta-Linnea-kirjoja. Hän on kirjoittanut Mervi Lindmanin kuvitusten yhteydessä myös Siiri-kirjoista. Mari A on esitellyt blogissaan mm. juuri Vesta-Linnean ja samettikuonon. Lastenkirjahyllystä löytyy useitakin postauksia esittelemiini lastenkirjasarjoihin liittyen.