maanantai 21. kesäkuuta 2010

~Kesäaamukampa *~



Ensimmäinen piikki

Viimeinen työviikko ennen juhannusta ja yli viiden viikon mittaista lomaa on kuin lilluisi jonkinlaisessa liminaalitilassa. Ajatukset harhailevat kohti kesäisiä puuhia aina leppoisasta oleskelusta pieniin reissuihin, kesäkirjoista kukkaisiin ja valkoviinilasillisesta keittiön kaappien maalaamiseen. Vielä muutama päivä pitäisi jaksaa istua päivät sisällä, joten päätin aloittaa täällä blogissa pienen kesäaamukamman harventamisen. Jokainen päivä ennen lomaa pieniä kesäisiä juttuja (ja sinne väliin kirja-arvio tai kaksi, jos ehdin).

Koska kammassa oli tänään aamulla piikkejä enää neljä, otan pienen ajallisen takapakin viime viikkoon, jolloin kiertelin Kruununhaassa ja lähistöllä kameran kera. Työhuoneen ikkunasta säleverhojen takaa aukeava aurinkoinen päivä houkutteli karkaamaan ulos.
Tuntui kuin koko kaupunki olisi imenyt itseensä auringon sävyjä

Ja joku oli jo lähtenyt kesälaitumille (tai sitten hienoihin hääjuhliin ;) )

Taivaan sini lähes häikäisi Uspenskin katedraalin juurella

Onneksi kollega ilahdutti yksikköämme mansikoilla.

Nyt illalla ehdittyäni töistä kotiin aurinko näyttäytyy sateisen päivän jälkeen! Lapset piirtelevät liitutaululiiduilla pöytään ja pöydän alla on menossa "pöllöjen ja piikkisuusiilien kesäretki". Kesäkampa toimii heti!

22 kommenttia:

  1. Rakastan Helsinkiä!Ja olet upeasti kuvannut sitä.Ihanaa kesäkamman harvennusta sinulle Lumiomena!

    VastaaPoista
  2. Mansikoista olit napannut niin herkullisen kuvan, että vesi herahti heti kielelle.
    Iloisia kesäaamukamman piikkien napsautus hetkiä! Ihana loma tiedossa = )

    VastaaPoista
  3. Onkos nyt Suomen turvallisuus kohdillaan??

    Joo, kivoja kuvia kesäisestä Helsingistä, melkein iskee ikävä..

    Kivoja lomanodotuspäiviä!

    t. lomalainen ;D

    VastaaPoista
  4. Toden totta nyt on tosi mukavaa kun aurinko paistaa! Kesää ei voita mikään.

    VastaaPoista
  5. Voi että kuvaat ihania pieniä yksityiskohtia Helsingistä, tykkään!

    Ihanan pitkä loma sinulla, kyllä siinä ehtii tehdä monenlaista mukavaa ja rentoutua:)

    VastaaPoista
  6. Minäkin rakastan Helsinkiä ♥

    VastaaPoista
  7. Minullakin loman odotus käynnissä! Enää kolme aamua ja vapaus koittaa! Nautitaan siitä!

    VastaaPoista
  8. Eikö, ne viimeiset päivät töissä ennen pitkää lomaa ovat ne vaativimmat. Syystä, että mieli on jo lomalla;-). Ihania kuvia ja juuri oikea postaus tuollaiseen olotilaan. Voih, nuo mansikat! Odottelen niin kovin sitä suomalaista mansikkaa, sitä mitä saa itse käydä isolta pellolta poimimassa. Tänä kesänä laitan lapsetkin "töihin", kiva nähdä kuinka monta marjaa päätyy ämpäriin ja kuinka monta suuhun;-).

    Juhannukseksi on jo lupailtu lämpimiä kelejä, olisikin mahtavaa jos tänä vuonna ei sataisi!Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Ah, entiset kotikulmani parhaimmillaan. Mieheni sanoo, että kun kasvamme aikuisiksi muutamme Krunikkaan. Hän tarkoittaa, että sitten jokus kun olemme kahdestaan :-)
    Ihanaa lomanodotusta sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kauniita kuvia! Innolla mukana seuraamassa kesäaamukamman harvenemista. :)

    Ja kiitos kipinästä lukemiseen. Mä en taida malttaa odottaa niiden opintojen valmistumista, vaan tartun kirjaan jo tänään. Kyllä sitä voi - ja saakin, edes vähän lukea päivässä. :)

    VastaaPoista
  11. Aamukampaa täällä karsin minäkin - tosin en vielä(kään) ole ihan varma, että pääsenkö oikeasti perjantaista lomalle :-( Voi olla, että jotain sälää on pakko tehdä vielä ensi viikolla, mutta sitten on edessä kuusi ihanaa lomaviikkoa. Ja minähän en sitä tietokonetta (paitsi tätä kotiläppäriä) ja työmailia sinä aikana avaa !

    VastaaPoista
  12. Upea näkymä siun työhuoneesi ikkunasta. =) En yhtään ihmettele jos tulee tunne karata ulkomaailmaan edes pikkuruiseksi hetkeksi. =)

    Voi mansikoita miekin kaipaa jo niin. Taidan lähteäkin paikalliselle torille ja hakea sellaisia punaisia herkkuja ihan itselleni...


    Onnellista Juhannusta siullekin. =)

    VastaaPoista
  13. Kauniita kaupunkimaisemia! Jään seurailemaan aamukampaasi :)

    ..Ja juu, on se Tarja jo tullut tänne kesän viettoon :)

    VastaaPoista
  14. ihastuttavia kuvia kesäisestä Kruunuhaasta..
    nuo mansikat saivat veden kielelleni..
    Kohta kirmaiset kesälaitumelle..
    se on niin vapauttavaa..

    VastaaPoista
  15. Maria: Helsinki on kaunis ja pidän kaupungista, etenkin Krunikasta (ja puutalokaupunginosista mm. Toukolasta ja Kumpulasta). Silti kaipaan sisäisempään Suomeen, josta olen kotoisin :)

    Taru: Odottelen niin malttamattomana lomaa, että joku päivä ryntään suoraan tuosta ikkunasta ulos (hmm, pitänee kuitenkin harkita asiaa!).

    Hannele: Etenkin siileille, noille tunteellisille ja piikikkäille.

    Mari A.: Samaa mietin minäkin, kun ei turvamiehiä näkynnä missään. Älä ole kade, maalla on mukavaa :)

    Tuure: Etenkin aurinkoisina päivinä Helsinki on niin kaunis. Keskikesän tunnelmassa on oma lumonsa.

    Susa: Kiitos ♥ Otan aina ajoittain kameran mukaan töihin ja kuljen ruokatunnilla kameran kanssa. Pienikin ulospääsy työhuoneelta virkistää!

    Allu: Helsinki on upea!

    Ahmu: Sama aikataulu. Enää kaksi aamua. Ihanaa loman odotusta sinulle :)

    Aamunkukka: Naulan kantaan! Mieli ei enää karkaile kesälomalle, vaan alkaa olla jo siellä. Pitää koettaa tsempata nämä pari päivää (ja kirjoittaa kommentteja blogiin, hih). Minä olen kotoisin "mansikkakaupungista", joten mielenkiinnolla odotan, miten teillä sujuu mansikanpoiminta lasten kanssa ;)

    Linnea: Teillä on ihanat entiset kotikulmat. Minäkin voisin joskus "vanhana" muuttaa joko Kruununhakaan tai sitten Kuopion/Joensuun keskustaan, joka tapauksessa vanhaan kivitaloon keskustaan.

    Katri: Kiitos. Ehdottomasti saa ja pitää lukea vähän kaunokirjallisuuttakin, vaikka opinnot olisivat kesken :)

    Eriqou: Toivottavasti saat aloittaa lomasi ensi viikolla. Mutta jos joudut jotain työjuttuja tekemään, niin ajattele ruhtinaallista kuuden viikon lomaa. Se on jo kunnon irtiotto työrytmistä!

    Johanna: Kiitos ♥

    Una: Tuo näkymä on parasta töissäni :) Siihen ei helposti kyllästy, Uspenskin katedraali on niin upea. Nyt saa jo kotimaisia mansikoita, joten toivottavasti sait niitä herkkuja torilta.

    Teija: Tervetuloa! Kiva, että löysit tänne :) Niin, Tarja tulikin sinne teidän maisemiin. Nyt tosin taitaa olla kiireinen hallituksen vaihtumisen kanssa, ainakin lippu heiluu presidentinlinnassa.

    Hanne: Kesäloman alkamisessa on jotain vapauttavaa ja uudistavaa. Lomalla tulee ihan erilainen rytmi ja arki saa hieman sekoittua.

    Suloista juhannusviikon jatkoa jokaiselle!

    VastaaPoista
  16. Kauniita kuvia Helsingistä. Helsinki on kaunis kaupunki. Tulee vain käytyä sielläpäin niin harvoin.

    Kammanpiikit vähenevät joten HYVÄÄ LOMAA SINULLE!!!

    VastaaPoista
  17. Kiitos, Ulla-Kristiina :) Ennen kuin muutin tänne (2005), kävin minäkin Helsingissä harvoin. Siksi katson kaupunkia edelleen puoliksi turistin silmin.
    Kaunista keskikesää sinulle!

    VastaaPoista
  18. Mukava kampa sinulla! Ja rva Tarjamme oli pààssyt ihan kunniapòytààn siellà rinsessan kutsuilla. Helsinki on kaunis, kuten koko ihana maamme.

    VastaaPoista
  19. Lissu: Eikö olekin hauska kampa! Se, että Tarja pääsi kunniapöytään, kertoo hyvistä suhteista Pohjoismaiden välillä.
    Ja totta, koko Suomi on kesäaikaan kaunis ♥

    VastaaPoista
  20. Ihania, valoisia kesä-Helsinki-kuvia! Sinullapa on upeat työhuonenäkymät!

    VastaaPoista