~Katharina Hagena: Omenansiementen maku~

Saksalaisen Katharina Hagenan romaani Omenansiementen maku lähtee liikkeelle hautajaisista. Kirjastonhoitajana työskentelevä Iris perii isoäitinsä Berthan kuoleman jälkeen vanhan sukutalon, mummolansa. Perintö ja taloon asettuminen tuntuu aluksi kummalliselta, mutta pikkuhiljaa puutarha omenapuineen, talo itse sekä ennen kaikkea menneen tapahtumat, oman suvun muistot, ottavat Iriksestä otteensa.

Kirjassa on monia kerroksia, kuten omenassa. Ensin on raikas ja värikäs kuori, sen jälkeen makeankirpeä, täyteläinen maku ja ytimessä omenansiemenet, se ydin, joka voi jatkaa elämän kiertokulkua.


Muistaminen ja unohtaminen lomittuvat, kun Iris alkaa selvittää niin Berthan ja tämän kolmen tyttären kuin oman nuoruutensa tapahtumia. Mitä hienoja runoja kirjoittanut isoisä Hinnerk oli tehnyt joutuessaan leirille, joilla natsipuolueeseen kuuluneita oli mukautettu sodanjälkeisen Saksan arkeen? Miksi kaunis ja hauska Rosmarie-serkku kuoli? Miten omenapuu saattoi edellisenä päivänä kukkia ja seuraavana päivänä peittyä valkoiseen vaippaan vain kuukautta ennen Berthan Anna-sisaren kuolemaa? Mikä saa omenapuun kantamaan hedelmää jo kesäkuussa? Ja etenkin; Onko kaikkea tarpeen tai hyvä muistaa?

Hagena ei kirjoita auki henkilöhahmojensa koko elämää. Tämän vuoksi jäin kaipaamaan hieman lihaa muutaman hahmon ympärille. Vaikka moni lanka jää punomatta ja kysymys vastaamatta, jää lukijalle kaikesta huolimatta täyteläinen olo. Hagena onnistuu välttämään latteuden ja tavanomaisuuden karikot luoden omenanraikasta tekstiä. On kuin samaan aikaan olisi keskikesä ja syksyinen pakkasaamu, kuin kaikki olisi suloista ja turvallista, mutta silti ilmassa olisi epävarmuuden muodon ottanutta vaaraa ja muistissa aukkoja. Omenansiementen maku on myös varsin aistillinen kirja: Berthan ja naapurin kohtaaminen katkarapujen kuorimisen aikaan, Iiriksen ja Maxin uintiretket sekä Harriet-tädin traaginen lyhyt rakkaus ovat kaikki eri aikakauden käsinkosketeltavia tarinoita.

On kirjoja, jotka lukee vain kerran ja vaikka niistä pitäisi, ne unohtuvat jonnekin aivopoimujen kirjoille varattuun sopukkaan. Ja on kirjoja, jotka haluaa lukea useamman kerran, minkä vuoksi on järkevää omistaa kyseiset kirjat. Omenansiementen maun kohdalla taidan tehdä reissun kirjakauppaan.

PS. Tästä kirjasta kuulin ensimmäisen kerran Leena Lumen blogissa. Kiitän tästäkin kirjavinkistä; Jos kirja sisältää muistoja, salaisuuksia, omenantuoksua, puulattioita sekä kirjastonhoitaja-päähenkilön, on kirja minulle juuri sopiva. Etenkin, kun se on raikkaasti ja fiksusti kirjoitettu. Tämän kirjan tunnelmissa haluan viipyä vielä hyvän aikaa.