lauantai 19. kesäkuuta 2010

~Victoria ja Daniel ♥~

Monikohan blogi sivuaa Ruotsin kuninkaallisia häitä tänä viikonloppuna? Pitää minunkin kantaa korteni kekoon häähumussa myötäeläen.
Viime viikolla huomasin työpaikkani lähellä sijaitsevan liikkeen ikkunalla komean pienen kuvarivin morsiusparista.

Kollegani kanssa kävimme ruokatunnilla Ruotsin suurlähetystössä Pohjoisesplanadilla kirjoittamassa onnittelumme Victorian ja Danielin onnittelukirjaan. Pitihän sitä päästä mukaan historiankirjoihin ;)
Ja tänään viritimme oman "kisakatsomomme" kotiin kera asiaankuuluvien varustein.

Romanttista pikkukesää!

15 kommenttia:

  1. Meillä myös kuohari virtaa:)) ja koko sakki osallistunut häähumuun.Poika keksi itselleeen uuden ammatin -haluaa turvamieheksi kuninkaalle.Ihanaa ilataa teille herkkujen keskelle!

    VastaaPoista
  2. Hääkatsomossa täälläkin, tosin miesväki on perustanut oman jalkapallokatsomonsa viereiseen huoneeseen:) Mutta kakkua syödään ja kuninkaallisesta häähumusta nautiskellaan! Ihanan onnellinen pari!

    VastaaPoista
  3. Oli hienoa ja historiallista ja niin kaunista. Olen itkenyt tänään ihan kunnolla. Tunnen itseni ihan onnelliseksi kun olen nähnyt rakastuneen parin, joka sai toisensa.

    VastaaPoista
  4. Oih, miten täydellistä-niin upea postaus jossa sanat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.. itse katsoin kyyneleet poskilla jo eilistä juhlakonserttia; upeita esiintyjiä, se tunnelma oli käsinkosketeltava.

    Uskomattoman kaunis hääpari ja miten upea seremonia..voi näitä tunnelmia fiilistellään vielä pitkään!

    ps. miten ihana kakku, voi teillä on taatusti ollut ikimuistoinen ilta pienen Prinsessasi kanssa!

    VastaaPoista
  5. Meillä oli vähän sama ajatus, jätskiä ja prinsessapipareita mansikkamehun kera. Mutta unohdettiin pukeutua. :) Ihana postaus. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Minä olen kyynelehtinyt kuten Soolis! Aito rakkaus ja sen näkeminen on aina sen arvoista.

    Se mikä minua huvitti oli muistoni siitä, kuinka varhaisteininä olin ihastunut Carl Gustafiin, nyt ottaisin hänen poikansa;-)

    Victoria&Daniel♥

    Minulla on ihana mies: Hän katsoi kanssani satumaiset häät, eikä meillä pauhaa jalkapallo, vaikka hän onkin sporttinen ja pelaa itse koripalloa.

    VastaaPoista
  7. Ihana :D Meilläkin oli "kisakatsomo", ja vieläpä ihan samalla termillä :D
    Pikku prinsessalle oli prinsessamekkokin valmiina, mutta neiti väsähti kesken kaiken!

    VastaaPoista
  8. JAa,jaa - sellaista se on kun on talo täynnä pelkkiä miehiä... yksinäni sain iltapäivällä katsella kirkkoon saapumista ja vihkimistä, muuten on mennyt pahasti jalkapallon puolelle... olen melkein vähän kade.

    VastaaPoista
  9. Oi mikä ihana lauantai on ollutkaan seurata suorassa lähetyksessä Victorian ja Danielin suurta päivää ♥ Olenkin jo aika monet liikutuksen kyyneleet vuodattanut:)

    Todellakin aidot prinsessahäät♥

    VastaaPoista
  10. Pitihän sitä tosiaan hieman omassakin blogissa häitä sivuta ;)

    Oi sinä pääsit ihan onnittelukirjaan nimesi laittamaan! Ja ihana kisakatsomokin teillä nähtävästi ollut!

    VastaaPoista
  11. Maria: Teillä oli ollutkin ihan kunnon juhlat! Ja poikasi tulevaisuuden ammatti kuulostaa tärkeältä :) Meillä tytär ilmoitti olevansa "Suomen prinsessa", pikkuveli leikki rekoillaan, mutta liihotteli kuitenkin balettihameessa (siskon pukemana).

    Amma: Aivan hurmaava, rakkautta säteilevä pari :) Teillä on onnistunut television katsomiskompromissi aika hyvin, jos on ollut kaksi eri katsoa - ja kakkua molemmille.

    Soolis: Minuakin itketti häitä katsoessani. Uskon Victorian ja Danielin onnen kestävän, koska he ovat kokeneet yhdessä jo paljon ♥

    Aamunkukka: Koko lauantainen tv-lähetys tuntui olevan rakkautta ja valovoimaisuutta täynnä. Meillä tyttärellä on nyt vähän prinsessasyndrooma ;) Pikkuvelikin vakuuttui hävittäjäkoneista, jotka lensivät Tukholman yli.

    Miia: Teilläkin on ollut kaikki elementit kohdillaan häiden katsomista ajatellen. Meillä vain nelivuotias pukeutui, mutta teki sen sitten viimeistä piirtoa myöten.

    Leena: Oi sinua onnellista, kun miehesi katsoi häät kanssasi. Niin meilläkin kävi, mutta mieheni ei välitä jalkapallosta (poikkeustapaus tässä suhteessa). Minäkin kyynelehdin, niin ihana pari. Ja YLEn lähetys oli tyylikkäästi toteutettu ♥

    Viivu: Kisakatsomo on ihan kuvaava nimitys myös häiden kotistudiolle ;) Joskus käy niin, että prinsessat nukahtavat, mutta sitten vanhemmille jää parempi rauha katsoa juhlallisuuksia.

    Eriqou: Onneksi sait edes pienen hyppäyksen häähumun puolelle. Olen itse ihan yllättynyt, miten näistä häistä innostuin :)

    Susa: Aidot, liikuttavat, kauniit, klassiset ja samalla rennon lämminhenkiset häät ♥ Katsoitko muuten enemmän YLEn tai MTV3:n lähetystä?

    Johanna: Kävinkin jo eilen kurkkaamassa blogisi hääpostausta :) Onnittelukirjaan oli *pakko* päästä kirjoittamaan, koska työpaikaltani kävelee Ruotsin lähetystöön viidessä minuutissa.

    Suloista alkuviikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  12. Söpöt pinkit kengät, puutarhaystäväni eivät niin paljon häistä kertoneet, mutta yksi ystäväni paikanpäällä onnistui samaan hienon kuvan hääparista. Minäkin valvoin valssiin asti.. Koskaan ei ole kunigas tanssinut julkisesti ennen.

    VastaaPoista
  13. Hannele: Aikaero Ruotsiin selätti minut puolilta öin enkä nähnyt häävalssia. Puheet ehdin vielä katsoa :)

    VastaaPoista
  14. Voi miten upea kakku! Ja suloiset kengät. Minun ei pitänyt katsoa häitä, mutta katsoin ja itkin. Oli se vaan niin romanttista. Minä nyt kyllä itken ihan missä ja milloin vaan , jos on jotain herkkää. Että ei mikään ihme sinänsä.

    VastaaPoista
  15. Kirjailijatar: Minä yllätyin siitä, miten voimaasti ja innokkaasti myötäelin häitä katsoessani.

    Vanhemmiten minustakin on tullut itkupilli, itken mm. silloin, kun lentokone laskeutuu maahan (palatessani kotiin) tai katsoessani ensimmäisiä unikoiden alkuja pihallani.

    VastaaPoista