torstai 10. kesäkuuta 2010

~Blogietiketti (kiitos, Leena Lumi!)~

Tarkoitukseni on huomenna perjantaina päivittää tänne pieni "päiväni lehtikriitikkona"-postaus. Sen teenkin, mutta nyt illan vaihtuessa yöksi tulin lukeneeksi vielä blogeja. Blogiystäväni (♥) Leena Lumen luona on mielenkiintoinen kirjoitus siitä, kuinka blogimaailmassa olisi hyvä käyttäytyä - kunnioittaa toisia. Voin allekirjoittaa Leenan kirjoituksen aika lailla täysin. Sen vuoksi en unen painaessa silmäluomiani osaa tänne aiheesta enempää kirjoittaakaan, mutta kehoitan kaikkia käymään Leenan blogissa ja pohtimaan asiaa. Itse olen onnekseni tavannut vain mukavia ihmisiä Blogistaniassa, ja toivon samanlaisia kohtaamisia teille muillekin. Leenalle vielä kiitos kaunis sanoistasi!

(Kuvan otin Wienissä 2008)

7 kommenttia:

  1. Lumiomena, eipä kestä, olit kiitoksen ansainnut.

    Minä en saanut yölä unta ja luin jostain naistenlehdestä, joita oli kertynyt pino yöpöydälle, juhlaetikettiä;-)

    Allu osui suoraan suoneen, epäilen minä: kateutta! Minä olen jo lopettanut keittiöosuuteni eli omat ruokareseptini, koska jokaise, vaikka se olisi ollut julkaistu missä ledessä, minun oman reseptin, tämä henkilö haukkui lyttyyn. Laitan nyt vain lehdistä poimittuja, en enää omia.Mutta nyt minun pitäisi lopettaa puutarhakin, vaikka se on esitelty viidessä lehdessä ja televisiossa. Olen saanut kuulla vain häneltä, että en osaa tehdä putarhaa;-) Epäilen, että tämä televisio-ohjelma ajoi hänet rajan yli! Ja kolmanneksi ehkä minun pitäisi myös lopettaa kirjat, sillä hänhän tietää niistäkin kaiken paremmin kuin minä - omasta mielestään...., vaikka minä arvostelen yhdeletoista kustantaalle! Ja kirjoittaminen, vaikka olen elättänyt itseni toimittajana ja voittanut kirjoituskilpailuja. No, mitä jää jäljelle: Valokuvia koirista.

    Kaava on niin selvä, että Allu osui oikeaan!

    Kiitos linkityksestä ja tuesta♥

    VastaaPoista
  2. Kaunis kuva! Odotan tuota lehtikriitikon päivää!

    Nimettömänä on helppo huudella, se on selvä. Toistaiseksi kukaan ei ole minullekaan huudellut ilkeyksiä, mutta enemmän lukijoita saaneet blogit keräävät tietysti myös kriitikoita. Aina on niitä, jotka arvostelevat toisia pönkittääkseen itseään, mutta se lienee heidän ongelmansa.

    Kunpa tämä olisi vain harmiton harrastus, ei muuta!

    VastaaPoista
  3. Leena: nostit esille tärkeän asian. Kateus voi tosiaankin olla suurin syys, miksi joidenkin ihmisten katkeruus purkautuu tuolla tavoin. Ja joku voi vetää herneen nekkuun koiristakin ;-) Oikeasti, sinulla on niin ihana ja moniulotteinen blogi, että jatka sitä sellaisen kuin se on ♥

    Ilse: Usein ne huutelijat katoavatkin kaiketi anonyymiyden verhon taakse. Ja nimenomaan, bloggailun pitäisi olla harmitonta, kaikille jonkinlaista iloa tuovaa. Toinen tykkää suklaasta ja toinen salmiakista blogimaailmassakin :)

    VastaaPoista
  4. Tärkeää asiaa jota on hyvä miettiä ja huomata!Kiitos Lumiomena sinulle !Ja Leena Lumelle ja Ilselle kun myös kerroitte asiasta!olen vielä niin "uusi" tääsä virtuaalimaailmassa että jään tätä kaikkea miettimään .Hyvää viikonvaihdetta toivotellen!

    VastaaPoista
  5. Maria: Blogimaailmassa on kaikenlaista, mutta pääosin väki on todella mukavaa. Ainakin itse olen ollut tekemisissä vain kivojen ihmisten kanssa :) Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista