2020 summattuna

 

Vuosisummausten aika. Vuosi 2020 on ollut omituinen, kuten meillä kaikilla. Se on ollut monella tapaa ikävä, kasvomaskien täyttämä ja tylsä (olen onneksi hyvä sietämään tylsyyttä). Mukaan on mahtunut myös tässä ensimmäisessä kollaasissa näkyviä ihmeellisiä hetkiä, kuten auringonnousu Kolilla klo 3.30, tähtiöitä Sipoonkorvessa, muita retkiä kotimaassa ja hiihtolomamatka Berliiniin, juhlaakin.

Blogi on ollut tänä vuonna hiljaisempi jopa siinä määrin, että syksyllä pohdin hiljaa itsekseni jopa sen telakalle laittamista. Kirjoitin kirjoista enemmän Instagram-tililleni, jota suosittelen seuraamaan, koska näytän saavan kirjajuttuja sinne hieman nopeammin kuin tänne blogin puolelle. En kuitenkaan ole hylkäämässä blogia, toistakymmentä vuotta bloganneelle on ihan tavallista, että harrastusinto aaltoilee. Kommentteihin olen vastannut laiskanlaisesti, mutta jokaisen kommentin olen lukenut moneen kertaan, kiitos niistä kaikista! ♥

Nyt joululomalla olen ilokseni saanut kirjoitettua jo pari kirjajuttua varastoonkin. Parhaillaan olen lukemassa kirjaa, joka olisi voinut mahtua vuoden suosikkieni joukkoon, mutta sillä on hyvä aloittaa blogin uusi vuosi.

Sitä odotellessa listaan nyt muutamia vuodelta 2020 mieleeni jääneitä lukuelämyksiä ja muutakin. Kirjojen kohdalla kyseessä ei ole varsinainen parhaimpien listaus, sillä en halua arvottaa lukemaani paremmuusjärjestyksessä. Näin moni hieno romaani jää pois. Myös työkirjat loistavat poissaolollaan, koska koen epäreiluna nostaa joitakin ohi muiden.

📚Vuonna 2020 erityisesti mieleen jääneet kirjat 📚

♥ Max Porter: Lanny. Upea moniääninen romaani, mitä erikoisin ja kaunein kertomus (äänikirjaversiota on kehuttu, minä rakastin painettua kirjaa).

♥ Elizabeth Strout: Olive Kitteridge. Ah! 

♥ Anu Kaaja: Katie-Kate. Valtasuhteet, raha, ulkonäkö, Kate Middleton, Katie Price, pornoistuminen. Tyylitajuista ja terävää satiiria. Huikea.

♥Marisha Rasi-Koskinen: REC. Eksyttävä romaani, jolla on valtava voima. Lukijana olen kiitollinen.

♥Iris Murdoch: Meri, meri. Hämmentävä, hieno.

♥Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt. Pakolaiskriisiin syventyvä romaani on ravisteleva kannanotto ihmisyyden puolesta.

♥Joel Haahtela: Hengittämisen taito. Melankolian ja valon kirjallisuutta.

♥Ottessa Moshfegh: My Year of Rest and Relaxation. Nyt tuntuu hullulta ajatella kirjaa, jossa nainen haluaa vetäytyä ja nukkua.

♥Maggie Nelson: Jane / Punaiset osat. Nelsonin teksti ruokkii älyä ja sydäntä.

Hyvää uutta vuotta, olkoot se mahdollisuuksia täynnä!

Joulukirjoja

 

Joulu on hiipynyt meille jo hyvän aikaa. Ikkunoissa on tähtivaloa, sohvilla jouluiset tyynyt (joo, sellaisetkin täytyy olla), ensimmäiset hyasintit tuoksuvat ja piparkakkuja leivoin ensimmäisen kerran jo lokakuussa. Olen usein lukenut joulunalusaikaan yhden tai kaksi jouluista romaania. Tämä outo maailmanaika on saanut miltei villiintymään tässäkin suhteessa, sillä jo nyt minua odottaa kaikkiaan neljä jouluromaania ja näiden lisäksi palaan luultavasti muutamaan rakkaaseen kirjamieliseen joulukuvaukseen. 

Luetteko te jouluisia kirjoja? Jos, niin mitä? Onko näissä tuttuja?

♥ Francesca Hornak: Viikko on pitkä aika (kirjan on suomentanut ystäväni Karoliina Timonen)

♥ Nancy Mitford: Christmas Pudding (pieni klassikko)

♥ Jenny Colgan: An Island Christmas (taas Colgania, nyt syrjäisellä skottisaarella) ♥ Anita Hughes: Christmas in London (kaksi sanaa: joulu, Lontoo)

Näistä kaikista kirjoitan enemmän sitä mukaa, kun saan kirjat luettua. Toki aion lukea muutakin, parhaillaan lopettelen yhtä esseeteosta. Mukavaa sunnuntai-iltaa, olipa mielessä sitten jouluiset tai ihan toisenlaiset kirjat!

Lomaa tähän saakka

Jos vuosi olisi toisenlainen, kirjoittaisin nyt varmaankin kuulumisia Italian-matkaltamme. Voisi myös ajatella, että matkan peruuntuminen harmittaa, mutta (ilman mitään itselle selittelyjä) niin ei käynyt, sillä loma tähän saakka on ollut muun muassa:

Auringonnousua Pielisellä (yllä olevan kuvan otin Kolilla hotellihuoneemme parvekkeelta, kello oli soimassa 3.15).

Uuden kirjan ensisivujen lukemista juhlallisesti Kolilla (ensisivujen... Ihan ensimmäisen sivun luin, jatkoin kirjaa myöhemmin samana iltana mukavasti sisätiloissa).

Visiittiä Porvooseen (ja tietenkin myös herkuttelua).

Esikoisen rippijuhlat.

Lumoutumista ja hiljentymistä Parikkalan patsaspuistossa (millainen olikaan yhden ihmisen elämäntyö).

Pyöräilyä Pyhäselän rannoilla.

Iltapäiväteetä läheisten pihalla.

Retkiä ja matkoja.


Ja: enimmäkseen joutenoloa kotona (yövalvomista ja pitkään nukkumista, kävelyjä, lepoa).

Kirsikankukkia ja paluuta

Kirsikankukat ovat joka vuosi yhtä suuri ihme. Ihastelen niitä naapurustossa ja naapurikaupungissa Keravalla, jossa olen tänäkin vuonna käynyt pariin otteeseen kukkaiskävelyllä.

Tämän pinkin runsauden myötä toivotan hyvää äitienpäivän aikaa kaikille äideille ja kaikkien äitien lapsille. 

Koetan myös näiden kuvien siivittämänä tehdä pientä paluuta blogin puolelle – en toki ole ollut niin sanotusti poissakaan, en vain ole saanut kirjoitettua tänne mitään. Instagramin puolelle (klikkaa itsesi seuraajaksi sivupalkin pallerosta. Pidän tiliäni usein yksityisenä Instan suuren roskapostiseuraajamäärän vuoksi, mutta hyväksyn kyllä kaikki luotettavalta vaikuttavat seuraamispyynnöt) olen vienyt viimeisen kuukauden aikana jo seitsemän kirjajuttua, joita alan pian siirtää bloginkin puolelle. Olen lukenut ihan huikeita kirjoja, kuten Sara Stridsbergin Rakkauden Antarktiksen ja Joyce Carol Oatesin Elämäni rottana.

Siihen saakka: 

Kirjavuosi 2019 summattuna

Luetun summaaminen tai arvottaminen vuoden päättyessä ei ole helppoa, mutta silti on aina mukava muistella vuoden mittaan luettuja. En ole tainnut ainakaan kovin usein laatia vuoden parhaimpien listaa ainakaan sellaisena, että sijoittaisin kirjat ikään kuin palkintosijoille. Suosikkejani olen listannut eri tavoin, joskus olen maininnut vaikkapa vuoden koskettavimman, kauneimman tai painokkaimman kirjan, toisinaan vuoden herkullisimman.

Nytkään en aio nimetä vuoden parasta lukukokemustani tai listata lukemiani paremmuusjärjestykseen, miten voisinkaan! En voisi, koska lukumieleni vaihtelee ja jo ensi viikolla saattaisin ajatella toisin.  Paljon jää poiskin: Työskentelen kirja-alalla, mutten tuo työkirjoja blogiini kuin poikkeustapauksissa. Tänäkin vuonna olen saanut tehdä töitä monipuolisten kirjojen parissa, joukossa on ollut mm. taiteilijaelämäkerta, lemmenmanauksia, rautakauden lapsia, selkokieltä, seksiopas nuorille, DDR-muistoja, autoilua Euroopassa, Italiaa (Vuoden matkakirja!), iskelmälaulajan ja muotitaiteilijan elämäntarinat, nalleja ja peikkoja, tiedonhankintaa, ja matkaopas lapsille.

Bloggaaminen on kuitenkin eri asia, harrastus, ja blogissa esittelen sellaisia kirjoja, joita luen vapaa-ajallani. Nyt päättyvänä vuonna olen kipuillut blogini kanssa ehkä enemmän kuin aiemmin. Innostus on ollut usein poissa, mutta hiipinyt jostain takaisin. Jossain vaiheessa pohdin jopa, että kirjoittaisin tiiviitä kirjajuttuja vain Instagramiin eikä ajatus ole mahdoton ensi vuonnakaan, mutta toistaiseksi olen pääosin postannut lukemastani sekä tänne blogin että Instan puolelle.

Tuon blogiini enimmäkseen sellaisia kirjoja, joista pidän. Pettymyksiäkin kirjavuoteeni mahtuu, mutta koska olen hyvä jättämään kirjat kesken, on moni itselleni huonolta tuntunut jäänyt joko ns. vaiheeseen tai sitten ihan lopullisesti kesken. Näiden kirjojen joukossa on useita laadukkaita romaaneja, joten ne ovat kyllä löytäneet yleisönsä.

Osa hienoista lukemistani jää tästä listauksesta pois, pidin paljon esimerkiksi Monika Fagerholmin, Maija Muinosen, Omar Pamukin ja Johanna Venhon uusimmista. Niille lämmin suositus, samoin ystäväni Karoliina Timosen Kirjeitä Iijoelle -kirjalle, jonka erinomaiset kirjeet valottavat naisia Kalle Päätalon kirjoissa (Päätaloa en ole koskaan lukenut). Tammikuussa blogiini tuoma Michelle Obaman omaelämäkerta voisi sekin olla mukana listauksessani, Katja Kallion Valkokangastuksia ihastutti sekin.

Kokonaisuudessaan 2019 oli mainio lukuvuosi, jonka aikana luetuista nämä jäivät nyt kirkkaimpana mieleeni – eri syistä ja satunnaisessa järjestyksessä:

Maggie Nelson: Sinelmiä

Sinelmiä on tiivis kirja: 240 lyhyttä tekstiä mahtuu alle sataan sivuun. Kirjan pienen koon ei kuitenkaan kannata antaa millään muotoa hämätä, vaan teos on täynnä kulttuurisia merkityksiä kantavia viittauksia. Sinelmiä kurkottelee ja yltää moneen suuntaan. Lyhyet tekstit ovat luettavissa miniesseinä, joissa on toisaalta lyyrisyyttä ja toisaalta viiltävää realismia (eivätkä nuo kaksi välttämättä sulje toisinaan pois). Säilytän kirjaa kotini työhuoneessa lähellä työpöytääni, jotta voin tarvittaessa lukea pätkän sieltä tai toisen täältä, ja jotta voin saavuttaa rippeitä Nelsonin oivallisesta ajattelusta.

Pajtim Statovci: Bolla

Statovcilla on hallussaan sanojen mahti. Hän käyttää kieltä upeasti, luo sillä uusia maailmoja, muttei kikkaile turhanaikaisia. Bollan erinomaisuus ei tietenkään jää vain kieleen, vaan niin romaanin tematiikka kuin sen rakennekin toimivat. Lukija kokee hämmästystä, kauneutta, inhoa, epätietoisuutta ja ennen kaikkea ihastusta siitä, että käsillä on näin taitavasti kirjoitettu kirja. Bollassa kaikki on kohdillaan: kielen kauneus, rujous, rumuus, vakuuttavuus. Kun kirjan kannet sulkee, jäävät mieleen suru ja ajatus siitä, miten hetki onnea on saavutettavissa muttei pidettävissä.

Joel Haahtela: Adèlen kysymys 

Haahtela on yksi suosikkikirjailijoistani, mutta Adèlen kysymys osoittautui ensin vaikeaksi palaksi, koska romaanihenkilön itsensä ja samalla jonkun suuremman etsintä vieroksutti kaltaistani ikuista epäilijää. Haahtela ei kuitenkaan olisi Haahtela, jos hänen tekstinsä ei lopulta kietoisi pauloihinsa. Kuten suurin osa Haahtelan tuotannosta, kulkee Adèlen kysymyskin ajatuksissa lukemisen jälkeenkin. Ennen kaikkea se käännyttää puolelleen, lohduttaa, haastaa pohtimaan ihmeitä – tuo valoa. Teos on mielessäni kasvanut koko ajan, se on oikea helmi kirjaksi.

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Viime vuona Stroutin Nimeni Lucy Barton ihastutti suuresti ja nyt Kaikki on mahdollista ehkä vieläkin enemmän. En voi kuin ihailla, miten Strout kirjoittaa: kuin ulkoa katsoen, mutta sisälle päästen. Hänen henkilönsä ovat kaikessa rikkonaisuudessaan niin ehjiä, oikeanlaisia. Jos kirjoittaisin fiktiota, haluaisin osata kirjoittaa kuin Strout: hänen tekstissään Amgashin asukkaat piirtyvät älykkäästi, sopivan tunteikkaasti, piikikkäästi ja silti omalla tavallaan kauniisti pientä maailmaa avartaen.

Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama

Jotkut – lopulta aika harvat – kirjat ovat koirankorvakirjoja. Sellaisia, joiden sivuja taittelen lukiessani, jotta löytäisin erityisen merkitykseltä tuntuvia kohtia uudelleen. Teen näin korkeintaan muutaman kerran vuodessa, totta kai vain omistamilleni kirjoille. Hakkaraisen Dioraama on eittämättä yksi koirankorvakirjoistani. Arvoituksellinen, suorastaan salaperäinen, romaani on temaattisesti runsaudensarvi, muttei sisällä kuitenkaan mitään liikaa. Hakkarainen kirjoittaa älykkäästi kuin sanojen illusionisti. Moneen suuntaan kurottavassa romaanissa on paljon kerroksia. Hakkarainen luo uusia maailmoja, jotka ikään kuin rikkovat dioraaman tai lumisadepallon. Ihmeellistä romaania ei voi kirjablogissa selittää, vaan Dioraama täytyy kokea.

Joan Didion: The Year of Magical Thinking 

The Year of Magical Thinking (ilmestynyt myös suomeksi, nimellä Maagisen ajattelun aika) on surukirja, mutta samalla se on myös lohtukirja. Analyyttisyys ja tunteikkuus kohtaavat kirjassa, mikä sopii kaltaiselleni lukijalle (olen analyyttinen itkupilli). Suru on koko teoksen lähtökohta, mutta mukaan mahtuu valoa ja lohtua, henkilökohtaisia muistoja ja yleistä pohdintaa. Lukeminen ei ole raskasta, vaan jotenkin niin hurjan sivistävää ja samalla liki tulevaa. Didion kirjoittaa tyylikkäästi, samalla kertaa toteavasti ja kuitenkin tunteikkaasti. Ihailen tällaista kirjoittamisen tapaa. Tämä kirja minut pohtimaan myös sitä, miten tiiviisti alan joitakin asioita, etenkin ihmisiä, ajatella. Siitäkin enemmän bloggauksessa.

Silvia Hosseini: Pölyn ylistys 

Hosseinin kirja ei ole täydellinen enkä nyökyttele teoksen jokaisen esseen kohdalla, mutta: Kaiken kaikkiaan Pölyn ylistys on innostavaa luettavaa. Hosseinin esseet ovat nopealukuisia, niihin pääsee helposti kiinni. Pölyn ylistystä lukiessaan voi ikään kuin pinota omia kulttuurisia ja yksityisiä kokemuksiaan ja peilata niitä kirjasta löytyviin. Hosseinin onnistuu välittää ”pölystä” – niistä huonoista, rumista tai vähemmän yleviksi määritellyistä kulttuurikokemuksista – valon hiukkasia. Kaikessa voi nähdä puolensa ja puolensa, kokea suoranaista riemua. Pölyn ylistyksen lukeminen itkettää (liikutuksesta) ja naurattaa (vapauttavasti).

Iris Murdoch: Hiekkalinna

Rakastin Hiekkalinnassa kaikkea. Siinäpä se tulikin, lisää pitkässä bloggauksessa.

Niina Mero: Englantilainen romanssi 

Meron romaani on sellaista kirjallisuutta, jollaista olen kaivannut Suomeen: romanttista viihdettä niille, jotka kavahtavat romanttista viihdettä. Tällä tarkoitan sitä, että liian usein romanttinen viihde on joko sophiakinsellamaisesti puhtaasti vain hauskaa tai sitten se tahtoo mennä imelän puolelle. Joskus romanttinen viihde lähenee mysteeriä, kuten Kate Mortonin teoksissa, mutta silloin taas hauskuus on piilossa. Meron romaani onnistuu olemaan hauska ja jännittävä. Meron esikoisromaani toisaalta ironisoi ja toisaalta herättää henkiin kaikki romantiikan sankarit ja Lontoon palolta tuoksuvat, viktoriaanisten piknikkien punaviinitahrojen täplittämät kirjat. Tämä synkänsuloinen romanssi puri minuun. Mikä oivallisesti kirjoitettu, aidosti viihdyttävä kirja!

Luin vuoden 2019 aikana paljon muutakin hyvää ja toki myös paljon sellaista, joka unohtuu nopeasti. Uusi lukuvuosi lienee tässä suhteessa samanlainen – tässä vaiheessa on tietenkin vain lukumahdollisuuksia.

♥

Iloista alkavaa 20-lukua!

♥

Joulutoivotus

Syksy meni sellaisessa vilauksessa, että kaltaiseni joulufiilistelijän oli melkeinpä vaikea saavuttaa oikeanlaista tunnelmaa. Minullehan joulu normaalisti tarkoittaa pitkää ajanjaksoa jostain marraskuun loppupuolelta loppiaiseen tai vielä mieluummin nuutinpäivään saakka. En edes osaisi sanoa, rakastanko enemmän joulua vai sitä edeltävää aikaa. Eniten rakastan kaikkea tähän vuodenaikaan liittyvää tunnelmointia.

Joulukuuhun onkin kiireiden lisäksi mahtunut paljon kaikkea sellaista ihanaa, mikä on auttanut pääsemään oikealle taajuudelle: piparkakkutalon kokoamista, päiväretki Tallinnan joulutunnelmaan, Netflixin huonoudessaan ihania jouluelokuvia, haaveita lumesta, kuusenkoristelua, joulukorttien lähettelyä, sunnuntailenkkejä ja niin edelleen.

Pieni stressi oli tulossa joulun ajan lukemisista, kun tuntui että hyllyt ovat täynnä kirjoja, muttei mitään mitään luettavaa. Tunne on varmasti tuttu jokaiselle jossain lukijuuden vaiheessa. No, sitten eilen hain postista paketin, jossa oli Risto Pakarisen Jonain päivänä Jennifer ja kauppareissulla ostin Ali Smithin Winterin. Toivon viihtyväni kummankin parissa. Lisäksi uumoilen, että jotain kirjallisuutta löytyy lahjapaketeistakin ja kaiken kukkuraksi aamun Hesari muistutti George Eliotin Daniel Derondasta, jonka Alice Martin on ilmeisen oivallisesti suomentanut (ja mikä suurtyö se onkaan ollut!). Eliotin romaani onkin ostoslistallani.

Mutta nyt tärkein:

Hyvää joulua jokaiselle Lumiomenan lukijalle! ♥

Helsingin kirjamessut: ohjelmavinkkejä

Miten tämä aika kuluu niin nopeasti? Vastahan fiilistelin syyslomaa ja tein ennakkopostauksen Helsingin kirjamessuista. Ja nyt taas! Syyslomalla satoi, mutta Pohjois-Savossa ja -Karjalassa oli syystunnelma aika lailla kohdillaan. Siksi nämä kuvat.

Ja kirjamessut puolestaan ovat yksi vuoden kohokohdista. Harvoin pidän ruuhkista, mutta kirjamessut tekevät tässäkin suhteessa poikkeuksen. On upeaa, että näin moni tulee paikalle kirjakeskustelujen ja toki myös -ostosten vuoksi.

Itse olen messuilla tuttuun tapaan sekä töissä (Avaimen osastolla 6e80) että vapaalla. Messulehti on täynnä toinen toistaan kiinnostavampia keskusteluja, kannattaa tutustua. Tänä vuonna aion messuilla melko rennolla aikataululla, joten listaan nyt muutaman tärppini jokaiselle messupäivälle. Listaan vain sellaisia, joita omien työ- ja muiden aikataulujeni antamissa puitteissa pääsen kuuntelemaan. Paljon kiinnostavaa jää siis listaamatta (mm. Monika Fagerholm, Kello viiden salonki jne.), mutta viihdyn kyllä mainiosti Avaimen osastollakin. Punaisella maalatut liittyvät työhöni, ja niistä kolmessa toimin haastattelijana. Tulkaa kuuntelemaan!

Torstai 24.10.

16.30–17.00 Kumpula

Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat viikinkiajan lapset

Millaista elämä oli 1000 vuotta sitten? Toimin tässä haastattelijana.

18–18.30 Punavuori

Joel Haahtela: Adèlen kysymys

Yksi kirjavuoteni isoimmista lukukokemuksista, muttei ihan heti. Kirja on ajan myötä kasvanut mielessäni entisestään, upea romaani. Haahtelaa on aina ilo kuunnella.

19–19.30 Esplanadi

Niina Mero: Englantilainen romanssi

Tällaista hyvän viihteen kuuluu olla, samalla kertaa romanttista ja ironista -- ja tietenkin brittilisällä!

Perjantai 25.10.

12.30–13.00 Hakaniemi

Susanna Virkki: Politiikan kuvat

Miten katsomme vaalikuvia?

13–13.30 Töölö

Sanna Ryynänen: Meri Genetz – Levoton sielu

Genetz eli uskomattoman elämän, Ryynäsen kirja tavoittaa sen hienosti.

18–18.30 Toukola

Tittamari Marttinen: Lasten matkaopas Suomeen
Hauskaa lähimatkailua! Toimin tässä haastattelijana.

Perjantaihini kuuluu myös Markku Kaskelan ja Tomi Kontion ihanan Vaelluksia Italiassa -kirjan julkkarit.

Lauantai 26.10.

10.15–11.15 Lonna

Lukupiiri. Aino Vähäpesola: Onnenkissa

Luultavasti en ole messuilla vielä tähän aikaan, mutta äänikirjana kuuntelemani Onnenkissa ajattelutti ja ihastutti. Koetan siis ehtiä!

11-11.30 Kruununhaka

Kim Östman ja Timo Koponen: Mormonit

Minulla ei ole sidoksia mormoneihin, mutta aihepiiri kiinnostaa, kuten uskonto ja politiikka yleensäkin.

11.30–12 Töölö

Riikka Pelo, Juha Siro, haastattelijana Marissa Mehr: Mihin menet kirjallisuus?

Suomen kirjailijaliiton ohjelmaa

Kirjailijaliiton ohjelma on aina kiinnostavaa.

13–13.30 Hakaniemi

Elina Hirvonen: Punainen myrsky

Hieno romaani.

Hmm, ja samaan aikaan Suomenlinna

Terhi Rannela: Kiivaat

Rannelan Kiivaita en ole vielä lukenut, mutta Rannelan haastatteluja on ilo kuunnella.

13.30–14 Senaatintori

David Nicholls: Suloinen suru

Jos jossain on mahdollisuus kuulla brittienglantia, niin… Lisäksi pidin paljon Nichollsin Sinä päivänä -romaanista.

14–14.30 Senaatintori

Pajtim Statovci: Bolla

Vahvin veikkaukseni kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi. Huikea romaani.

16.30–17 Töölö

Jyri Paretskoi ja Minna Rytisalo: Esikoiskirjan tuska ja ihanuus

Kirjailijaliiton ohjelmaa

Hyvät keskustelijat, joten täytyy mennä kuuntelemaan.

18.30–19 Senaatintori

Juha Itkonen ja Kjell Westö, haastattelijana Katja Kallio

7 + 7 levottoman ajan kirjeitä

Tässäkin erinomaiset keskustelijat. 

Sunnuntai 27.10.

10.30–11 Senaatintori

Astrid Swan, haastattelijana Koko Hubara: Viimeinen kirjani

vai

samaan aikaan Hakaniemi

Maija Muinonen: Sexdeathbabies

Tässä on iso dilemma, molemmat kiinnostavat ihan hurjasti.

11–11.30 Töölö

Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama

Yksi kirjavuoteni parhaimmista lukukokemuksista. 

11.30–12 Suomenlinna

Kati Koivikko: Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä

DDR-arkea muurin murtumisen jälkeen. Kiehtovia tarinoita itäisestä Saksasta.

12–13 Senaatintori

Helsingin Sanomat: Esikoiskirjailijat

Must.

17–17.30 Kumpula

Seija Helander ja Anne Stolt: Tauno ja Nelli kesäleirillä
Toimin haastattelijana, mainiot nallet.

Toivottavasti nähdään messuilla!

Kesän päätteeksi: Paavolan tammi, Tukholma, Nick Cave

Viimeisimmän IrisMurdoch -postaukseni yhteydessä pohdin sitä, miten hankalaa bloggaamisesta on nykyisin saada otetta. Ehkä syynä on kyllästyminen: toistakymmentä vuotta kirjabloggausta. Ehkä syynä on se, että olen töissä kirja-alalla ja vaikka en juuri teekään töitä romaanien kanssa, ei tietokoneen äärellä istuminen vapaa-aikana jaksa aina kiehtoa. Ehkä syytä ei voi edes tietää. Sen tiedän, että luen edelleen (tietenkin!) paljon, mutta en sitä, alanko jatkossa kirjoittaa tänne pienempiä kirjajuttuja, keskitänkö vapaa-ajan lukemisesta kertomisen Instagramiin (klik sivupalkista) vai lisäänkö tänne Lumiomenaan tällaisia muita juttuja kirjojen lomaan. Jonkinlaisen tuoreuden ja bloggaamisen ilon haluaisin säilyttää, mutta katsotaan.

Nyt siis tällaisen kyllästymisjohdannon jälkeen muutamia loppukesäisiä iloja.

Paavolan tammi

Täällä olen käynyt aiemminkin. En tiedä, onko järkevää autoilla katsomaan yhtä puuta. Puu on kaunis, vuosisatainen, majesteettinen, maaginen. Sitä pitää lähestyä varoen ja vaalien. Haluaisin vielä joskus käydä Paavolan tammella syyssumujen aikaan, mutta toisaalta kaikki puut ansaitsevat arvostusta. ♥



Päivä Tukholmassa

Vuosi sitten meiltä jäi yksi kesäperinne välistä: päivä Tukholmassa heinäkuun viimeisellä viikolla. Tänä vuonna oli jälleen aika käydä länsinaapurimme pääkaupungissa. Emme tehneet reissulla oikeastaan mitään. Kävelimme vain Gamla Stanin kujilla, huomasimme että Harry Potterin syntymäpäivä on sama kuin hääpäivämme, ihastelimme merta hytin ikkunasta, nautimme laivan aamiaisravintolan pöytään tarjoilluista pannukakuista. Kotiin ostimme uuden ovimaton. Nyt tuntuu, että ensi kesänä teemme perheen viimeisellä yhteisellä lomaviikolla jotain muuta, mutta oli toki ihanaa olla vielä tovi irti arjesta.


Conversations with Nick Cave, Musiikkitalo, Helsinki

Kirjoitin Instagramiin ja omalle yksityiselle Facebook-sivulleni suunnilleen, tässä hieman lyhentäen sillä juttuni oli aika pitkä, näin:

Reilut 22 vuotta sitten Ruisrockissa lavalla heilui mustiin pukeutunut, ruodonlaiha mies, joka oli (ehkä) päihtynyt/aineissa, mutta niin taitava. Olin löytänyt Nick Caven musiikin muutamaa vuotta aiemmin ja samalla löytänyt itselleni toisen musiikillisen kestosuosikin Tori Amosin rinnalle. Nämä rakkaudet ovat kestäneet.

Eilen illalla [27.8.] Musiikkitalon lavalla oli edelleen ruodonlaiha mies, mutta tällä kertaa hyväkuntoinen, hyväntuulinen. Conversations with Nick Cave tarjosi hienon illan. Yleisön joukosta kuului monenlaisia kommentteja ja kysymyksiä. Oli mm. Elisa Dayksi (!) esittäytynyt pieni (!) tyttö (jolle Cave lauloi Mermaidsin), keskusteluja häpeästä, unista, autossa työskentelemisestä, Caven jumalasuhteesta ja tylsyydestä. Oli valtava määrä biisejä, jotka muistuttivat miksi Cavesta niin pidän: vimmainen ja loistava Mercy Seat (en melkein kestänyt), ihana Into My Arms, hieno Jubilee Street, tietenkin Stagger Lee (tosin vasta sitten, kun Cave kysyi että halusiko yleisö kuulla sen), sydänkasvoinen West Country Girl jne. Joukossa oli myös The Boys Next Doorin, Caven ensimmäisen bändin, kappale The Shivers, jonka Cave esitti ensimmäistä kertaa koskaan soolona.

Kolmetuntinen meni kuin siivillä. Tällainen illan kuuluikin olla: yllättävä, intiimi, älykäs, melankolinen, lämmintunnelmainen ja osin myös hillittömän hauska. Parasta oli se, miten vahvasti läsnä Cave oli koko ajan, ikään kuin jokaiselle. ❤️

--
Niin, yllä olevan kirjoitin keskiviikkona. Caven konsertti piti sisällään keskustelua ja musiikkia ja Musiikkitalo oli konseptille erinomaisen toimiva paikka. Nyt sunnuntaina olen edelleen kiinni konsertin tunnelmassa. Haluan pitää siitä paljon itselläni ja silti jakaa kokemaani teille muillekin. Olen vajonnut jonnekin hyvän melankolian ja onnellisuuden rajamaille. Suosittelen kaikille, niillekin jotka eivät Caven musiikista välitä, sivustoa The Red Hand Files. Millä taidolla Cave vastailee ihmisten hänelle lähettämiin kysymyksiin. Hänen tekstinsä ovat kuin pienoisesseitä, vielä erinomaisesti kirjoitettuja. Spotify-soittolistallani viikon kuunnelluin kappale on ollut The Girl in Amber.



Koti, syksy

Suosikkivuodenaikani on alkanut. Ulkoilun, kotona olemisen, lukemisen, fiilistelyn aika.


P.S. Huomenna jatkan yhdellä kirjajutulla Instagramissa. Kirja on niin huono, etten ole varma, tuonko siitä rippeitäkään tänne blogiini. Katsellaan!