~Tove Jansson & Per-Olov Jansson: Outo vieras muumitalossa~

Eräänä yönä syksyn liepeillä oli täysikuu. Laakso oli äänetön, eikä tuulenhenkäyskään saanut merta väreilemään. Kaikki jotka asuivat tai yöpyivät muumiperheen talossa olivat sitä mieltä että oli sopiva aika mennä nukkumaan, mutta yksikään heistä ei sammuttanut lamppua. Heillä oli näet vahva tunne, että tämä yö oli epätavallinen. Aivan ehdottomasti ilmassa oli jotain salaperäistä.

Tove Janssonin ja Per-Olov Janssonin kirja Outo vieras muumitalossa (WSOY 1980, uusi painos 2010) on synkän syksyillan kirja. Se sopisi parhaiten jonnekin loka-marraskuulle, jolloin tuuli ujeltaa nurkissa ja pimeys kietoo meidät tiukasti viittansa sisälle. Mutta kyllä tämä sopii luettavaksi maaliskuisena iltanakin!

Outo vieras muumitalossa on kirja, jonka minä tilasin lapsilleni (ja ennen kaikkea itselleni) jo viime syksynä, mutta ostin silloin niin paljon lastenkirjoja, että päätin jättää tämän odottamaan parempaa aikaa. Vasta eilen illalla ihan sattumalta lakanakaappia penkoessani löysin Oudon vieraan muumitalossa sekä muutaman muunkin kirjan. Luin kirjan lapsilleni miltei siltä seisomalta ja lakanakaappi sai jäädä elämään omaa suloista sotkuaan. Kirja tempaisi meidät mukaansa siihen syksyiseen yöhön, jolloin vieraanvaraisten muumien luona majaili koko joukko ystäviä aina Pikku Myystä Ruttuvaariin ja tähtitieteilijään sekä Nyytistä ja Tuitusta Homssuun, Miskaan ja Tuu-tikkiin.

Tuona samaisena yönä muumitalon rauha rikkoutuu, kun taloon tunkeutuu joku eriskummallinen vieras, joka ei ole tavallista väkeä. Tuo vieras mellastaa talossa, jyrsii kaiken rikki ja haisee pahemmalle kuin mädäntynyt kananmuna. Tie yölliseen seikkailuun läpi kiehtovan muumitalon kaikkien huoneiden - kellaria ja ullakkoa unohtamatta - on valmis.

Pikku Myy jatkoi matkaansa talon läpi yhä ylemmäksi, eikä hänellä ollut pitkiin aikoihin ollut näin hauskaa. Portaat ja seinät natisivat ja narahtelivat, joka taholla näkymättömät ovet avautuivat ja sulkeutuivat jälleen hiljaa, talo päästi huokauksen ja pidätti henkeään.

Outo vieras muumitalossa on upea kirja! Sen uudelleenjulkaiseminen on oikea kulttuuriteko, koska se esittelee Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa sijaitsevan talon kaikkine huoneineen luontevana osana jännittävää ja ehjää muumisatua. Kirjassa kuvattu muumitalo on Tuulikki Pietilän ja Pentti Eistolan rakentama ja Tove Jansson itse oli mukana työssä, jonka kirjan pieni esipuhe luonnehti olleen valtavan hauskaa. Kirjan kuvista näkee, kuinka upeasti koko talo on rakennettu. Talo itse on ilmeikäs ja jännittävä. Oma suosikkini on yllä olevassa kuvassa näkyvä kellari, jossa niin täydellisen näköisiä hillopurkkeja ja makkaratankoja, että lukiessa tuli nälkä. Kuvissa piilee myös ainoa moitteeni kirjaa kohtaan. Kuvat ovat hivenen rakeisia ja olisin toivonut niihin terävyyttä. Toisaalta uusintapainoksen viehättävyyden yksi osa on juuri tuo rakeisuus, joka antaa kirjalle tunnun siitä aikakaudesta, jolloin se tehtiin.

Kaikkihan me tiedämme, että muumit ovat neroja elämänasenteen suhteen. Lapseni rakastivat jännittävää tarinaa ja nauroivat kaikille yllättäville käänteille ja sanonnoille. Itse kiinnityin erityisesti Muumipapan toimintaan, joka kertoo siitä, kuinka omassa arjessaan voi yrittää rikkoa monotonisten kotitöiden tekemistä (kuten lakanakaapin siivoamista tai ikkunanpesua): Makuusäkistä pääseminen oli aika hankalaa (mutta mitä sitä ei tekisi välttääkseen vuoteen sijaamista). Ihan totta, koetankin muistaa muumipappaa seuraavan kerran, kun aamulla tulee kiire päiväkotiin ja petaamaton sänky jää kummittelemaan syyttäväsi mielessäni.

Outo vieras muumitalossa pitää sisällään kaiken sen, mikä muumeissa ihastuttaa. Se on sopivasti anarkistinen eikä ota asioita turhan pikkutarkasti. Se kuvastaa sitä yhteisöllisyyttä ja boheemia lämpöä, joka muumeissa ja heidän ystävissään elää. Erilaisuutta ymmärretään, pelottavat asiat kohdataan yhdessä ja siitä, mitä öisin tapahtui, ei puhuta enää lainkaan.

Oudosta vieraasta muumitalossa on kirjoittanut itseni lisäksi ainakin Leena Lumi.