sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ensilumesta Helsingin kirjamessuille (ARVONTA)


Aamu-usvaa ja ensilunta, kaksi luettua tiiliskiveä ja kolmas aluillaan. Lokakuun, kirjamessukuun, kiireisiin on mahtunut onneksi syysloma, joka on minulla ollut miltei viikon mittainen. Nyt päättyvällä viikolla olin töissä vain maanantain ja silloin ihan iltaan saakka, koska juhlimme Jarno Alastalon Pimeän netin ja Ari Haasion Verkkorikosten julkistamista Rikhardinkadun kirjastossa. Tuo vanha kirjasto on yksi tunnelmallisimmista koko Suomessa.




Lapsuusmaisemieni Suonenjoen syystalviset kuvat saavat nyt siivittää postausta aivan toisenlaisista tunnelmista, nimittäin Helsingin kirjamessuista. Oikeastaan nämä rauhalliset maisemat ja messuhulina sovittuvat yhteen varsin mainiosti: kontrasti niiden välillä on melkoinen, mutta Helsingin kirjamessut ovat kuta kuinkin vuoden paras tapahtuma ja kaikki Lumiomppua pitempään lukeneet tietävät varmasti, että rakastan syksyä. Rakastan myös ensilunta, vaikka se tulikin Savoon tänä vuonna turhan aikaisin (ja on kuulemma sulanut jo pois).

Mutta nyt kirjamessuille! Ihan ensin: ARVONTA! Pika-arvonta. Minulla on kaksi ylimääräistä lippua messuille. Arvon huomenna maanantaina illalla klo 18-19 maissa yhden hengen pääsylipun kahdelle onnekkaalle. Lippu on e-lippu, joten se tulee näppärästi sähköpostiin ja oikeuttaa sisäänpääsyyn yhtenä päivänä. Pika-arvonnassa olet mukana, kun kommentoit tähän postaukseen (myös Facebookissa voi osallistua) ja kerrot, mitä kirjamessuohjelmaa odotat eniten. Ja voit toki kommentoida ilman arvontaan osallistumistakin, jos sinulla on liput tai jos et aio koko messuille. ;)

EDIT! Voittajien nimet ovat tämän postauksen lopussa. Onnea ja mukavia messuja!




Minulle kirjamessut ovat sekä työtä että huvia. Tuo yhtälö on kovasti mieleeni, sillä messuhulinassa väsymys ja kiirekin sisältävät hyvää sykettä ja energiaa. Jo Messukeskukseen saapuminen lämmittää mieltä: miten ihanaa (!) on seistä messuhallin ylätasanteella ja katsella alas messuhalliin, nähdä osastot, pikkuhiljaa ihmisistä täyttyvän keskuksen ja astella sitten sinne muiden sekaan. Ja miten iso ilo on kantaa rullalle vääntynyttä, koirankorville taiteltua messuesitettä laukussaan ja tsekata sieltä, mitä ohjelmaa milläkin kellonlyömällä on alkamassa. 

Pelkkä esite ei tietenkään riitä, vaan itselle muistiin ja teille muille vinkiksi listaan nyt joitakin omia messuohjelmasuunnitelmiani. En todellakaan aio ehtiä kuuntelemaan jokaista: osa ohjelmista menee päällekkäin, joidenkin aikana unohdun varmasti antikvariaattiosastolle tai kahville, ja teen myös itse messuhaastatteluja. Listaan mukaan myös oman työnantajani Avain-kustantamon messuohjelman ja maalaan vihreällä ne neljä ohjelmanumeroa, joissa toimin haastattelijana. Tulkaa kuuntelemaan.





Messusuunnitelmani ja -haaveeni ovat kuta kuinkin tällaisia:

Torstaina 26.10.

Ah, avajaispäivä. Messutorstai on minulla hyvin työntäyteinen, joten oikeastaan kaikki muu paitsi Avaimen ohjelma on kuvitelmaa. Ns. luppoaikana saatankin hengailla Avaimen osastolla 6d91.

10.30 Mika Waltari. Susanna Makaroff: Homeäidin päiväkirja (Avain).
11.00 Kirjakahvila. Marjut Paulaharju ja Elise Tarkoma: Kirjailijoiden Hietaniemi (Avain). (Tätä en pääse kuuntelemaan, mutta vinkkaan teille muille. Itse olen samaan aikaan toisaalla ->)
11.00 Minna Canth. Jyrki Korpua: Lajivirren laulamaa – Kalevala ja kirjallisuus (Avain).
11.00 Magia. Meri Savonen: Tonttulapset ja salaisuuksien huvila (Robustos). Tätä en ehdi kuunnella, mutta jos ehtisin, niin menisin kyllä.
11.30 Minna Canth. Sisko Ylimartimo: Mestarillinen Aleksandr Lindeberg (Avain). Toinen haastattelu heti perään samalla lavalla, siis!
12.00 Magia. Kaisa Laaksonen: Suuri lukuseikkailu (Avain).
12.30 Aleksis Kivi. Esikoiskirjailijat esittäytyvät. Esikoiset kiinnostavat aina!
12.30 Magia. Laura Ertimo ym.: Vesi – Kirja maailman tärkeimmästä aineesta (Myllylahti).
Jaahas, pitää miettiä, että esikoiset vai Vesi. Vai lounas? Joka tapauksessa, kiirettä pitää!
13.00 Minna Canth. Laura Gustafsson: Pohja (Into).
13.00 Magia.
Lasten tietokirjavinkit
14.00 Mika Waltari. Haudattu jättiläinen. Ooh, Helene Bützow puhuu Ishiguro-käännöksestään.
14-15 Aino. Esikoisia. Aina kiinnostavaa, mutta voi olla että puhe Ishihurosta vie nyt voiton.
14.30 Minna Canth. Hanne Valtari: Unelmahommissa (WSOY). Äänikirjana kuuntelemani kirja ihastutti, hieman ärsytti ja antoi paljon ajateltavaa.
15.00 Aleksis Kivi. Suomalaisen kirjallisuuden uusi suunta. Varmasti kiinnostavaa kuunteltavaa.
16.00 Kirjakahvila. Imagen kansalliskirjailijat.

Nyt joudun jo miettimään, että olisiko päivä tuossa. Tosin torstai-iltana lavalla olisivat vielä Terhi Törmälehto ja Ben Kalland (17 KirjaKallio), Avaimen Juri Nummelin (17.30 Kullervo: 50 suomalaista kirjaa ja elokuvaa) ja Niklas Bengtsson (18.30 Katri Vala: Kirja erikoisena esineenä) ja vaikka mitä!


Perjantaina 27.10.

11.00 Aleksis Kivi. Kirjailijana 80-luvulta nykypäivään. Kjell Westö ja Rosa Liksom.
11.00 Katri Vala. Guadalupen ihme. Vanhoista työkuvioistani tuttu Outi Fingerroos ja valokuvaaja Matleena Jänis kertovat Meksikoon sijoittuvasta kirjastaan (Partuuna).
11.30 Mika Waltari. Keskustelua äänikirjoista. Tällaista BookBeatin ja Storytelin välillä vuorottelevaa satunnaiskuuntelijaa keskustelu kiinnostaa.
12.30 Mika Waltari. Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa (Gummerus).
13.00 KirjaKallio. Jarno Alastalo: Pimeä netti (Avain).
14.00 Mika Waltari. Marianna Kurtto: Tristania (WSOY). (Mutta olen täällä -> )
14.00 KirjaKallio. Aleksandr Manzos: Kaikkien aikojen pelit (Avain).

15.00 Aleksis Kivi. HS tähtihetki: Rosa Liksom.
15.00 Mika Waltari. Selkokirjan kanssa (Selkokeskus).
15.30 Aino. Suomalainen mytologia ja kansanperinne nykyajan kaunokirjallisuudessa. Paula Havaste ja Mikko Kamula. (Gummerus.)
16.00 Tarina. Marita Hauhia: Emman ja Eetun koirapulma (Avain).
16.30 Minna Canth. Toinen tuntematon (WSOY).
17.00 Minna Canth. Krista Launonen: Lava – kauhu ja himo (Avain).

Taas olisi illallakin vaikka mitä, mutta saa nyt nähdä, että hyydynkö vai vieläkö jaksan… 






Lauantaina 28.10.

Lauantaina aamuni alkaa bloggaajapainotteisesti, mistä lisää sitten myöhemmin, mutta messuhallissakin olisi heti kaksi kiinnostavaa päällekkäistä ohjelmaa…

10.30 Mika Waltari. Dekkarilauantai: Murha-Suomi. Luen melko vähän dekkareita, mutta keskustelussa on mukana mm. Suvi Piiroinen, jonka Joensuuhun sijoittuva dekkarisarja on minulle melkein must.
10.30 Takauma. Esikoiskirjan tuska ja ihanuus. Hienot kirjailijat Anna-Kaari Hakkarainen, Tapani Bagge ja Laura Lindstedt keskustelevat.
11.00 Aleksis Kivi. Miki Liukkonen: O. Liukkosen romaani on sellainen, joka pitäisi lukea.
11.30 Aleksis Kivi. Suomalaisen runon ääni.
12.00 Kullervo. Parnasson kirjallisuuskeskustelu.
12.30 Aino. Yhdessä virkkeessä kokonainen elämä. Pertti Lassila ja Johan Bargum (Teos).
13.00 Aino. Satu Taskinen: Lapset (Teos). Kirja, jonka aion lukea, keskustelu voisi pohjustaa lukukokemusta.
13.00 Magia. Harry Potter ja Tylypahkan kirjasto. Olisihan tämäkin: Jaana Kapari-Jatta kertoo.
13.30 Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat (Kosmos). Kuuntelin hiljattain äänikirjana, melkoinen kirja!
14.00 Magia. Seija Helander: Tauno ja Nelli evakkomatkalla (Avain).

14.00 Avaimen osasto. Maarit Leskelä-Kärki: Toisten elämät.
(Oho, sitten tuleekin pitkä tauko!)
17.00 Kirjakahvila. Ella Kanninen: Ella – kotona Italiassa (Tammi). Tämä kyllä!
17.30 Eino Leino. Juha Hurme: Niemi (Teos ja Kansallisteatteri).
17.30 Minna Canth. Pasi Lampela: Kehä (WSOY). Jaahas, kaksi kiinnostavaa siis taas päällekkäin.
18.30 Kirjakahvila. Taiteilijat romaanihahmoina. Joel Haahtela, Venla Hiidensalo ja Kati Tervo.
19.00 Kirjasta elokuvaksi. Antti Tuuri ja Paleface.

Sunnuntaina 29.10.

En ole vielä ihan varma, jaksanko enää messuilla sunnuntaina, mutta toisaalta olen suunnitellut siitä perhepäivää. Jos menen, niin näitä:


10.00 Olohuone. Runousaamiainen. Tämä olisi ihana kokea!
10.30 Takauma. Äitiyden tabut. Helmi Kekkosta ja Essi Kummua haastattelee Laura Lähteenmäki.
11.00. Takauma (kätevää, kun ei tarvitse siirtyä edellisen jälkeen). Runoilijoiden esikoisromaanit. Risto Oikarinen ja Sinikka Vuola, jonka Replika ihastutti ja ihmetytti viime vuonna.
13.00 Anneli Kanto: Lahtarit (Gummerus)
14.00 Kimmo Ohtonen: Metsäkansan tarina (Docendo)
15.00 Aleksis Kivi. HS esikoiset lavalla. Sunnuntain must.

Sunnuntai jää hieman väljäksi enkä ole varma, onko se paras perhepäivä, koska silloin ei ole omia lapsiani erityisemmin kiinnostavaa ohjelmaa. En tosin ole vielä keskustellut ohjelmasta perheen kanssa, joten katsellaan.



Ja huh vaan, kuten koiran ilmekin tuntuu sanovan! Minua alkaa hengästyttää, mutta kuten kirjoitin, en aio ehtiä kaikkeen listaamaani, vaan kirjoitin nyt asioita muistiin. Todennäköisesti suunnitelmani muuttuvat muutenkin. Ja vaikka listasin paljon ohjelmaa, niin messuohjelman kuunteluhan on oikeastaan hyvin leppoisaa: jalkojen lepuuttamista mukavilla tuoleilla hyvän keskustelun äärellä.

Kirjabloggaajat muuten päivystävät Boknäsin osastolla 6m48. Itsekin aion hengailla siellä mahdollisuuksien mukaan, luultavasti varsinkin lauantaina. Omia tukikohtiani messuilla ovat siis Avaimen ja Boknäsin osastot. Nähdään messuilla!

Loppuun vielä hieman seesteisyyttä, sellaista tarvitaan myös:




Lipun messuille voittivat blogiin kommentoinut Sanna ja Facebookissa kommentoinut Elviira. Onnea teille!

71 kommenttia:

  1. Ihanta kuvat messuhulina-ajatusten vastapainoksi <3 Valtavasti on Kirjamessuilla mielenkiintoista tarjontaa, itsekin pelkään hyytyväni kesken. Mukavia messuiluja sekä työn että kiinnostusten parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiitos! ♥ Messuilla on ihan hurjasti kaikkea. Lopulta muutama keskustelu jää mieleen. Parasta on ehkä kaikki se kirjahulina ja hienot kohtaamiset. Nähdään messuilla, toivon!

      Poista
  2. Jaana kapari-jatta kiinnostaa messuilla eniten!
    pihla.pitkanen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet mukana! Tuo keskustelu kiinnostaa minuakin.

      Poista
  3. Torstai päivän taidehistorian jäljillä luento kiinnostaa ja monet muut. Paljon ihania juttuja koettavana!

    tahrataide@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa kiinnostava tuo sinun mainitsema luentokin! Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  4. Ajattelin mennä messuille perjantaina. Näin suomentajana minua kiinnostaa erityisesti suomennos-slam, jossa esiintyvät Kersti Juva ja Juhani Lindholm.
    astuvan.akka@yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiolii, vau, tuo suomennos-slam meni minulla messuesitettä lukiessa ihan ohi. Pitääpä tsekata, millainen se on. Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  5. Kyllä näitä kuvia voisi katsella pitempäänkin. Tuo järvimaisema on niin rauhoittava näky, tyyni vesi, usvaa, ja värit siin ihanat.
    Hyviä messupoimintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos. Tähän vuodenaikaankin mahtuu monenlaisia sävyjä ja tietenkin rauhoittavia maisemia. :)

      Poista
  6. Ihania kuvia kaikki!

    Messuohjelmaa on paljon, olisinpa lähempänä.

    Hyvää työntäyteistä viikkoa sinulle ja terkut lapsille♥

    Ps, ei ole enää lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos ♥ Ehkä joskus matkaat kirjamessuille, viikonloppu on aina tosi ihana, mutta toki myös ruuhkainen.

      Kiitos sinne vielä syyslomapäivistä

      Poista
  7. Messuille mielin, paljon kiinnostavaa. Lippua ei vielä ole, joten ehdottomasti arvonnassa mukana.
    Ann A

    VastaaPoista
  8. Odotan eniten Anni Saastamoista ja Depressiopäiväkirjoja. Kärsin itsekin masennuksesta, joten aihe on lähellä sydäntä.

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nenna, olet mukana arvonnassa. Minä muuten ihan vastikään kuuntelin tuon Saastamoisen kirjan ja se oli tosi kiinnostava.

      Poista
  9. Dekkarilauantai sekä Ellan Italia, eli lauantaina menisin.
    Johanna K.

    VastaaPoista
  10. Hihi hauvelin ilme on kyllä mainio! :-D

    Mahtavia suunnitelmia sinulla, ja samojakin meillä näyttää olevan. Huippua, että taas kohta on se aika vuodesta, kun tapaa vuoden jälkeen taas ihania blogikollegoja. Nähdään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, koira on joko "mitä ihmettä" tai "meidän armollinen korkeutenne tässä katsoo teitä, hyvä ihminen". :D

      Ihanaa, että messut ovat ihan pian. Näkemisiin! ♥

      Poista
  11. Kerrassaan upea kuvakavalkadi,jossa silmä lepää ja joka toi luonnon suoraan ympärilleni, kiitos!
    Sinulla on kiintoisa, kunnianhimoinen ja antoisanoloinen ohjelmarunko, josta karvakuonon paljonpuhuva ilmee kertoo omaa tarinaansa... Se on sitten mukavat ja sisäänajetut popot jalkaasi laita, laukku olallesi heitä ja matkaan kohti innostavia tapahtumia. Hauskoja hyvänmielen messupäiviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kiitos.

      Messusuunnitelmani ovat puoliksi muistiinmerkintöjä ja osin vinkkejä muille. Jotain ehdin kuunnella, jotain en. Hyvät kengät on kyllä ehdoton juttu! Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle. :)

      Poista
  12. Ihania kuvia! Aivan mahtavia!

    Ekaa kertaa menen messuille ihan ilman ennakkosuunnitelmaa ja suuntaan sinne minne mieli kulloinkin halajaa.

    Toivottavasti nähdään messuhulinassa! (En osallistu arvontaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kiitos!

      Sinulla onkin tänä vuonna kiinnostavat messut luvassa. Toivottavasti nähdään!

      Poista
  13. Heips, mukaan lähden arvontaan minäkin. :)

    Messujen ohjelma on kuin irtokarkkihylly, mutta eniten kiinostavat kirjailijahaastattelut etenkin tietokirjallisuuden saralta.

    Lukuiloa lähenevään talveen!
    mimma.jantti(a)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimma, olet mukana arvonnassa.

      Irtokarkkihylly on hyvä luonnehdinta. Juuri sellaistahan messuilla on. Sitten koettaa valita parhaat päältä ja pakostakin tulee hieman ähky. :)

      Poista
  14. Ei vitsi, Rosa Liksom...!!! Sitä odotan messuilta. Ja hyvä vinkki toi pe klo 11, kiitos.
    En osallistu arvontaan mutta saas nähdä bongaanko sut tällä kertaa messuilta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, samaa kyllä odotan minäkin! Onneksi Liksomilla on monta esiintymistä.

      Olisipa hauska nähdä messuilla. Jos bongaat ja tunnistat, niin tule moikkaamaan. :)

      Poista
  15. Paljon kiinnostavaa olisi - ehkä perjantain Selja Ahava olisi kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miinamanta, Selja Ahavan tuotanto on kyllä hyvää. Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  16. Dekkarilauantai kiinostaa!
    tanja.dahlstrom@kokumbus.fi

    VastaaPoista
  17. En ole kertaakaan käynyt aikaisemmin, joten varmasti kaikki on uutta ja jännää. Kirjailijoiden tapaamisia odotan eniten. Päivän päättäminen on hankalaa, joka päivälle olisi jotain mikä pitäisi nähdä :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kirjamessuilla on tosiaan kaikkina päivinä paljon kiinnostavaa. :)

      Poista
    2. Sanna, onneksi olkoon, voitit pääsylipun messuille!

      Poista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, tuo haastattelu kiinnostaa minuakin. Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  19. Kauniita kuvia!

    Esikoiskirjailijat kiinnostavat, samoin Selja Ahava ja Rosa Liksom. Olen perjantaina sopivasti vapaalla, joten silloin olisi mukava käydä Kirjamessuilla. karoliina.kai vo la(at)gmail.com, ilman sukunimen välejä, mikäli arpaonni suosii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, niin paljon kaikkea mielenkiintoista on messuilla! Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  20. Tarkoitus olisi mennä perjantaina kannustamaan Briitta Hepo-ojaa, joka on ensimmäistä kertaa messuilla haastateltavana kirjastaan "Hylättyjen lasten kaupunki". Noin yleisesti mieli tekee kuitenkin antikvariaattiosastolle tekemään löytöjä. :)

    Iloisia messuja sinullekin!

    Mukana arvonnassa: salainenelama(a)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaarna, antikvariaattiosasto on aina kiehtova. Sinne minäkin aion useampana päivänä. :) Mukavia messuja!

      Poista
  21. Huh huh - on sinulla ohjelma! Mutta ihmeesti sitä jaksaa, kun tekee sitä, mitä rakastaa <3
    Itse en nyt Helsingin kirjamessuille ehdi, mutta Turun messuilla olin ja tänä vuonna jätin työt työpöydän äärelle - viime vuonna olin messuilla sekä työni puolesta että bloggaajana ja se kyllä vei mehut!
    Ja olen samaa mieltä kanssasi - Kirjamessut ovat ihan parhaat messut!
    Kiitos, kun kävit kommentoimassa - tiedän sinun nyt täällä olevan <3
    Upeita syyspäiviä sinulle toivottaa toinen syksyn rakastaja, joka uskoo, että talvi ei ihan vielä uskalla täydellä voimallaan iskeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of The Mess, kyllä tuota messuohjelmaa kertyy - ainakin vinkkilistaan. :) Minäkin olin Turussa messuilla ja kuten aina, tunnelma oli kerrassaan mukava. Oli myös ihanaa kävellä keskustassa jokivartta.

      Minä olen molemmilla messuilla sekä töissä että bloggaajana, joten tiedän hyvin sen, miten paljon messuhulina väsyttää. Toki ihanaakin on, kirjamessutunnelma on vaan koettava vuosi toisensa jälkeen.

      Syksy jatkuu vielä, suloisia syyshetkiä! ♥

      Poista
  22. Mitään yksittäistä osaa on mahdotonta valita ohjelmasta, siellä on niin paljon kaikkea kiinnostavaa! Olen tänä vuonna ensimmäistä kertaa osallistumassa kirjamessuille ja odotan messuja kyllä todella paljon. Liput toisellekin päivälle olisi mahtava juttu, niin saisi vielä enempi irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta: ohjelmaa on paljon, runsaudenpulaa riittää!

      Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  23. "Magia. Harry Potter ja Tylypahkan kirjasto. Olisihan tämäkin: Jaana Kapari-Jatta kertoo" kuulostaa mielenkiintoiselle =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinatar, tuo on kyllä kiinnostava ohjelmanumero - monen muun joukossa. :) Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  24. Varsinaisesti tämä ei ole ohjelmaa, antikvaarinen kirjamessupuoli on aina mielenkiintoisin läpikoluttava. Ohjelmalehteä selatessa huomasin esim. su klo 16 ohjelman "taiteilijaromaanit -kuinka todellisesta ihmisestä kirjoitetaan?"
    mukana arvonnassa, kiitos :)

    Hilppa.tuomola (ät) mail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antikvariaatipuoli onkin kiinnostava. Kohta arvotaan. :)

      Poista
  25. Hei! Kirjailijahaastatteluista kiinnostaa ainakin Juha Hurme, Anni Kytömäki ja Jaakko Yli-Juonikas, muistaakseni jonain päivänä järjestetään fantasia-paneeli, se siis myös. Ja tietokirja Hyvän saan aikana.
    T. Kaisa / kaisa.illukka@aalto.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilija, luin juuri Anni Kytömäen Kivitaskun ja se on upea. Olisi ihana ehdiä kuuntelemaan häntä.

      Olet mukana arvonnssa.

      P.S. Sulla on huikea blogi, luin tänään sen postauksia putkeen pitkän aikaa.

      Poista
  26. Odotan paljon monia eri juttuja joista tällä hetkellä mieleen tulee ekana vloggausjuttu koska olen juuri alottamassa vloggausta!
    Peppiina.pitkanen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peppiina, vbloggaus onkin oma lajinsa, kiinnostavaa!

      Poista
  27. Magia. Harry Potter ja Tylypahkan kirjasto. Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  28. Koko kirjamessut on niin mahtava tapahtuma, odotan kaikkea! Ainakin Jaana Kaparia täytyy ehottomasti käydä kuuntelemassa :)
    saana.pitkanen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, kirjamessut on kaiken kaikkiaan upea tapahtuma. Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  29. Kapari-Jatan haastattelu kiinnostaa.
    heli.m.virtanen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  30. Varmaan kävisin katsomassa Paavo Castrenin haastattelun la. ja jotakin lastenjuttuja :) Mielelläni olisin mukana arvonnassa. laurawallberg(at)gmail.com .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kiehtovia messusuunnitelmia. Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  31. Arvonnassa mukana. Odotan, että pääsisin hieman katselemaan tunnelmaa. Tunnelmaa odotan eniten!

    VastaaPoista
  32. Hurjan mahtavia messuvinkkejä sinulla - kiitos niistä! Odotan innolla uusien kirjalöytöjen tekemistä, sekä useita eri luentoja/haastatteluita.
    katicrafts@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati, uudet kirjalöydöt ovatkin yksi messuiloista. Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  33. Kapari-Jatta ja Kytömäki kiinnostavat sirpa.halmela (at)Gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He molemmat minuakin. Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  34. Kommentoida saa edelleen, mutta arvonta-aika päättyi nyt. Ilmoitan voittajien nimet ihan tuota pikaa. :)

    VastaaPoista
  35. Koiruudet rakastavat lunta! Sissikin nauraa sisäänpäin selävsti:)

    Nyt sitten kilistelemme kuoharit toistemme kanssa ajatuksissa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Sissillä on vähän sellainen hänen ylhäisyytensä -ilme. :D Se on kyllä rakastaa lunta.

      Virtuaalisille kuohareille: ♥

      Poista
  36. Mistä tuo viimeinen valokuva on otettu

    VastaaPoista