Alix Rickloff: Nanreath Hallin salaisuudet

Alix Rickloff: Nanreath Hallin salaisuudet

HarperCollins Nordic 2017
Secrets of Nanreath Hall 2016

Suomentanut Virpi Kuusela

Kannen suunnittelu Lisa Krebs

399 sivua

Amerikkalainen, Englantiin sijoittuva romaani

Kärryt kääntyivät kapealle kujalle, jonka molemmin puolin kasvoi tien ylle kaartuvia lehmuksia. Meren kohina kuului kovempaa, ja tuuli tuiversi Annan kiharoita ja pisteli poskia. Suuren niityn toisella puolella erottui savupiippuja ja hammastettu kattoprofiili. Sitten ne katosivat jälleen puiden taake.
”Onko tuo se talo?”

Cornwall 1910- ja 40-luvuilla. Ensimmäinen ja toinen maailmansota. Nanreath Hallin kartano. Kaksi naista, äiti ja tytär. Tytär, Anna Trenowyth ei saa koskaan kunnolla tuntea äitiään lady Katherinea, sillä tämä kuolee lapsensa ollessa kuusivuotias. Adoptiovanhempien kanssa Lontoossa varttunut Anna toimii Punaisen Ristin sairaanhoitajana ja päätyy äitinsä lapsuudenkotiin, jonne on perustettu sotasairaala. Vaikka Anna tietää olevansa sukunsa parissa, ei saapuminen kartanoon ole millään muotoa ristiriidatonta. Hän joutuu kohtaamaan yhtä lailla sukunsa omalaatuisia jäseniä kuin pohtimaan äitinsä arvoituksellista menneisyyttä. Mitä tapahtui äidin ihastukselle, taitemaalari Simon Hallidaylle? Miksei Anna päätynyt lapsena sukunsa huomaan? Ympärillä riehuva sota ja menneisyydestä kumpuavat kipukohdat muokkaavat kumpikin Annan identitettiä.

Joskus on niitä aikoja, jolloin englantilainen iltapäivätee kaikkine herkkuineen tekisi enemmän kuin hyvää: silloin kun kiireet painavat päälle ja lukupinot kasvavat. No, jos ei pääse viettämään teehetkeä jossain hienossa hotellissa, voi onneksi paeta kepeämpien kirjojen tai tv-sarjojen maailmaan. Alix Rickloffin Nanreath Hallin salaisuudet tarjoaa eskapismia arjesta ja tekee sen ihan mallikkaasti.

Tällaiset englantilaiset kartanokirjat ovat ihan oma kirjallisuudenlajinsa, jonka eräs tunnetuin nimi tällä hetkellä taitaa olla australialainen Kate Morton. Pidin Mortonin kahdesta ensin suomennetusta romaanista, mutta kaksi seuraavaa olivat pettymyksiä. Ajattelin, etten enää lue Mortonia, mutta Luetut.net-blogin juttu saattaa vielä kääntää ajatukseni. Mutta takaisin Rickloffiin. Yhteistä hänelle ja Mortonille on paitsi tarinoiden sijoittaminen kartanoiden ja sukuarvoitusten maailmaan, myös se että päähenkilöt ovat toimivia naisia, joille ei onneksi riitä "lordi saapuu ja suutelee" -romantiikka. Itse asiassa imelyys, joka mielikuvissani kartanokirjoihin liittyy, puuttuu koko lailla täysin – ajat muuttuvat Barbara Cartlandin (jolta luin yhden romaanin Huonon kirjan viikollani joitakin vuoksia sitten) ja Catherine Cooksonin (jota en ole koskaan lukenut enkä aiokaan lukea) valtakaudelta. Hyvä niin! Romantiikka onkin enemmän menneen maailman kuvauksessa, vanhan talon tunnelmassa ja edellisten vuosikymmenten valokuvissa. Juoni kulkee, vaikka salaisuudet olisivat lajityyppiä ajatellen voineet olla synkempiäkin, puitteet ovat tyylilajin mukaiset, Cornwallin maisemat toimivat varmaan aina. On oikeastaan aika virkistävää lukea viihdettä viihteen vuoksi etenkin, kun pääosassa ovat sukusalaisuuksien lisäksi kuvataide ja (tietenkin) brittiläinen maisema.

Kirjan kansi ei tee oikeutta romaanille. Kansi on sinänsä kaunis, mutta se viittaa sellaisen ”ah, kaikkien näiden vaikeuksien jälkeen saan rakastaa sinua hieno iltapuku ylläni” -kirjallisuuteen eikä anna kuvaa kipakoista, omaa tietään kulkevista (ja tietenkin punatukkaisista!) Katherinesta ja Annasta. Nanreath Hallkaan ei ole kansikuvan mukainen siloiteltu paikka, vaan monen kerroksen väen täyttämä, elävä kartano, jossa hienot salit ja vanhat kivirauniot asettuvat osaksi ihmistensä koko olemista. Kannen perusteella en olisi Rickloffin romaaniin tarttunut, mutta etukannessa oleva mainoslause ”Yhtä viihdyttävä kuin jakso Downton Abbey -sarjaa” sai minut kiinnostumaan, mikä kertoo tietenkin hyvän markkinoinnin voimasta. Ei Nanreath Hallin salaisuudet rakastamani Downton Abbeyn veroinen ole enkä sitä edes odottanut, eihän itse Julian Felloweskaan saanut Belgraviaansa samanlaista eloa kuin luomaansa tv-sarjaan. Mutta kelpo viihdettä Rickloffin romaani tarjoaa, ajanvietettä syyskiireiden väsyttämälle.

Nanreath Hallin salaisuudet on tietenkin sellainen, jota ei voi varauksetta suositella kenelle tahansa – tosin aika harvaa romaania varmasti voi, niin erilaisia lukijoita me olemme. Mutta jos brittiläinen kartanomiljöö, taiteilijaelämä, maailmansotien aika ja sukusalaisuudet kiehtovat ja jos antaa joskus kevyen kirjallisuuden viedä, niin saa mukavalla tavalla tunnelmallisen hengähdyshetken arkeensa.

♥

P.S. Kartanotunnelmia on toki monenlaisissa kirjoissa. Omia blogiaikaisia suosikkejani mm. Talo jalavan varjossa, Vieraan lapsi ja Vieras kartanossa.