sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Irlanti 3: Go west – Cliffs of Moher, Galway.



Vierailin Englannin Stonehengessä kesällä 1999. Olin odottanut noiden ikiaikaisten kivipaasien näkemisen olevan jollakin tapaa mystinen kokemus etenkin, kun pääsin Stonehengeen päivää ennen täydellistä auringonpimennystä (auringonpimennyksen aikaan sinne ei olisi päässyt). Osallistuimme valmiille bussiretkelle, jolle ostimme liput bayswaterilaisesta matkatoimistosta. Bussi ajeli kauniiden maalaismaisemien läpi: oli tammien kehystämiä teitä, pieniä kyliä – ja perillä monta muuta bussia, ihmislaumoja, muovisten glitteriä sisältävien Stonehenge-mukien ja muovisten kivipaasien myyjiä, ja tietenkin myös nuo salaperäiset kivirakennelmat – kaukana, aidatulla alueella.





Eräällä Euroopan reunalla, mahtavilla Moherin kallioilla koin jonkinlaisen Stonehenge-ilmiön paluun. Oli ennakkoon netistä ostettu bussiretki (joka oli sinänsä ihan hyvä kokemus, mainio opas ja tarpeeksi omaa aikaa kallioilla; lasten iloksi bussin wifi toimi moitteetta), ikiainainen nähtävyys turistien kansoittama (ja taas: turisti olin toki itsekin), nyt en sentään nähnyt myynnissä olevan muovisia kallioita. Ehkä niitä olisi ollutkin, hobitinkolomaisia myymälöitä kun oli alueella jokunen.


Mutta totta kai kalliot olivat upeat. Jylhät, korkeat, komeat, ikimuistoiset.



Irlannin länsi vaikutti muutenkin kiehtovalta. Ennen matkaa luin Leena-Kaisa Laakson ihatuttavaa Tämän maailman reunalla -kirjaa (Reuna 2018). Laakso kirjoittaa houkuttelevasti muun muassa Tolkienin ajasta Galwayssa, Connemarasta (jonne haluan) ja Burrenin liuskekivimaiseman maagisuudesta.  Hän kertoo tarinoita ihmisistä, kirjallisuudesta ja maisemista. Vaikka kirjan kuva-aineisto olisi tullut paremmin oikeuksiinsa väreissä, osoittautui teos sellaiseksi, joka jää omaan hyllyyni selailtavaksi aina pahimman Irlanti-kaipuun aikana.




Burren muuten oli niin taianomainen kuin Laakso kirjoittaa. Päivälläkin, pienen pysähdyksen aikana kivierämaalta näyttävä kansallispuisto osoitti kasvuvoimansa. Kivien rakosista pilkisti vaikka mitä!






Bussimatkalla Galwayhin lumouduin tuulen kasvattamista keijukaispuista, kiviaidoista ja olkikattoisista taloista. Jos en olisi istunut ilmastoidussa bussissa, olisin voinut kuvitella itseni johonkin toiseen aikaan. Galway osoittautui sympaattiseksi, katumusiikin (ja taas turistijoukkojen) täyttämäksi kaupungiksi, jonka kujilla ja kalaravintoloissa voisi viipyä ainakin yhden viikonlopun verran.











Vaikka Cliffs of Moher -käynti uudisti Stonehenge-ilmiön, olen onnellinen yhden haaveeni täyttymisestä (kuten olen edelleen, liki 20 vuoden jälkeen, Stonehengessä käymisestäkin). Oli suorastaan juhlavaa seistä kallioilla. Muut ihmiset häipyivät jonnekin taustalle, kauemmas. Silloin kuului vain aaltojen ja lokkien ääniä. Kaiken lisäksi ensi talvena päätäni lämmittää aransaarelainen pipo.


Seuraavaksi luvassa jotain Irlannissa luettua. Sitten hieman enemmän Dublinin rannikkoa etelään päin.

13 kommenttia:

  1. Kaunista, karua luontoa, mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Irlanti kiehtoo nyt!
    Kiitos näistä tunnelmista ja hienoista kuvista♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, Irlannin luonto on monimuotoista, lännessä kiehtovan karua ja silti kasvuvoimaa täynnä.

      ❤️

      Poista
  2. Kiitos Katja tästä ihastuttavasta matkaraportista. Luen nuo aiemmmatkin postauksesi Irlannista. Niin upeaa seutua, niin upeita kuvia. Ensi syyskuussa me menemme noihin maisemiin! Kiitos myös Laakson kirjavinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, ihanaa että lähdette Irlantiin. Varmasti nautitte! Laakson kirjan lisäksi suosittelen Hanna Tuurin kirjoja, jos eivät ole vielä tuttuja.

      Poista
  3. Galway♥♥ Elävää musiikkia, merta, puiden kokoisia rodoja, pubeja sekä hyviä kalaruokia.

    Lisää irlantilaista luettavaa löytyy kirjasta Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia, sillä kirjan päähenkilö pakenee heti kirjan alussa aivan pikkaraiseen kylään Irlannissa ja sitten alkaa tapahtua...:)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Galway oli kyllä suloinen. ♥

      Onnelliset ihmiset... odottaakin hyllyssä. Aloittelin sitä enkä ihastunut alkuun, mutta luotan Irlantiin, joten aion jatkaa. :)

      Poista
  4. Ihan hävettää, kun en ole ollut ikinä Irlannissa.

    VastaaPoista
  5. Iso kiitos mainiosta ja upein, valaisevin kuvin siivitetystä matkakertomuksestasi, jota oli kiinnostavaa lukea! Irlannin maaperä on itselle terra incognita, joten hurjan mieluusti ja uteliaana kuljin kanssasi paikasta ja tapahtumasta toiseen ihastellen ja ihmetellen.
    Ilahduttavaa, että reissunne loi uusia muistoja, jotka kantavat ja joiden pariin on aina mukava palailla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kiva että kuljit tämän matkan Irlannissa. Huomenna vielä tulee hieman lisää. :)

      Poista
  6. Upeita kuvia ja ihania yksityiskohtia! Minulle on tuttu vain Dublinin ympäristö, ja länsirannikko on pysyvä haave, ehkäpä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, Dublinin seutu onkin ihastuttavaa. Rakastan itärannikon kyliä. Lännessä on ihan omanlaisensa tunnelma, sen aistin jo pikaisella retkelläkin.

      Poista
  7. Oi Katja, niin sykähdyttävät matkapostaukset Irlannista! Kiitos, kun päästit meidät sukeltamaan tunnelmiin mukaan♥

    VastaaPoista