Irlanti 2: Howth ja Clontarf Castle

Tutut polut, kalaa kyttäävät hylkeet, tunnelmalliset pienet ravintolat (tälläkin kertaa maailman parasta savustettua lohta), ihanaa siideriä, hellettä... Tuulikin soitteli musiikkia vesipullolla. Eikä kukaan pudonnut ;) Cliff Walkilla, jota kävelimme jonkin matkaa. Lasten kanssa emme lähteneet Baileyn majakalle saakka, mitä ehkä joskus syksymmällä harmittelen.  

Muun muassa kaikkea tätä oli Howth viime keskiviikkona (kaksi vuotta sitten oli paljon samaa, mutta koleammassa, ehkä kalastajakylään jopa paremmin sopivassa säässä). Paikka, jossa kesällä on riemullista olla, mutta joka olisi upeaa kokea myös syyssumuisena aamuna.

♥

  

Hotellivinkki 1 

Howth sijaitsee hieman Dublinista pohjoiseen ja sinne pääsee helpoiten DART-junalla, joka kulkee tiheään. Sinne päin suunnataan nytkin. Keskustan asemilta (Connolly, Tara Street, Pearse) vain muutaman pysäkinvälin päässä (Clontarf Roadin ja Killesterin asemien välissä) on mahdollista yöpyä vanhassa linnassa. Linnahotelleja Irlannissa riittää ja koska ne sijaitsevat usein hieman keskustojen ulkopuolella tai ihan maaseudulla, saattaa niissä majoittuminen olla edullisempaa kuin vaikkapa kolmen tähden hotellissa Dublinin keskustassa (ei toki aina).

Clontarf Castle on saanut perustansa jo 1100-luvulla, kun Clontarfin taistelun sijoille rakennettiin linna, mutta nykyinen linna on pääosin 1800-luvulta. Ajan saatossa linnassa on yöpynyt monia merkkihenkilöitä aina Händelistä alkaen. Bram Stoker vietti lapsuutensa Clontarfin linnan kulmilla. Wikipediamaista historiaa voisi luetella vaikka kuinka. Hotellin sijainti on luokkaa ok: tosiaankin melko lähellä Dublinin keskustaa, mutta rauhallisella alueella juna- tai bussimatkan päässä. Rauhallinen tarkoittaa tässä myös vähän tylsää: ympäristön kadut olivat hiljaisia, hienot talot muurien ja porttien takana.

Hotelli on kiehtova: siellä on sokkeloita, joissa saa seikkailla. On lisäsiipiä, portaikkoja, valtaistuimia, ritarihaarniska ja taidetta. Ilahduin tavattomasti hotellin kuratoidusta taidenäyttelystä, jossa esillä oli kiinnostavia nykytaiteilijoiden töitä, mm. kollaasissa näkyvä Miss Anielan ”Pokerface”. Perhehuoneemme oli sisustettu aika moderniksi eikä siinä ollut mitään personaallista. Itse asiassa koko hotelli jäi kaikesta hyvästä huolimatta hieman vieraaksi, ehkä kaikki oli vähän liian kliinistä, liian amerikkalaiseen makuun tehtyä, ehkä uudistukset voittivat vanhan – tai jotain. Mutta ei se mitään: yöpyisin Clontarf Castlessa mieluusti uudelleenkin. Kliinisyydestä huolimatta rakennuksen yleinen kiinnostavuus, taidenäyttelyt ja aamiaisskonssit saavat jo nyt aikaan pientä kaipuuta.