sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat



Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat
Otava 2017
Kannen suunnittelu Päivi Puustinen
301 sivua
Kotimainen romaani

Oliko hänellä itsellään kykyä sellaiseen? Pystyisikö hän koskaan välittämään maailman niin, että joku toinen näkisi saman tai vielä enemmän? Eikö katsomisen hetkeen tiivistynyt kaikki mikä ihmiseen oli siihen mennessä ladattu, kaikki mitä hän kykeni tuntemaan?

Nuori Visa työskentelee iltaisin elokuvateatteri Glorian paikannäyttäjänä. Kun hän näkee elokuvan Vincent van Goghista, hän tietää että maalaaminen on hänen tiensä. Visa pääsee opiskelemaan Vapaaseen taidekouluun ja tutustuu melankoliseen Tapioon sekä tämän itsevarmaan siskoon Helmiin. Vuosien saatossa Visan taiteilijuus vahvistuu ja taiteentekeminen johdattaa hänet Italian Bolognaan ja Venetsiaan muun muassa Giorgio Morandin jäljille. Aika muuttuu ja aika muuttaa: Vuosikymmenet kuluvat, taiteen menneet vuosisadat ja nykyisyys kietoutuvat Visaan yhtä tiiviisti kuin hänen oman elämänsä tapahtumat.

Joel Haahtela on suosikkikirjailijoitani, joten seuraava menee osin metabloggauksen puolelle. En malttanut olla lukematta Haahtelan tuoreimmasta teoksesta Mistä maailmant alkavat kirjoitettuja kritiikkejä ja bloggauksia ennen kuin aloitin romaanin lukemisen. Vastaanotto tuntui pääosin myönteiseltä, mutta ristitiitaiselta: Tutun kirjailijan uusin romaani sisältää huoneita joissa lukijan olo ei ole enää kotoisa, mutta siinä on uuvuttavasti metaforia (Kirja vieköön), hieman sievistelyäkin mutta onneksi myös hengissä pysyvä tarina, eikä romaanissa lähdetä (kunnolla) sivuraiteillekaan. Joillekin romaani oli kuitenkin rakastettava, moneen kertaan uudelleen luettava.

Näiden kirjoitusten perusteella päättelin, että Mistä maailmat alkavat on hyvä, muttei kuitenkaan Haahtelan parhaimmistoa. Arvelin, että tulen (tietenkin) pitämään kirjasta, mutta että se ei tule nousemaan Haahtela-suosikkieni joukkoon. Olin hieman vastakarvainen, viivyttelin kirjan ostamista ja lukemisen aloittamista. Kun sitten aloitin, löysin lumouksen. En heti, mutta pikkuhiljaa innostus ylitti kiinnostuksen.

Mistä maailmat alkavat tuntuu olevan hieman erilaista Haahtelaa, joskin toki kaikki romaanit ovat aina omanlaisiaan. Jonkinlaiseen anonymiteettiin verhoutuva arvoituksellisuus on poissa, tilalla on rakenteeltaan ehjä, tarinankuljetukseltaan selväpiirteinen romaani. Mukana on tuttuakin: tietynlainen etsimistarina, kuvaukset tähtitaivaasta ja lumesta sekä kaupunkien romanttinen kumu, kuten syksyinen Bulevardi, kohtaaminen Rikhardinkadun kirjastossa, piazzan kahviloista kuuluva nauru. Henkilökuvaus on hellää, muttei vailla pientä terävää pippurointia. Kukaan ei voi (onneksi) tietää, mitä kirjailija kirjoittaessaan kokee, mutta Visan tarinasta lukijalle välittyy jonkinlainen kirjoittamisen ilo ja kerronnan vaivattomuus, joiden ansiosta lukeminen on nautittavaa. Haahtela on aina ollut taitava kutomaan lauseita ja löytämään metaforia. Hetkittäin kauneus tahtoo ottaa yliotteen ja pientä komiikkaakin on mukana, mutta kokonaisuus kyllä kantaa.

Mistä maailmat alkavat on myös niitä romaaneja, jotka muistuttavat siitä itsestäänselvyydestä, että lukeminen on aina omakohtaista. Eri kirjailijat puhuttelevat kutakin lukijaa eri tavoin. Haahtelan tuotanto on aina puhutellut minua, antanut mahdollisuuden vajota jonkinlaiseen elämän lempeään melankoliaan, niin kävi nytkin. Itse asiassa Mistä maailmat alkavat lumosi minut vielä hyvin henkilökohtaisella tasolla, Bolognalla, jonne päähenkilö Visa joksikin aikaa muuttaa. Bologna, josta olen blogini alkuaikoina kirjoittanut lyhyesti, on minulle merkityksellinen, jopa yhden elämäni keskeiskäänteen antanut kaupunki. Haahtelan Bologna on todellinen ja fiktiivinen. Vanha keskusta porticoineen herää eloon, kaupungin Pinacoteca tuoksuu mielessäni, ja kun tähtien kaukainen valo tavoitt(aa) heidät siitä, kapealta kadulta Bolognassa, olen jo perillä ja tunnen valtavaa ikävää. Romaani toki jatkuu, tenhovoimaisena taide- ja henkilökuvauksena  ja Italia-kuvaus kaikkinensa on pakahduttavaa, romaanin teemaa kantaen etenkin taiteen osalta: Morandin minimalistinen tarkkuus ja maalausten valo, niiden ikään kuin oleminen, toisaalta Madonna-aihioiden runsaus, miltei ylitarjonta, vanhassa italialaisessa taiteessa.

Onko romaanin täyttymys taiteen kuvauksessa vai Visan kehityskertomuksessa? Jokainen lukija tehkööt omat johtopäätöksensä: taiteen merkitys tekijälleen ja edelleen taiteen kokijalle ovat omakohtaisia. Visalla kaikessa on elämän positiivi ja negatiivi. Luettuani haluaisin, että Visa olisi ollut oikeasti olemassa, jotta voisin mennä katsomaan hänen maalauksiaan. Haahtelan romaani johdattaa onneksi monien muiden taiteentekijöiden jäljille aina Rubensin runsaudesta Sam Vannin abstraktivismiin.

Siinä missä Visa haltioituu näkemästään, haltioiduin minä lukemastani – jälleen. Mistä maailmat alkavat on romaani, jonka tunnelmissa haluan viipyä vielä kauan. Miten ristiriitaista onkaan haluta pitää luettu itsellään ja kuuluttaa silti maailmalle: lukekaa tämä kirja!

21 kommenttia:

  1. Kiitos kirjatunnelmasi välityksestä! Tuot esiin elämyksellisesti romaanin miljööt ja niiden merkityksen tunnelmaan. Minä en ole Bolognassa käynyt, mutta Haahtelan kirjan avulla tavallaan olen - se osuus jää pitkäksi aikaan mieleen. Ja Morandi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos kommentistasi. Tämä romaani tosiaankin tuntuu vievän Bolognaan, joka on upea ja omaleimainen kaupunki. Morandin työt jäävät mieleen, näennäisen minimalistisia, mutta niin paljon sävyjä.

      Poista
  2. On aina niin ihanaa kun kokee haltioituneen lukuelämyksen, sitähän sitä kaipaa. Olen iloinen puolestasi Katja. Itse en osannut ottaa vastaan Haahtelan tarjoamaa kauneutta. Se oli minulle liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta K, samaa mieltä. Lukemisesta innostuminen ilahduttaa aina. Minä olen pitänyt kaikista Haahtelan kirjoista, toisista toki enemmän kuin toisista.

      Poista
  3. Kiva oli Katja tavata sinua Blogistania-tapahtumassa. Tein just äsken postauksen tapahtumasta. - Kiva kun postasit tästä Haahtelan kirjasta, minä olen aina pitänyt Haahtelasta. Perhoskerääjä oli aikoinaan tärkeä kirja minujlle, samoin tykkäsin kovasti Tähtikirkas, lumivalkea -kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, samat sanat! Oli mukava nähdä Akateemisessa viime lauantaina. Perhoskerääjä on minunkin suosikkini Haahtelan kirjoista. Sen olen lukenut muutaman kerran uudelleenkin. Tähtikirkkaan ystäville tässä uusimmassa on mukava viittaus.

      Poista
  4. Tämä voisi istua omaan lukugenreeni vallan mainiosti. En ole aiemmin Haahtelaa lukenut. Taide, Bologna ja kuvailu kuulostavat houkuttelevilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmioitunut, minusta tuntuu että sinä voisit pitää Haahtelan kirjoista. Tässä teemat sopivat sinulle erityisen hyvin, mutta suosittelen myös Perhoskerääjää alkuun.

      Poista
  5. Antoisa postaus viehkosta teoksesta, kiitos! Haahtela on päähenkilönsä Visan pään sisällä siinä määrin, että onnistuu samaan lukijansa luomistuskissaan, epäröinnissään ja etsinnöissään ajoittain kiemurtelemaan. Jaan tuon tuntemuksen halustasi, että Visa oikeasti olisi teoksineen ollut olemassa. Teos jätti mieleenpainuvan lukujäljen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kiitos! Hyvin luonnehdittu tuo, että Haahtelan romaani on viehko. On kyllä! Visa on ehjä romaanihenkilö, hänet voi hyvin kuvitella Helsigin kaduille ja taidegallerioihin.

      Poista
  6. Kuuntelin Haahtelan haastattelun (olikohan Yle kirjakerho), jossa hän sanoi, että se aiempi kirjoitustapa tuli tiensä päähän. Kuten tiedätkin niin minä pidin juuri siitä hänen aiemmasta "haahuilevasta" (positiivinen ilmaisu minulle) kirjoitustavasta.

    Haahtela on itse nuorena maalannut paljon ja ollut sitäkin kautta kiinnostunut kuvataiteista, joten Visan hahmo noussee osin hänen omien kokemustensa läpi.

    Ymmärrän, että sinulle tuo Bologna oli erityistä, mutta itse kun en omaa siihen mitään suhdetta, niin koin tietysti toisin. Italiaosassa oli yksi erityisen kiinnostava henkilö ja harmitti, että hänestä ei kerrottu enempää.

    Mun pitää nyt totutella tähän uuteen Haahtelaan. Tietenkin on hyvin ymmärrettävää, että hän haluaa uudistaa kirjoitustapaansa. Ihanaa lukea, että tämä oli sulle niin merkityksellinen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, pitäisikin kuunnella tuo haastattelu. Minäkin olen pitänyt paljon haahuilevasta kirjoitustavasta ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että haahuileminen on ihan hyvä ilmaus. Mutta kirjailijan on hyvä uusiutua ja tällainen laveampi kerronta upposi sekin minuun.

      Ja Bologna. Se on minulle tärkeä kaupunki ja siksikin innostuin tästä kirjasta niin.

      Poista
  7. Tuo "elämän lempeä melankolia" oli ihanasti sanottu Haahtelan tekstistä ja kuvaa sitä hyvin! Siitä minäkin nautin tässä kirjassa :) Kiva kun sinä sait myös matkata tuttuun Italian kaupunkiin tätä kautta. Itsekin haluaisin muuten nähdä Visan maalauksia, harmi ettei se ole mahdollista!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn lehti, joskus täytyy lukea tällaisia lempeän melankolisia kirjoja, Joskus jotain muuta. Ja niinpä, olisipa Visa ollut oikeasti olemassa!

      Poista
  8. Tuo Bologna-aspektisi on hieno! Hieman on tosiaan totuttelemista uudenlaiseen Haahtelaan, mutta ilolla siihen ryhtyy. Nyt muuten vasta juttuasi lukiessaai tajusin nimiyhteyden Visa-Vincent, oli niin paljon muuta ihmeteltävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, hauska se kyllä on, ainakin minun mielestäni. Hyvä huomio tuo Visa-Vincent. Meni jotenkin minulla ohi. :)

      Poista
  9. Varasin teoksen, koska ei tiedä vaikka pitäisinkin tästä uudesta tyylistä, vaikka aiempaan en päässyt käsiksi vaikka kuinka sitä toivoin :)! Kolmen vaikan lause!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, ainakin kannattaa kokeilla. Onneksi on kirjastot. ♥

      Poista
  10. Mä luulen, että tulen pitämään tästä kirjasta. Kuuntelin tässä yhtenä iltana Haahtelan haastattelun Ylen kirjakerhossa ja lumouduin jo siitä niin paljon, että päätin hankkia teoksen hetikohta.

    Toinenkin taiteilijaromaani odottelisi, nimittäin Torgny Lindgrenin Taiteilija Klingsor. Taidanpa varatakin kummatkin teokset pääsiäisajan lukulistalle!

    <3

    VastaaPoista
  11. Näin vähän myöhemmin kirjasta on jäänyt mieleen se lumisateen tunnelma. Varmaan säilyy pidemmän aikaa juuri tunnelma. Onhan Haahtela taitava luomaan erilaisia tunnelmatiloja.

    VastaaPoista
  12. Haahtelan uusimmasta kirjasta oli juuri nyt hyvä lukea arviosi, kun olen lukenut (kuunnellut) häneltä ensimmäisen kirjani. Muistin, että hän on suosikkikirjailijoitasi. :) Olen kyllä aivan vaikuttunut Elenasta...

    VastaaPoista