Katja Kallio: Yön kantaja
Otava 2017
Kansi Piia Aho
380 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani
Välillä hulluus puhui hänelle simasuulla. Jos antaisi sille periksi, tässä paikassa olisi järkeä kuin taikaiskusta, ja tässä kohtalossa. Siemättömästä vääryydestä tulisi loppu kuin piloillaan. Jäljellä jäisivät pelkät tosiasiat, hulluus ja hullujenhuone, rinta rinnan.
Mutta hän vastusti houkutusta. Öisin hän tarrasi kiinni ikiomaan silkkinauhaansa kuin kaitseeseen ja sai pysyteltyä pystyssä. Hän sai jatkettua elämää putoamatta sen pohjalle.
Otava 2017
Kansi Piia Aho
380 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani
Välillä hulluus puhui hänelle simasuulla. Jos antaisi sille periksi, tässä paikassa olisi järkeä kuin taikaiskusta, ja tässä kohtalossa. Siemättömästä vääryydestä tulisi loppu kuin piloillaan. Jäljellä jäisivät pelkät tosiasiat, hulluus ja hullujenhuone, rinta rinnan.
Mutta hän vastusti houkutusta. Öisin hän tarrasi kiinni ikiomaan silkkinauhaansa kuin kaitseeseen ja sai pysyteltyä pystyssä. Hän sai jatkettua elämää putoamatta sen pohjalle.
Amanda on aina ollut toisenlainen: reissunainen,
viettelijä, heittäytyjä. Tai irtolainen, prostituoitu, vietävissä oleva. Lapsesta
saakka Amanda, jo kohdussa vinoon
kasvanut, ei ole mahtunut tytölle tai naiselle määrättyyn muottiin. Elämä
kuljettaa Amandan Turun kaduille, milloin minnekin, kuumailmapallolentäjä
Duplessin rakastajattarena taianomaiseen Pariisiin saakka ja lopulta Seilin
saarelle, onhan hän diagnoosien mukaan parantumattomasti mielisairas. Häntä
vaivaa Insania epileptica menstrualis, kuukautishulluus.
Elämä Seilissä on omanlaistaan, täynnä sääntöjä, hierarkioita ja rooleja.
Amandalla on kuitenkin aina kykynsä ajatella toisin, kuulla tähtien kitinä katon läpi, aistia ruohon tuoksu.
Katja Kallio on ollut minulle aina tietyllä tavalla sekä ihailtava että vaikea kirjailija. Hän on kirjoittanut romaaneja, joista olen halunnut pitää mutten ole päässyt kirjaan sisälle, kuten Karilla. Hän on kirjoittanut erinomaisia teoksia, joista olen kuitenkin jäänyt kaipaamaan jotain. Ja sitten hän on kirjoittanut kirjoja, joita lukiessani olen ollut koko lailla myyty. Joka tapauksessa olen jo Kuutamolla-romaanista saakka odottanut aina innolla Kallion uutta tuotantoa. Kun kanneltaan upea Yön kantaja saavutti minut, syrjäytti se muut kesken olleet kirjat.
Yön kantaja perustuu vuosina 1864-1918 eläneen Amanda Fredrika Aaltosen elämään, mikä antaa oivalliset lähtökohdat romaanille. Yön kantajassa näkyy erinomaisesti se, miten hulluutta rakennetaan ja miten sairaalasta tulee vankila: vapaakävelijä ei pääse kotiin, Turkuun, vaikka kaupungin valot kajastavat Seilin saarelle saakka. Kallion Seili-kuvaus on vaikuttavaa: muinaisesta rajaa tarkoittavasta sanasta nimensä saanut saari erottaa toisistaan maailman juhlaväen ja kuokkavieraat.
Kallio luo moniulotteisen muotokuvan naisesta, jota ei varmasti voi täysin hahmottaa. Amanda kokee kovia, pääosin ulkopuolisten toimien vuoksi, osin omasta sisäisestä pakostaan. Keskiöön nousee kysymys paitsi oikeudesta tahtoa, myös oikeudesta olla: moraalisäännöt määrittävät paitsi olemisen tapoja, myös ihmisarvoa.
Kallion teksti on nautittavaa luettavaa, lauseiltaan taidokasta, tunnelmaltaan samalla kertaa synkkää ja ilmavaa. Kuumailmapallon lento ilmaviertojen armoilla pitää sisällään oman maailmansa, toisaalla hien hajussa on perhosia, nuhruisissa ja tuhnuisissa kohtaamisissa ollaan ihmisyyden äärellä. Kallio kuvaa Amandaa ja tämän edesottamuksia ja kaikkea tälle tapahtuvaa, taidolla, mutta silti Amanda jäi minulle vieraaksi sillä vaikeasti määriteltävällä tavalla, jolla romaanihenkilöt joskus jäävät. Jäin kaipaamaan jotain; jotain sellaista, jota en osaa määritellä – ehkä jotain kiinnepistettä, tässä kohtaa jotain samastuttavaa. Jäin, vaikka säpäleet satoivat Amandan päästä läpi ja viilsivät hänen sisuksensa repaleiksi. Eikö tuollainen kuvaus puhuttele? Toki. Ja silti hieno romaani ei puhutellut minua lukijana niin paljon kuin etukäteen toivoin. Toisaalta juuri Amandan kaltaisen romaanihenkilön kanssa tuo määrittelemättömyys sopii. Amandan aikalaiset eivät saaneet Amandaa tiettyyn muottiin, vaan alistivat hänet mielisairaalaan, ja sen ajatteleminen on sydäntä särkevää.
Vaikeasti määriteltävä Amanda on mieleenpainuva hahmo, joka on romaaninsa ansainnut. Yön kantajassaan Kallio luo vahvan tarinan herkästi haavoittuvalle ihmisyydelle.
--
Katja Kallio on ollut minulle aina tietyllä tavalla sekä ihailtava että vaikea kirjailija. Hän on kirjoittanut romaaneja, joista olen halunnut pitää mutten ole päässyt kirjaan sisälle, kuten Karilla. Hän on kirjoittanut erinomaisia teoksia, joista olen kuitenkin jäänyt kaipaamaan jotain. Ja sitten hän on kirjoittanut kirjoja, joita lukiessani olen ollut koko lailla myyty. Joka tapauksessa olen jo Kuutamolla-romaanista saakka odottanut aina innolla Kallion uutta tuotantoa. Kun kanneltaan upea Yön kantaja saavutti minut, syrjäytti se muut kesken olleet kirjat.
Yön kantaja perustuu vuosina 1864-1918 eläneen Amanda Fredrika Aaltosen elämään, mikä antaa oivalliset lähtökohdat romaanille. Yön kantajassa näkyy erinomaisesti se, miten hulluutta rakennetaan ja miten sairaalasta tulee vankila: vapaakävelijä ei pääse kotiin, Turkuun, vaikka kaupungin valot kajastavat Seilin saarelle saakka. Kallion Seili-kuvaus on vaikuttavaa: muinaisesta rajaa tarkoittavasta sanasta nimensä saanut saari erottaa toisistaan maailman juhlaväen ja kuokkavieraat.
Kallio luo moniulotteisen muotokuvan naisesta, jota ei varmasti voi täysin hahmottaa. Amanda kokee kovia, pääosin ulkopuolisten toimien vuoksi, osin omasta sisäisestä pakostaan. Keskiöön nousee kysymys paitsi oikeudesta tahtoa, myös oikeudesta olla: moraalisäännöt määrittävät paitsi olemisen tapoja, myös ihmisarvoa.
Kallion teksti on nautittavaa luettavaa, lauseiltaan taidokasta, tunnelmaltaan samalla kertaa synkkää ja ilmavaa. Kuumailmapallon lento ilmaviertojen armoilla pitää sisällään oman maailmansa, toisaalla hien hajussa on perhosia, nuhruisissa ja tuhnuisissa kohtaamisissa ollaan ihmisyyden äärellä. Kallio kuvaa Amandaa ja tämän edesottamuksia ja kaikkea tälle tapahtuvaa, taidolla, mutta silti Amanda jäi minulle vieraaksi sillä vaikeasti määriteltävällä tavalla, jolla romaanihenkilöt joskus jäävät. Jäin kaipaamaan jotain; jotain sellaista, jota en osaa määritellä – ehkä jotain kiinnepistettä, tässä kohtaa jotain samastuttavaa. Jäin, vaikka säpäleet satoivat Amandan päästä läpi ja viilsivät hänen sisuksensa repaleiksi. Eikö tuollainen kuvaus puhuttele? Toki. Ja silti hieno romaani ei puhutellut minua lukijana niin paljon kuin etukäteen toivoin. Toisaalta juuri Amandan kaltaisen romaanihenkilön kanssa tuo määrittelemättömyys sopii. Amandan aikalaiset eivät saaneet Amandaa tiettyyn muottiin, vaan alistivat hänet mielisairaalaan, ja sen ajatteleminen on sydäntä särkevää.
Vaikeasti määriteltävä Amanda on mieleenpainuva hahmo, joka on romaaninsa ansainnut. Yön kantajassaan Kallio luo vahvan tarinan herkästi haavoittuvalle ihmisyydelle.
--
Ehkä romaani lähenee ja pakenee sinua kuten Amanda kanssaihmisiään? Alkupuolen epäröintini jälkeen romaani nappasi minut otteeseen. Minustakaan Amanda ei ole samastuttava tai hallittava hahmo mutta tilanne ja tunnelma on, ja tarkoitan nimenomaan Seiliä. Ai miten hienosti kuvaat Seiliä ja sen merkitystä! Joskus heittäytyy tekstiin täysillä, joskus ei - niin se vain menee.
VastaaPoistaTuija, puit ajatukseni aika hyvin sanoiksi. Ehkä noin - ja tähän kirjaan se sopii. Se on totta, ettei Amandaan tarvitsekaan samastua, mutta koetin jotenkin pukea sanoiksi sitä, miksei tämä kirja sittenkään tullut ihan liki. Sitä on aika kiinnostavaa pohtia, koska kaikki oli tässä niin hyvin kohdillaan.
PoistaEn yleensäkään samastu romaanien hahmoihin, luen vaan :) Amandan tarina oli minusta liikuttava kertomus siitä epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, jota kokivat erityisesti epäsovinnaiset naiset, mutta luullakseni myös miehet. Kun 'hankala' tapaus saatiin valtiolliseen Seiliin, kunnan köyhäinhuolto säästi. Olisi hirveää ajatella itseä tilanteessa, jossa ei ole mitään päätäntävaltaa tai oikeuksia omaan elämäänsä nähden. Noin eristyneessä yhteisössä terveenkin päässä alkaa vipata. Katja Kallion kieli oli aivan ihanaa!
VastaaPoistaRiitta, en minäkään aina. Joissakin kirjoissa haluan samastua, toisissa en. Nyt jäin sellaisen oudon epävarmuuden varaan (siis epävarmuuteen itsessäni lukijana) ja mietin, että mitä minulla meni ohi. Hieno romaani, Kallio tavoittaa hyvin sen miten ihminen ei voinut itse päättää kohtalostaan.
PoistaMinä toisinaan samaistun ja se oli erittäin vahvaa jostain kummasta systä viime vuonna Nora Webesterissä.
PoistaTuo, että jää kuin kaipaamaan jotain, mitä siinä ei ole, on joskus iso harmi. Minulle tuo tapahtui kirjassa, josta olisin niin hirväesti halunnut pitää isosti, mutta kun siinä olisi pitänyt olla joku iso roso, joku kliimaksi, joku juttu jota kaipasin...Kotimainen naiskirjailija, esikoisteos ja kaikki olisi ollut kuin niin kohdillaan, että...Olispa kustannustoimittaja kirkaissut: Kliimaksi tähän!
Katja Kalliota en tähän hetkeen nyt lue, sillä tiedän, että jos sinä kaipaat jotakin, minä kaipaan vieläkin enemmän:) Onneksi löysin toisen kaimasi tarinan Lumikadusta...
<3
=Websterissä
Poista(Olen istunut 8 tuntia tässä koneella blogin ääressä...taas...kauheaa!)
Leena, Nora Webster on hieno kirja. Minä en täysillä samastunut, mutta ihastuin kirjaan, kuten Toibinin tuotantoon ylipäätään.
PoistaHmm, luulen että kaipaamme joskus vähän eri asioita kirjoissa. Sinä kaipaat jotain asiaa enemmän, minä jotain muuta. Tämä hieno romaani ja Seilin saari on kiinnostava, mutta toistaiseksi Kallion Syntikirja on ns. minun Kallioni.
Lumikatua luen nyt yhden hyvin rankan kirjan rinnalla. Lumikadussakin on paljon kaikkea, mutta sen toisen rinnalla Kaukosen kirjassa on lempeää seepiaa valoa.
♥
Tämä on kirjaston varauslistalla ja odotan sitä kovasti. Tykkäsin kovasti ensimmäisen maailmansodan ajan Säkenöivistä hetkistä. Yön kantaja jatkaa historiallista kirjallisuutta, joka on lempparilukemistoani.
VastaaPoistaNora Webster ei sytyttänyt minuakaan. Oli kyllä outoa, että yksikään kyynel ei vierinyt, vaikka oma mies oli kuollut.
Minullekin Kallion kirjat ovat olleet ristiriitaisia kokemuksia, ja ehkä siksi hän onkin kirjailijana niin kiinnostava. Joistakin hänen kirjoistaan olen pitänyt todella paljon, joistakin en yhtään, joistakin sekä että. Odotankin suurella mielenkiinnolla taas tätä uutta kirjaa: en osaa yhtään arvailla, mihin kirja voisi Kallio-skaalalla sijoittua. Aihe ainkin on kiinnostava.
VastaaPoistaKauniisti kirjoitettu teksti, kiitos! Yön kantaja alkoi kiinnostaa niin aiheensa kuin kantensa perusteella, ja siitä tulee mieleen Riitta Jalosen Kirkkaus (joka on myös vielä lukematta). Ihmisyys ja sen rikkinäisyys ovat loputtoman kiinnostava aihe ja on jotenkin ihanaa, että mielenterveysongelmien rinnalla voi käsitellä vahvoja, vaikuttavia ihmisiä ja etenkin naisia. En malta odottaa, että pääsen tämän kirjan pariin!
VastaaPoista