sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Astrid Lindgren: Maailman paras Katto-Kassinen


Astrid Lindgren: Maailman paras Katto-Kassinen
Kustantaja: WSOY (painovuosi puuttuu, mutta ilmeisesti yhteisniteen ensimmäinen suomenkielinen painos vuodelta 1986, omani hankittu 2010-luvulla)
Alkuteos: Yhteislaitos kirjoista
- Pikkuveli ja Katto-Kassinen (Lillebror och Karlsson på taket 1955)
- Katto-Kassinen lentää jälleen (Karlsson på taket flyger igen 1962)
- Katto-Kassinen kujeilee (Karlsson på taget smyger igen 1968)
Suomentanut: suomentajan tiedot puuttuvat
Ulkomainen lastenromaani, Ruotsi
Sivuja: 381

Hän heitti nopeasti paksut jalkansa ikkunalaudan yli ja kiipesi huoneeseen.
- Kuinka vanha sinä olet? kysyi Pikkuveli, sillä Kassinen vaikutti hänestä aika lapselliselta ollakseen setä.
- Kuinka vanhako minä olen, Kassinen toisti. Siinäpä kysymys. Olen mies parhaassa iässä, en voi muuta sanoa.
Pikkuveli ei oikein ymmärtänyt, mitä se merkitsi - olla mies parhaassa iässä. Hän mietti, mahtoiko itsekin tietämättään olla mies parhaassa iässä, ja kysyi ja varovasti:
- Mikä on paras ikä?
- Kaikki iät, Kassinen sanoi tyytyväisenä. Ainakin minun kohdallani. Minä olen kaunis ja ihmeen viisas ja sopivan lihava mies, hän sanoi.


Suuresti ihailemani Astrid Lindgrenin kolme Katto-Kassis -kirjaa yhteennitova Maailman paras Katto-Kassinen tutustuttaa lukijansa ihan tavalliseen kaupunkilaisperheeseen, jossa asuvat isä, äiti, isoveli Poka, isosisko Pipsa sekä Pikkuveli, joka kokee olonsa usein yksinäiseksi ja haaveilee omasta koirasta enemmän kuin mistään muusta. Eräänä tuikitavallisena päivänä tuo tuikitavallinen pikkupoika näkee ihmeellisen asian: taivaalla selässään olevan ropelin avulla lentävän paksun pienikokoisen sedän. Setä on Katto-Kassinen, maailman paras Kassinen, joka sattumalta asuu Pikkuveljen kotikerrostalon katolla suloisensotkuisessa mökissään. Kassinen on paitsi maailman paras Kassinen, myös maailman paras kukkomaalari, maailman paras köydenvetäjä sekä tuhansien höyrykoneiden omistaja. Uusi, epätasa-arvoinen ja kaikin tavoin uskomaton ystävyys on alkamassa.

Pikkuveli ihastuu itserakkautta uhkuvaan Kassineen, mutta minä olen Katto-Kassisen vihaaja. Tai vihaaja on turhan voimakas ilmaisu, mutta koin lapsena voimakasta harmitusta ja myötähäpeää lukiessani Kassisen edesottamuksista: Pikkuveljen saattamisesta vaikeuksiin, ahneudesta, etenkin kaikkien karkkien ja lihapullien ahmimisesta ja höyrykoneen rikkomisesta, omahyväisyydestä sekä koko ulkoisesta olemuksestakin. Koska julistaudun Lindgrenin hardcore-faniksi ja rakastan melkein kaikkea hänen kirjoittaamansa, minun oli pakko lukea Katto-Kassinen uudelleen nyt aikuisena. Ennen kaikkea halusin selvittää, miksi tuota ropeliselkää niin kovasti lapsuudessani inhosin. Toisaalta halusin tietää, miten omat lapseni, syksyllä koulunsa aloittava kuusivuotias tyttö sekä hänen nelivuotias pikkuveljensä, hahmoon suhtautuisivat.

- Sinäkö otat suklaalevyn? sanoi Pikkuveli hämmästyneenä? Minähän voitin.
- Jos sinä kerran voitit, niin ei liene liikaa pyydetty, että minä saan suklaalevyn, sanoi Kassinen. Jotain oikeutta täytyy sentään olla maailmassa.


Niin. Katto-Kassinen on edelleen ärsyttävä, itserakas ja ahne. Hän on maailman paras - maailman paras oma itsensä. Lasteni mielestä Kassinen oli tuhma, ilkeä ja samalla tavattoman hauska. Niin lie tarkoituskin, sillä Lindgren on Katto-Kassisenkin kohdalla yhtä viisas kuin kaikkien muidenkin hahmojensa. Kassisessa parannetaan pullakuumetta, kesytetään kotilohikäärme, kujeillaan niin rosvojen kuin perheenäitienkin kustannuksella sekä ennen kaikkea opitaan aimoannos ystävyydestä ja maailmasta - juuri sillä lasta kunnioittavalla ja niin luonnollisella ja huolettomalla, mutta sydämellisyydessään vakavalla tavalla kuin Lindgren vain osaa. Ja hänhän osaa: Katto-Kassinenkin eteneee episodista toiseen niin, että kirjaa on ilo lukea vaikkapa iltasaduksi, syntymäpäivät, tv-purkki tai jalon neidon lentelyt selvitetään aina yhdessä luvussa ja seuraavassa on uusien seikkailujen aika. Silti kaikki kolme Kassis-kirjaa ovat tyylipuhtaita romaaneja, sillä ensimmäinen ja viimeinen luku aina selkeästi aloittavat ja lopettavat tarinan.

Lindgren kirjoittaa Kassisensa nokkelaksi, ehkä eräänlaiseksi miespuoliseksi Peppi Pitkätossuksi, oudoksi lapseksi (minä ajattelen Kassista lapsena, vaikka hänet mainitaankin sedäksi), joka ilmestyy piristämään tavallisen lapsen arkea sekä auttaa tätä selviytymään monista elämän hankalista tilanteista. Kuten Peppi, myös Kassinen on yksin - ja kuten Tommilla ja Annikalla, myös Pikkuveljellä on tiivis ydinperhe. Mutta siinä, missä Peppi Pitkätossu on rakastettava, valoisa ja hyvää tarkoittava, on Kassinen avoimen ahne ja Pikkuveljen usein noloon tilanteeseen saattava. Toki Kassinen opettaa oikeudenmukaisuudesta ja ystävyydestä samaa kuin Peppikin, mutta Peppi on oikeudenmukainen kaikessa - hän antaa kultarahojaan ystävilleen ja auttaa näitä aina. Kassinen taas auttaa ensin itseään ja omaa ikinälkäistä vatsaansa, sen jälkeen hän on valmis auttamaan myös Pikkuveljeä. Kassisen huumori on lämmintä, mutta se on myös Pikkuveljen puolesta myötähäpeää tuottavaa.

Nyt aikuisena tunsin tismalleen samanlaisia tuntemuksia kuin lapsenakin - Katto-Kassinen on loistavaa lastenkirjallisuutta, mutta hänestä on niin vaikea pitää. Pikkuveli-parka! Sivumennen on kerrottava, että Jacob Forsellin upeassa Astrid Lindgren. Elämän kuvat -teoksessa mainitaan, että Katto-Kassinen oli ollut erityisen suosittu Neuvostoliitossa. Jotenkin voin (anteeksi asentellisuuteni) kuvitella, sillä Kassisen anarkismissa on näennäisen ilon ja karnevalisaation alla jotain surumielistä, Kassinen ikään kuin näyttää realistisen maailman vääryydet harvinaisen kirkkaasti ja hyväksyy pienen epärehellisyyden silloin, kun sen voi kääntää omaksi eduksi valtaapitäviä vastaan. Kassinen sai minut surulliseksi; se, minkä lapsena tunsin ärtymyksenä, koin nyt aikuisena jopa suruksi. Ehkä siksi Kassinen kyllä naurattaa, mutta ei lämmitä mieltä samalla tavalla kuin Peppi?

Kassisen fania minusta ei tälläkään kertaa tullut, mutta tunnistan kyllä erinomaisen lastenkirjan, kun se kohdalle sattuu. Kassinen on hankala tapaus - niin minulle kuin Pikkuveljen perheellekin. Mutta Pikkuveli tarvitsee Kassista. Itse asiassa koko maailma, etenkin pienten yksinäisten poikien maailma, tarvitsee aina myös kattokassisia. Ja koiranpentuja.

****
Lapsen antamat pisteet: * [yksi] Kun se Katto-Kassinen on niin ilkeä! Pikkuveli-parka, Kassinen söi kaikki sen karkitkin ja se huijaa koko ajan! Kassinen on ihan typerä! Tästä kommentista huolimatta Kassista piti lukea joka ilta ja Katto-Kassinen -elokuvakin on katsottu jo kolmesti, että pisteet taitavat mennä ihan vain Kassiselle itselleen, eivät Lindgrenin kirjalle.

30 kommenttia:

  1. Ilmankos minä niin pidin Katto-Kassisesta: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...Halusin jo hyvin nuorena olla ensisijassa eurooppalainen, sillä...

    Surumielisyyttä Katto-Kassinen todellakin sisältää. Meri ei enää syttynyt Kassiselle, vaikka muista Lindgrenin tarinoista pitääkin. Ai niin, meillä ei kukaan ole kovasti ollut Pepin perään. Minä kaikkein vähiten, vaikka olenkin aina Pepin lailla ollut rajojen rikkoja, barrikadeille nousija. Pepissä joku ei sytytä, mutta Kassinen, kiitos kyllä!

    Kirjoitappa joskus Vaahteramäen Eemelistä, niin minä kommentoin sitten oikein pitkästi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, hauskaa miten eri lailla voi ajatella. :) Minun mielestäni Katto-Kassinen oli ja on aina jotenkin ei-eurooppalainen vastarannankiiski, joka suhtautuu ennakkoluuloisesti uusiin asioihin.

      Mutta tosiaan Lindgren oli niin ihana, monipuolinen ja yksinkertaisesti paras lastenkirjailija, että hänen tuotannostaan löytyy aina ihastuttajia ja hieman vihastuttajiakin. Omat suursuosikkini ovat Marikki, Peppi ja Ronja.

      Eemeli (ja Marikki) on myös rakas. En tiedä, tulenko koskaan tekemään Eemelistä kirja-arviobloggausta. Muuten toki voisin jotain kirjoittaakin. :)

      Poista
  2. Mä olen fani, jokin siinä kiehtoo. Ja mulla on ollut hoitolapsi, joka oli kuin ... ja se sai aikaan vielä suuremman fanituksen :D

    VastaaPoista
  3. Minulla on ihan samanlaisia tunteita Katto-Kassisen suhteen. Lapsena Kassinen oli ainoa Lindgrenin hahmo, josta en pitänyt. Vanhempi poika ihastui Kassiseen sen piirretyn tv-sarjan nähtyään ja kirjatkin tuli äänikirjana kuunneltua. Itse en kyllä vieläkään pidä Kassisesta, mutta kirjoina kirjat ovat kyllä ihan hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhko, kohtalotoveri. :) Minullekin Kassinen on ainoa Lindgrenin hahmo, josta en vain voi pitää. Me emme ole lasten kanssa katsoneet piirrettyä Kassista, vaan sen elokuvaversion 70-luvulta. Se on periaatteessa hyvä, mutta tuo paksu lentävä pojankasvoinen setä... Apua!

      Poista
  4. Sama juttu täällä: vaikka rakastin lapsena melkein kaikkea Lindgrenin kirjoittamaa, Kassinen ei uponnut. Osaksi se johtui Katto-Kassisen hahmosta, jonka koin ärsyttäväksi - mutta en muutenkaan oikein päässyt kirjojen makuun, vaan pidin niitä jopa tylsinä.

    En ole kokeillut, miltä Kassinen aikuisena tuntuisi, mutta epäilen vähän etten nytkään kirjoihin ihastuisi. Ehkä se liityy tuohon myötähäpeän tunteeseen, tai siihen ettei kirjasta löydy Lindgrenille muuten niin tyypillistä hyväsydämistä ja epäitsekästä päähenkilöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, melkein helpottaa että meitä on monia muitakin. Kirjana Kassinen oli aika hyvä, siitä ihan yllätyin aikuisena. Mutta samalla se on hyvin toisteinen ja periaatteessa kaikki ensimmäisessä kirjassa ollut olisi riittänyt. Kassisen hahmo ei kehity, mutta ehkä kyse onkin enemmän Pikkuveljen kirjasta.

      Onneksi Lindgrenillä on niin paljon muutakin, mitä lukea ja mistä nauttia - aikuisenakin!

      Poista
  5. Minäkin inhosin lapsena mokomaa Kassista! Hattua nostan kun sait itsesi lukemaan nämä uudelleen, minä en ole kirjastossakaan koskenut edes pitkällä tikulla... Mutta voin kuvitella että lasten kanssa tämän avulla saa hienoja keskusteluja aikaiseksi. Koko yhteiseeposta tuskin saan luettua, mutta voisin edes tuon ensimmäisen koemielessä lukea lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, tosiaan: mokomakin! Mutta silti toivotan sinulle rohkeutta lukea kirjan joskus lapsillesi. Kyllä Kassisen parissa silti viihtyy ja joskus on aika mukavakin närkästyä hieman. :D

      Poista
  6. Minusta kaikki Lindgrenin kirjat ovat olleet kivoja. Katto-Kassinen tosin jäi vieraammaksi kuin Melukylän lapset ja Peppi Pitkätossu. Lapset niitä lukivat innolla ja tyttäreni oli oikea Astrid-fani. Hän keräsi Lindgrenin kirjoja omille lapsilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, Lindgrenin kirjat ovat ihania. Minä rakastan niitä, tosin en Katto-Kassista. Melukylän lapset on myös yksi suosikeistani, kiva että nostit sen esille. Minäkin kerään Lindgrenin kirjoja omille lapsilleni - ja siinä samalla itselleni.

      Poista
  7. Hei Katja, kiinnostavaa lukea Katto-Kassisesta, josta minulla on lapsuudesta vain hämärä mielikuva. Muistan pitäneeni hahmoa hauskana, joka ei ole ärsyttänyt, koska muistaisin sen muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, minulle Kassinen jotenkin oikein iskostui mieleeni lapsuudesta. Vaikka kaikki (!) muut Lindgrenit (myös ne nuortenkirjat, Kalle mestarietsivä jäi vieraaksi, sitä en ole lukenut) luin moneen kertaan. Olemme kesällä menossa taas Junibackeniin ja pitääkin nyt satujunassa hieman keskittyä Kassis-osioon. :)

      Poista
  8. Minä rakastan Katto-Kassista ja ihan samoista syistä kuin sinä inhoat! :D

    Taisin itse olla lapsena Kassisen kaltainen pikkuvanha saivartelija ja ikinälkäinen vatsani vaatii tyydytystä yhä edelleen säännöllisesti.
    Olen ehkä edelleen pieniltä osin kuten Kassista kuvasit - ärsyttävä, itserakas ja ahne. Osaan toki olla myös avulias, rakastava ja anteeksiantavainen, mutta Kassisessa juuri se on helppoa, että omalle kamaluudelleen saa joskus nauraakin.

    En muista Kassista ihan varhaislapsuudesta, vaan muistan itse lukeneeni joskus seitsemän vanhana sitä ensimmäisen kerran.
    Vielä nykyäänkin Kassinen on minusta aivan riemastuttavan samastuttava hahmo. Ei ehkä tosielämässä, mutta jotakin kautta pimeitä puoliaan on käsiteltävä.

    Kiitos ihanasta arviosta, herätti ajatuksia!

    Terveisin: Maailman paras Millimolli ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maailman paras Millimolli! Sillä juuri se sinä olet. Kirjoitit ihanasti omasta Kassis-suhteestasi ja ymmärrän hyvin, miksi Kassiseen kiinnyit ja kiinnityit. Sekä sinun että minun suhteeni Kassiseen kertoo Lindgrenin taidokkuudesta: kuinka ihmeellisen hyvin hän osaakaan hahmonsa kirjoittaa, ihastuttaviksi tai raivostuttaviksi, mutta ei koskaan yhdentekeviksi!

      Poista
  9. Astrid Lindgreniä luin ensimmäisen kerran vasta viime kesänä kuin luin kaikki Peppi Pitkätossun tarinat, ja oli hyvä opus :)

    Muuhun Lindgrenin tuotantoon olen tutustunut lähinnä tv:n kautta. Katto Kassinen tuli piirrettynä tv-sarjana. Se lienee aika kirjauskollinen, koska siinä Katto Kassinen valehtelee ja töppäilee ja syyt tulevat pikkuveljen niskoille, vaikka on Katto Kassisessa muutama hyväkin hetki.

    OLen itse ollut kuopus, joten pikkuveljet saavat tiettyä kaltoin kohtelua, jonka he toivottavasti (kuten Seitsemän veljen Eero) kääntävät voitoksi.

    Olen aina ihmetellyt vanhempia (siis aikuisia, jotka ovat vanhoja), jotka valehtelevat lapsille. Joulupukki on minusta siinä rajoilla, se on hyvä instituutio, mutta sekin luo jo huonoa happea (rikas saa paljon lahjoja = olen siis parempi kuin köyhän kakara, tontut vakoilevat lapsia jne ..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan tykänneeni Katto Kassisesta, mutta varmaan johtui siitä, että se tuli tv-sarjana lapsuudessani (näin ainakin muistelisin). Pepistä taas en jostain syystä koskaan erityisemmin pitänyt. Melukylän lapset taas muistan lukeneeni. Mutta nämä pitää ehdottomasti uudellen luetuttaa, nyt kun on nuo lapset, niin voi hienosti testata sitä, että mistä tykätään. Ainakin Lindgrenin kuvakirjat ovat olleet paljon tykättyjä.

      Tuohon Joken kommenttiin: mä olen sellainen vanhempi, joka valehtelee lapsille. Siis sillä tavalla, että saunassa elää tonttuja ja siellä ei saa riehua, koska saunatonttu hermostuu. Katsokaa vaikka Kätevä emäntä (katsoin pojan kanssa, nyt se uskoo mun jutun!)! Lähinnä teen niin sen takia, että en halua, että lapset ovat tosikkoja, jotka uskovat kaiken, minkä heille sanoo. Siis yleensä kerron vitsimielessä, ja poika ainakin tajuaa vitseiksi nämä heitot. Sitten on sellaisia maailmanselityksiä, jotka ovat hätäratkaisuja, esim. kysymykseen miksi nepalissa ei ole joulupukkia? Ei auttaisi, jos alkaisin selittää maailmanuskonnoista ;D No joo, mutta tosta ei varmaan ollut kyse....

      Katto Kassisesta tulee muuten mieleen Hirveä Henri, tv-ohjelma, jota eräs keskustelupalsta kauhisteli. Siis siinähän Henri tekee kaikkea tosia tuhmaa. Lapsista on hauska katsoa sitä ohjelmaa, mutta ymmärtävät kyllä, että niin ei saa tehdä. Ehkä tuossa on vähän sama meininki, että lasten on hyvä nähdä kunnon norminrikkoja, että ne säännöt tulevat kunnolla näkyviin.

      Poista
    2. Jokke ja Mari, kun meillä tehtiin saunaremontti ja Ikikiuas lensi ulos, aikuinen Merimme totesi, että 'nyt sauna ei ole mitään kun ei ole enää Nippe Nokinokkaa eli sitä Kunnaksen saunatonttua. Päätimme sitten laittaa Ristomatti Ratian hetivalmiin Saunatontun;-) Meillä on siis edelleen saunatonttu, vaikka se ei olekaan enää nokinen.

      Näitä tarinoita ei uskota, niitä vain rakastetaan!

      Meillä ei ole koskaan pidetty puhetta joulupukista, sillä se ei ole innostanut ikinä minua eikä lapsiamme. Meillä on joulun tontut.

      Poista
    3. Jokke, Mari ja Leena: Kiitos, tänne onkin tullut hyvää keskustelua. :)

      Jokke: Jos pidit Pepistä, niin kannattaa tutustua muuhunkin Lindgrenin tuotantoon: vaikka "vanhanajan" lapsiin, Eemeliin, Marikkiin, Saariston- tai Melukylän lapsiin tai sitten saturomaaneihin, joilla on vakava pohjavire: Mio, poikani Mio tai Veljeni Leijonamieli. Ronja Ryövärintytär on ihana.

      Minäkään en pidä lapsille valehtelemisesta, mutta joulupukki on mielestäni sellainen satuhahmo, joka ikään kuin kuuluu lapsen maailmaan. Se on myös sellainen hahmo, joka antaa aikuisellekin - koko perheelle, itse asiassa - luvan leikkiä.


      Mari A.: Hahaa, Hirveä Henri! Meilläkin lapset, lähinnä esikoinen, tykkää siitä ja ymmärtää tosiaan, että Henri tekee monessa asiassa väärin. Olen samaa mieltä siitä, että norminrikkojia tarvitaan. Ja niitä Lindgrenillä riittää kaikissa teoksissaan. Itse pidän eniten juuri vahvoista ja oikeamielisistä tytöistä, Pepistä ja Marikista. No, Lindgreniä kannattaa joka tapauksessa lukea lapsille!

      Minäkin keksin joskus hätäratkaisuja lapsille: Joulupukki esim. ei ehdi joka paikkaan.

      Leena: Nippe Nokinokka. <3 Minä tykkään joulupukista, koska tontut ovat liikkeellä aina muulloinkin. ;)

      Poista
  10. Jaahas, meni kommentti väärään paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori!

      Arvasin kun olin painanut lähetä nappia, että tuli hieman huonosti muotoiltua. Lapsuuteen kuuluvat tarinat, ja Joulupukki, tontut ovat ok. Samoin minusta on ok, puhua Näkistä, jos on yksinäinen laituri tai saunatontusta, jos kiuas on ongelmallinen.

      Pointtini oli siis se, että puhuin yleensä aikuisista, esim. lapsi tietää jonkin asia ja väittää, että A seuraa C, ja vaikka tämä on totta, niin aikuinen kumoaa tämän, tai aikuinen selittää totena, että A:sta seuraa aina B, vaikka näin ei olisikaan. Omat vanhemmat tietävät parhaiten omat lapsensa ja heidän ikätasonsa, vieraat aikuiset eivät tunne, lapsuuden pitää olla huoletonta, eikä siihen kuulu huoli. Minulla on syntymämerkki (pigmenttiläikkä) jalassa, ja pienenä eräs aikuinen sanoi, että siihen tulee aikuisena syöpä, ei ollut kovin hauskaa, eikä ole onneksi vielä tullut ...

      Poista
    2. Jokke, totta, erilaiset tarinat kuuluvat lapsuuteen. Luin (ihan vaan Hesarista) lastenpsykologin kommentin, jossa todettiin, etteivät esim. joulupukkitarinat ole vaarallisia. Yleensä totuus paljastuu lapsille pikkuhiljaa ja aikuisetkin voivat olla leikissä mukana.

      Mutta hui tuota syöpä-kommenttia. Juuri tuollaisia ei saisi lapsille kertoa!

      Poista
  11. Hih, samoja kokemuksia kuin teillä muillakin; inhosin Kassista siinä missä rakastin suurta osaa Lindgrenin muusta maailmasta. Olen aikuisena lukenut monia Lindgrenejä uudestaan ja katsellut elokuviakin (Peppi-sarjan lisäksi esim. Ronja, Veljeni Leijonanmieli...). Katto Kassisesta on vaan jäänyt mieleen miten se varasti lasten lihapullat. Tiedän aikuisia miehiä, jotka ovat lapsena pelänneet Kassista. Tietysti lasten kanssa hengaava karsea ukko voitaisiin nykypäivänä tulkita, nojoo... (Viimeinen virke on huumoria. Osittain.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna-Riikka: Arvaa mitä? Mietin Kassista lukiessani ihan samaa, että aika pelottava kirja itse asiassa, kun paksu setä lyöttäytyy noin 10-vuotiaan pojan seuraan. Minullekin jäi lapsuudestani parhaiten mieleen tuo lihapullien varastaminen ja lisäksi höyrykoneen rikkominen. Mutta uh, tosiaan. Onneksi Lindgren on kirjoittanut niin paljon kaikkea muuta. :)

      Poista
  12. Kaikki Katto-Kassisen ystävät ja ei-kamut. Ihana lukea kommenttejanne. Koetan vastata niihin tänään tai viimeistään huomenna. :)

    Ja olen helpottunut, että muillakin on traumoja Kassisesta.

    VastaaPoista
  13. oi tämän muistan kun katsoin sitä ruattin kiellellä, Carlsson på taket...vähän ilikiä pikku pentu ( sanoisinko ) :)

    VastaaPoista
  14. Minä tykkäsin Katto-Kassisesta kaikessa ilkeydessäänkin :)

    VastaaPoista
  15. Jaha, vielä kolmas kommentti saman yön aikana vanhoihin teksteihin.

    Olen siis opiskellut Uppsalassa kieliä, ja kerran sain (ehkä kaikkien muiden kieltenopiskelijoiden mukana) kutsun Astrid Lindgren -tutkijan luennolle, joka mm. vertaili Peppiä ja Vihervaaran Annaa. Meitä ei sivumennen sanoen ollut kuin toistakymmentä. Tältä tutkijalta - nimeä en muista, tuskin yksikään omistamieni Astrid-aiheisten kirjojen kirjoittajista - kuulin, että Venäjällä Karlsson på taket on suosittu siksi, että kääntäjä on tehnyt Kassisesta miellyttävän henkilön. Itsehän en osaa venäjää, enkä ymmärrä miten se on mahdollista.

    Onhan Kassinen kai jonkinlainen Herra Liljanoksan uudempi muoto, jälleensyntynyt sellainen, eli jos joku minua vähemmän lapsenmielinen tulkitsee Hämäränmaassa-sadun niin, että poika kuolee, niin Pikkuvelikin kai kuolee. Kuvittelee, että mielikuvitusolento on totta, ja hyppää sen kyytiin ikkunasta heti tarinan alussa? Vähän kuten Leijonamielen tai Mion tulkinnat? Itse en tulkitse niin, vaan ihan lapsen, tai lapsikertojan, silmin edelleen joka kirjassa. (Meni vuosikausia, ennen kuin tajusin, että Abbe oli se kreivin haamu yms. vähemmän suoraan sanotut jutut lapsena lukemissani kirjoissa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Deena, kiva että kommentoit. :)

      Tuo luento kuulostaa kiinnostavalle! Aika hurjaa, että kääntäjä on tehnyt Kassisesta miellyttävän. Minä muistelen kuulleeni, että Kassinen tarjosi entisille neuvostoliittolaisille sopivalla tavalla kapinallisen hahmon.

      Teoria Kassisen ja herra Liljanoksan yhteydestä on jännä! Miksei, siis siinä mielessä, että Lindgren saattoi kehittää lentävän miehen hahmoa. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, ettei Pikkuveli kuole: hänhän on koko ajan läsnä arkisessa maailmassa - Kassinen on vähän samanlainen anarkisti kuin Peppi, tosin sillä erotuksella että Peppi ajattelee muita ja on hyvä.

      Poista