Sarah Waters: Yövartio

Sarah Waters: Yövartio.
Kustantaja: Tammi 2007, Keltainen kirjasto
Alkuteos: Nightwatch 2006
Suomentanut: Helena Bützow
Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela
Ulkomainen romaani, Iso-Britannia
Sivuja: 509

Ja kun aseet vaikenivat, ilmapiiri saattoi olla vielä kaameampi. Kay ja Mickey olivat kävelleet kerran tai pari joenrantaa, kun heidän vuoronsa oli päättynyt. Paikka oli luonnoton, omalla tavallaan maaseutuakin hiljaisempi, ja näkymä Thamesia pitkin Westminsteriin oli pelkkää säännötöntä töyrästä - aivan kuin sota olisi hajottanut Lontoon osiin, muuttanut sen ryppääksi kyliä, joista jokainen puolustautui yksin ja epätoivoisesti tuntemattomia voimia vastaan.

Vuonna 1947 Iso-Britannia koettaa toipua toisesta maailmansodasta. Pommitusten runtelema Lontoo alkaa kääntyä takaisin kohti elämää, mutta sodan seuraukset näkyvät kaikkialla. Miesten pukuun ja solmioon pukeutuva vauraasta taustasta tuleva Kay viihtyy elokuvissa ja katselee koko maailmaa kuin tarkkaillen. Viv työskentelee eräänlaisessa deittipalvelussa ja tapailee naimisissa olevaa miestä. Vivin työtoveri Helen ja Julia ovat pariskunta, Julia menestystä niittävä kirjailija, Helen tyttöystästään mustasukkainen nuori nainen. Vivin veli Duncan on vapautunut vankilasta, jonne joutui sodan aikana homoutensa vuoksi. He kaikki koettavat elää elämäänsä, jonka todellisuus iskee toisinaan liiankin lujaa. 1944 Lontoota pommitetaan, myös 1941 sota on jo käynnissä. Sodan keskellä Kay, Helen, Julia, Viv ja Duncan kaikki kurottelevat kohti tulevaisuutta tai pakenevat sitä ja todellisuutta kukin omalla tavallaan.

Sarah Watersin Yövartio (2006) kulkee kerrontansa osalta kronologisesti taaksepäin vuodesta 1947 vuoteen 1941 toista maailmansotaa seuranneissa sekä sodan aikaisissa vuosissa. Romaanissaan Waters piirtää kuvaa sota-ajan varjopuolista, ei kai sodassa muita olekaan, sekä herättää yli 60 vuoden takaisen Lontoon henkiin likaisena ja pimeänä, paikoin valoisana ja koko ajan elävänä - rikkinäisenäkin. Samanlaisia ovat myös kirjan henkilöt, jotka etsivät unohduksen tarjoavaa rakkautta joskus miltei vaikeimmalla mahdollisella tavalla.

Värjääntynyt rappaus näytti huonolla säällä kammottavalta. Tänään kadut kylpivät auringossa, ja talot olivat kuin vaalenneita luita sinistä taivasta vasten. Lontoo näytti mukiinmenevältä, Helen ajatteli. Jalkakäytävät olivat tomuisia - mutta tomuisia vain sillä tavalla kuin tuntikausia auringossa maanneen kissan karva. Ovet olivat auki, ikkunat ylhäällä.

Waters kuvaa kaikkea taitavasti, niin eri yhteiskuntaluokista lähtöisin olevia ihmisiä kuin Lontoota, joka on melkein yksi kirjan henkilöistä. Sota itsessään on raakaa, pimeää ja surullista: ambulanssia ajava Kay näkee silpoutuneen perheen ja melkein kaiken nähneenäkin liikuttuu pieneltä lapselta irronneesta leuasta, jossa maitohampaat ovat jäljellä - ja niin tekee lukijakin. Sota saa ihmisten moraalin löyhemmäksi, myös ylempien luokkien naiset potevat krapulaa eikä nuhruisissa hotelleissa katsota yhteiskuntaluokkaa kuin korkeintaan arvaillen tai kuiskien. Elämää määrittää toisaalta väsymys ja välinpitämättömyys, toisaalta halua kokea läheisyyttä, päästä jonkun kainaloon. Se, että Waters rakentaa romaaninsa tulevasta menneeseen tekee lukemisesta kiehtovaa ja kerroksista; lukemisesta tulee omalla tavallaan ihmisten arvoituksen ratkaisemista, koska ajallisesti taaksepäin meneminen toisaalta kertoo siitä, miksi mihinkin asioihin on päädytty, mutta toisaalta avaa koko ajan uusia ja uusia kysymyksiä.

Koska Waters luo tarinansa viisaasti, ei hän sulje tarinallista ympyrää, vaan jättää lukijan pohtimaan hahmojaan pitkäksi aikaa (näin oletan, lopetin lukemisen vasta tänään). Minun oli itse asiassa pakko lukea uudelleen muutama vuoteen 1947 sijoittuva kohtaus ymmärtääkseni paremmin muutamia ratkaisuja. Mukana kulkee myös Watersin melkein koko tuotannolle - Vieraasta kartanossa puuttunut - ominainen  seksuaalisten vähemmistöjen elämän kuvauksen elementti. Se tuo Yövartioon oman, tärkeän lisänsä, joka taidokkaan kerronnan ja tiheän tunnelman ohella; sota pakottaa ihmiset peittelemään ja vaikenemaan, omaan sukupuoleen rakastuminen, ihastuminen tai vain halu ja kaipuu pakottavat ihmiset piiloutumaan varjoihin, oman elämänsä yövartioon myös sota-ajan ulkopuolella.

Waters rakentaa 1940-luvusta elävän ja äärettömän kiinnostavan, epookkimaisen ja tarkan. Tapakulttuurin kuvailussa on paljon samaa kuin Blogistanian Globalian voittaneessa Vieraassa kartanossa, vaikka yksinäinen kartano eroaakin kovasti eloisasta Lontoosta. Yksityiskohdat ovat paikallaan, tunnelma on sama, melankolinen ja paikoin raskas. Kuten muissakin lukemissani (kaikissa suomennetuissa, siis) Watersin kirjoissa, myös Yövartiossa tarina rakentuu hitaasti, Watersin kerronta on verkkaisaa. Joidenkin kirjojen kohdalla saatan tuskastua hitauteen, mutta en Watersin.  Hänen kerrontansa suorastaan imaisee mukanaan enkä ainakaan minä olisi raaskinut laskea kirjaa käsistäni. Nautin Yövartion lukemisesta alusta saakka, siitä miten arkirealismi kohtaa ihmisten osin menetetyt haaveet ja menneisyyden haamut sekä siitä, millä intensiteetillä Waters kaikkea kuvaa. Vaikka lukija tavallaan tietää lopun heti alussa, ei hän kuitenkaan voi olla lukematta romaania saadakseen selville koko ajan lisää.

Yövartio on sotakirja, rakkauskertomus, eräänlainen ihmismielen liikkeitä koskeva arvoitus, ihmissuhdetarina sekä kuvaus siitä, mitä kaikkea ihmisten pään sisällä liikkuu aikoina, jolloin eteen tulee asioita jotka ovat liiankin raskaita kohdattavaksi. Sodan kauhujen jäljet näkyvät jokaisessa omalla tavallaan. Waters rakentaa romaaninsa viisaasti ja näyttää, mikä, miten ja miksi ne jäljet rakentuvat ja saavat ihmiset toimimaan ja ajattelemaan. Lukemistani Watersin teoksista, joista kaikista olen pitänyt kovasti, Yövartio tuntuu ainakin näin äkkiseltään parhaimmalta.

****

Yövartion ovat lukeneet myös Salla, joka olisi voinut jäädä pimeään Lontoseen pitemmäksikin aikaa (niin minäkin!), Linnea, joka ahdistui hieman sekä Sanna, joka koki aluksi pettymystä, mutta huomasikin pitävänsä kirjasta kovasti. Romaanin jo pari vuotta sitten lukenut Satu sai Watersista mielenkiintoisen kirjailijatuttavuuden.