tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kirjankansirunoja kesälle ja kaipaukselle (+ pieni haaste)

Nyt tänä iltana, kesäsateen ja auringonpaisteen vuorotellessa olen surffaillut lukuisissa (no, nimenomaan) kirjablogeissa ja silmiini suorastaan hypähtivät Kirjantilan Jaakon kirjanselkämysrunot, kolme hienoa runoa, jotka on luotu kirjojen nimekkeiden perusteella. Jaakko kehottaa muitakin tarttumaan tällaiseen runoiluun ja Kertomus jatkuu -blogin Reetan mukaan niin on muutama vuosi sitten tehtykin.

Koska en kuitenkaan ole huomannut mitään kirjanselkämysrunojen suurta maihinnousua, päätin laatia muutaman oman runon kirjahyllyni selkämysten inspiroimana. Ja koska tämä on mielestäni niin mainio idea, haastan Susan, Hannan, Karoliinan, Leenan ja Anna Elinan laatimaan omat kirjankansirunonsa. Olisi hauskaa, jos tämä Jaakon nyt keväällä 2012 elvyttämä idea saisi laajan blogisuosion, joten haastakaa muita mukaan sitä mukaa kun vain ehditte!

Ja nyt omiin runoihini. Kaksi kirjankansirunoa kesästä ja kaipauksesta - tai kesälle ja kaipaukselle, olkaa hyvät!


"Kesäkirja"

Kesällä kerran Kafka rannalla,
14 solmua Greenwichiin.

Ole luonani aina!


"Rakkaus on saari"

Että hän muistaisi saman:
kiireettömyys
lumous.

Jäljet.
Kuin surmaisi salakielen.

Anna minun rakastaa enemmän.


P.S. Näitä runoja olisi voinut laatia vaikka kuinka, mutta minusta on tulossa laiska valokuvaaja. Apua!

51 kommenttia:

  1. Oi miten mahtavat, kauniit runot! Mitä mainioin idea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kiitos. Laadi omat runosi - tee vaikka runo miehellesi ja perheellesi! :)

      Poista
  2. Piristävää tällaisena päivänä :) Kiitos tästä! Ehkä inspiroin itseäni samalla tavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, kiva että onnistuin piristämään! Haastan sinut tässä kommentissa laatimaan omat kirjankansirunosi.

      Poista
    2. Kirjoitin, mutta unohdin laittaa tänne.
      http://blogisisko.blogspot.fi/2012/06/kirjankansiruno-lenna-uneksi.html

      Poista
    3. Anna Amnell, hauska kuulla. Kiitos linkistä! Kirjakansirunojen keksiminen on mielestäni rentouttavaa.

      Poista
  3. Aivan ihana haaste, kiitos! Lupaan pian runoilla omat versioni blogissani ;)

    VastaaPoista
  4. Jee! Paitsi että huijasit! Toisesta runosta puuttuu jotain. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjis, se oli vahinko, jonka jo ehdin korjata. :D

      Poista
    2. Hihii! Vähänkö olen onnellinen, että pääsin pätemään. ;)

      Poista
  5. Onpa hauska haaste!! Huomasin huijauksen myös, hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, kuten Marjikselle kommentoin, se oli vahinko! Kirjoitin runoja samalla kun hyppäsin vähän väliä leikkimään Kapteeni käskee -leikkiä. Mutta nyt en muuta runoista mitään. ;)

      Poista
  6. Hiphei ja kiitos haasteesta! Otan tämän ohjelmaan heti kun ehdin, mutta tällä viikolla. Idea on loistava! Ja sun runot niin kesää ja rakkautta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Ja kiva, että kirjoititkin omat runosi heti. Arvasin, että innostut tästä. :)

      Poista
    2. Sinä arvasti, että 'Leena ryhtyy tähän nuolena'! Nyt en pysty keskittymään muuhun, kun mietin uusia runoja...Tämä on varmaan jotenkin terapeuttista, innoittavaa ja rentouttavaa eli toimii kuin tee.

      Poista
    3. Niin arvasinkin. :) Olen samaa mieltä, tällaisten runojen tekeminen on rentouttavaa. Aion tehdä vastaavat nyt kaikkina vuodenaikoina.

      Poista
  7. Hauska idea ja ihania runoja! Hm, tässähän lähtee runosuoni sykkimään...

    VastaaPoista
  8. Onpa hyvä idea! Ja sinun runosi ovat hienoja. Otan mielelläni haasteen vastaan. Kunhan olen vähän pirteämpi, niin kuvailen ja runoilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, minäkin ihastuin tähän ideaan. Ja tosi hienoa, että jaksoin tehdä omat runosi jo hetimiten!

      Poista
  9. Ooh, mikä kuva!

    Ja jee, kiitos hauskasta haasteesta. <3 Olen tunnetusti hieman runorajoitteinen, mutta ehkä tämä juuri siksi on minulle mainio haaste. :)

    Sinun runoistasi tuli herkkiä ja kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, minäkin sanon kuvasta ooh, mutta vain siksi että sade huuhtoi muurahaiset pois pioneista. ;)

      Ole hyvä, ajattelin tämän sopivan sinulle. <3

      Poista
  10. mahtavan hauskoja! wau! loistava haaste, minäkin saatan innostua, tosin minun hyllystäni taitaisi tulla vaan englanninkielistä runoutta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anni.M., jos oikein huomasin, niin sinut haastettiinkin jo. Jee!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Elma Ilona, olen samaa mieltä siitä, että idea on mainio. Jokohan sinut haastettiin? Toivottavasti. :)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos, Hanne, kun huomasin tämän idean Jaakon blogista, oli pakko laatia näitä runoja.

      Poista
  13. Upeita runoja ja kaunis pioni, äitikin kehui kuvaa. :) Kiitos kun muistutit tästä ideasta, taidan tarttua siihen kunhan saan kirjat ulos laatikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, kiitos. Sano äidillesi terveisiä! Ja toivottavasti muuttolaatikoiden purkaminen sujuu hyvää vauhtia. :)

      Poista
    2. Viikonloppuna pääsemme toivottavasti aloittamaan kunnolla purkamisen, silloin hankitaan myös uusi kirjahylly <3

      Poista
    3. Linnea, kuulostaa hyvältä. Ja uusi kirjahyllykin! Se on onnea. Kuten koko uusi kotinne. :)

      Poista
  14. Ihania nuo runot, sekä kuvina että teksteinä! Puhumattakaan kirjoista niiden takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, oi, kaikki nuo kirjat ovat hyviä. Koetin valita sellaisia, joista saa hyvän runon ja jotka ovat teoksinakin hienoja. :)

      Poista
  15. Toivottavasti tästä tosiaan tulee villitys!! :) Innostuin itsekin runoilemaan silloin samaan aikaan kuin Reeta Karoliinakin, tuotokset löytyvät täältä. Olen jo moneen kertaan suunnitellut ottavani uusiksi, hyllyn nimikevalikoimakin on ehtinyt mukavasti uudistua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kiitos linkityksestä. Mulla meni tuo aikaisempi runoilu ihan ohi, joten mukavaa että nyt löysin niin sinun kuin Reeta Karoliinankin runot. Ja nyt tämä taitaa alkaa löytää hyvin blogeihin.

      Poista
  16. Voi miten mahtava idea! Ja pidin kummastakin runosta, erityisesti toisesta.
    Ja lukeeko tuossa "kuin surmaisi salakielen"? Se ei muuten haittaa yhtään, tulee mukana taas uusia merkityksiä. Täytyy varmaan jossain vaiheessa tehdä omiakin runoja, nyt olen väsynyt ja loppuviikolla tuulinen, mutta ehkä sunnuntaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, sinä olet tarkkasilmäinen. Kiitos! Vaikka salakieli toisikin mukanaan oman merkityksensä, niin pidän satakielestä enemmän tässä yhteydessä.

      Laadi omat runosi, olisi ihana lukea!

      Poista
  17. Kirjankansirunous on hieno keksintö! :)

    VastaaPoista
  18. Hauska idea. Runoista puheenollen, olet kai huomannut runon talo -haasteeni? Auvoista kesää!

    VastaaPoista