maanantai 28. maaliskuuta 2011

Helen Moster: Hylky



Maalaus oli jäänyt hänen mieleensä kuppia pitelevien sormien vuoksi. Kauneimmat sormet, mitä hän oli koskaan nähnyt, intendentti runoili sähköpostissaan. Kuka oli voinut maalata sormet niin koskettavasti? Tuon maalauksen minäkin halusin nähdä. Ehkä saisin kupin historiaan edes vähän lisävalaistusta.
Toissapäivänä minä vihdoin sen näin. Isoimmat ihmisjoukot seisoivat rembrandtien edessä, mutta niille minulla ei ollut silmiä. Sitä vastoin ketään ei kiinnostanut se pieni maalaus, jonka vuoksi minä olin Schipholiin lentänyt. Oikean käden sirot sormet olivat kietoutuneet tutunnäköisen kupin ympärille, vasemman käden sormet pitelivät sivellintä, joka maalasi ruusua valmiiksi.
Ruusun synty, luki maalauksen viereisessä nimikyltissä. Tuntematon, noin 1792-3. Arne Arnesenin piirroksen pohjalta.

On aina ilahduttavaa yllättyä myönteisesti lukukokemuksen jälkeen. Tartuin Helen Mosterin esikoisromaaniin Hylkyyn (Avain 2011) toki kiinnostuneena, mutta odotin kannen esittelytekstin sekä tummanpuhuvan kansikuvan perusteella jotain luonnontieteellisti ja teknillisesti painottunutta historiallista romaania. Historiallinen romaani toki onkin, mutta millainen! Romaani, joka johdattaa vanhenevan Katariina Suuren rakastajavuoteelta rotterdamilaisen suurperheen illalliselle, faustuslaisesta saksalaisesta oluttuvasta venesatamiin ja edelleen Nuuksiossa sijaitsevasta mökistä Vrouw Helenan hylylle meren leijattavaan mustuuteen. Kaiken keskiössä eri aikakausia yhdistävänä tekijänä on pieni ja hauras, taidokkaasti maalattu ruusukuvioinen posliinikuppi.

Hylky liikkuu kahdessa eri ajassa ja kolmen eri kertojan kokemusmaailmassa.Suomalaisessa nykyajassa nuori, elämänsä otteen suhteen kykenemätön, tutkija Anton Saksa alkaa harrastaa sukellusta ja löytää sattumalta hylyn, Vrouw Helenan, joka sekoittaa hänen elämänsä täysin saaden aikaan mitä villimpiä kuvitelmia. 1700-luvun lopun Rotterdamissa merikapteeni Willem Arnesen saa määräyksen noutaa saksalainen posliiniastiasto sekä arvokkaita maalauksia ja kuljettaa ne Katariina Suurelle. Pitkä, talvea enteilevä merimatka ei houkuta kapteenia. Seurakseen hän vaatii esikoispoikansa Arnen, taiteellisesti lahjakkaan hintelän nuoren miehen, jota laivat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Kolmas kertoja on Katariina Suuri, jonka hankkeista koko Vrouw Helenaan liittyvä vuosisatainen prosessi saa alkunsa. Katariina arvostaa kaikkea kaunista, myös kauniita miehiä. Häneltä jää huomaamatta, kuinka nuori rakastaja Platon Zubov kavahtaa Katariinan velttoa lihaa, mutta kunnioittaa valtaapitävän naisen himoja.

Hylky on osa niiden historiallispainotteisten romaanien jatkumoa, joissa liikutaan eri aikakausissa ja joissa historian johtolankoja aletaan purkaa jonkun pienen yksityiskohdan avulla. Hylyssä Anton on toki löytänyt kokonaisen uponneen laivan, mutta nimenomaan tuo posliinikuppi, joka on maalattu Meissenin posliinitehtaalla ja on liiankin hauras aikuisen miehen käsiin, on Antonin pakkomielteen alkusyy. Posliinikuppi toimii myös todistajana siitä, että aarrelaiva makaa meren syvässä syleilyssä.

Historiallisen romaanin painolastina on usein liika rönsyilevyys, kertojan näsäviisaus ja näppäryys sekä kaikkien asioiden äkillinen ratkeaminen vuosien arkistotyön ja eri aikakausissa juoksentelun seurauksena. Hylky säästyy tältä; Tarina viihdyttää ja rullaa eteenpäin, mutta valmiita vastauksia tai lopullista ratkaisua ei ole. Historiallisiin tiiviskiviromaaneihin tottuneena ilahduin siitä, että 250 sivulla voi kertoa juuri sopivasti. Moster jättää tilaa lukijalleenkin.

- Mikä sinua siinä miellyttää?
- Pidän sen hurjuudesta, aaltojen voimasta, aloitti Arne epävarmasti. Hän yritti epätoivoisesti olla räpyttelemättä silmiään.

- Siinäkö kaikki? Werner Lourens tivasi.
- Meri raivoaa, ja silti kaljuuna pysyy pystyssä. Kukaan ei anna periksi, ei luonto eikä laiva. Ja silti, tai juuri sen vuoksi, kaikki on harmoniassa.

Hylky on osin kirja lasten ja vanhempien suhteesta sekä niistä odotuksista, joita lapset eivät osaa vanhempiensa silmissä täyttää. Arne on taiteellisesti lahjakas, jo parivuotiaana hän piirsi kotonaan olevan maljakon edesmenneen äitinsä iloksi. Willem Arnesen ei anna juurikaan arvoa pojalleen eikä taiteelle ylipäätään, vaikka osallistuukin illallispöydässä keskusteluun Rousseaun Émilestä. Hän arvostaa laivanrakennusta, arkkitehtuuria ja karttoja, kovia ja välttämättömiä saavutuksia. Anton puolestaan ajelehtii eikä osaa itse ottaa suuntaa elämälleen. Määrätietoinen äiti sekä yhtä järjestelmällinen entinen vaimo Kaisa, Suomen nuorin kauppatieteiden tohtori, kiikuttavat Antonin eteen yliopiston hakupapereita tai varaavat ajan hammaslääkärille. Äidilleen työtön ja yksinäinen Anton edustaa kaikkea sitä, mitä äiti ei voi sietää. Vasta veden syvyyksissä Anton kokee vapautuvansa kaikesta tästä. Ei siis ihme, että hylky muodostuu käännekohdaksi Antonin elämässä. Myös Katariina Suuri, jonka tarina jää yllättäen kirjan vähiten kiinnostavaksi, pohtii välillä suhdetta poikaansa, vaikka nuori rakastaja viekin hänen huomionsa laivan aarteiden ohella.

Mosterin kirjassa päähenkilöitä ihmisten rinnalla ovat meri, laiva sekä taide. Meri on kuin hornankattila ja pian se on kuitenkin tyyni ja kimmeltävä. Minä, Järvi-Suomen tyttö, olen harvoin lukenut näin väkevää, mutta silti yhtään liioittelematonta merenkäyntikuvausta. Mosterin tekstiä lukiessani melkein koin syksyisen meren suolaisen koleuden, merilintujen äänet ja tuulen. Mosterin onnistuu kuitenkin vältää ylikuvailemisen tai liiallisen maalailun karikot. Hän kirjoittaa juuri sen verran kuin tarpeen, ei pakahduta lukijaansa minkään alle ja ehkä siksi saa romaanistaan niin vahvan. Mereä tutumpi tai ennen kaikkea rakkaampi minulle on kuvataide. Siksi juuri Arnesta kasvaa kirjan koskettavin henkilö, joka kantaa mukanaan hollantilaisten maalaustaiteen mestarien nuoruudenkuvaa.

Moster kirjoittaa hyvin. Hänen kielensä on sopivasti maalailevaa, mutta vakaan laivan tavoin eteen päin luotsaavaa. Minulle kirjasta tuli paikoin mieleen samanlainen elokuvallinen maalauksellisuus kuin Tracy Chevalierin Tytössä ja helmikorvakorussa vai Susan Vreelandin Sinisessä neidossa, mikä johtunee Arnen tarinan ajankohdasta, hollantilaisesta taiteesta, Rotterdamin ja Amsterdamin arjesta sekä siitä, että niin Tytössä ja helmikorvakorussa kuin Hylyssäkin voisi yksittäisestä kohtauksesta hyvinkin tehdä tummanpuhuvan, flaamilaisia mestareita kunnioittavan maalauksen. Kuvitelkaa vaikka hameenhelman heilahduksen paljastama kainosti vilahtava nilkka tai keittokulho, josta äidittömiä lapsia ruokkiva isoäiti ammentaa kauhallisen ravintoa puisen pöydän ääreen kokoontuneelle perheelle. Nähkää Punaisten lyhtyjen alue nykyhetkessä tai kulkaa tammilankkujen nitinä jalkojen alla. Tällaisia pieniä tuokiokuvia Hylky tarjoaa, mutta ei jumiudu niihin.

Antonia itkettää ja hän tuntee liitelevänsä, kun hän astuu ulos Rijksmuseumista. Luulen, että vastaavan kokemuksen äärellä minuakin itkettäisi (olen toki Rijksmuseumissa käynyt, mutta taisin jumiutua niihin rembrandteihin ja vermeereihin). Mosterin kirja sai minut janoamaan lisätietoa paitsi Vrouw Mariasta, myös Katariina Suuren vaiheista ja rakastajista sekä siitä, voisiko Amsterdamin Rijksmuseumissa olla jonkinlaista vastinetta maalaukselle ruusuisesta posliinikupista. Posliinikuppi on totta kai fiktiota, mutta niin hyvin kirjoitettua, että haluan uskoa sen tarinaan. Kuvataide, löytäminen ja meri ovat teemoja, joiden maku pysyy kirjallisilla kielinystyröilläni vielä pitkän aikaa.

****-

Hylystä ovat kirjoittaneet myös Booksy, Kirsi Hietanen ja Sara.

26 kommenttia:

  1. Minäkin olisin sivuuttanut kannen perusteella. Sen mukaan mitä kerroit tässä, kirjaan olisi sopinut joku vähän "romanttisempi" kansi. Nyt kiinnostuin!

    VastaaPoista
  2. Kansi on tosiaan minustakin hiukan luotaantyöntävä. Mutta tämä kuuluu lukuohjelmistooni silti ja etenkin, kun tästä on näin positiivisia arvioita kirjoitettu :)

    VastaaPoista
  3. Pienen mökin emäntä: Totta. Tämä kirja ei ole varsinaisesti romanttinen, tai ainakaan "rakkauskirja", mutta siinä on paljon sellaista taiteen ja merenkäynnin kuvailua, että kansi ei mielestäni täysin antanut lupausta kirjan sisällöstä. Kyllähän se hylky siellä mustassa merenpohjassa makaa, mutta silti kansi kertoo jostain teknisestä ja "miehisestä". Ja sitten tämä onkin niin taidepainotteinen kirja, hienoa kyllä!

    VastaaPoista
  4. Luulin hollantilaisen kirjoittamaksi, mutta eihän se ollutkaan.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Hanna M.: Minulle tämä oli myönteinen yllätys. Kirja alkaa ehkä hieman siten kuin kannen perusteella voisi odottaa, mutta sitten tuleekin tuo Hollanti ja kaikki ne ihanuudet!

    En muuten kirjoittanut juuri mitään kirjan nimekkeestä, mutta Hylky on erinomainen. Se viittaa paitsi laivaan, myös ihmisiin tässä kirjassa.


    Allu: Minäkin ajattelin ensin kirjailijan nimen perusteella, että kirjailija on hollantilainen tai ehkä saksalainen. Käsittääkseni Helen Moster suomentaa saksalaista kirjallisuutta.

    VastaaPoista
  7. Laitetaan tämäkin korvantaakse. Näistä hyvistä esikoisista on aina ilahduttavaa.

    Sä oot kyllä lukenut vaikka mitä tässä kuussa! Minulta on mennyt tämä maaliskuu vähän "ohi" lukemisten suhteen, joten hitusen kateellisena katselin :) Noissa on monta sellaista, joista on ollut kiinnostavaa kuulla!

    VastaaPoista
  8. anni.m.: Nyt on tullut paljon hyviä esikoisia. Tai ainakin Rauman kirja ja nyt tämä Mosterin. Rauma on nuori ja silti niin valmis kirjailija, Moster taas viisikymppinen toimittaja, joka hallitsee fiksun tarinankerronnan.

    Minä olen tosiaan lukenut tässä kuussa yllättän paljon, on ollut lukukuu, mutta varmaan joskus toukokuussa sitten puutarhahommat tms. ottavat ylivallan iltojen ohjelmasta. :)

    VastaaPoista
  9. Jopas on kummallisen oloinen kansi sisältöön nähden...? Mutta arviosi herätti kiinnostukseni :)

    VastaaPoista
  10. Hei Katja/Lumiomena ja kiitos linkityksestä! Kirjoitit niin hyvin ja perusteellisesti tästä kirjasta ja olen samaa mieltä kanssasi. Hylky teki meihin vaikutuksen ja minulle tuli ihan sama lisätiedon tarve kuin sinulle. Haluan tietää enemmän Katariina Suuren elämästa, ja oikeasta hylystä Wrow Mariasta lisää. Jos menet uudestaan sinne Rijksmuseumiin, niin ilmoittelehan minulle oliko siellä samantyyppistä maalausta... :)

    p.s. Tuo kansikuva ei ehkä niin houkuttele lukijoita - se on ehkä liian tumma ja epäselvä?

    VastaaPoista
  11. Ihanan paljon olet lukenut nyt esikoiskirjoja putkeen. Teet aina niin pitkät ja taidokkaat kirjoitukset vielä niistä. Luin tätä vähän sieltä täältä sillä kuten olen muissakin Hylky-arvioissa sanonut, ostin tämän itselleni ja haluan lukea sen mahdollisimman puhtaalta pöydältä. Mikäli se on edes mahdollista, kun kävin jo kirjailijaa kuuntelemassa. :)

    VastaaPoista
  12. hietzu: Kannen kuva on sinänsä hieno, siinähän on tuo kirjan Antonin löytämä hylky. Mutta se niin tumma, että minulle tulee mieleeni pikemmin joku vedenalainen teollisuuslaitos kuin 1700-luvun laiva. Tämä kirja kannattaa lukea, etenkin sinun, jolle taidehistoria on läheistä.

    Sara: Kiitos sanoistasi Sara. Ja samaa voisin sanoa sinulle mistä tahansa kirjoittamastasi aiheesta! Keskustelin eilen Vrouw Mariasta mieheni kanssa, hän on huvikseen seurannut hylyn vaiheita minua tarkemmin.
    Kunpa pääsisikin Rijksmuseumiin uudelleen! Ihan vielä ainakaan ei ole Hollannin matkaa tiedossa.

    Hanna: Ihan ihmetyttää, miten paljon näitä esikoisia on tullut luettua. Toki osa, kuten Barberyn ja Shieldsin kirjat, ovat jo tunnetun kirjailijan esikoisia, joten niitä luin lähtökohtaisesti eri tavalla kuin vaikkapa Raumaa tai tätä Mosteria. Shieldsin kirja ei tuntunut esikoiselta, mutta ei tuntunut Hylkykään. Jään odottamaan sinun arviotasi tästä, toivottavasti pidät! :)

    VastaaPoista
  13. Voi merta, maalauksia ja tunnelmaa! Tämän minä haluan ehdottomasti lukea.

    Kiitos, jälleen kerran, ihanasta arviosta Katja! Ihan sydäntä riipii ja sormia syyhyttää.. :) Varaanpa heti kirjastosta! (kieltoni on enää vain puoliksi voimassa joten kai sitä nyt yhden kirjan voi varata, ei se tule heti kuitenkaan..)

    VastaaPoista
  14. Voi, Linnea, miten ihanasti kommentoit. ♥ Jos sinulla on enää puolittainen itsesi asettama lainauskielto, niin yksi kirja ei tunnu missään ja uutuutta joutunee kuitenkin hieman odottamaan, että Helmetiin vaan! Hylky on hieno kirja. Tuntuu, että nyt maaliskuussa olen yhtä lukuunottamatta lukenut vain hienoja ja/tai ihania kirjoja. :)

    VastaaPoista
  15. Minulla on tämä odottamassa, joten en lukenut hirveän tarkasti vielä pitkää, varmasti hienoa arviotasi. Oli joka tapauksessa ilo kuulla, että pidit, ja siksi uskallan toivoa pitäväni minäkin. :)

    VastaaPoista
  16. Todella upea kirjoitus, Lumiomena! *taputtaa käsiään*

    Kauniisti kuvattu :-)

    (Minusta tuo kansi sopi kirjaan hyvin, mutta kommentoijat voivat olla oikeassa siinä että jokin valoisampi voisi olla houkuttelevampi.)

    VastaaPoista
  17. Kirjoituksesi herätti suurta mielenkiintoa. Kiitos tästä, tahdon lukea kirjan. Luulen, että en ole pitkään aikaan lukenut näin inspiroivaa kirja-arviota. Historian kerrostumat ja taiteen läsnäolo (kirjan tiiliskivihabituksen poissaoloon yhdistettynä) kuulostaa kerronnallisesti houkuttelevalta.

    Edelliseen postaukseen liittyen haluaisin vielä sanoa, että sinun teekupillisesi kuulosti ihanalta. Minun vastaavani tälle illalle olisi hedelmäteetä hyvässä seurassa :)

    Voimia uuteen viikkoon.

    VastaaPoista
  18. Mistä sinä aina löydät näitä ihania kirjoja? Minäkin olisin kyllä kävellyt tuommoisen kannen ohi, ellet olisi esitellyt.

    VastaaPoista
  19. Karoliina: Toivottavasti pidät tästä! Pidin kyllä, ei ehkä vuoden paras esikoinen, mutta tavattoman hieno ja ihmeellisellä tavalla kansainvälinen kirja. Hylky on sellainen romaani, jonka voisin kuvitella käännettävän ainakin Itämeren alueen muille kielille.

    Booksy: Kiitos. :) Minun mielestäni tämä kirja on kaunis. On siinä omat karikkonsakin (!), mutta kirjan ansiot ovat vahvemmat kuin sen heikot kohdat. Itse olisin kaivannut juuri valoisampaa kantta, kuva sinänsä on hieno.

    Anu: Mukava kuulla! Minulle tuo kuvataiteen ja myös posliininvalmistuksen vahva läsnäolo oli myönteinen yllätys, minkä vuoksi varmasti pidin tästä niin paljon. Mosterin onnistui tavoittaa jotain (mielikuvallista) hollantilaisesta 1700-luvun taiteesta.

    Tiedätkö, kun kirjoitin teekupillisestani, ajattelin vähän sinua: Muistan aikaisemman blogikeskustelumme Midsomerin murhista. Meillä tuo sarja on mieheni ja minun yhteinen juttu, katsomme sitä aina yhdessä.

    Ja kiitos samoin, valoa viikkoosi!


    Tuure: Kansi onkin herättänyt keskustelua. Se on kaunis, mutta jotenkin minun mieleeni liian tumma tai tekninen. Toisaalta se on niin salaperäinen kuin meren synkin pohja olla voi. :)

    Elma Ilona: Tämä löytyi ihan Avaimen kevätkatalogia selaillessa. Kustantamoiden sivuilla on yleensä hyviä esittelyjä ja kun etsin luettavaa, haen ensin vinkkejä kirjablogeista ja sen jälkeen kustantamoiden sivuilta. Mutta en minäkään tähän kannen perusteella olisi tarttunut, se on pakko myöntää. Avaimen esittelyteksti oli onneksi niin houkutteleva!

    VastaaPoista
  20. Katja, tuo on juuri historiallisten romaanien kultaa, että tarina alkaa purkautua jonkun pienen esineen, vaikka säröisen kahvikupin tai pergamenttipalan (vrt. Kirjan kansa) kautta. Historian rakastaja lähtee tällaiseen väistämättä mukaan ja pieni seikkailukaan ei haittaa, romanssista nyt puhumattakaan.

    Tästä kirjailijasta en ole ikinä kuullutkaan, mistä sinä näitä löytöjä teet;-)

    Et maininnut mitään dialogista...Minä pelkään suomalaiskirjailijoiden teennäistä, jäykkää dialogia. On kuin katsoisi vanhoja Suomi-filmejä. Onneksi poikkeuksiakin on. Ehkä tämä on juuri sellainen.

    VastaaPoista
  21. Ohoh, kuulostaa melkoiselta! Minä en ihan hirveästi pitänyt Tyttö ja helmikorvakori -kirjasta (elokuvasta sitäkin enemmän, ai niin, siinähän taisikin olla eräs ihanahko näyttelijä... :)), mutta tämä kyllä kuulostaa kiinnostavalta. Aikakausien ja tarinoiden sekoittelu näyttäisi olevan jotenkin trendikästä, ja jos siinä kompastelematta onnistuu, onnea vaan kirjoittajalle. :)

    Upea arvio!

    VastaaPoista
  22. Leena: Olen ihan samaa mieltä. En oikein jaksakaan lukea sellaisia historiallisia romaaneja, joissa ollaan koko ajan jossain 1600-luvulla ja sitten päähenkilöt ajattelevat kuitenkin kuin postmodernin ajan ihminen. Tällaiset, joissa nykyisyys kiinnittyy menneeseen, ovat kiinnostavampia.

    Mosterin kirjassa ei taida olla juuri lainkaan dialogia. ;) Tämä löytyi ihan Avaimen kevätkatalogista, jossa on muutakin kiinnostavaa. Tämä on kelpo kirja, ei mikään Kirjan kanssa, mutta oikein onnistunut esikoinen.

    Ilse: Niin, Colin Flirt!! ♥ Minä pidin kovasti Tytöstä ja helmikorvakorusta kirjana, mutta elokuvana se on vielä paljon upeampi. Tämän kirjan tunnelmassa on Hollanti-kuvausten yhteydessä samaa tunnelmaa kuin siinä elokuvassa. Moster onnistuu mielestäni hyvin juuri siksi, ettei yritä liikaa, ei upota liikaa juonenlankoja eikä koeta asettua jonnekin menneen ajan ihmisten ajatusmaailmaan kuin vähän.

    :)

    VastaaPoista
  23. Jaahas! Taisinkin löytää lisää hankittavaa viikonlopun kirjamessuilta Jyväskylästä.. Kiitos postauksesta! Olen vain sivuuttanut tämänkin kirjan juurikin tuon kannen perusteella..

    VastaaPoista
  24. Teresita: Suurin osa taitaa olla sitä mieltä, ettei kansi tässä ole mikään menestys. No, olen samoilla linjoilla. Mutta onneksi kirja itse kantaa. Toivottavasti pidät! Hauskoja kirjamessuja. Minäkin olin kovasti suunnistamassa sinne, mutta flunssa vei voiton.

    VastaaPoista
  25. Huhuh, onpa pitkä lista kivoja kommentteja mukavan kirjoituksesi alla! Kiitos vielä linkityksestä. Kannesta sen verran, että se on livenä hieman kuvaa vaaleampi ja laivan mastot ja vedenpinnalta siilautuvat valonsäteet näkyvät paremmin. Ihan kiva kansi minusta, varsinkin kun on kirjan lukenut.
    Itselleni kirja tuli PEKKin kuukaudenkirjana, mutta olin kyllä jo katsellut sen esittelyä Avaimen sivuiltakin. Tänään oli Hesarissa Suvi Aholan laaja arvio, varmaan huomasitkin?

    VastaaPoista