keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Irlanti 4: Dun Laoghaire, Killiney ja Fitzpatrick Castle Hotel

Vieläkö jaksatte Irlanti-kuvia? Nyt tulee (tällä kertaa) viimeinen erä: osin ne rakkaimmat, joista olen aiemminkin kirjoittanut: Killiney (ja Dalkey).

Ensin kuitenkin naapuriin Dun Laoghaireen, jonka kiviset aallonmurtajat houkuttavat kävelemään ja jossa sijaitsevassa National Maritime Museum of Irelandissa on näköjään mahdollista saada hyvinkin tarkkaa opastusta. Vanhaan kirkkoon rakennetun museon opas innostui kierrättämään meitä ja saimmekin tietoa mm. suomalaisesta merihätään joutuneesta Palme-laivasta, laivojen keulakuvista ja hienosta kirjakokoelmasta. Lapset pääsivät soittamaan sumutorvea. Yorkin katedraalin Seven Sistersiä mukaileva ikkunamaalaus suodatti valon ihastuttavasti. Ikkunamaalauksen edessä muuten sijaitsee Howthin Baileyn majakan entinen linssi / optiikka (tai mikä majakan valon oikea nimi nyt onkaan...). Museokäynnin aikana ulkona väreilevä helle tuntui olevan jossain ihan muualla. Ihastuttava paikka, inhimillisen kokoinen museo!














Niin paljon kuin koko Dublinin etelärannikon kyliä Dun Laoghairesta Brayhin rakastankin, olen onnellisimmillani Dalkeyssa ja Killineyssä: kivikkoisilla rannoilla ja murattien peittämissä metsissä. Tänne voin kuvitella merenneidot (kivettyneine selkärankoineen!) tai keijukaiset. Killiney Hillille voi paeta hellettä. Rannalle voi kulkea Bonon talon viereistä katukuilua pitkin, kukkulan laella olevassa puistossa kohdata muistoja paikallisesta kirjailijasta Maeve Binchystä.

























Hotellivinkki 2

Taas jotain, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Killiney Hillillä paikallaan pysyvä Fitzpatrick Castle Hotel lie kolmannen vierailukerran jälkeen jo yksi kantahotelleistani. En nyt toista kaksi vuotta sitten kirjoittamiani sanoja, mutta hotelli on kokenut muutoksia sitten viime kerran: ulkoasu on saanut uuden maalipinnan, yksi ravintola on kokonaan uusittu (Mapas-ravintolan sienirisotto on melkein parasta ikinä; olen tarkka risottojen suhteen!), samoin osa huoneista. Kukkula- ja rantasamoilujen jälkeen uni maittoi makoisasti. Ainoa asia, johon toivoisin parannusta on juusto- ja kalaleikkeleiden puute aamiaisella. Tarjolla on kyllä ns. täysi irlantilainen aamiainen, mutta pavut ja pekoni eivät maita minulle.

Jos matkaatte Dubliniin, mutta haluatte yöpyä muualla kuin kaupungissa ja siedätte pientä omaperäisyyttä, niin tämä "Killiney Castlenakin" tunnettu perheomisteinen hotelli voisi olla hyvä vaihtoehto. 1700-luvulla alkunsa saanut, sittemmin eri vuosisatojen ja -kymmenten aikana laajennetun linnahotellin rakennuksissa riittää tutkittavaa, kiviportit ja vehreä piha-alue luovat juhlallisen vaikutelman, mutta tunnelma on välitön, sydämellisen rento.


Fitzpatrick Castle on eräs sellainen hotelli, jonka voi sanoa olevan "my happy place".




P.S. Hotellijuttu ei ole kirjoitettu yhteistyössä minkään tahon kanssa. Kehut tulevat siis tämän matkailijan sydämestä! ♥

20 kommenttia:

  1. Reportaasi ja kuvakollaasi, joita lukiessa mieli ja silmä lepäsivät! Sammaleiset kalliot, siivilöityvä valo, Pegasos, - taianomainen tunnelma; nojatuolimatkasta nautin, kiitos Katja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kiitos! Jotain taikaa Irlannissa on. Ihanaa, että nautit. ♥

      Poista
  2. Oi, kyllä tuolla mieli lepää! Niin ihanat kuvat ja tunnelmat♥

    Mukavia viimeisiä lomapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kyllä vaan. Rakastan noita maisemia.

      Kiitos! ♥

      Poista
  3. Asuimme Dun Laoghairessa vuoden ja kuvaamasi piirteet palauttivat paikan hyvin mieleen. Dublinin seutu on mainio alue kaiken kaikkiaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heikki, Dun Laoghaire on hieno kaupunki (tai se taitaa olla virallisesti Dublinin esikaupunki?). Dublinin etelärannikko on tullut minulle rakkaaksi muutaman viime kesän aikana: lähellä pääkaupunkia, mutta sellaista seutua, jossa on tilaa olla.

      Poista
    2. Killiney Hill on mainio piknikpaikka. Satuimme saamaan asunnon, josta näki Dublinin vuoret ja toisessa päässä oli ikkunat satamaan ja Howthiin.

      Poista
  4. Kyllä tällaisia kuvia kelpaa - ja jaksaa! - katsella! Irlanti on vielä kokematta, mutta sinne on ehdottomasti päästävä joskus ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, luulen että pitäisitte Irlannista. ♥

      Poista
  5. Just nämä kohteena huomenna ♥️ Ihanaa fiilistellä jo etukäteen, kiitos upeista kuvista!

    VastaaPoista
  6. Miten kaunista ja kallioiset maisemat jylhiä ja upealla tavalla karuja. Vielä jonain päivänä road trip Irlantiin kutsuu täälläkin.

    Aurinkoista viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, Irlanti on kyllä kaikkinensa niin kaunis maa. Olen käynyt nyt idässä, lännessä ja pohjoisessa. Joskus täytyy päästä etelään.

      Poista
  7. Mielellään näitä kuvia katsoo ja sanoja lukee <3 Melko kellertäväksi on Irlantikin kuivunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiitos. ♥ Irlannissa oli tosi kuivaa, kuten varmasti siellä naapurissakin.

      Poista
  8. Upeaa, näihin maisemiin minäkin mieluusti jäisin:) Jaksaisin katsella näitä vaikka kuinka♥

    VastaaPoista
  9. Ihania tunnelmia kuvissa!
    PS: saattaa muuten olla, että Irlanti on minun ensi vuoden "omaloma-kohde" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, ihanaa jos on! Minulta piisaa sitten kyllä vinkkejä. :) ♥♥♥

      Poista