sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari


Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari
Tammi 1988, Keltainen kirjasto
An Artist of the Floating World 1986
Suomentanut Helene Bützow
Kansi Adam Korpak
253 sivua
Brittiläis-japanilainen romaani

Muistini mukaan oli yksi viime vuoden viimeisistä loistavan kauniista syksyisistä iltapäivistä ja pehmeä valo lankesi lehvistön läpi. Noriko seurasi katseeni suuntaa ja sanoi:
– Isä, miksi olet leikannut bambun tuolla tavalla? Se näyttää nyt aivan epäsuhtaiselta.
– Epäsuhtaiselta? Niinkö sinusta? Minusta se on kyllä täysin tasapainoinen. Katsohan, on otettava huomioon kohdat joissa nuoret versot ovat vallitsevia.
– Isällä on taipumus puuttua joka asiaan. Minusta tuntuu, että hän pilaa vielä tuon pensaankin.

Eletään toisen maailmansodan jälkeisiä vuosia Nagasakissa. Ikääntyvä taidemaalari Masuji Ono asuu suuressa talossaan yhdessä tyttärensä Norikon kanssa. Sodan aikana leskeksi jääneen ja poikansa menettäneen Onon vanhempi tytär on naimisissa toisessa kaupungissa. Ennen sotaa Ono oli ollut arvostettu taiteilija, mutta nyt sotasyyllisyyden painaessa koko kansakuntaa hänen taiteensa nähdään propagandistisena, ja maalaukset ovat kadonneet seiniltä. Paitsi että Onon tulisi tuntea syyllisyyttä ja häpeää, hänen kuuluisi myös järjestellä avioliittoa Norikolle. Maailma sellaisena kuin Ono on siihen tottunut, on muuttunut. Ono vaipuu muistoihinsa ja koettaa selvittää itselleen, mikä kaikki elämässä on mennyt väärin.

Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2017 saanut britti Kazuo Ishiguro on niitä kirjailijoita, joiden tuotannon haluan säilöä paitsi parhaimpaan kirjakaappiini, myös ja ennen kaikkea sydämeeni. Japanissa syntyneen Ishiguron teoksista etenkin Pitkän päivän ilta ja Ole luonani aina ovat tehneet minun lähtemättömän vaikutuksen, mutta kirjailijan jokainen teos on ollut mieleeni. Säästelin muutama viikko sitten lukemaani Menneen maailman maalaria pitkään, koska se oli nobelistin ainoa suomennettu kirja, jota en ollut vielä lukenut.

Säästely kannatti, sillä hitaasti avautuva Menneen maailman maalari vaatii lukurauhaa, jollaista minulla oli joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Kirja vaatii rauhaa, koska sen hidas tempo ikään kuin pakottaa lukemaan kiiruhtamatta. Keskeishenkilö, Masuji Ono, antaa ajatustensa vaeltaa aiheesta toiseen rönsyillen, ja myös niiden sisälle pääsemiseksi kiireetön lukeminen on suositeltavaa. Ono on sinänsä vaikuttavasti rakennettu henkilö. Kuvitelkaa vanheneva ja osin nujerruttukin mies, jonka olemus on silti järkkymättömän arvokas ja menneestä – kohteliaista tavoista ja perinteistä – kiinni pitävä.


Tapahtumat ovat jossain kaukana, menneessä tai tulevaan kohdistuvissa ajatuksissa. Onon elämässä mennyt määrittää kaikkea sitä, mitä nyt on, ja näin Menneen maailman maalari kasvaa henkilökohtaisesta yhteiskunnalliseksi romaaniksi: millaista on, kun periaatteessa kaikki muuttuu, kun mennyttä (tai osaa siitä: maalauksia) ei saisi olla ja se kuitenkin vaikuttaa kaikkeen ja kaikkialla. Ystävyys osoittautuu toisenlaiseksi kuin mitä on kuvitellut. Uusi tulee vanhan tilalle: uudet sukupolvet uusine tapoineen, amerikkalainen populaarikulttuuri, toisenlaiset tavat.

Kaikkea Ishiguro kuvaa taidolla, mitä toki odotinkin, mutta tällä kertaa en päässyt romaaniin sisälle ihan niin läheisesti kuin ehkä odotin. Mutta vaikkei Menneen maailman maalarista tule minulle erityisen rakasta Ishiguron kirjaa, pidän sitä hienovireisenä romaanina, joka ikään kuin pohjustaa tietä Pitkän päivän illalle – ja ehkä kirja aikoinaan niin tekikin, koska ikääntyvän hovimestarin eräänlaisesta road tripistä kertova teos ilmestyi kolme vuotta myöhemmin. Mielleyhtymääni kirjojen välillä tukevat tietenkin taidemaalarin ja hovimestarin ikääntyvät hahmot. Muuten heidän maailmansa on ainakin ulkoisesti erilainen.

Ishiguro onkin monipuolinen kirjailija, joka ei koskaan kirjoita samaa kirjaa kahdesti, mutta jotain on aina mukana: erilaisten aikakausien kohtaamiset, ihminen – ja ihmisyys – kaiken keskellä.





Helmet-lukuhaasteessa Menneen maailman maalari voisi sijoittua moneenkin kohtaan, mutta menkööt nyt kohtaan 15: Palkitun kääntäjän kääntämä kirja. Helene Bützow tekee aina laatutyötä, hänen suomennoksiaan on aina nautinto lukea.

P.S. Ilahduin, kun huomasin että omistamani painoksen kannen on tehnyt Adam Korpak. Vilkaiskaapa muuten myös Markko Tainan suunnittelema uusi kansi: kuinka kaunis! 

23 kommenttia:

  1. Kiitos Katja <3
    Ishiguron kirjojen maailmat ovat omaa luokkaansa. Pidän niistä kovasti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kirjan esittelystä Katja. Olen pyöritellyt tätä kirjaa käsissäni kirjastossa. Pidin kovasti tuosta Pitkän päivän illasta. - Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, Pitkän päivän ilta on oma suosikkini Ishiguron tuotannosta. Tekisi mieli lukea se uudelleen!

      Poista
  3. Ihanaa, että minulla on tämä teos vielä lukematta! Ishiguro on yksi suurista...
    Ja niin totta mitä tuossa sanot, ettei hän koskaan kirjoita samaa tarinaa kahdesti!

    <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Katja postauksestasi! Hienovireinen - kuten osuvasti totesit - Ishiguro kuuluu suursuosikkeihini, mutta tämä teos oli jäänyt pimentoon, seikka jonka oitis korjaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, tämä oli minullakin kauan pimennossa. Ei tästä Ishiguro-suosikkiani tullut, mutta hyvä romaani tämäkin, toki. :)

      Poista
  5. Voi että, olisikohan tämä vuosi nyt se, kun lukisin enemmän Ishiguron tuotantoa. Olen lukenut häneltä vain Pitkän päivän illan, josta pidin suunnattoman paljon, mutta kaikki muu on jäänyt odottelemaan. Hyvä tietää, että tähän teokseen kannattaa tarttua rauhallisempana hetkenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kannatan ajatusta, että sinulla olisi nyt ns. Ishiguro-vuosi! ♥

      Poista
  6. En ole lukenut Ishiguron kirjoja, mutta ehkä tämän arvostelusi jälkeen... Kaunis kansi kirjalla:)

    VastaaPoista
  7. Minulle tämä oli aikoinaan ensimmäinen Ishiguro. En ihastunut sellaisella voimalla kuin joihinkin myöhemmin lukemiini, mutta pidin paljon. Totta, että tässä paljon samanlaista tematiikkaa kuin Pitkän päivän illassa, mutta jälkimmäisessä kirjassa aiheet ja ilmaisu ja tunne menevät paljon syvemmälle.

    Itse olen säästellyt Me orpoja, koska se on minulle ainoa vielä lukematon Ishiguron suomennetuista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, tämä onkin sellainen romaani, josta on helppo pitää, mutta johon ei rakastu niin voimakkaasti kuin Ishiguron joihinkin muihin teoksiin. Pitkän päivän ilta on kyllä parhaimpia. ♥

      Me orvot on kiinnostava sekin!

      Poista
  8. Tämä kuulostaa ihanalta <3 Luin syksyllä Pitkän päivän illan (ensimmäisen Ishiguroni!) ja pidin siitä paljon. Tämä voisi ehkä olla seuraava. Kiitokset hienosta ja lukemaan houkuttelevasta esittelystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on haikealla tavalla ihana. ♥ Ei suosikkini Ishigurolta, mutta sellainen hyvällä tavalla hiljainen romaani.

      Poista
  9. Kiitos tästä. Sain eilen Haudatun jättiläisen loppuun. Kyllä ihmettelen sitä ettei hän tosiaan kirjoita kahdesti samaa kirjaa, asia joka on enemmän sääntö kuin poikkeus monilla. Pitää varmasti tuo maalarikin lukea kunhan tulee sopiva rauhallinen hetki. Muistiahan Kazuo kai käsittelee kaikissa kirjoissaan. Muistia henkilökohtaisena ja kansakunnan ja yhteisön muistia. Aihe joka on äärimmäisen mielenkiintoinen. Henkilökohtainen jokapäiväinen mietelauseeni on "Tärkeintä on muistaa tärkein". Minunlaiselleni ihmiselle Kazuon kirjat ovat aarreaitta. Muisti, sen vääristyminen ja manipulointi, unohdus. Ja meistä jää jäljelle vain tekojemme seuraukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pia Das, vähän jäin nyt miettimään tuota kirjoittamaani, ettei samaa kirjaa kahdesti... Teemoissa on tosiaan usein samaa, mutta kehys tekee romaaneista miellyttävän erilaisia. Hyvin sanottu tuo, että meistä jää jäljelle tekojemme seuraukset. Itse ajattelen usein myös, että ihminen on olemassa niin kauan kuin hänet muistetaan - taas muistia!

      Poista
    2. Tuo "meistä jää jäljelle vain tekojemme seuraukset" on yksi buddhalaisten viidestä muistutuksesta eli asiasta jotka pitäisi joka päivä muistuttaa itselleen. (Muut ovat: en voi välttää vanhenemista, sairastumista, sitä että joudun luopumaan rakkaistani ja kuolemaa.) Ymmärrän että se tuo sinulle mieleen että meistä jää muisto, muttei se kuitenkaan pelkästään sitä tarkoita. Nekin joita ei muisteta jättävät jälkensä monin tavoin. Ja ei ole erillistä muistajaa, muistettavaa ja muistia..... No niin, nyt lopetan ;). Kiitos ihanasta blogista!

      Poista
  10. Katja, tämä on kuin kaunista unta...Japonisti minussa herää ja haluaa lukea Ishiguron kirjat!Mikähän näistä olisi minua eniten eli että varmasti syttyisin tuleen?

    Rakastin niin, että Jänis jolla on meripihkanväriset silmät päättyi Japaniin. Ja se kaikki muukin japanilaisuudessa, jonka vahvimmin tuntee.

    Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä on. Surullistakin unta, tosin. Ishiguro on yksi suurimmista suosikeistani. ♥

      Ishiguro ei yleensä sijoita kirjojaan Japaniin, joten jos kaipaat Japania, niin tämä tai Silmissä siintävät vuoret voisivat olla sopivia. Toisaalta nämä kaksi eivät ole kirjailijan parhaimmistoa. Taitava tämä tuore nobelisti on aina!

      Poista
    2. Minähän en ole mikään ilokirjojen ystävä:)

      No, muotoilen sitten uudestaan: Mikä olisi sinun mielestäsi minua eniten kiinnostava Ishiguro?

      Sinulla on intuitiota, muista nyt vaikka Suojelus...♥

      Poista
    3. Niin vaikea kysymys... Huh! Jonain toisena aikana sanoisin, että Ole luonani aina. Laita se mielesi, mutta älä lue nyt. Me orvot tai novellikokoelma Yösoittoja. Lue jompikumpi niistä. Ja jos Japani kiinnostaa, niin Yasunari Kawabatan romaani "Kioto".

      Poista