Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari

Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari

Tammi 1988, Keltainen kirjasto
An Artist of the Floating World 1986
Suomentanut Helene Bützow
Kansi Adam Korpak
253 sivua
Brittiläis-japanilainen romaani

Muistini mukaan oli yksi viime vuoden viimeisistä loistavan kauniista syksyisistä iltapäivistä ja pehmeä valo lankesi lehvistön läpi. Noriko seurasi katseeni suuntaa ja sanoi:
– Isä, miksi olet leikannut bambun tuolla tavalla? Se näyttää nyt aivan epäsuhtaiselta.
– Epäsuhtaiselta? Niinkö sinusta? Minusta se on kyllä täysin tasapainoinen. Katsohan, on otettava huomioon kohdat joissa nuoret versot ovat vallitsevia.
– Isällä on taipumus puuttua joka asiaan. Minusta tuntuu, että hän pilaa vielä tuon pensaankin.

Eletään toisen maailmansodan jälkeisiä vuosia Nagasakissa. Ikääntyvä taidemaalari Masuji Ono asuu suuressa talossaan yhdessä tyttärensä Norikon kanssa. Sodan aikana leskeksi jääneen ja poikansa menettäneen Onon vanhempi tytär on naimisissa toisessa kaupungissa. Ennen sotaa Ono oli ollut arvostettu taiteilija, mutta nyt sotasyyllisyyden painaessa koko kansakuntaa hänen taiteensa nähdään propagandistisena, ja maalaukset ovat kadonneet seiniltä. Paitsi että Onon tulisi tuntea syyllisyyttä ja häpeää, hänen kuuluisi myös järjestellä avioliittoa Norikolle. Maailma sellaisena kuin Ono on siihen tottunut, on muuttunut. Ono vaipuu muistoihinsa ja koettaa selvittää itselleen, mikä kaikki elämässä on mennyt väärin.

Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2017 saanut britti Kazuo Ishiguro on niitä kirjailijoita, joiden tuotannon haluan säilöä paitsi parhaimpaan kirjakaappiini, myös ja ennen kaikkea sydämeeni. Japanissa syntyneen Ishiguron teoksista etenkin Pitkän päivän ilta ja Ole luonani aina ovat tehneet minun lähtemättömän vaikutuksen, mutta kirjailijan jokainen teos on ollut mieleeni. Säästelin muutama viikko sitten lukemaani Menneen maailman maalaria pitkään, koska se oli nobelistin ainoa suomennettu kirja, jota en ollut vielä lukenut.

Säästely kannatti, sillä hitaasti avautuva Menneen maailman maalari vaatii lukurauhaa, jollaista minulla oli joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Kirja vaatii rauhaa, koska sen hidas tempo ikään kuin pakottaa lukemaan kiiruhtamatta. Keskeishenkilö, Masuji Ono, antaa ajatustensa vaeltaa aiheesta toiseen rönsyillen, ja myös niiden sisälle pääsemiseksi kiireetön lukeminen on suositeltavaa. Ono on sinänsä vaikuttavasti rakennettu henkilö. Kuvitelkaa vanheneva ja osin nujerruttukin mies, jonka olemus on silti järkkymättömän arvokas ja menneestä – kohteliaista tavoista ja perinteistä – kiinni pitävä.

Tapahtumat ovat jossain kaukana, menneessä tai tulevaan kohdistuvissa ajatuksissa. Onon elämässä mennyt määrittää kaikkea sitä, mitä nyt on, ja näin Menneen maailman maalari kasvaa henkilökohtaisesta yhteiskunnalliseksi romaaniksi: millaista on, kun periaatteessa kaikki muuttuu, kun mennyttä (tai osaa siitä: maalauksia) ei saisi olla ja se kuitenkin vaikuttaa kaikkeen ja kaikkialla. Ystävyys osoittautuu toisenlaiseksi kuin mitä on kuvitellut. Uusi tulee vanhan tilalle: uudet sukupolvet uusine tapoineen, amerikkalainen populaarikulttuuri, toisenlaiset tavat.

Kaikkea Ishiguro kuvaa taidolla, mitä toki odotinkin, mutta tällä kertaa en päässyt romaaniin sisälle ihan niin läheisesti kuin ehkä odotin. Mutta vaikkei Menneen maailman maalarista tule minulle erityisen rakasta Ishiguron kirjaa, pidän sitä hienovireisenä romaanina, joka ikään kuin pohjustaa tietä Pitkän päivän illalle – ja ehkä kirja aikoinaan niin tekikin, koska ikääntyvän hovimestarin eräänlaisesta road tripistä kertova teos ilmestyi kolme vuotta myöhemmin. Mielleyhtymääni kirjojen välillä tukevat tietenkin taidemaalarin ja hovimestarin ikääntyvät hahmot. Muuten heidän maailmansa on ainakin ulkoisesti erilainen.

Ishiguro onkin monipuolinen kirjailija, joka ei koskaan kirjoita samaa kirjaa kahdesti, mutta jotain on aina mukana: erilaisten aikakausien kohtaamiset, ihminen – ja ihmisyys – kaiken keskellä.


♥

Helmet-lukuhaasteessa Menneen maailman maalari voisi sijoittua moneenkin kohtaan, mutta menkööt nyt kohtaan 15: Palkitun kääntäjän kääntämä kirja. Helene Bützow tekee aina laatutyötä, hänen suomennoksiaan on aina nautinto lukea.

P.S. Ilahduin, kun huomasin että omistamani painoksen kannen on tehnyt Adam Korpak. Vilkaiskaapa muuten myös Markko Tainan suunnittelema uusi kansi: kuinka kaunis!